Itse tehty puolukkasuola on joulun helpoin ruokalahja!

Jokaisena jouluna paketoin kuusen alle muutaman ruokalahjan. Tavarataivaan ja turhakeröykkiöiden sijaan suosin lahjoja, jotka eivät jää pyörimään pitkin pöytätasoja, muodosta epäkäytännöllisiä kasoja tai kerää pölyä kaappien perukoilla. Tänä vuonna pakettiin kääräistään sekä suolaisia että makeita herkkuja. Tässä tulee niistä ensimmäinen – iloisen punainen puolukkasuola!

puolukkasuola

Syötävä lahja on nimensä mukaan tarkoitettu syötäväksi. Kun lahjan valmistaa kasviperäisistä raaka-aineista, luonto kiittää ja planeetta riemuitsee. Keskittymällä ruokalahjoihin, voi heittää hyvästit niin pikamuodin ongelmille kuin kertakäyttökrääsällekin, sillä herkuttelun jälkeen jäljelle jää korkeintaan purkki, jonka voi käyttää uudelleen tai tarvittaessa kierrättää tarkoituksenmukaisesti lasin, metallin, muovin tai kartongin keräyspisteisiin.

Puolukkasuola sopii moneen maustamiseen. Mihin tahansa käyttäisit merisuolaa, voit käyttää myös puolukkasuolaa. Puolukkasuola tuo pirteän pilkahduksen patoihin ja muhennoksiin, sitä voi ripotella sormisuolan tavoin annoksen päälle, salaattiin tai vaikka voileivälle. Minä käytän pienen tujauksen puolukkasuolaa myös makeisiin juttuihin, kuten kinuskiin tai jopa jäätelön päälle. Ja jos drinkeistä tai mocktaileista tykkää, sillä on helppo taiteilla näyttävä juoma, sivelemällä lasin laita sitruunamehulla ja upottamalla se sitten pienelle lautaselle levitettyyn puolukkasuolaan.

puolukkasuola

puolukkasuola

Puolukkasuolaan kannattaa käyttää kylmäpuristettua, sokeroimatonta puolukkamehua, jossa on intensiivinen maku. Myös tiiviste käy, mutta sitä kannattaa laimentaa hieman. Jos kaupassasi myydään vain laimeampaa puolukkamehua litran pahvipakkauksissa, sitä kannattaa keitellä kasaan ennen suolan maustamista, joten huomioi silloin, että tarvitset mehua enemmän kuin reseptissä lukee. Jäähdytä kasaan keitetty mehu, ennen kuin lisäät sen suolan joukkoon.

puolukkasuola

puolukkasuola

Myös sormisuolalla on väliä. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että Jozon sormisuola on liian isorakeista sormisuolaksi, mutta esim. Maldon ja islantilainen Nordur Salt ovat oikein mainioita valintoja.

Puolukkasuola

250 g hyvälaatuista sormisuolaa (esim. Maldon tai islantilainen Nordur Salt)
¾ dl sokeroimatonta puolukkamehua

Kaada sormisuola riittävän suureen kulhoon ja holauta mehu suolan sekaan. Sekoita reippaasti niin, että mehu imeytyy kaikkiin suolakiteisiin tasaisesti.

Levitä puolukkasuola leivinpaperoidulle pellille ohueksi kerrokseksi ja anna kuivahtaa vähintään yhden vuorokauden ajan. Lusikoi suola sitten suoraan puhtaisiin purkkeihin, koristele ja kääräise halutessasi pakettiin. Valmista tuli!

puolukkasuola

Ps. jos nyt sattuisi käymään niin, ettei paketin sisältö olekaan lahjan saajan makua, herkun voi aina lahjoittaa eteenpäin. Se on täysin sallittua!

