Viimeisen kolmen vuoden aikana olen käynyt kymmenillä ensitreffeillä. Olen sopinut kohtaamisia kahviloihin ja baareihin, istunut hermostuneena pöydän toisella puolen, deittaillut lenkkipolulla, rantakallioilla, terassilla ja elokuvissa, alttaria unohtamatta. Olen syönyt simpukoita, blinejä, pastaa, sushia, hampurilaisia, salaattia, juustoja, eväsvoileipiä, leivoksia, karkkia ja popcornia, kumonnut kymmeniä mukillisia kaakaota, kuumaa mehua, höyryävää glögiä ja teetä ja nauttinut lukemattomia lasillisia kylmää siideriä, kuplivaa samppanjaa, skumppaa, viiniä ja joskus oluttakin. Olen jännittänyt, uskonut ja toivonut, välillä pettynyt, mutta myös yllättynyt ja ihastunut.
En muista ensikohtaamista, jota olisin jälkikäteen katunut, eikä yksikään minuutti tai tunti ole mennyt hukkaan. Ei silloin, kun mies ei vastannut mielikuvia, tai silloin kun deitti oli nauttinut pari rohkaisuryyppyä liikaa. Eikä varsinkaan silloin, kun alttarilla kaiken kansan edessä kohtaamani kumppani osoittautuikin vain hyväksi ystäväksi. Kaikesta oppii ja kokemukset kirkastavat kuvaa siitä, millaisia ominaisuuksia kumppanissa arvostaa ja mitä parisuhteelta haluaa.
Aina olen yrittänyt olla oma itseni. Hermostuneena höpöttävä, hiljaisina hetkinä rohkaisevasti hymyilevä, huonoa huumoria viljelevä, hurmaava oma itseni. Olen saanut kuulla olevani mahtava tyyppi, ihana ihminen ja kiva tyttö. Iloinen, hauska ja kauniskin. Siitä huolimatta kemia puuttuu, tunteet eivät roihua eikä kipinää löydy. Samoihin pikaisiin johtopäätöksiin olen syyllistynyt itsekin. Olen nirsoillut, etsinyt vikoja ja vetänyt kaverikortin hihasta, useammin kuin kerran ja joskus liiankin helposti. Kieltäytynyt toisista tai kolmansista treffeistä, koska intuitio sanoo niin. Kerännyt rohkeutta sanoa suoraan, etenkin silloin kun toinen tuntuu jo ihastuneen.
Olen tapaillut, deittaillut, nähnyt ihan vaan kaveripohjalta, arponut missä mennään ja yrittänyt lukea ajatuksia. Kirjautunut tinderiin ja poistanut sovelluksen heti seuraavalla viikolla. Keksinyt syitä ja perusteluja sille, miksi mies ei vastaa tekstiviestiin, pitänyt toivoa yllä, odottanut muina naisina ja vakuutellut, ettei tunnu missään. Heittänyt toivon, avautunut ystäville, itkenyt olkaa vasten, keräillyt itsetunnon rippeet, uskonut ja toivonut uudelleen.
Kuulostaako tutulta?
Älä luovu toivosta. Kaiken tuon jälkeen saattaa saapua se ilta, kun lähdet ekoille treffeille vain siksi, ettei ole parempaakaan tekemistä. Et jaksa panostaa pukeutumiseen tai meikkaamiseen, koska tuskinpa tämäkään tapaaminen mihinkään johtaa. Kaarrat fillarilla lähikuppilan pihaan, näet hymyilevät kasvot ja baaritiskillä huomaat, että tykkäätte samasta oluesta. Sellaisesta, josta moni ei edes tiedä. Siinä hetkessä tajuat, että tämä saattaa olla yhteisen tarinan ensimmäinen luku, varovasti lepattava liekki, jolla on kaikki mahdollisuudet kasvaa kauan kaivatuksi roihuksi. Ihan pyytämättä ja yllättäen.
Toivoa on. Aina.
Samaistuin vahvasti, kiitos tästä! Osaat kirjoittaa niin taitavasti.
Kiitos Linda! 🙂
Kyllä toivoa on, aina. Hieno kirjoitus jälleen, kiitos kun jaat näitä meille! Meni kylmät väreet tuosta loppukohtauksesta, kun ajoit fillarilla lähikuppilan pihaan ja vastassa oli hymy.
Tuntuu hyvältä, kun vielä monen vuoden yhdessäolon jälkeen se sama ensi hymy tuo edelleen kutkuttavan tunteen.
