Lukutaidon, lukemisen ja kirjallisuuden puolesta, sivistymättömyyttä vastaan

Maanantaiaamuna kahdeksan maissa, kun makasin vielä peiton alla, huikkasi mies aamupalapöydän äärestä löytäneensä kiinnostavaa luettavaa, jota minunkin kannattaisi vilkaista. Nappasin käteeni kännykän ja avasin YLEn uutispalvelun. Siinäpä se seisoi, raflaavasti klikkiotsikoituna: Lukutaito oli historiallinen oikku, jota ei enää tarvita.

Oikku tarkoittaa kielitoimiston sanakirjan mukaan tavallisuudesta poikkeavaa, kummallista ilmiötä tai äkillistä (outoa) päähänpistoa taikka mielenhäiriötä. Kun kyseessä on ihmisen historiaan ja modernin yhteiskunnan syntymiseen merkittävästi vaikuttanut kansalaistaito, on sanavalinta vähintäänkin omituinen. Riku Siivonen kirjoittaa tuoreessa kolumnissaan, että lukemisesta on tullut tarpeeton taito. Länsimaisen sivistyksen kulmakivi saattaa hänen mukaansa hyvinkin olla vain ohimenevä ajanjakso historiassa, sellainen, jonka olemassaolo ihmetyttää seuraavan vuosisadan tutkijoita. Jos he siis ylipäänsä osaavat lukea.

kirjallisuuden puolesta

Provosoiduin, ja se todennäköisesti oli tarkoituskin. Vaikka Siivonen tekstissään myöntää, että uskoo edelleen lukutaidosta olevan etua nyt ja tulevaisuudessa, pöyristyin pelkästä otsikon ilmoille heittämästä ajatuksesta niin, että kävin ensi töikseni käsiksi läppärin näppäimistöön aikomuksenani kirjoittaa puolustuspuhe lukemiselle ja lukutaidolle.

Lukeminen kehittää ja ylläpitää ajattelua, kerryttää kognitiivisia kykyjä, ruokkii mielikuvitusta, antaa elämyksiä, laajentaa maailmankuvaa ja sanavarastoa, auttaa ymmärtämään, puhkoo kuplia – ja parhaassa tapauksessa opettaa myös tunnetaitoja ja empatiaa. Pitempään tekstiin syventyminen vaatii keskittymiskykyä, antautumista sanojen siipien kannettavaksi ja heittäytymistä kirjoittajan maalaamaan maailmaan. Hektisessä silpputöiden suossa ja tauotta elämöivien älylaitteiden aikakautena pitkään tarinaan uppoutuminen tuntuu siltä, kuin astuisi tunkkaisesta toimistosta raikkaaseen ulkoilmaan. Happi virtaa keuhkoihin, energiatasot elpyvät ja ajatus alkaa jälleen tallata uusia uria vanhojen polkujen viereen.

kirjallisuuden puolesta

Kaiken lisäksi kirjoitettu kieli – oli se missä formaatissa tahansa – on käyttöliittymänä ylivertainen. Tekstiin voi syventyä, sitä voi silmäillä tai lukea kursorisesti. Kirjaa voi lehteillä taaksepäin ja paperilla hypähdellä eteenpäin, lauseet voi lukea moneen kertaan, niitä voi korostaa ja alleviivata ja kirjoittaa marginaaliin muistiinpanoja. Kuva kuulemma vastaa tuhatta sataa, joten saman logiikan mukaan videossa viestiärsykkeitä on satoja tuhansia. Kuva(kin) on kuitenkin aina tulkinnanvarainen. Teksti auttaa asettamaan myös kuvan tapahtumat kontekstiin, se tarjoaa faktatietoa ja taustoittaa liikkuvankin kuvan tapahtumia. Sitä paitsi tottunut lukija sisäistää paperilta tietoa nopeammin kuin, mitä puhuva pää ehtii ilmoille samassa ajassa saattaa.

kirjallisuuden puolesta

Taitavinkaan tubettaja tai etevinkään elokuvaohjaaja ei pysty tunkeutumaan ihmisen pään sisään. Kaunokirjallisuudessa tulkintoja ja mielen sisällä muodostuvia maailmoja on yhtä monta kuin on lukijaa, eikä tajunnan synnyttäviä sävyjä ja miljoonia mielleyhtymiä voi korvata millään. Siksi elokuvasovitus on niin monelle kirjaan rakastuneelle pettymys – se on tuotantoryhmän tulkinta käsikirjoituksesta, joka on vain häilyvä varjo mielikuvituksen tuottamasta ja omiin kokemuksiin peilautuvasta, lauseiden lomaan kietoutuvasta lukukokemuksesta.

kirjallisuuden puolesta

Biologia ja evoluutio muokkaavat meitä ja muovaavat myös aivojen toimintaa, mutta muutos tapahtuu äärimmäisen hitaasti. Viimeisten vuosikymmenien aikana vain harva meistä on pystynyt sopeutumaan siihen informaatioähkyyn ja notifikaatiotulvaan, jonka internet ja älylaitekulttuuri ovat tuoneet mukanaan. Todennäköistä on, että jossain vaiheessa aivomme kykenevät tietokoneen tavoin aistimaan enemmän, ymmärtämään nopeammin ja tallentamaan suurempia määriä tietoa kuin mikä juuri nyt on mahdollista. En ole ennustaja tai tulevaisuuden visionääri, enkä todellakaan tiedä, millaisia taitoja sadan vuoden päästä (työ)elämässä tarvitaan, mutta silti uskon, että robotisaatio muuttaa työelämää ja arkea enemmän kuin aivojemme kehitys.