Kurkkaa myös aiempina jouluina herkullisiksi havaitut ruokalahjat täältä:
Vegaaninen hopeatoffee
Kandeerattu inkivääri – kirpeä konvehtien korvike
Taivaallinen tomaattihilloke – juustopöydän yllättäjä
lyömättömät lakritsimantelit
Pikkelöity punasipuli – loistolisuke lähes kaiken kylkeen
Viime hetken ruokalahja: suklaasalami
Tee-se-itse: gari eli pikkelöity sushi-inkivääri
Lakritsitoffee
Terapeuttiset piparicantuccinit

5 + 1 lahjavinkkiä vastuulliseen jouluun

Tänä(kin) jouluna olemme päättäneet, että kuusen alle kerääntyvää lahjavuorta karsitaan ja kunnolla. Lapsetkin saavat vain muutaman lahjan ja aikuiset eivät sitäkään vähää. Tarpeettomien tavaroiden sijaan keskitymme yhdessä olemiseen, rauhoittumiseen, syömiseen ja lukemiseen. Kuka kaipaa kaiken maailman kampetta ja kamaa, kun meillä on toisemme, kynttilöiden valo ja kuusen tuoksu?

joulukuusi

Kysymys on retorinen, mutta vastaan siihen silti: minä! Olen huono muistamaan syntymäpäiviä ja lahjomaan sankareita silloin, kun he täyttävät vuosia. Mutta joulu on eri juttu. Silloin tahdon kehitellä yllätyksiä, raapustella omatekoisia lahjakortteja, purkittaa, askarrella, väkertää ja väsätä. Ja panostaa paketteihin. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että upottaisin lahjoihin omaisuuden. Hankin käytettyä, virkkaan ja neulon, kokkaan ruokalahjoja, pulikoin piirakoita, paahdan manteleita ja piperrän pikkiriikkisiä koristeita.

Hyviä lahjaideoita olen listannut aiemminkin. Tässä niitä tulee lisää. Aineettomia, vastuullisia, eettisiä, ympäristöystävällisiä ja jopa ilmaisia. Tutustu ja poimi omasi, sillä vielä ehtii. Jouluaattoon on kuitenkin kuusi pitkää päivää aikaa.

1. Anna aineetonta

Lahjoita läheisillesi yhteistä aikaa. Kirjoita omin käsin lahjakortti ja sulje se kirjekuoreen. Lupaa auttaa siivoamisessa tai ikkunoiden pesussa. Tarjoudu lapsenvahdiksi tai ota hoitaaksesi vaikka viikottainen kauppareissu. Suunnittele yhteinen kävelyretki ja piirrä korttiin aarrekartta, jonka päätepisteessä odotat termospullon ja eväiden kanssa. Pidä ystäville puistojoogatunti tai varaa saunavuoro yleisestä saunasta. Lupaudu lenkkiseuraksi tai salikaveriksi. Kun tsemppaa toista, tulee itsekin tehtyä.

viinit lasissa

Kummilapsi ilahtuu varmasti yhteisestä ajasta siinä missä aikuinenkin. Itse asiassa tuoreen THL:n tutkimuksen mukaan lapset toivovat yhä enemmän yhteistä aikaa vanhempiensa kanssa. Anna koululaisen päättää mitä tehdään, missä syödään ja minne mennään. Lahjoita teinille illan mittainen kokkauskurssi omassa keittiössäsi tai opeta korttipeli, josta hän todennäköisesti ei ole koskaan kuullutkaan. Kutsu ystävät syömään tai järjestä vaikka leffailta popcorneineen. Ei leffateatterissa, vaan kotisohvalla.

Kaupan lahjakorteissa on eräpäivät, itsetehdyissä niin ei tarvitse olla. Suunnitelma toteutuu sitten kun sen aika on. Tai jos ei toteudu, sekin on ihan ok.

