Lukutoukka. Se minä lapsena olin ja olen kai vähän vieläkin. Ahmin kaiken mitä käsiini sain. Luin läpi useamman kyläkirjaston nuortenkirjaosaston. Saatoin lukea kolme kirjaa päivässä, Tiina-kirjoista Neiti Etsiviin, Viisikoista Sinuheen. Aika menetti merkityksensä kirjaston käytävillä ja kirjahyllyjen välissä – paikassa, joka tuoksui saduilta, tarinoilta, tiedolta ja viisailta sanoilta.
Lukeminen ei keskeytynyt edes aamupalalla, ruokapöydässä tai iltateellä. Jos edessäni ei ollut kirja, selasin Aku Ankkaa tai silmäilin aikuisen lailla uusinta naistenlehteä. Istuin nenä kiinni kirjassa kaikkialla ja kaiken aikaa. Autossa, bussissa, mummolassa, hiekkarannalla, purjeveneen kannella, rantakalliolla ja laiturilla. Muistan hiihtoreissun, jolloin en olisi malttanut rinteeseen, koska Da Vinci -koodi oli kesken. Unettomat yöt, koska oli pakko lukea vielä dekkarin seuraava luku. Joululoman kiireettömät päivät, jolloin kirjapinot hupenivat samaa tahtia kuin suklaarasiat.
Jossain vaiheessa lukemiselle ei muka enää ollut aikaa. Tulivat opiskelut ja opiskelijariennot, työt ja kiinnostavammat harrastukset. Arki jyräsi, joululahjakirjat kasaantuivat kirjahyllyyn ja käteen hakeutui kirjan sijaan kaukosäädin tai syliin läppäri. Työmatkoilla näpräsin kännykkää tai ipadia niinkuin kaikki muutkin. Lukeminen rajoittui hesariin, tenttitiiliskiviin ja pakollisiin duuniprojekteihin.
Vaikka lukuhommat jäivät, kirjahylly täyttyi entiseen tahtiin. Hyllyille on kerääntynyt lukemattomia elämänkohtaloita, kuvitteellisia kohtaamisia, todellisuuden rajamaita ja ajatelmia elämästä. Vuoden alussa vihdoin viimein tartuin yhteen niistä ja unohduin tuntikausiksi mustaan valkoisella. Viimeisen sivun käännettyäni tiesin, että paluuta ei ole.
Niinpä kirjat kulkevat taas mukanani. Television tai Netflixin sijaan avaan silmäni kertomuksille, annan mieleni kuvittaa ja kulkeutua vieraille maille, uusiin ulottuvuuksiin ja elettyihin elämänkohtaloihin. Viiden viikon aikana olen jo ehtinyt leikkimään hippaa, kävelemään kudotuilla kujilla, eläytymään norjalaiseen mielenmaisemaan, astelemaan Joukahaisen jalanjäljillä ja tuntemaan päkiöitteni alla pumpulinpehmeän valkoisen, ajattoman välitilan, jossa kipua ja nautintoa ei ole. Ja tämän kaiken olen kokenut ratikan takapenkissä, kymmenen minuutin työmatkalla.
Lopuksi lainaan Jörn Donneria, joka laiskanlinnastaan istutti suomalaisten mieliin mainostoimiston kehittelemän kuolemattoman lauseen: lukeminen kannattaa aina. Uskokaa Jörkkaa, se on fiksu mies.
Samanlainen tarina, lapsena ja nuorena kirjat oli kaikki. Luin silloisen asuinkaupunkini nuorten osaston kirjat a:stä ö:hön kesässä, väliin jäi vain Tarzanit ja Jules Vernen seikkailut. Sitten tuli työt ja työn ohessa opiskelu, perään lapset ja hektinen työ. Mutta viime keväänä kokeilin e-kirjoja, ja voi mikä pelastus, tabletin ja/tai kännykän painolla mukana on valtava kirjasto mistä valita lukemista. Palvelun tarjoajia on jo useita ja aina löytyy edullisia tarjouskirjoja. Ja nythän on e-kirjastokin avattu. Ja Fabula, kuukausimaksulla vapaasti luettavissa niin paljon kuin ehtii. Mahtavaa, olen vuodessa lukenut yhtä paljon kuin edeltävän kymmenen aikana !
Mä oon skipannut ihan samat tarzanit ja vernet! 😀 Mutta sähköisten kirjojen makuun en ole päässyt, mikä on jollain lailla noloakin, kun alalla kuitenkin töitä teen. Painettu kirja vie vielä toistaiseksi selkeän voiton. Kirjaston palvelua olin testaamassakin, siltikään se ei lukutottumuksiani muuttanut. Noihin lukuaikapalveluihin (fabula ym.) täytyy kyllä tutustua, ehkä vanha koirakin vielä oppii uusia temppuja!
