Mintulla maustettu feta-pinaattipiiras – paras suolainen piirakka!

Olen herättänyt kokkaavien kavereitteni keskuudessa ihmetystä. He siunailevat epäluuloani suolaisia piirakoita kohtaan ja pyörittelevät silmiään, kun nyrpistän nenääni. Ehkä olen saanut 90-luvulla tarpeekseni kinkku-juustopiirakoista tai niistä kana-ananaspiiraista, joita ensimmäisen poikaystäväni kotona leivottiin, ja joiden juusto jäähdyttyään jähmettyi niin kovaksi, että leivonnaista oli miltei mahdoton syödä.

paras suolainen piirakka feta-pinaattipiiras

Sanottakoon se nyt suoraan ja kiertelemättä: en pidä suolaisista piirakoista. Ja miltei samaan hengenvetoon lisättäköön, että muutama poikkeus vahvistaa tämänkin säännön. Mintulla maustettu feta-pinaattipiiras on nimittäin paras suolainen piirakka koskaan!

Resepti löytyy leikekirjasta, jonne olen sen liimannut arviolta noin 20 vuotta sitten. Feta-pinaattipiirakka saattaa kuulostaa tylsältä, mutta pinaatin sekaan silputtava reilu ruukullinen minttua muuttaa kaiken. Alkuperäisestä reseptistä poiketen minun maailmani paras suolainen piirakka pitää sisällään fetan, pinaatin ja mintun lisäksi myös aavistuksen sitruunaa. Raikasta, mutta samalla täyteläistä eli lähestulkoon täydellistä!

paras suolainen piirakka feta-pinaattipiiras

Pohjan voit taiteilla itse tai ostaa valmiina. Tavallinen, pakastealtaasta löytyvä lehtitaikina sopii piirakkaan hyvin, kuten myös samasta paikasta löytyvä ruis-perunataikina. Jos jauhopeukaloa kolottaa, kokeile vaikka tätä salvialla ja omenalla maustettua pohjaa tai perusvoitaikinaa Kokit ja potit -blogin ohjeella.

Tuoreen pinaatin sijaan voit käyttää myös pakastettua, mutta sulata siinä tapauksessa pinaatti täysin ja valuta mahdollisimman kuivaksi. Jos rakastat fetaa, sitä mahtuu piiraaseen kaksikin pakettia, mutta yhdelläkin pärjää hyvin.

paras suolainen piirakka feta-pinaattipiiras

Hapanmaitotuotetta tarvitaan pari desiä. Maitopohjaisen jugurtin tai ranskankerman voi korvata myös ruoanlaittoon sopivalla kauraversiolla. Hapanta ainesosaa voi myös vaihdella sen mukaan mitä kaapista löytyy. Tällä kertaa minun piirakkaani sujahti turkkilaisen jugurtin ja rahkapurkin jämät sekä desin verran Lidlin rasvaista raejuustoa.

Maailman paras suolainen piirakka sopii mainiosti sekä arkeen että viikonloppuun tai vaikka uuden vuosikymmenen juhlapöytään. Ainekset ehtii hyvin hakea lähikaupasta vielä uudenvuoden aattonakin eikä piirakan pyöräyttämisessä tuntia kauemmin nokka tuhise. Tuplaamalla taikinan taiot pellillisen syötävää isommallekin porukalle. Poksauta palan painikkeeksi pullollinen kuohuviiniä tai hedelmäistä ja hapokasta valkoviiniä ja skoolaa menneille ja tuleville!

Mintulla maustettu feta-pinaattipiiras saattaa muuttaa käsityksesi tylsästä feta-pinaattipiiraasta. Se on paljon sanottu, mutta ennen kuin alat epäillä puhuuko kirjoittaja totta ollenkaan, suosittelen kokeilemaan itse. Siispä reseptin pariin:

Mintulla maustettu feta-pinaattipiiras – paras suolainen piirakka

Paketillinen valmista piirakkataikinaa
200 g tuoretta pinaattia
1 ruukku vahvaa minttua
200 g fetaa
200 g ruoanlaittojugurttia, ranskankermaa tai smetanaa
4 kananmunaa
1-2 rkl sitruunamehua
1/2 sitruunan kuori raastettuna
3/4 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
1/4 tl muskottia

Tee ensin taikina tai sulata valmis pakastetaikina huoneenlämmössä. Kaulitse taikinasta pyöreä pohja tai painele se sormin suoraan pyöreään piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Tarkista paketista (tai reseptistä) kaipaako pohja esipaistamista.

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Huuhtele pinaatit ja höyrytä ne kypsiksi. Purista neste pois ja revi pinaatinlehdet piirakkapohjan päälle. Silppua minttu ja heitä silppu pinaatin sekaan. Sekoita kananmunat, jugurtti (tai muu hapanmaitotuote), sitruunanmehu, kuoriraaste sekä mausteet, ja kaada pinaatin ja minttusilpun päälle. Kuutioi sitten feta ja asettele kuutiot tasaisesti täytteen päälle.

Paista piirakkaa uunin alatasolla 35–45 minuuttia. Paistoaika riippuu uunistasi, ja siitä mitä taikinapohjaa käytät. Tarkista kypsyys viimeistään siinä vaiheessa, kun feta alkaa saada väriä.

paras suolainen piirakka feta-pinaattipiiras

paras suolainen piirakka feta-pinaattipiiras

Feta-pinaattipiiraan lisäksi kaksi alla olevaa piirakkareseptiä saavat hyväksyntäni, mutta siinä ne suuhuni sopivat sitten taitavat ollakin. Jos sinulla on takataskussasi reseptejä, jotka saattaisivat kääntää takkini, kuulisin mielelläni niistä kommenttilootan puolella. Parhaat piirakkaohjeet jakoon, kiitos!

Uudenvuoden juhlapöytään sopivat myös:
Sinappinen sieni-sipulipiiras
Kestosuosikkini salottisipulipiirakka

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.