Puuroa, glögiä ja puolukkapusuja – pirteän puolukkaiset suklaasuukot

7.12.201814.5.2020 / piapas / 1 kommentti

Tykkään juhlien järjestämisestä. Jos vuorokaudessa olisi muutama ylimääräinen tunti, meillä vietettäisiin illalliskutsuja harva se päivä. Suunnittelen syötäviä ja juotavia, laadin vieraslistoja, mietin musiikkivalintoja ja lopulta lyön päivän lukkoon. Mutta kutsujen lähettämistä, sitä siirrän aina vähän tuonnemaksi. Jännittää, kiinnostaako ketään ja tuleeko kukaan. Onko kalenterissa tilaa, tai vetääkö joku toinen tilaisuus pidemmän korren?

Siinä vaiheessa, kun kutsuun on vastattu myöntävästi, alan pelätä, että juhlissa on tylsää. Että vaivaantunut hiljaisuus laskeutuu sohvatyynyjen seuraksi ja latistaa tunnelman. Että vieraat vain odottavat hetkeä, jolloin kehtaavat lähteä. Että ruoka on pahaa ja juoma loppuu kesken. Että olen huono emäntä. Että ihmiset ilmaantuvat paikalle vain velvollisuudesta.

Samoja tunteita kävin läpi myös tällä viikolla. Olimme kutsuneet kavereita kylään itsenäisyyspäivänä. Ovet olivat avoinna aina kello kahdestatoista iltayhdeksään. Jokainen sai tulla ja mennä, miten lystäsi. Pyörähtää pikaisesti tai pysähtyä pöydän ääreen koko pitkäksi päiväksi. Riisipuuro hautui hellalla jo tuntia ennen hoohetkeä, mutta emäntä ryntäsi suihkuun vasta varttia yli puolen päivän. Kun ovikello lopulta ensimmäisen kerran soi, glögikattila höyrysi kilpaa puuron kanssa, puolukkaiset suklaasuukot oli ladottu hopeatarjottimille ja emäntäkin ehtinyt sujahtaa juhlamekkoonsa. Itsenäisyyspäivän vastaanotto sai alkaa.

Kahta tuntia myöhemmin siskojen lapset juoksivat ympyrää eteisen ja keittiön välillä, isän tuoma kuusi oli koristeltu, ensimmäinen kattilallinen kaavittu viimeistä riisinjyvää myöten puhtaaksi, muutama mukillinen glögiä maisteltu ja emäntä tyytyväinen. Kukkia aseteltiin maljakoihin, sytettiin lisää kynttilöitä ja välillä vilkaistiin mikä on ampumahiihdon tilanne. Ystävien lapset kehuivat, kuinka puuro on parempaa kuin päiväkodissa. Skumppapullojen korkit poksuivat ja kaiuttimista kaikasi Finlandia. Toisilleen tuntemattomat esittäytyivät ja solahtivat sulavasti osaksi yhteistä ystäväpiiriä.

Tätä kirjoittaessa en voi kuin ihmetellä mieleni liikkeitä. Nuo kaikki rakkaat ihmiset halusivat juhlistaa 101-vuotiasta Suomea juuri meidän kanssamme. Tuskin yksikään heistä aavisti, millaisia mietteitä olin ehtinyt päässäni pyöritellä. Jos en ehtinyt heille kaikille tätä kasvokkain kertoa, teen sen tiettäväksi tässä ja nyt: olette tärkeitä joka ikinen. Minun elämäni valopilkkuja ja syvälle sydämeeni juurtuneita, halusitte tai ette.

Taas tässä kävi näin. Kevyistä lauseista ja juhlavasta tunnelmasta kasvoi ja kirposi pateettisia pohdintoja, mutta kerrankos sitä. Antaa sanojen tulla, sillä sisällänikään en voi niitä pitää. Siirrytään nyt kuitenkin aiheeseen, jonka oli tarkoitus olla postauksen päätähti. Siispä ylpeänä esitän: puolukkaiset suklaasuukot –jotka katosivat hopeatarjottimilta niin nopeasti, etten itse ehtinyt niitä edes maistaa, saatikka ottaa edustuskelpoisia kuvia. Mutta hyviä ne kuulemma olivat ja riittävän makeita.