Olipa ihanaa luettavaa! Ja aika samaan tapaan on oma lapsuuteni/nuoruuteni mennyt suhteessa lukemiseen. Edelleen luen paljon, ja oikeastaan juuri siitä samasta syystä mitä kuvasit tapahtuvan ”kymmenessä minuutissa ratikan penkillä”. Kirjan kautta voi kokea niin vahvoja elämyksiä, että ne muistaa vuosia. Aika ja paikka katoavat. Ei ole enää väliä missä olet, sillä olet sisällä tarinassa. Toivottavasti jatkossa kuulemme lisää lukuelämyksistäsi ja suhteestasi kirjoihin:)
Kiitos Maarit. 🙂 Ehkä mä jatkossakin ujutan blogijuttujen sekaan kirjallisuutta, ainakin lupaan harkita asiaa!
Vau Pia. Ihana kirjoitus. Paras ikinä. Onneksi eksyin lounaalla lukemaan sun blogia.
Sama stoori täälläkin. Sittemmin elämä ollut liian hektistä tai omassa elämässä liikaa tapahtumia ja draamaa, että ei ole jaksanut rauhoittua jonkun toisen ”elämän” äärelle. Nyt taas kun oma elämä on tasapainossa ja on hyvä olla jaksaa innostua kirjoista eri tavalla! Musta olis kiva lukea sun kirjasuosituksia.
Oi kiitos Elliniina! Ainakin instan puolelle aion postata tänä vuonna aina kuun lopussa siinä kuussa lukemani kirjat. Ja eiköhän tuossa myöhemmin keväällä ole aikaa tehdä muutamakin kirja-aiheinen postaus, vaikka se ei tämän blogin ydintä ihan olekaan. 🙂
Tämä oli kivaa luettavaa. Edelleen ihailen kirjoittajan lahjojasi. Mutta selvähän se, kun lukee paljon, myös kirjallinen tuotos kulkee sen kanssa käsi kädessä. Hauskat kuvat olit löytänyt tekstiäsi kuvittamaan. Kiitos Pia 🙂 ja iloista ystävänpäivää, toivottelee, Leena
Hyvää ystävänpäivää sinullekin Leena, vaikkakin näin pari viikkoa myöhässä! Ja kiitos kovasti kehuista, pienesti täällä punastelen, niin kuin aina tällaisten kommenttien edessä.
Kuulostipa niin tutulta! Minäkin täällä käynnistelen lukemishommia uu’estaan opiskeluitten jäljiltä (kun oli ”pakko” lukea koko ajan jotakin, ei haluttanut enää vapaa-ajalla jostain syystä…) Jotenkin vaan esimerkiksi kirjastoon meno tuntuu hirviän hankalalta ko on viime vuojet tottunut hakemaan vaan tenttikirjoja sieltä… Toista se oli ennen. Kerran nuorempana luin niin monta Neiti Etsivää päivän aikana mökin kuistilla istuen, että tulin illalla ihan pahoinvoivaksi. 😀 Ja voi, minäkään en sitten mitenkään ole syttynyt e-kirjoihin, näytön tuijottamisesta menee silimät kipiäksi ja kyllä se kirja pitää saaha käteen konkreettisesti! Tuntea net sivut, kääntää niitä ja haistaa se uuden kirjan tuoksu (tai kirjaston ummehtunut haju…)
Kyllä sillä on oikeesti merkitystä miltä kirja käsissä tuntuu, mille se tuoksuu ja kuinka paksu se on. Ihan eri juttu kuin se kylmää valoa pimeässä hohtava tabletti tai läppäri. Lukuisia päiviä sinne lapinkin perukoille!
Sun blogia on nautinnollista lukea, kun kirjoitat niin sujuvasti ja elävästi. Usein lukiessani ajattelen, että vitsi, kun kivasti sanottu! Ymmärsinkö aikaisemmasta kirjoituksestasi oikein, että aiot jatkossa panostaa vielä enemmänkin kirjoittamiseen.
Kiitos sanoistasi Sari! Näin olisi tarkoitus tehdä, kun hyppään huhtikuussa hetkeksi ulos oravanpyörästä. En millään malttaisi odottaa ja lasken jo päiviä. 🙂
Aloitin lukemaan blogiasi. Olen nyt lokakuun lopussa 2015. Itku pääsi, kun luin kirjoituksen 31.10.2015. Oli ihan pakko laittaa sulle kiitokset siitä tunneryöpystä, että lukiessa taas oivalsi sen oleellisen. Ihmiset menneisyydessä, jotka ovat juurruttaneet sinut/minut johonkin sanoja suurempaan kiinni, ihmiset nykyisyydessä, jotka tekevät niitä juuria nyt, arki, tavallinen elämä ja ihmisten kohtaaminen.
Kiitos!
Ja nyt jatkan lukemista marraskuulle….on kuin elämänkerta kirjaa lukisi. 🙂
Voi että! Minä liikutuin täällä sinun sanoistasi, kaikki tuo on niin tärkeää ja totta. Kiitos sinulle Hanne, ihanaa kun löysit tekstieni pariin!