kirjallisuuden puolesta

Ihminen on ajatteleva eläin, ja kirjoitettu kieli tarjoaa elämyksiä, joita emme muualta saa ja joista diginatiivienkin kannattaisi olla kiinnostuneita. Voi olla, että nyt kestovaippohin ja luomupuuvillavermeisiin verhoillut, vielä lastenvaunuissa sätkivät tulevaisuuden toivot eivät arvosta kirjallista perintöä ja lukukokemuksia minun sukupolveni tavoin, mutta on vaikea kuvitella maailmaa, jossa kirjallisuus olisi kokonaan kadonnutta kulttuuria. Ja jos vastoin kaikkia todennäköisyyksiä minun elinaikanani käykin niin, lupaan olla muutosvastarintaliikkeen eturivissä pitämässä ääntä kulttuurin, kirjastojen, kustantamojen ja kirjallisten aarteiden puolesta.

kirjallisuuden puolesta

Lopuksi kajautan hurraahuudon lukutaidolle, kirjoille, tarinoille, juonenkäänteille ja kirjallisuudelle, joka sivistää ja avartaa! Ja koska elän, kuten opetan, suljen nyt elämääni ohjailevan älylaitteen, tartun kirjaan ja annan tarinan ohjata minut sisään ovista, joiden takana odottaa tuntematon. Eläydyn entisaikojen tapahtumiin, hengitän hahmojen kanssa samaan tahtiin ja huomaan kylmien väreiden nostaneen käsivarteni kananlihalle. Tämän blogin lukijoina tietänette, mitä tarkoitan.

Jutun mielipiteet, uskomukset ja mustatuntuut ovat omiani, ja ne perustuvat vain ja ainoastaan 42-vuotiaan kielen ammattilaisen elämänkouluun ja kokemuksiin. Lähdeviitteitä on siis turha rivien välistä etsiä, niitä ei tässä tekstissä ole.

Kirjallisia muistoja

Lukutoukka. Se minä lapsena olin ja olen kai vähän vieläkin. Ahmin kaiken mitä käsiini sain. Luin läpi useamman kyläkirjaston nuortenkirjaosaston. Saatoin lukea kolme kirjaa päivässä, Tiina-kirjoista Neiti Etsiviin, Viisikoista Sinuheen. Aika menetti merkityksensä kirjaston käytävillä ja kirjahyllyjen välissä – paikassa, joka tuoksui saduilta, tarinoilta, tiedolta ja viisailta sanoilta.

WP_20160207_21_45_50_Pro

Lukeminen ei keskeytynyt edes aamupalalla, ruokapöydässä tai iltateellä. Jos edessäni ei ollut kirja, selasin Aku Ankkaa tai silmäilin aikuisen lailla uusinta naistenlehteä. Istuin nenä kiinni kirjassa kaikkialla ja kaiken aikaa. Autossa, bussissa, mummolassa, hiekkarannalla, purjeveneen kannella, rantakalliolla ja laiturilla. Muistan hiihtoreissun, jolloin en olisi malttanut rinteeseen, koska Da Vinci -koodi oli kesken. Unettomat yöt, koska oli pakko lukea vielä dekkarin seuraava luku. Joululoman kiireettömät päivät, jolloin kirjapinot hupenivat samaa tahtia kuin suklaarasiat.

WP_20160207_22_27_37_Pro

Jossain vaiheessa lukemiselle ei muka enää ollut aikaa. Tulivat opiskelut ja opiskelijariennot, työt ja kiinnostavammat harrastukset. Arki jyräsi, joululahjakirjat kasaantuivat kirjahyllyyn ja käteen hakeutui kirjan sijaan kaukosäädin tai syliin läppäri. Työmatkoilla näpräsin kännykkää tai ipadia niinkuin kaikki muutkin. Lukeminen rajoittui hesariin, tenttitiiliskiviin ja pakollisiin duuniprojekteihin.

WP_20150118_11_44_41_Pro

Vaikka lukuhommat jäivät, kirjahylly täyttyi entiseen tahtiin. Hyllyille on kerääntynyt lukemattomia elämänkohtaloita, kuvitteellisia kohtaamisia, todellisuuden rajamaita ja ajatelmia elämästä. Vuoden alussa vihdoin viimein tartuin yhteen niistä ja unohduin tuntikausiksi mustaan valkoisella. Viimeisen sivun käännettyäni tiesin, että paluuta ei ole.

Niinpä kirjat kulkevat taas mukanani. Television tai Netflixin sijaan avaan silmäni kertomuksille, annan mieleni kuvittaa ja kulkeutua vieraille maille, uusiin ulottuvuuksiin ja elettyihin elämänkohtaloihin. Viiden viikon aikana olen jo ehtinyt leikkimään hippaa, kävelemään kudotuilla kujilla, eläytymään norjalaiseen mielenmaisemaan, astelemaan Joukahaisen jalanjäljillä ja tuntemaan päkiöitteni alla pumpulinpehmeän valkoisen, ajattoman välitilan, jossa kipua ja nautintoa ei ole. Ja tämän kaiken olen kokenut ratikan takapenkissä, kymmenen minuutin työmatkalla.

WP_20140715_13_38_28_Pro

Lopuksi lainaan Jörn Donneria, joka laiskanlinnastaan istutti suomalaisten mieliin mainostoimiston kehittelemän kuolemattoman lauseen: lukeminen kannattaa aina. Uskokaa Jörkkaa, se on fiksu mies.