Reseptiä varten tarvitset lämpömittarin, sillä sokerisiirappi vaatii 120 asteen lämpötilan. Ei yhtään enempää, eikä yhtään vähempää. Pieni mittari on edullinen, ja jatkossa voit hyödyntää sitä esimerkiksi lakritsitoffeen valmistamisessa tai vaikka friteerausöljyn lämmittämisessä. Ei siis turhake ollenkaan!

Niin ja glukoosisiirappia löytyy isompien kauppojen valikoimista, minä hankin purnukkani Redin K-Supermarketista. Reseptistä riittää 15–30 pusuun riippuen keksien koosta ja vaahtohuippujen korkeudesta.

Puolukkaiset suklaasuukot

1/2 dl glukoosisiirappia
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl puolukkamehutiivistettä
2 valkuaista
ripaus suolaa
300 g tummahkoa suklaata
3 rkl rypsiöljyä
n. 20 kpl ohuita pieniä keksejä

Mittaa siirappi, sokerit ja mehutiiviste pieneen kattilaan ja lämmitä seos 120 asteeseen. Pyydä apukokkia vatkaamaan sillä aikaa kaksi valkuaista kovaksi vaahdoksi. Jos toista käsiparia ei ole lähettyvillä, vähennä lieden lämpöä ja vatkaa valkuaiset itse. Pääasia, että sokeriseos pysyy notkeana. Kaada kuuma seos ohuena nauhana valkuaisten joukkoon vatkaten samalla niin vimmatusti. (Joku keemikko saisi muuten selittää tämänkin, miksi vatkattu valkuainen ei kypsy kuuman sokerisiirapin valuessa joukkoon?)

Jatka vatkaamista vielä hetki, jotta vaahto vähän jäähtyy. Ropsauta sitten sekaan aavistus suolaa. Lusikoi valmis vaahto pursotinpussiin. Lado tässä vaiheessa keksit tarjottimelle tai parille ja tsekkaa, että pakastimessa on niille tilaa.

Ennen kuin leikkaat pursotinpussin kulman auki, pyöräytä täytettyä pussia ilmassa muutaman kerran, jotta kaikki vaahto pakkautuu pussin perälle. Leikkaa sitten pussin kulma auki, niin että reiästä tulee n. puoli senttiä halkaisijaltaan. Jos käytät kankaista pursotinpussia, valitse tyllaksi sellainen, missä ei ole mitään kuviota. Pursota sopivaksi katsomasi määrä vaahtoa kekseille, ja laita ne pakkaseen siksi aikaa kun sulatat suklaan.

Sulata suklaa vesihauteessa. Ota siis kattila, johon laitat vettä ja aseta sen päälle metallikulho, johon suklaa pilkotaan. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sörki suklaapaloja välillä, jotta ne sulavat tasaisesti. Lisää sulaneen suklaan sekaan 3 rkl rypsiöljyä. Ota sitten ritilä (uunin ritilä käy hyvin) ja laakeahko lautanen. Aseta lautanen tai vati ritilän alle ja nostele sellainen määrä vaahtohuippuisia keksejä ritilälle, että ne mahtuvat kaikki alla olevan astian kohdalle. Sitten alkaa jännittävin vaihe, jossa puolukkaiset suklaasuukot saavat lopullisen muotonsa!

Valuta sulanutta suklaata ohuena norona vaahtohuippujen päälle niin, että suklaa peittää vaahdon kokonaan. Ylijäämä suklaa valuu astiaan ja vaahtohuiput peittyvät ihanasti kiiltävään suklaaseen. Mahtava MasterChef-moment! Nosta pusut takaisin tarjottimelle ja nosta viileään jähmettymään. Nuolaise suklaiset sormet ja nosta puolukkaiset suklaasuukot pöytään parahiksi, kun vieraat saapuvat. Muista kattaa servetit, muuten vieraatkin joutuvat nuolemaan näppejään. Muuta makeaa et kahvipöytään tarvitsekaan, yksi suukko vastaa taatusti noin neljää sokeripalaa. Vähintään.

