Mökkipäiväkirjan ensimmäiset merkinnät

Seikkaillessani maaliskuussa Italian Piemontessa satuin sivukorvalla kuulemaan etelä-savolaisesta mökistä, johon etsitään vuokralaisia koko kesäksi. Olin epäkohtelias ja keskeytin puhujan lauseen siihen paikkaan, sillä olimme etsineet tällaista tilaisuutta jo kaksi kesää. Nyt tilaisuus käveli sattumalta vastaan viinilasi kädessään, ja minä tartuin siihen tiukasti kuin purukumi kengänpohjaan. Yksi keskustelu johti toiseen ja pian olimme sopineet viikonlopun, jolloin voimme nukkua mökillä testiyön, lämmittää saunan ja tunnustella, olisiko tämä meille se oikea.

lupiiniurakka mökkipäiväkirja

Tulevaisuuden haaveissa siintelee ikioma mökki-idylli, mutta sitä ennen on kokeiltava, olemmeko todella mökki-ihmisiä, vai kuvittelemmeko vain olevamme sellaisia. Mies on innokas nikkaroija ja minäkin tykkään puuhastella pihalla. Kerrostalossa pihan virkaa on hoitanut parveke, mutta puuverstasta tai nikkarointimahdollisuuksia ei kaupunkilaisen kodissa juurikaan ole. Maalle emme halua muuttaa, joten mökki olisi omiaan tyydyttämään harrastelijatimpurin tarpeet ja tarjoamaan kaivatun kontrastin kivikaupungin kaduille.

mökkimaisema

Rantasalmen kupeeseen rakennettu punainen tupa valloitti sydämemme heti ensitapaamisella. Aaltojen liplatus rantasaunan laiturilla, ilta-aurinko, lämpiävän saunan tuoksu, kunnon kesäkeittiö, lintujen liverrys, kuikan huuto ja joutsenen laulu vahvistivat sydänalassa vellovaa pakahtumisen tunnetta. Tässä se on, meidän kesäparatiisi. Ensimmäisen yön aikana ehdimme suunnitella tomaattipenkkien sijaintia, keittiöpuutarhan kokoa, pieniä parannustöitä, pihajuhlia, grillibileitä, mökkiolympialaisia ja lettukestejä. Kerrankin meillä on paikka, johon kutsua ystäviä muutamaksi päiväksi tai pitkäksi viikonlopuksi. Aamun valjettua näpyttelin viestin vuokraemännälle: milloin voimme allekirjoittaa vuokrasopimuksen?

saunavasta

Kesästä tulee poikkeuksellinen. Jätämme ulkomaanmatkat väliin ja keskitymme olennaiseen: laiturilla loikoiluun, saunomiseen, kesäkeittiössä kokkaamiseen, riippumatossa laiskotteluun, uimiseen, lukemiseen, sangrian lipittelyyn ja uuteen ympäristöön tutustumiseen. Ja kuten arvata saattaa, kirjoittamiseen. Sillä en minä teitä aio unohtaa! Tarkoitus on tarinoida paikallisista pientuottajista, luomutiloista, mansikkamaista, kirpputoreista, kesäruokaresepteistä, sadepäivän vinkeistä, lomalukemisesta, pyöräretkistä ja mökkiläisen puhdetöistä. Mökkipäiväkirjan ensimmäiset merkinnät kirjataan jälkikäteen, mutta jatkossa ne merkitään muistiin saman tien. Kunhan kotinörttini ehtii käpistelemään koodia, löytyvät kaikki mökkipäiväkirjan merkinnät myöhemmin yläpalkista oman kategoriansa alta. Tämä on niistä ensimmäinen.

Rakas mökkipäiväkirja!

On kolmas viikonloppu mökillä. Tuntuu vieläkin epätodelliselta, että olen päässyt sanomaan useita kertoja ääneen lauseen, jonka sisällöstä olen ollut vuosikausia kavereilleni kateellinen: me mennään viikonlopuksi mökille. Ja mikä parasta, heinä-elokuussa vietämme mökillä viikkokausia putkeen, joista pari viikkoa aion pärjätä yksin. Jännittää jo nyt. Iskeekö mökkihöperyys, kaipaanko kaupunkiin vai tuleeko minusta metsäläinen, joka ei pese tukkaansa viikkokausiin ja kulkee päivästä toiseen samassa mökkimekossa?

