Vuosi 2021 – mitä tulikaan tehtyä? + Arvonta!

Istun junan työskentelyhytissä läppäri sylissäni ja tuijotan vasemmassa yläkulmassa vilkkuvaa kursoria. Ohitamme Parkanon ja kiidämme kiskoilla kahtasataa kohti Oulua. Olin ajatellut viettää matkan ensimmäiset tunnit kirjoittamalla, ja aihekin oli selkeänä mielessä. Kirjoittaisin menneestä vuodesta, siitä mitä kaikkea tulikaan vuonna 2021 tehty. Ajatus kuitenkin katkesi ensimmäiseen lauseeseen. Ajattelin olevani auttamattomasti myöhässä. Miten ketään enää kiinnostaisi, mitä viime vuonna tapahtui. Vuosi 2021 oli ja meni, miksi sitä pitäisi enää muistella. Tikulla silmään ja sitä rataa.

lähiloma Kotka Loviisa

Hävetti, sillä tuntui siltä, että KAIKKI muut ovat menneet eteenpäin ja minä edelleen mietiskelen menneitä. Nyt pitäisi jo tarttua hanakasti tavoitteisiin, visioida villisti tulevaa tai suunnitella sotasuunnitelmia ja strategioita. Ollaanhan sentään jo melkein helmikuussa! Sitten tajusin, että itse asiassa en piittaa pätkääkään siitä, mitä muut ajattelevat, mitä tekevät ja missä menevät. Aion panna vuoden 2021 pakettiin tässä ja nyt. Sillä ennen kuin voi suunnitella tulevaa, on tiedettävä, minkä päälle rakentaa. Ja ne rakennuspalikat, ne tulevat tässä.

Psst! Jotta jaksaisit kahlata tekstin läpi, lisäsin loppuun pienen yllätysarvonnan. Osallistu itse tai vinkkaa kaverille!

Miltä vuosi 2021 tuntui?

Kukapa olisi uskonut, että maaliskuussa 2020 koko maailman polvilleen pakottanut pirulainen piinaisi meitä aina vaan. Kaikkeen näköjään tottuu. Myös neljän seinän sisälle sulkeutumiseen, kontaktien välttämiseen, pienissä ympyröissä liikkumiseen ja saman pirtinpöydän ääressä päivästä toiseen istumiseen. Toinen koronavuosi väsytti, turhautti ja ahdisti, tietenkin, mutta samaan aikaan päivät vierivät eteenpäin omalla painollaan.

Uudenvuoden iltana, kun istuimme kahdestaan sohvalla, kysyin mieheltä, mikä päättyvässä vuodessa oli parasta. Hän mietti pitkään, mutta vastasi sitten, että nostaa kaiken muun yläpuolelle parisuhteen. Että kahdestaan vietetystä koronavuodesta huolimatta olemme edelleen tässä, toistemme kainaloissa. Olin täysin samaa mieltä. Opimme näistä kahdesta vuodesta ainakin sen, että selviämme mistä tahansa, eikä meitä erota edes maailmanlaajuinen pandemia. Vaikka muita elämäni valintoja voisinkin miettiä uudestaan, puolisoa en vaihtaisi mistään hinnasta.

vastuulliset joululahjat

Vuoden aikana luin tai kuuntelin 83 kirjaa, neuloin kaksi villapaitaa ja tikutin kuusi pipoa. Keskittyessäni kertomuksiin ja silmukoiden luomiseen huomasin tarvitsevani hitaampaa elämää, pysähtymistä, olemisen opettelua, tarinoihin uppoutumista ja käsillä tekemistä vieläkin enemmän.

Missä tulikaan matkustettua?

Kaiken kurimuksen keskellä kotimaanmatkailu nousi arvoon arvaamattomaan. Kahden viikon etätyöpyrähdys Sallatunturiin, päiväretki Outokummun vanhaan kaivokseen, Keski-Suomen kulttuurikierros Joutsan ja Mäntän kautta Jyväskylään, ruskareissu Pyhätunturiin ja kiipeilyseikkailu Pyhäkuruun, viikonloppuvaellus Kiilopäälle, piipahdus Loviisaan ja Kotkaan sekä ensilumille Pyhätunturiin ruokkivat seikkalijan nälkää riittämiin.