Ensi kerralla, kun suunnittelen juhlien järjestämistä, yritän muistaa kaivaa esille tämän tekstin. Ehkä en olekaan niin ulkopuolinen, kuin välillä kuvittelen.

Viini- ja suklaatasting – pimeiden syysiltojen piristys

11.10.201814.5.2020 / piapas / 3 kommenttia

Jollain alkukesän ensimmäisinä mökkiviikonloppuna satuin selaamaan vanhaa lehteä, jonka sivuilta silmiini osui artikkeli suklaasta ja viinistä. Aviisi saattoi olla Glorian ruoka & viini, Etiketti tai Viini-lehti, tarkkaa muistikuvaa ei enää ole. Jutun yhteydessä annettiin vinkkejä siihen, kuinka viini- ja suklaatasting järjestetään kotioloissa. Pakkasin lehden reppuuni, sillä päässäni kehkeytyi saman tien suunnitelma.

Paria viikkoa myöhemmin suunnittelin juhannusmenua. Vuokrattu kesäparatiisi oli omistajien käytössä, joten me matkaisimme ystävän mökille Anttolaan. Juhannusta oli tulossa viettämään kahdeksan hengen sekalainen seurakunta. Emme tunteneet kaikkia ennalta, mutta tiesimme, että hyvää ruokaa rakastavat kaikki. Kuten myös suklaata ja viiniä. Pakkasin putkikassiini lehden lisäksi kaappien kätköihin unohtuneen Madeira-pullon. Loput viinit ja suklaat ostaisin matkan varrelta.

Marssin Mikkelin Alkoon lehti kädessä ja ryhdyin etsimään viinejä. Yllättävää kyllä, kaikki suositusviinit löytyivät edelleen hyllystä. Eivät ne tietenkään samaa vuosikertaa olleet, mutta toimivat varmasti silti. Niinpä koriin kerättiin moscatelia Espanjasta, shirazin ja malbecin sekoitusta Argentiinasta sekä zinfandelia Kaliforniasta, yksi pullo kutakin. Suklaat meinasivat unohtua, ja siksi ryntäsin karkkihyllylle suoraan kassajonosta ja nappasin käteeni lähimpänä olleet levyt – yhden valkoista, yhden maitosuklaata ja kaksi tummempaa suklaalevyä.

Viini- ja suklaatasting järjestettiin myrskyisen juhannusaaton jälkeisenä juhannuspäivänä. Viinit ja suklaat katettiin savusaunan eteen kalliolle, pöydän virkaa toimitti vanha ja tuulen tuiverruksessa harmaantunut, laudoista tehty levy. Suklaan lisäksi tarjolla oli vaahtokarkkeja, mansikoita ja kannullinen vettä. Jos viinistä emme humaltuisi, hoitaisi sokeri senkin puolen.

Viinilasien sijaan käytimme snapsilaseja, sillä tarkoitus todella oli maistella, ei niinkään tissutella. Sitä varten oli varattu runsaasti tonkkaviinia ja skumppaa, jotka säilyivät viileinä mökin pohjoisenpuoleisella seinämällä. Varsin kätevää. Jokainen osallistuja sai eteensä paperia ja kynän, sillä ei se ole tasting eikä mikään, jos siitä ei muistiinpanoja ei tehdä. Olihan meillä jo kokemusta ja paikalla kaksi alkuperäistä suurkuluttajaakin.

Maistoimme kaikkia suklaita kaikkien viinien kanssa ja kirjoitimme kokemukset ylös. Jotta viini- ja suklaatasting menisi turhan muodolliseksi, jokainen sai päättää arvosteluasteikkonsa itse. Yksi piirteli hymiöitä, toinen jakoi tähtiä ja kolmas ryhtyi runolliseksi. Aika pian kävi selväksi, että kiireessä tapahtunut maitosuklaavalinta meni metsään. Pandan maitosuklaa maistui lähinnä pahvilta ja pahalta pääsiäismunalta. Sen kanssa ei toiminut yksikään viini. Olisi pitänyt pysähtyä karkkihyllyllä hetkeksi ja etsiä se aito ja oikea, Fazerin sininen.

