Puuroa, glögiä ja puolukkapusuja – pirteän puolukkaiset suklaasuukot

Tykkään juhlien järjestämisestä. Jos vuorokaudessa olisi muutama ylimääräinen tunti, meillä vietettäisiin illalliskutsuja harva se päivä. Suunnittelen syötäviä ja juotavia, laadin vieraslistoja, mietin musiikkivalintoja ja lopulta lyön päivän lukkoon. Mutta kutsujen lähettämistä, sitä siirrän aina vähän tuonnemaksi. Jännittää, kiinnostaako ketään ja tuleeko kukaan. Onko kalenterissa tilaa, tai vetääkö joku toinen tilaisuus pidemmän korren?

Siinä vaiheessa, kun kutsuun on vastattu myöntävästi, alan pelätä, että juhlissa on tylsää. Että vaivaantunut hiljaisuus laskeutuu sohvatyynyjen seuraksi ja latistaa tunnelman. Että vieraat vain odottavat hetkeä, jolloin kehtaavat lähteä. Että ruoka on pahaa ja juoma loppuu kesken. Että olen huono emäntä. Että ihmiset ilmaantuvat paikalle vain velvollisuudesta.

puolukkaiset suklaasuukot

Samoja tunteita kävin läpi myös tällä viikolla. Olimme kutsuneet kavereita kylään itsenäisyyspäivänä. Ovet olivat avoinna aina kello kahdestatoista iltayhdeksään. Jokainen sai tulla ja mennä, miten lystäsi. Pyörähtää pikaisesti tai pysähtyä pöydän ääreen koko pitkäksi päiväksi. Riisipuuro hautui hellalla jo tuntia ennen hoohetkeä, mutta emäntä ryntäsi suihkuun vasta varttia yli puolen päivän. Kun ovikello lopulta ensimmäisen kerran soi, glögikattila höyrysi kilpaa puuron kanssa, puolukkaiset suklaasuukot oli ladottu hopeatarjottimille ja emäntäkin ehtinyt sujahtaa juhlamekkoonsa. Itsenäisyyspäivän vastaanotto sai alkaa.

Kahta tuntia myöhemmin siskojen lapset juoksivat ympyrää eteisen ja keittiön välillä, isän tuoma kuusi oli koristeltu, ensimmäinen kattilallinen kaavittu viimeistä riisinjyvää myöten puhtaaksi, muutama mukillinen glögiä maisteltu ja emäntä tyytyväinen. Kukkia aseteltiin maljakoihin, sytettiin lisää kynttilöitä ja välillä vilkaistiin mikä on ampumahiihdon tilanne. Ystävien lapset kehuivat, kuinka puuro on parempaa kuin päiväkodissa. Skumppapullojen korkit poksuivat ja kaiuttimista kaikasi Finlandia. Toisilleen tuntemattomat esittäytyivät ja solahtivat sulavasti osaksi yhteistä ystäväpiiriä.

puolukkaiset suklaasuukot

Tätä kirjoittaessa en voi kuin ihmetellä mieleni liikkeitä. Nuo kaikki rakkaat ihmiset halusivat juhlistaa 101-vuotiasta Suomea juuri meidän kanssamme. Tuskin yksikään heistä aavisti, millaisia mietteitä olin ehtinyt päässäni pyöritellä. Jos en ehtinyt heille kaikille tätä kasvokkain kertoa, teen sen tiettäväksi tässä ja nyt: olette tärkeitä joka ikinen. Minun elämäni valopilkkuja ja syvälle sydämeeni juurtuneita, halusitte tai ette.

Taas tässä kävi näin. Kevyistä lauseista ja juhlavasta tunnelmasta kasvoi ja kirposi pateettisia pohdintoja, mutta kerrankos sitä. Antaa sanojen tulla, sillä sisällänikään en voi niitä pitää. Siirrytään nyt kuitenkin aiheeseen, jonka oli tarkoitus olla postauksen päätähti. Siispä ylpeänä esitän: puolukkaiset suklaasuukot –jotka katosivat hopeatarjottimilta niin nopeasti, etten itse ehtinyt niitä edes maistaa, saatikka ottaa edustuskelpoisia kuvia. Mutta hyviä ne kuulemma olivat ja riittävän makeita.

puolukkaiset suklaasuukot

Reseptiä varten tarvitset lämpömittarin, sillä sokerisiirappi vaatii 120 asteen lämpötilan. Ei yhtään enempää, eikä yhtään vähempää. Pieni mittari on edullinen, ja jatkossa voit hyödyntää sitä esimerkiksi lakritsitoffeen valmistamisessa tai vaikka friteerausöljyn lämmittämisessä. Ei siis turhake ollenkaan!

