Viini- ja suklaatasting – pimeiden syysiltojen piristys

Jollain alkukesän ensimmäisinä mökkiviikonloppuna satuin selaamaan vanhaa lehteä, jonka sivuilta silmiini osui artikkeli suklaasta ja viinistä. Aviisi saattoi olla Glorian ruoka & viini, Etiketti tai Viini-lehti, tarkkaa muistikuvaa ei enää ole. Jutun yhteydessä annettiin vinkkejä siihen, kuinka viini- ja suklaatasting järjestetään kotioloissa. Pakkasin lehden reppuuni, sillä päässäni kehkeytyi saman tien suunnitelma.

Paria viikkoa myöhemmin suunnittelin juhannusmenua. Vuokrattu kesäparatiisi oli omistajien käytössä, joten me matkaisimme ystävän mökille Anttolaan. Juhannusta oli tulossa viettämään kahdeksan hengen sekalainen seurakunta. Emme tunteneet kaikkia ennalta, mutta tiesimme, että hyvää ruokaa rakastavat kaikki. Kuten myös suklaata ja viiniä. Pakkasin putkikassiini lehden lisäksi kaappien kätköihin unohtuneen Madeira-pullon. Loput viinit ja suklaat ostaisin matkan varrelta.

viini- ja suklaatasting

Marssin Mikkelin Alkoon lehti kädessä ja ryhdyin etsimään viinejä. Yllättävää kyllä, kaikki suositusviinit löytyivät edelleen hyllystä. Eivät ne tietenkään samaa vuosikertaa olleet, mutta toimivat varmasti silti. Niinpä koriin kerättiin moscatelia Espanjasta, shirazin ja malbecin sekoitusta Argentiinasta sekä zinfandelia Kaliforniasta, yksi pullo kutakin. Suklaat meinasivat unohtua, ja siksi ryntäsin karkkihyllylle suoraan kassajonosta ja nappasin käteeni lähimpänä olleet levyt – yhden valkoista, yhden maitosuklaata ja kaksi tummempaa suklaalevyä.

Viini- ja suklaatasting järjestettiin myrskyisen juhannusaaton jälkeisenä juhannuspäivänä. Viinit ja suklaat katettiin savusaunan eteen kalliolle, pöydän virkaa toimitti vanha ja tuulen tuiverruksessa harmaantunut, laudoista tehty levy. Suklaan lisäksi tarjolla oli vaahtokarkkeja, mansikoita ja kannullinen vettä. Jos viinistä emme humaltuisi, hoitaisi sokeri senkin puolen.

viini- ja suklaatasting

viinisuklaatasting

Viinilasien sijaan käytimme snapsilaseja, sillä tarkoitus todella oli maistella, ei niinkään tissutella. Sitä varten oli varattu runsaasti tonkkaviinia ja skumppaa, jotka säilyivät viileinä mökin pohjoisenpuoleisella seinämällä. Varsin kätevää. Jokainen osallistuja sai eteensä paperia ja kynän, sillä ei se ole tasting eikä mikään, jos siitä ei muistiinpanoja ei tehdä. Olihan meillä jo kokemusta ja paikalla kaksi alkuperäistä suurkuluttajaakin.

Maistoimme kaikkia suklaita kaikkien viinien kanssa ja kirjoitimme kokemukset ylös. Jotta viini- ja suklaatasting menisi turhan muodolliseksi, jokainen sai päättää arvosteluasteikkonsa itse. Yksi piirteli hymiöitä, toinen jakoi tähtiä ja kolmas ryhtyi runolliseksi. Aika pian kävi selväksi, että kiireessä tapahtunut maitosuklaavalinta meni metsään. Pandan maitosuklaa maistui lähinnä pahvilta ja pahalta pääsiäismunalta. Sen kanssa ei toiminut yksikään viini. Olisi pitänyt pysähtyä karkkihyllyllä hetkeksi ja etsiä se aito ja oikea, Fazerin sininen.

viinisuklaatasting

viinisuklaatasting

Raatimme ehdottomaksi suosikkipariksi selviytyi Pandan valkosuklaa ja Moscatel-rypäleestä tehty jälkiruokaviini, jota luonnehditaan alkoholiliikkeen sivuilla makeaksi, hapokkaaksi, aprikoosiseksi, persikkaiseksi ja ananaksiseksi. Tulos ei ole kovin yllättävä, mutta ryhmä rämän yksimielisyys sen sijaan oli.

