Yhteistyössä: Hungry for Tampere & Visit Tampere

Kun astun ulos junasta, lehahtaa vastaan lempeä lämpöaalto, jonka perusteella voisi päätellä olevansa Suomen kolmanneksi suurimman kaupungin sijaan jossain Indonesian tietämillä, vaikka siistimpää täällä näyttää olevan kuin Balilla. Vilkaisu asemalaiturille vahvistaa ristiriitaisia ajatuksia herättävän havainnon, pakko se on uskoa, Mansessa ollaan.

Olen jättänyt tarkoituksella päähäni hesalaiset hipsterilasit. Niiden läpi aion katsella Tamperetta reilun vuorokauden ajan yhdessä riemastuttavaa Mua lemmitkö vielä, Kustaa? -blogia kirjoittavan Tiian kanssa, Hungry for Tampereen ja Visit Tampereen vieraina.

Tämä ei ole ensimmäinen kertani Tampereella, ehei. Tampereen Sävel, Plevnan elokuvateatterit, Särkänniemi, Näsijärvi, Ratinan stadion ja muutama erinäinen baari on nähty, mutta siinäpä ne sitten ovatkin. On aika tutustua kaupunkiin turistin silmin. Tuijotella monttu auki nähtävyyksiä ja pysähtyä keskelle auki revittyä Hämeenkatua, osoittaa sormella ja kysyä: No mikä tuo nys sitten on? Vaikka intonaatio on varmasti kaukana natiivista, tulen toivottavasti ymmärretyksi.

Joku tamperelaisissa viehättää, on aina viehättänyt. Liekö syynä mutkattomuus ja suoraan puhumisen taito, sillä Mansessa ei turhia kierrellä, siellä kysytään, jos kysyttävää on. Kaikki tuntemani tamperelaiset (ne kaikki viisi) ovat aitoja, samaistuttavia ja rehellisen rempseitä – ja hauskojakin kaiken hyvän lisäksi.

Tampereen kauppahalli ja 4 vuodenaikaa

Perässävedettävien pyörät pomppivat pitkin mukulakiviä. Suuntana on kauppahalli. Osoitan sivistymättömyyteni jo ennen Tammerkosken siltaa luulemalla entistä Rossoa, nykyistä Puistoa, kauppahalliksi. Tämä opintomatka taitaa tulla tarpeeseen. Lompsottelemme muina turisteina kohti kortteleiden sisäpihalle piiloutunutta oikeaa kauppahallia. Luvassa on lounas 4 vuodenaikaa -ravintolassa – nälkähän tässä jo olikin. Paikkavalinta on erinomainen, mutta mitäpä muuta voisikaan odottaa kaupungin (ja kauppahallin) kuin omat taskunsa tuntevalta paikallisoppaalta, Emmi Nuorgamilta, joka hehkuttaa häpeilemättä paikallista ravintolakulttuuria.

Eikä muuten todellakaan hehkuta suotta. Lohella täytetty kampela tomaattisalsalla kuulostaa liitutaululle kirjoitettuna ajatuksena vähän erikoiselta, mutta lautasella, suussa ja vatsassa se näyttää, maistuu ja tuntuu ihanalta. Sitä on siikakin ja pihvi bearnaise-kastikkeella. Ja laseihin kaadettu cremant se vasta ihanaa onkin! Viereemme istahtaa kanta-asiakas, joka kehuu lounaslistaa ja sen hinta-laatusuhdetta erittäin hyväksi – rouva kertoo syövänsä 4 vuodenajassa viikoittain. En kyllä ihmettele yhtään. Jos minä asuisin näillä kulmilla, tämä hyvin todennäköisesti olisi minunkin kantapaikkani.

Kauppahalli on muutenkin mahdollisesti suloisin koskaan kokemani. Teemme nopean kierroksen pastellinsinisten seinien sisällä ja pysähdymme pidemmäksi toviksi Juustosopin eteen. Tampereen vanhinta yksityistä juustoliikettä emännöivä Eija pakkaa meille mukaan astetta paremmat puistoeväät. Kassiin löytävät tiensä pari pulloa rapeaa omenasiideriä, reilut palat vuohenmaitogoudaa ja manchegoa sekä muutama pikkuruinen haarukka. Lähtöä tehdessämme hän sujauttaa mukaan vielä pienen purkin portviinihilloa. Kohta istumme eväinemme Koskenrannassa. Heilutan paljaita varpaitani harvalla, mutta ah, niin keväänvihreällä nurmikolla ja kuuntelen Tammerkosken pauhua. Minulle kerrotaan korvia kuumottavia tarinoita teinivuosilta. Aurinko porottaa niin, että iho menee kananlihalle.

Koskenrannasta Ratinaan

En ihan vielä hahmota Tamperetta kaupunkina. Pyörittelen itsekseni päätäni, kun lähdemme kävelemään kohti uutuuttaan hohtavaa kauppakeskus Ratinaa. Siis niin kauas, kävellen ja tässä hitonmoisessa helteessä! Ratinan stadion sijoittuu hatarissa muistikuvissani kaupungin toiselle laidalle, mutta mitä vielä, siinähän se seisoo Koskikeskuksen kupeessa. Lojumme hetken Sandron aurinkotuoleissa. Terassilla olisi mahdollisuus loikoilla myös riippumatoissa tai jopa pelata pingistä. Vesikin on lähellä ja puut viheriöivät joka puolella. Entisestä kuolleesta kulmasta on tullut viihtyisä kesäkeidas. Kylläpäs kehitys kehittyy varsin viihtyisään suuntaan!

