Sadepäivän simppeli avokado-kylmäsavulohipasta

On kesäloman ensimmäinen päivä. Seuraavan kerran palaan päivätöiden ja sivistyksen pariin vasta elokuun puolen välin jälkeen. Seitsemän ja puoli viikkoa tekemättä mitään, se on elämää se. Pitkiä päiväunia, hitaita aamuja, laiskoja lomapäiviä, järvivedessä ryppyisiksi uitettuja varpaita, jäätelöä, mansikoita, loppumaton lukupino kirjoja, ja kuumia hiekkarantoja. Siltähän se kuulostaa, lähes kahden kuukauden loma.

mökkiaamiainen

Totuus on kuitenkin toisenlainen, sillä kustannustoimittajan päivätyö on vain yksi osa työviikkoani. Osa-aikainen toiminimiyrittäjä ei pitkiä lomia pitele. Sometuottaja suoltaa sisältöä myös keskellä kuuminta (ja kylmintä) kesää, bloggaaja saattaa vähentää kirjoitustahtiaan, mutta kirjoittaa ja kuvaa silti säännöllisesti, ja kolumnisti suunnittelee kuumeisesti alkusyksyn aiheita. Onneksi tämän kaiken voi tehdä mökiltä käsin. Istua läppärin kanssa laiturilla, antaa luovuuden laukata riippumatossa loikoillessa, pötköttää peiton alla pistorasioiden lähettyvillä tai hoitaa hommat vaikka kyläkahvilan terassilla.

mökkiaamiainen

Kaiken lisäksi työt voi halutessaan siirtää sadepäiville. Tai tällaisille tuulisille, jolloin pohjoinen puhuri viilentää ilman 10-asteiseksi. Silloin voi kääriytyä vilttiin, istahtaa verannalle ja seurata samalla luonnon mahtavaa näytelmää. Tummanpuhuvien pilvien purjehtiessa järven yllä ja pohjoistuulen kahisuttaessa koivujen latvuksia on hyvä kirjoittaa. Jos keskittyminen herpaantuu, voi nousta hetkeksi ylös, venytellä ja kurkistaa jääkaappiin. Kevätsipulista, kylmäsavulohen jämästä, turkkilaisen jugurtin purkinpohjasta ja pehmenneestä avokadosta syntyy hetkessä simppeli sadepäivän lounaspasta. Avokado-kylmäsavulohipasta on valmis kymmenessä minuutissa tai jos käytät tuorepastaa, vieläkin nopeammin!

Sadepäivän avokado-kylmäsavulohipasta

1 kevätsipuli varsineen
öljyä ja/tai voita
1–2 dl turkkilaista jugurttia tai kermaa
1–2 avokadoa
150 g kylmäsavulohta
Puolikkaan sitruunan mehu
Suolaa ja pippuria
Tuoreita yrttejä, jos on
Pastaa

Jos sinäkin olet mökkiolosuhteissa tai keittiössä on perinteinen hella ja käytät kuivapastaa, pane pastavedet ensimmäisenä kiehumaan, sillä kastikkeen keittelyssä ei nokka kauaa tuhise. Keitä pasta al denteksi, sillä se kypsyy vielä myöhemmin pannulle kaadettaessa.

avokado-kylmäsavulohipasta

Silppua sipuli ja kääntele sitä hetki pannulla rasvassa. Lisää jugurtti, kerma tai vaikka smetana ja pyöräytä se sipulien sekaan. Pilko avokado ja lohi. Kaada pannulle kypsä pasta ja sekoita. Lisää joukkoon avokadon ja kylmäsavulohen palat ja sekoittele hetki. Mausta suolalla ja pippurilla, silppua päällimäiseksi basilikaa tai esimerkiksi kevätsipulin varsia. Leiki hetki Etelä-Eurooppalaista ja nauti avokado-kylmäsavulohipasta viinilasillisen kera. Jatka sen jälkeen töitä.

avokado-kylmäsavulohipasta

En lupaa keskityskyvyn paranevan, mutta ainakin vatsa on täynnä ja työhyvinvointi kunnossa. Toimii.

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.