lähiloma Kotka Loviisa

Kiilopäällä

Orinoron rotko

Pyhäkuru

Uusia kansallispuistobongauksia kerääntyi peräti kolme: UKK-puisto pohjoisessa, Leivonmäki Joutsassa ja Valkmusa Kotkassa. Lisäksi samoilimme Sompion luonnonpuistossa ja ihastelimme Orinoron hulppeita rotkomaisemia Leppävirralla. Myös kotikaupunkia ja sen lähiseutuja katsoimme uusin silmin. En todellakaan aiemmin tiennyt, mikä välimerellinen tunnelma Vuosaaren huipulla vallitsee tai miten lämpimät Porvoon Varlaxuddenin silokalliot olivatkaan. Kun mökillä ja sen liepeillä vietetyt kuukaudet lasketaan, oli vuosi todellista kotimaanmatkailun kulta-aikaa! Nähtävää ja koettavaa on todellakin tarjolla ihan nurkan takana – kestävästi ja vastuullisesti!

Pyhäkuru

kotimaanmatkailu mänttä

kotimaanmatkailu vaihelan tila

kotimaanmatkailu vaihelan tila

Lokakuun lopulla, kun tilastot hetkellisesti saivat uskomaan parempaan tulevaisuuteen, matkasimme Ranskaan. Määränpäänä oli Happy Hamletin kirjoitusresidenssi, jonka ajankohtaa oli ehditty siirtää koronan takia jo kolmasti. Lentäminen hävetti ja maailmantuska repi sieluparkaani riekaleiksi. Ympärilläni oli käsittämättömän kaunis ranskalainen maaseutu, mutta minä kärvistelin omatuntoni syvissä syövereissä, enkä antanut itselleni lupaa nauttia. Mieli rauhoittui vasta, kun lupasin itselleni matkustaa jatkossa vain maata pitkin. Maailman ihanimmasta majatalosta puksuttelimme junalla Marseillen merenrantakaupunkiin. Rouhea tunnelma otti meidät omakseen ja elleivät puolison työkuviot olisi kutsuneet kotiin, olisimme ehdottomasti viihtyneet pitempäänkin.

lentämisen loppu

Marseille

Kunhan maailmantilanne rauhoittuu, aion hypätä raiteille ja kolkutella katsomaan, millaiset ovat eurooppalaiset junayhteydet. Vielä en ole reittejä tutkaillut, mutta sen tiedän, että Tukholmasta pääsee nykyään yöjunalla Berliiniin, josta ei olekaan enää kuin kahdeksan tunnin junamatka Pariisiin!

Mökkiremppaa ja pihalla puuhastelua

Mökkiviikkoja kertyi lähes 20, hurraa! Rakensimme (tai no, mies rakensi) uuden ja isomman laiturin, nikkaroimme yhteistuumin katoksen kesäkeittiölle, maalasimme lasiverannan seinät, pystytimme vanhan laiturin laudoista jälkikompostorin ja kiinnitimme puihin uusia linnunpönttöjä. Veden kantaminenkin helpottui, kun kunnostimme yhteistuumin mökkiläisten yhteisen kaivon. Nyt vettä ei tarvitse enää hakea 10 kilometrin päästä lähikaupalta, vaan hakumatka hoituu soutuveneellä läheiseen lahdenpoukamaan.

monipaikkainen mökkeilijä laiturilla

Syksyllä minusta tehtiin eteläsavolaisten vapaa-ajan asukkaiden viihtyvyyttä ja mökkeilyolosuhteita kehittävän Laiturilla-hankkeen brändilähettiläs. Ensimmäiseksi tartuin ajankohtaiseen aiheeseen ja kirjoitin siitä, millaista on olla monipaikkainen mökkiläinen ja tehdä etätöitä mökiltä käsin. Tänä vuonna juttuja piisaa aina heinäkuulle saakka, joten muistahan välillä käydä kurkkailemassa, mitä meidän mökille kuuluu.

mökkihöperö aamu usva

monipaikkainen mökkeilijä laiturilla
Myöhemmin syksyllä riuska syysmyrsky repäisi kaksi kuusipuuta juuriltaan. Onneksi molemmat kasvoivat tontin takaosassa kaukana rakennuksista. Eipähän tarvitse ensi kesänä miettiä, millä saunaa lämmitetään. Venytimme mökkikautta aina syyskuun loppuun saakka. Talviteloille mökki pääsi lokakuun puolen välin tietämillä. Takaisin oli tarkoitus palata jouluksi tai uudeksivuodeksi, mutta vallitsevan tilanteen takia päätimme pysyä pyhät visusti omassa pienessä piirissämme, emmekä lähteneet oireettominakaan levittämään pöpöjä maakuntaan.