2. Tee hyvää ja pelasta maailma

Joululahja voi olla myös sijoitus yhteiseen ympäristöön ja parempaan maailmaan. Osta Luonnonperintösäätiöltä pala ikimetsää, suojele Itämerta, sijoita muutama euro WWF:n kampanjaan, lahjoita vuohi tai kanalauma kehitysmaahan, rahoita lapsen koulunkäyntiä tai naisten koulutusta tai tue SPR:n kampanjaa. Kaiken tämän voit tehdä myös ystäväsi tai läheisesi nimiin. Useimpien järjestöjen sivuilta voi halutessaan tulostaa lahjakortin tai todistuksen, jonka voi kääriä lahjapakettiin. Jos olet todellinen maailmanparantaja, unohdat tulostamisen ja kirjoitat tai piirrät kortin itse kotoa löytyvälle jämäkartongille.

Myös Hope ry, seurakunnat, Pelastusarmeija, Pelastakaa lapset ry ja monet muut hyväntekeväisyysjärjestöt ovat keksineet keinoja, miten jouluna voi auttaa vähävaraisia ja yksinäisiä ympärillämme.

3. Askartele ja näperrä omin käsin

Olen saanut joulun alla mahtavia pikkujoululahjoja ystäviltäni. Ne ovat ilahduttaneet niin paljon, että haluan jakaa muutaman idean teille uskolliset lukijani.

Joskus muinoin, kun minä olin ala-asteella, joulutodistukset jaettiin luokissa niin, että jokainen vuorollaan kävi pokkaamassa paperin ja kätteli opettajaa. Todistuksen kylkeen saimme ruskean paperipussin, jonne oli piilotettu pipari, omena ja muutama makeinen. Se oli pienen ihmisen elämässä suuri hetki.

Todistuksia jaettiin myös pari viikkoa sitten. Keskiarvoni oli täysi kymppi. Ystäväni laatiman todistuksen mukaan olen vuonna 2018 menestynyt kiitettävästi kaupallisissa aineissa ja yrittäjyydessä, kotitaloudessa, kirjallisuudessa, musiikissa, valokuvauksessa ja äidinkielessä – vain muutamia mainitakseni. Vapaaseen kenttään oli vielä kirjattu erityisiä vahvuuksia, joihin kuuluivat keskustelutaidot, suvaitsevaisuus, sosiaalinen silmä ja sinnikkyys. Loppukaneettina kerrottiin, että minut siirretään ilolla vuodelle 2019. Myös tämän todistuksen mukana tuli paperipussi, jonka sisältö oli vastaanottajansa mukainen. Se oli ison ihmisen elämässä suuri hetki.

paperitähti

Illan aikana jaetuista paketeista löytyi myös itse leikattu, ikkunaan ripustettava paperitähti, kuvia kummitytöstä ja mehiläisvahasta omin käsin pyöritelty kynttilä. Ilahduttaakseen toista ei siis tarvitse olla askartelun armoitettu mestari tai supertaitava suunnittelija. Ajatus on oikeasti se, joka sydämessä lämmittää ja läikkyy.

Jos tykkäät käsitöistä, neulo kaulahuivi, ranteenlämmittimet, lapaset tai villasukat. Hanki heijastinkangasta ja muotoile siitä persoonallisia heijastimia. Tee ylijäämänapeista korvakoruja, viinipullonkorkeista avaimenperiä (erinomainen lahja veneilijälle!), vanhoista valokuvista jääkaappimagneetteja tai kutistemuovista rintarosseja.

paperitähti

Tee itse trendikästä pyykkietikkaa ja pullota sitä vaikka vanhoihin mehupulloihin. Pyykkietikkana toimii muuten ihan tavallinen laimennettu väkiviinaetikkakin, mutta jos haluat siihen tuoksua, voit lisätä lahjapulloon muutaman tipan eteeristä öljyä. Etikkaa saa esimerkiksi Lidlistä isommissa kanistereissa, joista riittää useampaan pienempään pulloon lahjaksi.