Raatimme ehdottomaksi suosikkipariksi selviytyi Pandan valkosuklaa ja Moscatel-rypäleestä tehty jälkiruokaviini, jota luonnehditaan alkoholiliikkeen sivuilla makeaksi, hapokkaaksi, aprikoosiseksi, persikkaiseksi ja ananaksiseksi. Tulos ei ole kovin yllättävä, mutta ryhmä rämän yksimielisyys sen sijaan oli.

Seuraavista sijoista käytiin hyvinkin tasaista kamppailua, mutta pienellä ynnäilyllä hopeamitali jaettiin Brunbergin 53-prosenttiselle tummalle suklaalle ja täyteläiselle, keskitanniiniselle, kirsikkaiselle, vadelmahilloiselle, suklaiselle(!) ja kevyen tammiselle Zinfandel-rypäleestä valmistetulle Gnarly Head -punaviinille. Kolmanneksi kiri 70-prosenttisen suklaa ja sille paritettu 10-vuotias madeira. Loput yhdistelmät jäivät enemmän ja vähemmän jumbosijoille, vaikka artikkelin mukaan maitosuklaan olisi pitänyt toimia keskitäyteläisen Trivento Shiraz Malbecin kanssa. Syy oli todennäköisesti tällä kertaa huonossa suklaassa, ei viinissä.

Suosittelemme kokemusta. Suosittelemme myöskin varaamaan jälkiruoaksi jotain suolaista. Sen kanssa voikin sitten tyhjennellä pullojen pohjat, sillä varsinkin Gnarly Head osoittautui oivalliseksi viiniksi grilliruoalle. Jos makeanhammasta alkoi kolottaa ja viiniäkin tekisi sateisena syysiltana mieli, tässä lyhyet ohjeet omatoimisen tastingin järjestämiseen.

Tee-se-itse viini- ja suklaatasting!

Valitse tastingiin muutamia erilaisia suklaita, esimerkiksi valkosuklaata, maitosuklaata ja kahta eri vahvuista tummaa suklaata (esim. 55 % ja 70 %). Tarjoile suklaa huoneenlämpöisenä, jolloin se sulaa suuhun.

Viinit voit valita oman maun mukaan, mutta variaatiota kannattaa niissäkin olla. Nyrkkisääntönä on, että viinin tulee olla suklaata makeampaa.

Testaile rohkeasti erilaisia makupareja. Valkosuklaa on suklaista makein, siksi se toimii parhaiten erittäin makean jälkiruokaviinin kera. Sama muuten pätee jälkiruokiin, jos aterian päättävässä makeassa on valkosuklaata, valitse sille pariksi paljon jäännössokeria sisältävä jälkkäriviini. Tumma suklaa on karvasta ja siksi se on vaativa kumppani viinille. Hedelmäisyys ja pehmeät tanniinit toimivat tumman suklaan kylkiäisenä, myös tammitynnyreissä kypsytetun punaviinin vaniljaiset aromit toimivat sen kanssa. Korkea alkoholipitoisuus on plussaa. Maitosuklaan kanssa maistuvat mausteisen lämpimät punaiset, mutta vaaleamman suklaan kanssa voi kokeilla myös aromikkaita valkoviinejä!

Maista suklaata sekä viinin kanssa että ilman. Siemaise ensin suullinen viiniä ja anna sen jälkeen suklaan sulaa suuhun. Kokeile myös toisinpäin, syö ensin suklaa ja maista sitten viiniä. Muista huuhtoa suu välillä vedellä. Vasta näin 42-vuotiaana olen oppinut, että kuplavesi neutraloi suun paremmin kuin kuplaton, mutta hanavesi on tietysti ekologisen viininystävän vaihtoehto!