Laiska töitään luettelee

Niinhän sitä sanotaan, että vain laiskat luettelevat töitään. Niin on joskus kommentoitu minullekin. Tuloksien tuominen julki, niistä kirjoittaminen ja puhuminen on kuitenkin minulle ja monelle muulle yrittäjälle tärkeää, sillä jos emme itse aikaansaannoksiamme esittele, ei sitä tee kukaan muukaan. Siitä on laiskuus ja leväperäisyys kaykana. Mitä siis tulikaan tehtyä työrintamalla?

kolme vuotta yrittäjänä

Sorvi surrasi ja näppis lauloi kiihkeämmin kuin koskaan aiemmin. Työkalenteri natisi etenkin keväällä liitoksistaan. Kirjoitin vuoden aikana asiakkailleni yli 100 artikkelia mm. vastuullisuudesta, ruoasta, viinistä, mökkeilystä, retkeilystä ja tietojärjestelmistä (jep, luit oikein!). Sparrailin asiakkaiden sometekemistä, työstin tekstejä verkkosivuille, editoin keittokirjaa, painotuotteisiin ja uutiskirjeisiin, kuvasin lukemattomia viinilasillisia, kirjapinoja ja ruoka-annoksia. Yhteistyö kaupunkilaisten yhteisen vaatekaapin Vaatepuun kanssa jatkui, kun kirjani Ruokaystävät pääsi aitiopaikalle myyntivitriiniin vielä joulusesongin jälkeenkin.

ruokaystävät

Kiivas työtahti veti takin tyhjäksi niin, että siitä kärsi paitsi oma jaksaminen myös blogiparka. Kun tavallisena vuotena olen intopiukeana naputellut kolmekin postausta viikon aikana, oli viime vuoden saldo keskimäärin 3 postausta kuukaudessa. Työjonon kasvaessa omat kanavat jäävät harmillisesti häntäpäähän.

Joulukuussa korkkasimme kuplivan sen kunniaksi, että yksivuotiaan osakeyhtiöni laskutus ylitti yllättäen sadantonnin haamurajan. Olen edelleen hämmentynyt, mutta myös ylpeä siitä, että olen onnistunut kasvattamaan osapäiväisenä kokeiluna alkaneesta virityksestä ihan oikean yrityksen, joka tuo leivän pöytään ja vähän särvintäkin siihen päälle. Tulevana vuonna tulosta ei taota lähellekään samaan tahtiin, sillä aikomus on ottaa rennommin ja nauttia yrittäjyyden tuomista eduista: vapaudesta ja vapaa-ajasta.

Arvontaa pukkaa!

Yksi mukavimmista ja samalla työteliäimmistä projekteista oli vuoden 2022 Satokausikalenterin toimittaminen. Seinäkalenterissa, jota muuten saa nyt myös ruotsinkielisenä versiona, on kunkin kuukauden satokausikasvislistausten lisäksi kymmeniä sivuja kiinnostavaa tietoa hedelmistä, marjoista, vihanneksista, juureksista, sienistä sekä sesonkeja noudattavista merenelävistä. Kalenterit on jo melkein loppuunmyyty, joten jos seinältäsi vielä uupuu almanakka, ostohousut kannattaa vetää jalkaan saman tien ja suunnata ostoksille Satokausikalenterin verkkokauppaan!

satokausikalenteri

Jos kuitenkin päätät luottaa onneesi, jätä kommenttilootaan viesti ja kerro, millaisia juttuja haluaisit vuonna 2022 blogistani lukea. Kaikkien vastanneiden kesken arvon peräti 3 kpl Satokausikalenteria. Tästä arvonnasta kannattaa siis kertoa kaverillekin!

Osallistua voi aina 1.2. klo 23:59 asti. Arvonta suoritetaan seuraavana päivänä ja voittajiin ollaan yhteydessä sähköpostilla (muista siis jättää kommenttiin toimiva sähköpostiosoite!) sekä tämän sivun kommenteissa.

Ruokaystävät – vihdoinkin painossa!