Niin ja glukoosisiirappia löytyy isompien kauppojen valikoimista, minä hankin purnukkani Redin K-Supermarketista. Reseptistä riittää 15–30 pusuun riippuen keksien koosta ja vaahtohuippujen korkeudesta.

Puolukkaiset suklaasuukot

1/2 dl glukoosisiirappia
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl puolukkamehutiivistettä
2 valkuaista
ripaus suolaa
300 g tummahkoa suklaata
3 rkl rypsiöljyä
n. 20 kpl ohuita pieniä keksejä

Mittaa siirappi, sokerit ja mehutiiviste pieneen kattilaan ja lämmitä seos 120 asteeseen. Pyydä apukokkia vatkaamaan sillä aikaa kaksi valkuaista kovaksi vaahdoksi. Jos toista käsiparia ei ole lähettyvillä, vähennä lieden lämpöä ja vatkaa valkuaiset itse. Pääasia, että sokeriseos pysyy notkeana. Kaada kuuma seos ohuena nauhana valkuaisten joukkoon vatkaten samalla niin vimmatusti. (Joku keemikko saisi muuten selittää tämänkin, miksi vatkattu valkuainen ei kypsy kuuman sokerisiirapin valuessa joukkoon?)

Jatka vatkaamista vielä hetki, jotta vaahto vähän jäähtyy. Ropsauta sitten sekaan aavistus suolaa. Lusikoi valmis vaahto pursotinpussiin. Lado tässä vaiheessa keksit tarjottimelle tai parille ja tsekkaa, että pakastimessa on niille tilaa.

Ennen kuin leikkaat pursotinpussin kulman auki, pyöräytä täytettyä pussia ilmassa muutaman kerran, jotta kaikki vaahto pakkautuu pussin perälle. Leikkaa sitten pussin kulma auki, niin että reiästä tulee n. puoli senttiä halkaisijaltaan. Jos käytät kankaista pursotinpussia, valitse tyllaksi sellainen, missä ei ole mitään kuviota. Pursota sopivaksi katsomasi määrä vaahtoa kekseille, ja laita ne pakkaseen siksi aikaa kun sulatat suklaan.

puolukkaiset suklaasuukot

Sulata suklaa vesihauteessa. Ota siis kattila, johon laitat vettä ja aseta sen päälle metallikulho, johon suklaa pilkotaan. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sörki suklaapaloja välillä, jotta ne sulavat tasaisesti. Lisää sulaneen suklaan sekaan 3 rkl rypsiöljyä. Ota sitten ritilä (uunin ritilä käy hyvin) ja laakeahko lautanen. Aseta lautanen tai vati ritilän alle ja nostele sellainen määrä vaahtohuippuisia keksejä ritilälle, että ne mahtuvat kaikki alla olevan astian kohdalle. Sitten alkaa jännittävin vaihe, jossa puolukkaiset suklaasuukot saavat lopullisen muotonsa!

Valuta sulanutta suklaata ohuena norona vaahtohuippujen päälle niin, että suklaa peittää vaahdon kokonaan. Ylijäämä suklaa valuu astiaan ja vaahtohuiput peittyvät ihanasti kiiltävään suklaaseen. Mahtava MasterChef-moment! Nosta pusut takaisin tarjottimelle ja nosta viileään jähmettymään. Nuolaise suklaiset sormet ja nosta puolukkaiset suklaasuukot pöytään parahiksi, kun vieraat saapuvat. Muista kattaa servetit, muuten vieraatkin joutuvat nuolemaan näppejään. Muuta makeaa et kahvipöytään tarvitsekaan, yksi suukko vastaa taatusti noin neljää sokeripalaa. Vähintään.

puolukkaiset suklaasuukot

Ensi kerralla, kun suunnittelen juhlien järjestämistä, yritän muistaa kaivaa esille tämän tekstin. Ehkä en olekaan niin ulkopuolinen, kuin välillä kuvittelen.

Yksi kommentti artikkeliin ”Puuroa, glögiä ja puolukkapusuja – pirteän puolukkaiset suklaasuukot

  1. Ai niin miten niin et ehtinyt ottaa kunnon kuvia? 😉 Kyllä noista ainakin välittyy herkullisuus. Ihana valo.

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.