Seuraavista sijoista käytiin hyvinkin tasaista kamppailua, mutta pienellä ynnäilyllä hopeamitali jaettiin Brunbergin 53-prosenttiselle tummalle suklaalle ja täyteläiselle, keskitanniiniselle, kirsikkaiselle, vadelmahilloiselle, suklaiselle(!) ja kevyen tammiselle Zinfandel-rypäleestä valmistetulle Gnarly Head -punaviinille. Kolmanneksi kiri 70-prosenttisen suklaa ja sille paritettu 10-vuotias madeira. Loput yhdistelmät jäivät enemmän ja vähemmän jumbosijoille, vaikka artikkelin mukaan maitosuklaan olisi pitänyt toimia keskitäyteläisen Trivento Shiraz Malbecin kanssa. Syy oli todennäköisesti tällä kertaa huonossa suklaassa, ei viinissä.

viinisuklaatasting

juhannus

Suosittelemme kokemusta. Suosittelemme myöskin varaamaan jälkiruoaksi jotain suolaista. Sen kanssa voikin sitten tyhjennellä pullojen pohjat, sillä varsinkin Gnarly Head osoittautui oivalliseksi viiniksi grilliruoalle. Jos makeanhammasta alkoi kolottaa ja viiniäkin tekisi sateisena syysiltana mieli, tässä lyhyet ohjeet omatoimisen tastingin järjestämiseen.

Tee-se-itse viini- ja suklaatasting!

Valitse tastingiin muutamia erilaisia suklaita, esimerkiksi valkosuklaata, maitosuklaata ja kahta eri vahvuista tummaa suklaata (esim. 55 % ja 70 %). Tarjoile suklaa huoneenlämpöisenä, jolloin se sulaa suuhun.

Viinit voit valita oman maun mukaan, mutta variaatiota kannattaa niissäkin olla. Nyrkkisääntönä on, että viinin tulee olla suklaata makeampaa.

Testaile rohkeasti erilaisia makupareja. Valkosuklaa on suklaista makein, siksi se toimii parhaiten erittäin makean jälkiruokaviinin kera. Sama muuten pätee jälkiruokiin, jos aterian päättävässä makeassa on valkosuklaata, valitse sille pariksi paljon jäännössokeria sisältävä jälkkäriviini. Tumma suklaa on karvasta ja siksi se on vaativa kumppani viinille. Hedelmäisyys ja pehmeät tanniinit toimivat tumman suklaan kylkiäisenä, myös tammitynnyreissä kypsytetun punaviinin vaniljaiset aromit toimivat sen kanssa. Korkea alkoholipitoisuus on plussaa. Maitosuklaan kanssa maistuvat mausteisen lämpimät punaiset, mutta vaaleamman suklaan kanssa voi kokeilla myös aromikkaita valkoviinejä!

Maista suklaata sekä viinin kanssa että ilman. Siemaise ensin suullinen viiniä ja anna sen jälkeen suklaan sulaa suuhun. Kokeile myös toisinpäin, syö ensin suklaa ja maista sitten viiniä. Muista huuhtoa suu välillä vedellä. Vasta näin 42-vuotiaana olen oppinut, että kuplavesi neutraloi suun paremmin kuin kuplaton, mutta hanavesi on tietysti ekologisen viininystävän vaihtoehto!

juhannus

On ihanaa kokoontua ystävien kesken viinin ja suklaan äärelle, mutta minitastingin voi järjestää yksinkin. Kun räntäsade hakkaa ikkunaan ja ulkona on pikkopimeää, sytytä muutama kynttilä, kääriydy vilttiin, kaada itsellesi lasillinen viiniä ja lohkaise levystä pari palaa suklaata. Erilaisia yhdistelmiä on loputon määrä. Olisikohan tässä tämän syksyn uusi harrastus?

3 kommenttia artikkeliin ”Viini- ja suklaatasting – pimeiden syysiltojen piristys

  1. Hei; Vai on tumma suklaa karvasta…olit näköjään valinnut yhden suosikkini ( Fazer), joka minun suussani on herkullista. Mutta sitä ei saa pureskella, vaan pitää malttaa mielensä ja vaan imeskellä ja antaa sulaa kaikessa rauhassa 😋.
    Muistan, kun vuosia ( vuosikymmeniä) sitten menin alkomaliikkeeseen ja kysyin punaviiniä suklaalle. Taustalta kuului reipas, vanhemman miehen ääni, joka kertoi, ettei sellaista olekaan! Vähän tyhmyyteni hävetti. Nyt saisi mies hävetä, jos niin vastaisi 😂!
    Kyllä tumma suklaan ja punaviinin liitto on vahva, kunhan ne onnistuu parittamaan ( kuten EA: ssa). Mutta se kokeileminenhan siinä lystiä on.😋

    • Uuuups!!! Tällainen entinen Atk- suunnittelija kun käyttää parittaa- sanaa, niin ajattelee esim läppärin ja kännykän parittamista. Ihan vaan selvennykseksi, etten minä tuhmia kirjoita 😄.

    • Kyllä, tumma suklaa on karvasta, ja siksi moni ei pidä siitä. Minä sen sijaan rakastan! Mitä suurempi prosentti kaakaota, sitä parempi. 🙂

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.