Esikoiskirjani Ruokaystävät lähti painoon viikko sitten. Taiton sain nähtäväksi edellisellä viikolla, ja kuten arvata saattaa itkuksihan se meni. Ensin itkin helpotuksesta, ja vähän liikutuksestakin. Ihanaa, opus valmistuu sittenkin ennen joulua! Sitten tirautin pari kyyneltä puhtaasta hämmästyksestä. Tällainenko tästä tulikin? Ihan erilainen kuin mielessäni kuvittelin, mutta kuitenkin kaunis, toimiva ja käteensopiva. Seuraavana aamuna taittotiedosto näytti vieläkin mahtavammalta, sillä siihen oli saatu lisättyä kauan kaivatut kuvitukset. Ja kansi, miten minunnäköiseni se onkaan, ajattelin ja pyyhkäisin villamekkoni hihalla märät poskeni kuiviksi.

ruokaystävät

Kustannussopimus allekirjoitettiin joulukuussa 2019. Epävirallisesti kirjan julkaisemisesta kesän korvalla oli sovittu jo marraskuun ensimmäisellä viikolla, keskellä ranskalaista maaseutua, pienessä viinihiprakassa mustekynällä sopimusta lautasliinalle muotoillen. “Tehdään sitten näin,” sanoi Jonna Hietala, toinen Laineen perustajista, johon olin tutustunut Happy Hamletissa kolme päivää aikaisemmin. “Kun et kerran muuten usko, että olen tosissani ja haluan kustantaa tämän kirjan.”

Sitten maailma heitti häränpyllyä. Koronakurimus tuli ja vesitti kirjan alkuperäisen aikataulun, sillä keväällä yhdessä syöminen tuntui lähinnä surkealta vitsiltä. Nyt osaamme jo syödä yhdessä turvallisesti, huolehtien käsihygieniasta, riittävää välimatkaa pitäen ja tarpeen tullen vaikka etäyhteyden välityksellä illastaen. Uusi aikataulu oli pitkään hämärän peitossa. Ehkä syksyllä tai viimeistään jouluksi, sanoi kustantaja, jos maailman tilanne vaan paranee. Viilasin juttujani, karsin täytettävien sivujen kysymyksiä, kirjoitin vinkkilistaa ja listasin lopulliset reseptit. Heinäkuun lopulla olin esipuhetta vaille valmis.

ruokaystävät

ruokaystävät

Syyskuun alussa päätimme, että reseptit tarvitsevat sittenkin kuvat kylkeensä. Sitä ennen oli puhuttu kuvituksista, mutta tottahan se oli, kuten kustantaja asian ilmaisi, reseptiä kokeillessa täytyy nähdä miltä lopputuloksen kuuluisi näyttää. Vietin yhden päivän ja kaksi iltaa tiukasti työhuoneen keittiössä ja kokkasin. Kuvat otti taitava Sini Kramer, joka myös stailasi annokset.

Alkoi odottaminen.

Kohta päästään taittamaan. Meillä on tosi hyviä ideoita, ja graafikko on valtakunnan parhaita. Päätettiin, että tehdään kluuttikansi ja panostetaan kirjaan oikein kunnolla. Tilattaisiinko myös kangaskassit?

Kaikki kuulosti hyvältä, mutta olin silti hieman huolissani. Pöydän toisella puolella, kustannustoimittajan jakkaralla istuessani olin tottunut siihen, että kirjaprojektilla on tiukat deadlinet ja julkkaritkin tiedossa kuukausia etukäteen. Tutut ja vähän tuntemattomammatkin kyselivät kirjan perään. Koska se ilmestyy, millainen siitä tulee? En osannut vastata, kämmenet kostuivat ja tunsin, kuinka kylkeä pitkin valui hikinoro.

ruokaystävät

Onneksi tiesin, että Laineen naiset ovat suoraselkäisiä ihmisiä. Luotettavia ammattilaisia, jotka osaavat hommansa paremmin kuin kärsimätön kirjailija. Uskalsin avautua epävarmuudestani ja sain paluupostissa pitkiä perusteluja ja kannustavia sanoja.

Projekti etenee kyllä, sinä ja sinun kirjasi olette meille tosi tärkeitä. Luota meihin, tästä tulee todella kaunis. Kirja valmistuu varmasti ennen joulua.

Maratonin viimeiset metrit juostiin pikavauhtia. Ruokaystävät vaati kaksi oikolukukierrosta, Friends in Food yhden. Toisella kierroksella kirjan kolmannelle sivulle oli lisätty tekijätiedot. Melkein putosin tamperelaisen hotellihuoneen sängyltä, kun huomasin, kuka on piirtänyt kansikuvan ja kirjan muut kuvitukset. Jonnan 12-vuotias tytär! Briiffin mukaiset kuvat syntyivät kuulemma nopeasti ja niistä maksettiin asianmukainen palkka verokortilla. On suuri kunnia olla aloittelevan artistin ensimmäinen asiakas!