4. Kokkaa ruokalahjoja

Ruokalahja on aina yhtä hyvä idea. Jos et itse osaa tai jaksa keitellä herkkuja, vieraile joulumarkkinoilla tai -myyjäisissä ja tue pientuottajia. Ruokalahjojen valmistaminen on helppoa, aloita vaikka lakritsimanteleista tai suklaasalamista. Myöhemmin voit laajentaa repertuaariasi tomaattihillokkeella ja pikkelöidyllä piparjuurella. Seuraava steppi ovatkin sitten lakritsitoffee ja piparicantuccinit, joiden kanssa voi lahjoittaa ystävälle pienen pullollisen vin santo -jälkiruokaviiniä.

suklaasalami

Jos edellä mainitut tuntuvat liian monimutkaisilta, leivo pipareita tai pikkuleipiä ja pakkaa ne kauniiseen rasiaan. Mallasleipäkin maistuu joulukalojen kanssa ja säilyy pitkään. Tai sitten voit ottaa hillopurkin ja koota siihen kotitekoisen granolan ainekset, jotka lahjan vastaanottaja voi paahtaa omassa uunissaan. Mahdollisuuksia on monia, kun vain ryhtyy toimeen.

mustaherukkasuola

Minä aion tänä vuonna kokeilla mustaherukanlehdillä maustettua suolaa ja sokeria, jota purkitan myös lahjoiksi, jos vaan ehdin. Reseptin voit kurkata instagramin puolelta, ja kunhan ehdin kirjaamaan sen myös blogiin, linkkaan sen tähän.

5. Jos ostat, osta kestävää ja eettisesti valmistettua

Ihan kaikkeen ei aika eivätkä taidot riitä, silloin turvaudun kauppojen valikoimiin. Silmäilen kuitenkin tarkkaan materiaalimerkinnät, pesuohjeet, tuotteen alkuperän ja valmistusmaan tarkkaan läpi ja ostan mielummin käytettyä kuin upouutta. Itselleni hankin joululahjaksi puuvillasta ja pellavasta käsin kudottuja keittiöpyyhkeitä. Hamam-pyyhkeestäkin haaveilin, mutta jätin sen toistaiseksi vielä ostamatta. Katsotaan, ovatko joulupukin ajatuksenlukutaidot kehittyneet viime vuodesta.

pellavapyyhkeet

Jos haluat muistaa esimerkiksi kumppaniasi tai rakasta ystävääsi arvokkaammalla lahjalla, suosittelen ajatonta korua, lahjakorttia vintagevaateliikkeeseen tai puolen vuoden jäsenyyttä Vaatelainaamo Vaatepuuhun, joka toimii tällä hetkellä Helsingin lisäksi Turussa, Tampereella ja Järvenpäässä. Helsingissä vintagevaatteita myy mm. Ansa, Mekkomania, Frida Marina ja Hoochie Mama Jane, kaikki muutaman sadan metrin säteellä Kalliossa. Tätä olen toitottanut ennenkin, mutta jos vaate on kestänyt vuosikymmeniä, se kestää varmasti vielä toisetkin. Samaa ei voi sanoa halpatuotantovaateketjujen rytkyistä.

satokausi keittiöpyyhkeet

Kirjalahja on sekin oiva valinta. Itse ilahdun myös kaikesta keittiöön liittyvästä, sen lisäksi servetit, kynttilät tai esimerkiksi lahjakortti lähimpään kukkakauppaan ovat mieluisia.

Bonusvinkki: Paketoi ympäristöä ajatellen!

Paketoinnissakin on helppo huomioida vastuullisuus ja ympäristöystävällisyys. Värikäs lahjapaperi ei sovi paperinkeräykseen, joten valitse mielummin värjäämätön voimapaperi tai joku muu materiaali. Yllättävän kauniin kääreen saa esimerkiksi luetusta sanomalehdestä, kun koristelee sen värillisellä paperinarulla ja silkkipaperista leikatuilla lumihiutaleilla. Erilaisia käytettyjä kartonkirasioita ja lahjakasseja kannattaa hyödyntää myös lahjojen paketoinnissa, etenkin, jos niitä on kertynyt kotiin kassikaupalla, kuten minulla.

pellavapyyhkeet

Pakkaa pullolle tarkoitettuun kimaltelevaan lahjapussiin villasukat, sujauta tyhjään suklaarasiaan valokuvia vuoden varrelta ja kääräise kirjalahja kivasti kuvioituun kangaskassiin. Rusetin voit sitoa silkkinauhasta, juuttinarusta tai vaikka ylimääräisestä villallangasta. Somisteeksi sopii kiinnittää ikivihreitä varpuja, pieniä havunoksia, kakkupaperin pitsiä tai vaikka kanelitankoja. Vain mielikuvitus on rajana. Pelastetaan maailma paketti kerrallaan!