Ihanaa! Pidäthän peukkuja, että voin vuosienkin päästä sanoa samaa. 🙂
Näin se mullakin kävi, vappuna kun oli tylsää tein deitti-ilmoituksen ja ajattelin, että olisi piristävää vaikka edes jutella miesten kanssa…maksoin kuukauden ja päätin, että se on vaan se kuukausi, sitten alkaakin jo kesä ja on kaikkea muuta kivaa tekemistä, sitten taas piristyy. Kuinka ollakaan eräs mies monien muiden joukosta otti muhun yhteyttä vaikkei profiilissani ollut edes kuvaa. Sovittiin ne ekat treffit jotka kestivät ilta klo 18 seuraavaan aamuun klo 3! Juttua nimittäin riitti. No tulihan siinä vähän suutakin suikattua…siitä on nyt reilu 4 kk ja tuntuu kuin oltais tunnettu aina. Ei ne kaikki hyvät sitten olleetkaan varattuja kuten olin luullut. Hyvää kannattaa vähän odottaakin 🙂 Onnea myös teille ja pitäkää huolta toisistanne 🙂
Miten mahtava tarina, mehän mennään ihan synkassa! Hih, suuta suikattiin täälläkin ekoilla treffeillä kylmässä illassa baarin jo sulkeuduttua. Minä jo tosissani uskoin, että ne kaikki hyvät on jo varattu. Onnekseni olin väärässä. 🙂 Kiitos kun jaoit kokemuksesi!
Hei Kaima, ihana lukea näitä sinun tekstejä; olet hurjan taitava kirjoittamaan. Teksti on jotenkin niiiiin soljuvaa. Odotan aina innolla seuraavaa postaustasi (voisit vaikka kirjoittaa useamminkin ;-). Olet myös hurjan rohkea, kun kirjoitat omista kokemuksistasi ja aika lailla henkilökohtaisesti. En juurikaan lue kirjoja (sorry ! :-), mutta sinun kirjan kyllä ostaisin, koska tapasi kirjoittaa imaisee jotenkin mukaansa. Värikästä syksyä !
No huh huh. Nyt tuli niin vuolaita kehuja, että puna nousee poskille. Postaustahti on tahtomattani harventunut, syyttävän sormen osoitan kohti työpaikkaani. Lupaan petrata heti, kun työtaakka edes hieman kevenee. Kiitos tuhannesti kaima, lupaan kertoa sinulle ensimmäisenä, jos alan suunnitella omaa kirjaprojektia! 😀
Niin mennään näköjään synkassa 😉 Kyllä mua nauratti kun luin täältä sun blogista, että oot löytänyt miehen, no mutta joskus asiat tapahtuu sykleissä, hih! Kylmähän se kesän alku tosiaan oli, me istuttiin autossa ja juteltiin (+ se suikkaus) ja voit kuvitella, että auton ikkunat oli ”kevyessä” huurussa, mitä teinimeininkiä ;D Mutta ah niin ihanaa!
Ihan sama vieno toive on minullakin kuin vierailevalla Pialla: kumpa postauksia tulisi useammin! Vaikka toisaalta siinäkin on oma hohtonsa, että kirjoitat harvemmin. Kirjoituksesi tuntuvat aina harkituilta ja huolella tehdyiltä. Ja todellakin, soljuvaa kieltäsi on ihanaa lukea!
Kiitos Maarit! Voi olla, että tässä kohta on ylenmäärin aikaa bloggailuun, kun ystävämme yt-neuvottelut ovat taas läsnä. Muuten taitaa pari kertaa viikossa olla ihan maksimi tässä joulualushässäkässä. En ainakaan vielä osaa hihasta ravistaa tekstiä, vaikka ideoita onkin kymmenittäin jonossa. Kai sitä sitten on niin tarkka omasta tuotoksestaan, että haluaa harkiten joka postauksen tehdä.
Luin tuon mun viimeisimmän viestin just uudelleen ja mietin, että kuulostipa hassulta tuo lause ”kyllä mua nauratti, että oot löytänyt miehen”, siis sehän kuulostaa ihan älyttömältä! Siis tarkoitin sillä sitä, että nauratti, että oot lähes yhtä aikaa löytänyt miehen kuin mäkin. No ehkä fiksuna tyttönä tajusit mun pointin, mutta varuiksi päätin selventää asiaa 🙂 Mä kun kirjoitan yleensä mitä sylki suuhun tuo, pitäis vissiin vähän himmata ja miettiä mitä kirjoittaa. Mutta joo, nautitaan miehistämme 🙂
Tajusin kyllä, no worries! 😉
Haluan vain sanoa että kiitos tästä tekstistä 🙂
Tällaiset kiitokset lämmittävät kuin villasukat paukkupakkasella. Kiitos, kun kävit jättämässä puumerkkisi blogiini, arvostan todella. Ja metsästysonnea deittiviidakkoon, vilpitön mieli, avoin asenne ja aito oleminen palkitaan ihan varmasti! 🙂