Ruokystävät on nyt painossa ja valmistuu joulukuun kolmannella viikolla, mutta minun on edelleen vaikea uskoa, että tämä kaikki tapahtuu minulle. Että olen todella julkaissut kirjan. Oikean kirjan, jossa on 160 sivua paksua luonnonvalkoista paperia, kluuttikannet ja punasävyinen foliointi. Ei mikään turha kirjanen.

Sini Kramer Ruokaystävät

Hämmentävää ja huikaisevaa samaan aikaan. Nauti nyt, moni teistä kehoitti, tämä on sinun hetkesi. Yritän, vastasin, mutta tähän mennessä olen lähinnä hyperventiloinut ja yrittänyt käsittää kaikkea tätä. Olen kierroksilla ja jokseenkin tiloissa.

Millanen kirjasta sitten tulee? Lainaan itseäni ja liimaan tähän alle kirjoittamani takakansitekstin. Lisää voitte lukea kustantajani, Laine Publishingin nettisivuilta. Samasta paikasta onnistuu myös ennakkotilaus. Jos mielit kirjaa pukinkonttiin (ja miksi et mielisi, sillä kirja sopii ihan jokaiselle) kannattaa se tilata heti. Tilaukset toimitetaan tilausjärjestyksessä ja kusti alkaa polkea heti, kun kirja saapuu painosta. Saatan tirauttaa pienet itkut myös silloin.

ruokaystävät kirja

Ruokaystävät on tarkoitettu kaikille, jotka syövät joskus yhdessä. Kansien väliin kasvaa vähitellen illalliskutsujen, syntymäpäiväjuhlien, mökkiviikonloppujen, sunnuntaipäivällisten, tupaantuliaisten ja arkisten ateriahetkien tuikitarpeellinen tietokanta, joka listaa ystävien ruokavaliot ja allergiat, lempiruoat ja inhokkiainekset. Enää ei tarvitse enää arvailla, kuinka moni vieraista juo teetä, kuka rakastaa korianteria, mitä kasvimaitoa kenenkin kahvi kaipaa, kenelle maistuu gin & tonic tai millainen ruokalahja sopii sankarille. Pilke silmäkulmassa ystäväkirjan aukeamilla leikitään kumman kaata ja kysytään onko selleri uhka vai mahdollisuus.

Sivujen sekaan on ripoteltu lyhyitä ja kannustavia tositarinoita yhdessä syömisen tilanteista. Kirjan viimeisille sivuille on valittu yksinkertaisia reseptejä, joiden avulla on mukava ideoida yhdessä syömisen hetkiä tai isompiakin kekkereitä ruoan ympärille. Lopussa on vielä vinkkejä, jotka madaltavat kynnystä ja helpottavat kokoontumista yhteisen pöydän ympärille.

Sini Kramer Ruokaystävät

Kaikki postauksen kuvat (pl. kirjan kansi) ovat Sini Kramerin käsialaa.

ps. Seuraamalla instagram-tiliäni pysyt kärryillä kirjan tilanteesta. Siellä ilmoittelen myös, kun Ruokaystävät on saapunut kauppoihin ja missä kivijalkaliikkeissä sitä on saatavilla!

Vuosi naimisissa – miltä nyt tuntuu?

Vuosi sitten karkasimme kaksin naimisiin. Tahtomista todistivat vain kummityttö vanhempineen ja vihkimisen taltioinut valokuvaaja. Vihkitoimitus käräjäoikeuden koruttomassa salissa kesti muutaman minuutin, ja vaikka se ei varsinaisesti muuttanut mitään, silti kaikki on nyt jollain tavalla toisin.

vuosi naimisissa

Kuplivien maljojen ja astetta hienomman iltapäiväteen jälkeen mies kantoi minut kotimme kynnyksen yli. Kotiin, jonka olimme yhdessä omistaneet jo usean vuoden ajan. Makuuhuoneeseen, jossa olemme nukkuneet ensimmäisen kerran yhdessä reilut viisi vuotta aiemmin. Peiton alle, missä mies kesällä 2015 kysyi, tykkäänkö nukkua lusikassa. Tietysti, vastasin, ja käperryin tiukemmin hänen kainaloonsa.