saunaranta

Vielä ei ole tekeminen loppunut kesken. Lähes kaikki pihan vallanneet lupiinit on kaivettu juurineen ylös. Jäljelle jääneet on niitetty ja kukkavarret kitketty kuivumaan sorapintaiselle parkkipaikalle. Sitten, kun metsäpalovaroitus lakkaa, poltamme pirulaiset pihan perällä. Eivätpähän leviä enää ja tukahduta alleen luonnonvaraisia niittykukkia. Urakka oli melkoinen – hiki virtasi ja lihaksia kivistää vieläkin. Onneksi paarmanperkeleet saapuivat vasta toisena urakkapäivänä ja silloinkin niitä pörräsi pään ympärillä vain kaksi.

lupiiniurakka

Mies nikkaroi vanhoista paneelilaudoista viljelylaatikoita, jotka käsiteltiin puuöljyllä ja jätettiin viikoksi ulkoilmaan kuivumaan. Multa tilataan naapuritilalta ja sitä riittää myös mansikkapenkkiin sekä nurmikolle, josta lupiinit revittiin tuonpuoleisille kasvimaille. Yrtit, tomaatit ja kyliltä ostetut kesäkurpitsa ja kurkku siirrettiin kotoa tuotuihin isompiin ruukkuihin odottamaan multalastia. Tokmannista hankittiin paitsi mökkivaatteita myös perinteinen vihreä kastelukannu ja muutama pelargonia.

keittiöpuutarha

Mökkiä kiertää kyllästetystä puusta rakennettu terassi, joka kaipaa pesua ja öljyämistä. Työhön tarvitaan pilvinen ja mieluummin vähän viileämpi päivä, pesuhommiin ryhdytään siis kesemmällä. Terassilaudoituksen ruuvit sen sijaan kaipasivat kiristämistä ja puisten aurinkotuolien rakenne vahvistamista, myös pari kieroon kuivunutta terassilautaa vaihdettiin uusiin. Minun riehuessani lupiinien parissa mies nakutteli huussiin vievävälle pikkupolulle pitkospuut ja kaatoi siinä sivussa tontilta muutaman koivun loppukesän saunapuiksi.

Eikä tässä todellakaan vielä kaikki. Rikkinäinen vesilämpömittari korvattiin uudella, viinipulloilla täytettyyn maakellariin asennettiin kunnon lukko ja kesäkeittiön muurikkapannut, ritilät ja muut tykötarpeet putsattiin niihin talven aikana pinttyneestä liasta. Yön hämärinä tunteina hävitimme myös neljä rakennusvaiheessa olevaa ampiaispesää, sillä aittojen tai liioin saunan kattorakenteissa ei ole sijaa pistiäisille. Saapa nähdä ovatko kuningattaret ehtineet aloittaa entisöinnin seuraavaan mökkivisiittiin mennessä.

savulohi

Seuraavalla kerralla ohjelmassa on katiskan metsästys. Rantasalmen Nesteellä pahoittelivat, että paikallinen yrittäjä ei ole vielä ehtinyt toimittaa tekemiään pyydyksiä myyntiin, mutta tulossa ne ovat. Myös lehtikomposti täytyy perustaa, eiköhän kyliltä löydy kehikko siihenkin tarpeeseen. Huussin seinään kiinnitettävä käsienpesuastia onkin sitten vähän vaikeampi löytää. Täytynee pitää silmät auki pääkaupunkiseudulla liikkuessa vai olisiko jollain vinkata, mistä sellaista kannattaisi etsiä?

Mökkielämä saattaa kuulostaa jonkun korviin työleiriltä, mutta meille se on kaukana siitä. Tietotyöläinen nauttii fyysisestä työstä ja siitä, että kännykkä unohtuu tuntikausiksi mökin kammariin. Mikään ei vilku, pärise tai häiritse. Aika hidastuu, aurinko paistaa ja luonto on lähellä. Kädet tekevät ja mieli nauttii ansaitusta levosta. Voi olla, että loppukesästä olen eri mieltä, mutta nyt tuntuu, että meidät on luotu mökkielämään. Eläköön mökkikesä 2018!

mökkimaisema

ps. Pitäisiköhän ostaa oikea mökkipäiväkirja? Sellainen vieraskirjan ja muistikirjan rakkauslapsi, johon voisi raapustaa päivittäin myös uimaveden lämpötilan, sademäärän ja tuulen suunnan, ja jota voisi selailla marraskuun synkkinä iltoina kesän lämpöä muistellen. Kyllä kai sellainen täytyy jokaisella mökillä olla?