Eniten kiinnostelee kuitenkin periskoopin lailla kaupunkiin tähyävä kattokerroksen ravintola. Hissi hujauttaa meidät nopeasti hulppeiden näkymien äärelle. Sisätiloissa on neljän aikaan väljää, mutta Periscopen terassi on täynnä auringosta villiintyneitä tamperelaisia. Viereiseen pöytään kannetaan burgereita, meidän käteemme isketään ihanan viileät ananasdrinkit. Jos Tampere olisi mies, olisin jo mennyttä naista.

Champagne bar Santén kautta Ravintola Kajoon

Viime vuosina Tampereesta on kasvanut mieletön ravintolakaupunki, mutta kyllä Mansessa on osattu ennenkin. Jo kymmenen vuotta sitten olen syönyt ravinteli Berthassa pitkän ja loistavan lounaan, testannut Gastropub Tuulensuun rouheaa ruokalistaa ja olutvalikoimaa sekä edustanut hurmaavassa Hella & Huoneessa kirjantekijätiimin illallisella. Tuoreessa 50 parhaan ravintolan listauksessa Tampere kunnostautuu viidellä listasijoituksella, joten ammattilaisetkin arvostavat kaupungin ravintolatarjonnan korkealle.

Kaiken tämän hehkutuksen jälkeen pyörin hotellihuoneessani ympyrää ja vilkuilen kelloa malttamattomana kuin viisivuotias jouluaattona. Meillä on pöytävaraus huhtikuussa ovensa Rautatienkadulle avanneeseen Ravintola Kajoon. Joko mennään? Parin peiliselfien ja ilta-auringossa poseerauksen jälkeen löydämme itsemme aperitiiveiltä Champagne bar Santén terassilta. Vaaleanpunainen kuplii lasissa ja elämä on ihanaa.

Kajosta sanon vain sen verran, että viimeistään haarukan upotessa friteerattuihin kesäkurpitsa-fetapalleroihin ja pikkelöityihin mansikoihin Tampere vetää polvet veteliksi. Ravintola Kajon tarjoama seitsemän ruokalajin illallinen ansaitsee oman postauksensa, joten palataan elämyksellisen illan pariin vähän myöhemmin. Nyt on kiire Moro Sky Barin kautta nukkumaan.

Löylyt Suomen saunapääkaupungissa: Tullin Sauna ja Rauhaniemen kansankylpylä

Tampereella pyörähtäessäni olen yleensä painanut pääni tyynyyn kavereiden kaltevalla sohvalla, omppuhotellin lakanoissa tai koulujen luokkahuoneitten lattioilla. Tampereen filkkareilla olen majoittunut aina hotelli Ilvekseen, koska niin tekivät muutkin leffafestareille akkreditoituneet. Kerran olen tainnut viettää parisuhdeviikonloppua Tammerissakin, mutta siitä on ikuisuus aikaa. Tällä reissulla peti on pedattu Dream Hostellin hotellipuolelle.

Yksi Dream Hostellin plussapuolista on sen keskeinen sijainti, mutta ehdottomasti parasta majoituspaikassa on sen yhteydessä toimiva Tullin Sauna. Konsepti on ainutlaatuinen: hirsisaunat on rakennettu sisälle, keskelle entistä toimistotaloa. On lauantai, suomalaiskansallinen saunapäivä, joten aamiaisen jälkeen marssimme pyyhkeet kainalossa mökkisaunalta tuoksuville lauteille. Kiuas kuiskii lempeää lämpöä ja aamusaunan lauteilla käydään keskusteluja kotimaan musiikkiskenestä. Sanoinko jo, että ihanaa?

Edit: Tullin sauna on valitettavasti lopettanut toimintansa vuonna 2019, mutta onneksi yleisiä saunoja on Tampereella muitakin!

Eikä siinä suinkaan kaikki. Tukat märkinä hyppäämme taksin kyytiin ja hurautamme Näsijärven rantaan. Vastikään Suomen viralliseksi saunakaupungiksi valittu kaupunki tarjoilee meille vielä yhden elämyksen, Rauhaniemen kansankylpylän. Häveliäänä saunojana uskallan ottaa kuvia vain Minetin jäätelötötteröstä, ruostuneista metallirenkaista, vanhoista uimaportaista ja omista varpaistani, vaikka oikeasti haluaisin ikuistaa mummojen ja pappojen kylpylämmuotia. Uimahattuja, -pukuja ja -tossuja, jotka sulassa sovussa värittävät kallioista rantaa ja seinän viertä kiertäviä puupenkkejä. Tämän idyllisemmäksi kaupunkimaisemaa on vaikea kuvitella. Ihanaa, Tampere, ihanaa!

Hesalaishipsteri kiittää Hungry for Tamperetta & Visit Tamperetta, ei ny meirän takia olis tarvinnu.

Ps. Lue myös mitä Tiia, entinen tamperelainen, tykkäsi!