On ihanaa kokoontua ystävien kesken viinin ja suklaan äärelle, mutta minitastingin voi järjestää yksinkin. Kun räntäsade hakkaa ikkunaan ja ulkona on pikkopimeää, sytytä muutama kynttilä, kääriydy vilttiin, kaada itsellesi lasillinen viiniä ja lohkaise levystä pari palaa suklaata. Erilaisia yhdistelmiä on loputon määrä. Olisikohan tässä tämän syksyn uusi harrastus?

Viime hetken ruokalahja: suklaasalami

23.12.20177.4.2020 / piapas / Jätä kommentti

Saitko kutsun joulunviettoon anoppilaan, etkä keksi mitä viedä? Kylmäkassi on täynnä laatikoita ja joulukaloja, mutta jotain pientä makeaa mahtuisi vielä mukaan? Unohda konvehdit ja tee kuten minä: leivo lahjakassiin Kokit ja potit -blogin reseptillä pötkö suklaasalamia!

Mikä olisikaan täydellisempi ruokalahja! Resepti on yksinkertainen, eikä valmistaminen kestä puoltakaan tuntia. Hae lähikaupasta levy suklaata ja pussillinen vaahtokarkkeja, etsi kaappien kätköistä kourallinen pähkinöitä ja kuivahedelmiä tai -marjoja ja tyhjennä suolakeksipurkin jämät. Ota käden ulottuville myös pätkä tuorekelmua ja desin verran tomusokeria. Tuloksena on epäilyttävästi lihaisaa makkarapötköä muistuttava herkku, joka taatusti herättää huomiota perinteisten joulujälkiruokien joukossa.

Jos sinua on jo ennen joulua lahjottu lukuisilla konvehtirasioilla, suklaasalamiin saat upotettua halutessasi nekin. Esimerkiksi Fazerin siniset ja tummat suklaat sopivat suklaasalamiin mainiosti. Suolaisiksi muruiksi käyvät mitkä tahansa rapsakat keksit tai vaikka gluteeniton näkkäri, jota itse murensin massan sekaan. Käytä luovuuttasi, sillä tärkeimmät elementit uskottavan ulkoasun kannalta ovat suklaa ja vaaleat vaahtokarkit.

Kokkipottilan suklaasalami

200 g suklaata
30 g voita
1 dl rouhittuja pähkinöitä
1 dl suolaisten keksien tms. muruja
1 dl kuivattuja hedelmiä tai marjoja
1 dl pieniä vaahtokarkkeja
Koristeluun tomusokeria

Sulata voi ja suklaa vesihauteessa. Anna jäähtyä hetki. Murustele sillä aikaa keksit, rouhi pähkinät ja pieni kuivahedelmät. Sekoita suklaan joukkoon ensin nämä ja vasta viimeiseksi vaahtokarkit, jotta ne eivät sula liian lämpimän suklaan joukkoon. Sekoita varovasti ja kaada koko hoito kaksinkertaisen tuorekelmupalan päälle.

Paketoi massa pötköksi ja kiristä paketti kiertämällä tuorekelmun päät tiukaksi esim kuminauhoilla. Anna jähmettyä viileässä. Kun suklaa on jähmettynyt voit avata kelmun ja hieroa pintaan tomusokeria. Kääri suklaasalami sen jälkeen voi- tai leivinpaperiin ja sido päälle jouluinen nauha koristamaan pakettia.

Säilytä suklaasalami viileässä ja nosta se huoneenlämpöön pehmenemään puoli tuntia ennen tarjoilua. Nosta suklaasalami jälkiruokapöytään ja seuraa hihitellen hämmentyneitä ilmeitä ja kummastelevia kommnetteja.

Ps. Jos suklaa ei nappaa, hyvä ja helppo viime hetken ruokalahja on myös pussillinen lakritsimanteleita, joiden reseptin on julkaisin tasan vuosi sitten.

Lyhyenä hetkenä

Puolikuivia tarinoita ruoasta, reissuista ja vähän rakkaudestakin.

suklaa