Kaupallinen yhteistyö: Hostel Café Koti
Ovi on painava, sen metalliseen ripaan on kaiverrettu maapallo ja avain. Hostel Café Koti on asettunut entisen SYPin konttorin tiloihin, Valtakadun ja Pekankadun kulmaukseen, pikkukaupungin turistikeskustan ytimeen. Historia havisee melkoisella metelillä, sillä pankkisalissa, joka nyt palvelee hostellin vastaanottona, kahvilana ja ravintolana, on istuttu 1980-luvulla tunti jos toinenkin. Rakennuksen massiivinen ulkonäkö pettää pahan kerran. Pankkineitien tunkkainen työtila on muokattu avaraksi, valoisaksi ja varsin kutsuvaksi kokonaisuudeksi. Jos en tietäisi paremmin, voisin kuvitella istuvani keskellä Kalliota tai Punavuoren ytimessä.
En kuitenkaan ole Helsingissä, vaan Rovaniemellä, Joulupukin naapurissa, Kemijoen ja Ounasjoen risteyksessä. Nostalgiatrippi entiseen kotikaupunkiini on alkanut. Osuvampaa majoituspaikkaa ei tälle matkalle olisi voinut löytyä, sillä olen kirjaimellisesti palannut Kotiin. Saan respasta avaimet hymyn kera ja kiipeän laukkuni kanssa rakennuksen kolmanteen kerrokseen. Hostel Café Koti tekee heti vaikutuksen.
Minulle ja siskolleni osoitetun huoneen ovella tiedän tulleeni oikeaan paikkaan. Nimikyltissä lukee Mikkola, isäni mummin sukunimi. Samalla käytävällä näyttää ”asuvan” myös Voutilainen, joka on äitini tyttönimi. Tämä ei voi enää olla sattumaa. Myöhemmin kuulen, että huoneiden oviin valitut nimet ovat hostellin rakentajien, sisustajien ym. ammattialaisten sukunimiä, dormien sängyt ja kaapit taas on nimetty samojen tyyppien etunimillä. Mukavaa, että tekijöitä muistetaan!
Tässä kohtaa minun on vähän häpeäksenikin myönnettävä, että olen ollut aina epäluuloinen hostelleja kohtaan. Hostelli on ollut mielikuvissani yhtä kuin meluiset dormit, kuorsaavat kanssamatkaajat, yölliset bileet, halpa sisustus, epäsiistit käytävät ja sotkuiset yhteiskeittiöt. Oli siis jo aikakin päivittää hostellikäsitykseni tälle vuosituhannelle. Aulatilan ja ravintolan perusteella Hostel Café Koti on juuri oikea paikka tälle takinkääntöyritykselle.
Olen luvannut kirjoittaa kokemuksestani blogiin. Hulppean hienosta ensivaikutelmasta huolimatta hirvittää vähän, mihin olen lupautunut, sillä mitä jos joudunkin raportoimaan epäkohdista ja unettomista öistä, aamiaisen laadusta tai illallisen tarjoiluista. Siksi avaan huoneen oven jännityksestä jäykkänä, ja meinaan saman tien lentää pyllylleni. Siis tämäkö muka hostelli?
Lattioita koristavat kodikkaat räsymatot, sängyille on levitetty neulottu päiväpeite, puinen päätyseinä on maalattu mustaksi, ja sille on ripustettu tyylikkäät taulut. Katosta roikkuu kahvilan puolelta tuttu rottinkinen keinutuoli. Pohjoisen viileä valo tirkistelee sisään sälekaihdinten väleistä, ikkunat avautuvat kahteen ilmansuuntaan. Kulmahuoneessa on täytynyt olla jonkun johtavassa asemassa olevan pankkipohatan toimisto. Odotukset pongahtavat vieterin lailla pahnojen pohjalta pilvien päälle. Hostel Café Koti vakuuttaa myös yhteisillä tiloillaan: keittiö oli siisti ja valoisassa olohuoneessa olisi ilo istua vaikka läppärin ääressä etätöissä. Jos hostellit nykyään ovat tällaisia, miksi edes hakeutuisin hotelliin?