8 kommenttia artikkeliin ”Mökkipäiväkirjan ensimmäiset merkinnät

  1. On niin mukavaa lukea tämmöistä blogitekstiä, jossa aidot tunteet ja tunnelmat ovat pääosassa kaupallisuuden sijaan. Kiitos!
    Meillä on mökillä käytössä pari kätevää Andyhandy-käsienpesulaitetta. Sinkkiämpärin pohjassa on jonkinlainen ”lukko”, jota painamalla vettä tulee pienen ajan. Saisikohan niitä vielä jostain, suosittelen.
    Ihanaa mökkikesää!
    -Malla

    • Kiitos ihanasta kommentista, Malla! Katselimme myös andyhandya, mutta päädyimme lopulta niinkin askeettiseen ratkaisuun kuin pumppukaivoon. Kaivolle yksi pumppusaippuapullo ja käsienpesupiste on siinä. 😀

  2. Hei Pia! Hakusana ”pesusäiliö seinälle” lienee se millä saat etsimäsi. Näyttää olevan esim. Kärkkäisellä, Motonetissä ja ilm. jossain Prismoissakin tuota saatavilla. T: Leena

    • Kiitos vinkistä! Ensi kesäksi viimeistään täytyy sellainen haalia jostain, nyt toistaiseksi mennään pihassa töröttävällä pumppukaivolla. 🙂

  3. Hei; On se ihanaa aikaa tuo mökkeilyn aloitus. Innosta puhkuen tekee, nyppii ja jaksaa, hiki virtaa ja sitten saunaan. Aamulla tietää tehneensä ruumiillista työtä ja sepäs onkin mainio tunne. Muistan sen vielä. Kukkamaata perustettiin, perennoja ostettiin. Kunnes totesin, että ne pahuksen muurahaiset voittivat. Joka paikkaan piti käytävää rakentaa vaikka miten kasteli! Ja puolukka, siinä on sitkeä otus. Hiipii salaa ja pulpahtaa kukkamaahan eikä lähde kitkemälläkään. Metsäkauris söi Kuunliljan ja Vuorenkilven kukat. Luovutin ja ikäni helpotti luovuttamisen tuskaa. Mutta oli se kivaa aikaa.😊 Ja on vieläkin, nyt ottaa vaan rennommin eikä joka rikkaruohosta nipota.
    Jäi toki yksi kukkamaa, josta vain vähän kauriit syövät.
    Mökkikirja, tärkeä! Pitää kirjata lämpötila, ukkoset ja sateet, kovat tuulet, veden lämpötila. Ja päivän tärkeimmät tapahtumat. 1. kirjosiepon sun muitten tulo jne. Ei tarvitse sitten myöhemmin arvuutella, että millainen se kesä oli.
    Ja pesusäiliö. Saa rautakaupasta, Honkkarista. Kannattaa tarkistaa hana, ne tuppaavat vuotamaan välillä. Mutta innokas nikkari laittaa paremman hanan ja tiivisteet. Ja kannen päälle kivi tms, ei pääse siitepöly niin hyvin. Tosi hyvä keksintö. Ja sitten pyyheliina. Ihan kiva, kun roikkuu siinä lähellä…kunnes joku lintu lennossa sen merkkaa, kokemusta on.😄
    Joten mukavaa mökkikesää. Nauti ja kuuntele tuulta, lintuja ja hiljaisuutta. Hiljaisuus tosin tulee vasta juhannuksen jäljeen, sen verran lintuja nyt laulattaa ettei hiljaista hetkeä ole.

    • Voi hitsi! Piti erityisesti kehua vihtaa ja miten se on sidottu. Ei narua eikä kumilenksua, vaan oikea oksasta tehty sidos. Hyvä! 😊 Ja sen oksan pyörittäminen pehmeäksi ”naruksi” onkin oma taiteenlajinsa. Sitä en ole täydellisesti oppinut, vaikka vihtoja olen pikkulikasta asti tehnyt.

      • Apua, ei missään nimessä naruja tai kumilenksuja! 😀 Mies meillä hoitaa tämänkin homman, minä olen vielä oppityttö siinä lajissa.

    • Heippa, tutulta kuulostaa! 🙂 Nautittu on niin hiljaisuudesta kuin sateen ropinastakin. Vielä meillä riittää energiaa, mutta se varmasti vuosien myötä hellittää. Mökkikirja on otettu käyttöön, mutta sen kirjoittaminen meinaa välillä unhoittua. Pesusäiliö on vieläkin hankintalistalla, mutta hyvin on pärjätty ilmankin. Kunhan Honkkari tai K-rauta tulee vastaan, vedetään sekin yli muistilistalta.

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.