Kolmannen kerroksen postiluukkuun on merkitty edelleen meidän molempien sukunimet. Nimettömiin pujotettujen, panttilainaamosta hankittujen sormusten kimallus on hieman himmentynyt. Verottaja kohtelee meitä nyt eri tavalla, kuten myös perintöoikeus ja epätodennäköisessä erotilanteessa omaisuus menisi tasan, sillä avioehtoa ei vielä ole tehty. Se on tekeillä, yrittäjänä ei muuta vaihtoehtoa ole. Arki kulkee tuttua rataansa – tai kulkisi, jos kevät olisi ollut tavallinen.

Jokapäiväisessä elämässä juuri mikään ei ole muuttunut, mutta tunnetasolla koko maailma pyörähti hurjaa vauhtia ympäri. Minulla on viimeinkin turvallinen olo. Puolisoni ja peruskallioni haluaa seisoa rinnallani myötä- ja vastoinkäymisissä, eikä ole lähdössä mihinkään. Minä saatan pelätä edelleen karhuja, korkeita paikkoja ja syvää vettä, mutta avioliittooni voin luottaa loputtomiin.

vuosi naimisissa

Olemme oppineet avoimemmiksi, ja puhumaan ääneen piirteistä, jotka ihmetyttävät tai ärsyttävät. Aamiaispöydässä mieheni kysyi, miksi hörpin teetä niin kovaäänisesti. Hölmistyin. Sitten huomasin, että todella teen niin. Todennäköisesti olen tehnyt koko ikäni, sillä kun koetin siemaista kuumaa juomaa ilman hörppimistä, se tuntui oudolta ja epänormaalilta. Siinä hän on istunut viisi vuotta vastapäätä ja vihdoin tänä kesänä ihmetteli asiaa ääneen. Sen jälkeen olemme hihitelleet tavalleni joka aamu.

Minä olen meistä se puheliaampi ja koetan kannustaa keskusteluun myös miestäni. Tasaisin väliajoin yritän muistaa kysyä, miten menee, mitä hän minulta toivoo ja mitä voisin tehdä parisuhteessamme paremmin. Saan vastauksia ja vastalahjaksi saman kysymyksen. Olemme alkaneet hitsautua yhteen, mutta vielä on opittavaa, sillä kasvamme koko ajan.

Emme me pumpulipilvillä todellakaan joka päivä tanssi, sillä vaaleanpunaiset lasit on riisuttu jo vuosia sitten. Otamme yhteen, mutta yritämme oppia siitäkin. Miksi minä käyttäydyin niin, miksi sinä ärsyynnyit tuosta, miten riita ratkaistaan ja kuinka kauan mykkäkoulu kestää? Seuraavalla kerralla osaamme toivottavasti väistää pahimmat karikot.

vuosi naimisissa

Hesari kirjoitti pari päivää sitten siitä, kuinka alkuhuuma muuttuu ajan myötä parisuhdelaiskuudeksi ja umpirakastuneistakin pariskunnista tulee helposti sohvalla nyhjääjiä. Molemmat makaavat omassa nurkassaan seuranaan älylaitteen sininen taikapiiri. Myönnetään, että niin mekin usein vietämme arki-iltojamme kaupungissa. Yhtä usein pötkötämme sikin sokin ja päällekäin, kun katselemme sarjoja tai leffoja televisiosta tai tietokoneelta. Laiskottelu kuuluu asiaan, jos molemmat kaipaavat sitä siitä.

Toisaalta nautimme myös yhteisestä tekemisestä. Luonnossa patikoimisesta, uusien makuelämysten metsästämisestä, keittiössä hääräämisestä ja samojen kirjojen lukemisesta. Kaksi vuotta käytössä ollut treffiboksi on pölyttyy nyt kaapin perukoilla, sillä yhteisistä menoista on tullut jo tapa. Mies on aktiivisempi mitä ulkoiluun ja musiikkihommiin tulee, minä vien häntä käsikynkässäni muihin kulttuuririentoihin ja ravintoloihin.

Kumpikaan meistä ei muistanut hankkia lahjaa paperihääpäiväksi. Pakettien vaihtamisen sijaan pakkasimme reppuihin eväät, häälahjaksi saadut kuksat sekä pienen pullollisen kuplajuomaa ja painuimme päiväksi Pieksämäen metsiin. Yhteinen kokemus oli parempi lahja kuin sata timanttia tai kymmenen kallista kultakorua.

vuosi naimisissa

Tuntuu hyvältä. Polku tallautuu koko ajan tasaisemmaksi, vaikka mutkan takaa saattaakin ilmaantua yllätyksiä ja taivaalta ropsahtaa niskaan raekuuro. Me tahdomme edelleen ja jatkamme matkaa.