Viime hetken ruokalahja: suklaasalami

Saitko kutsun joulunviettoon anoppilaan, etkä keksi mitä viedä? Kylmäkassi on täynnä laatikoita ja joulukaloja, mutta jotain pientä makeaa mahtuisi vielä mukaan? Unohda konvehdit ja tee kuten minä: leivo lahjakassiin Kokit ja potit -blogin reseptillä pötkö suklaasalamia!

joulukuusi

Mikä olisikaan täydellisempi ruokalahja! Resepti on yksinkertainen, eikä valmistaminen kestä puoltakaan tuntia. Hae lähikaupasta levy suklaata ja pussillinen vaahtokarkkeja, etsi kaappien kätköistä kourallinen pähkinöitä ja kuivahedelmiä tai -marjoja ja tyhjennä suolakeksipurkin jämät. Ota käden ulottuville myös pätkä tuorekelmua ja desin verran tomusokeria. Tuloksena on epäilyttävästi lihaisaa makkarapötköä muistuttava herkku, joka taatusti herättää huomiota perinteisten joulujälkiruokien joukossa.

suklaasalami

Jos sinua on jo ennen joulua lahjottu lukuisilla konvehtirasioilla, suklaasalamiin saat upotettua halutessasi nekin. Esimerkiksi Fazerin siniset ja tummat suklaat sopivat suklaasalamiin mainiosti. Suolaisiksi muruiksi käyvät mitkä tahansa rapsakat keksit tai vaikka gluteeniton näkkäri, jota itse murensin massan sekaan. Käytä luovuuttasi, sillä tärkeimmät elementit uskottavan ulkoasun kannalta ovat suklaa ja vaaleat vaahtokarkit.

suklaasalami

Kokkipottilan suklaasalami

200 g suklaata
30 g voita
1 dl rouhittuja pähkinöitä
1 dl suolaisten keksien tms. muruja
1 dl kuivattuja hedelmiä tai marjoja
1 dl pieniä vaahtokarkkeja
Koristeluun tomusokeria

Sulata voi ja suklaa vesihauteessa. Anna jäähtyä hetki. Murustele sillä aikaa keksit, rouhi pähkinät ja pieni kuivahedelmät. Sekoita suklaan joukkoon ensin nämä ja vasta viimeiseksi vaahtokarkit, jotta ne eivät sula liian lämpimän suklaan joukkoon. Sekoita varovasti ja kaada koko hoito kaksinkertaisen tuorekelmupalan päälle.

suklaasalami

Paketoi massa pötköksi ja kiristä paketti kiertämällä tuorekelmun päät tiukaksi esim kuminauhoilla. Anna jähmettyä viileässä. Kun suklaa on jähmettynyt voit avata kelmun ja hieroa pintaan tomusokeria. Kääri suklaasalami sen jälkeen voi- tai leivinpaperiin ja sido päälle jouluinen nauha koristamaan pakettia.

Säilytä suklaasalami viileässä ja nosta se huoneenlämpöön pehmenemään puoli tuntia ennen tarjoilua. Nosta suklaasalami jälkiruokapöytään ja seuraa hihitellen hämmentyneitä ilmeitä ja kummastelevia kommnetteja.

suklaasalami

Ps. Jos suklaa ei nappaa, hyvä ja helppo viime hetken ruokalahja on myös pussillinen lakritsimanteleita, joiden reseptin on julkaisin tasan vuosi sitten.