Maittavien unien ja täyttävän aamiaisen jälkeen hyppäämme hostellista vuokrattavien mummopyörien satulaan ja huristelemme pitkin entisiä asuinseutuja, koulujen pihoja ja leikkipaikkoja. Rovaniemi osoittautuu oikein miellyttäväksi pyöräilykaupungiksi, pyöräteitä on paljon ja ne ovat hyvässä kunnossa.
Ounasjoen ylittävän sillan pielessä pysähdymme ihmettelemään paikallista uimarantakulttuuria. Moottoriliikennetien pientareella, satasen alueella, on parkissa kymmenkunta autoa. Sillan kulmalta lähtee kapea polku, jota pitkin pääsee jokeen muodostuneelle hiekkasärkälle. Siellä pulikoi perheitä ja kaveriporukoita. Tämä ei kävisi laatuun kotikulmilla Helsingissä, mutta pohjoisilla leveysasteilla kansalaistottelemattomuuskin on ilmeisesti aivan eri tasolla. Päitämme pyöritellen jatkamme matkaa takaisin kohti hostellia.
Aamiainen, lounas ja etenkin illansuussa saunan jälkeen nautittu kolmen ruokalajin bistroateria ovat suositusten arvoisia. Hehkutamme toisillemme paahdettujen perunoiden lisukkeena tarjottua jumalaista, ruskealla voilla maustettua hollandaise-soosia ja omaperäistä paahdetuista tomaatesta valmistettua mozzarellasalaattia. Puhumme toistemme päälle, kun kehumme rautucheviceä ja sen alle piilotettua, itse leivottua briossia ja pääruoaksi tilattua nieriää kirpeän raikkaalla kastikkeella.
Bistron ruoka on odottamattoman ihanaa, ja se kelpaisi sellaisenaan minkä tahansa fine dining -ravintolan listoille. Seuraavana päivänä kuulemme, että Hostel Café Kodin nuorilla kokeilla on jo rutkasti kokemusta valkoistenkin liinojenn ääreltä, Ounasvaaran Sky Kitchen & View’n keittiöstä. Eipä siis ihme, että makuelämys oli melkoinen. Erityiskiitos keittiöön myös aamiaisen gluteenittomasta puurosta ja tuoreesta kauraleivästä.
Jälkiruokadrinksut sekoitettiin Mökki-terassilla, sisäpihalla lymyilevällä salaisella keitaalla. Negroni laskettiin lasiin Kyrön tammitynnyristä, jossa se oli kypsynyt koko kevään ja alkukesän. Tätä herkkua saa Helsingistäkin vain harvoista ja valituista anniskeluliikkeistä. Drinkit nautittuamme kapusimme yhdet portaat ylöspäin ja pian pötkötimme jo tyytyväisinä lakanoiden välissä.
Kun kyseessä on kaupallinen yhteistyö, yritän aina löytää edes jotain kehitettävää, vaikka kokemus kuinka olisi täydellinen. Tällä kertaa kritisoitavaa ei yksinkertaisesti löytynyt. Huoneessa oli kyllä kuuma, mutta ulkona oli yli 30 asteen helle, joten olosuhteille ei kukaan mitään voinut. Terassilla musiikki soi vielä klo 22 jälkeenkin, mutta meitä iltakukkujia se ei häirinnyt, päinvastoin. Tässä todistustenjaossa Hostel Café Koti saa kiitettävän, sillä se todella on virkistävä poikkeus lähes kokonaan lappiteemoitetun kaupungin keskellä.
Yöpymiset, vuokrapyörät, lounaan ja illallisen tarjosi Hostel Café Koti. Siskokset kiittävät, kumartavat ja palaavat taatusti uudelleen!
ps. Kurkkaa lisää kuvia ja aidon rovaniemeläisen mielipide hostellista Pää pilvissä -blogista!