Kurpitsavoi – hitaiden aamiaisten hemmotteluherkku

Kolme yötä jouluun! Vielä on siis hyvin aikaa ryhtyä tontun toimiin. Tänään tontun kokeilevassa keittiössä valmistuu kurpitsavoi. Kanelilla, neilikalla, inkiväärillä ja muskottipähkinällä maustettu kurpitsavoi on ihanan täyteläistä ja maistuu mahtavalta paahtoleivällä, lusikoituna puuron päälle tai vaikka jugurtin kanssa herkuteltuna. Voisin kuvitella, että myös jäätelö, pannukakku, letut ja vohvelit ovat kurpitsavoin kavereita. Kurpitsavoi on mainio ruokalahja, mutta sitä voi kokata myös ihan itselleen. Jouluna kun on kerrankin aikaa istua aamiaispöydässä vaikka puoleen päivään saakka!

kurpitsavoi

Kurpitsavoi ei nimestään huolimatta sisällä voita, mutta siinä on makua kuten voissa konsanaan. Paksu ja sileä tahna syntyy kurpitsasoseesta, sokerista ja mausteista – se ei siis sisällä mitään eläinperäistä vaan sopii hyvin vegaanisellekin aamiaiselle.

Minä sain idean kurpitsavoin kokkaamiseen törmätessäni lähikaupassa punalaputettuun kurpitsasoseeseen. Inspiraatiota hain luottokokkini Hanna Hurtan uunissa valmistetusta omena-kurpitsahillosta, mutta sähkön hinnan hipoessa pilviä päädyin kuitenkin keittelemään oman versioni hellalla. Mausteita ja niiden määriä voi vaihdella oman maun mukaan, ja sosekin voi koostua yhtä lailla omenasta, päärynästä tai miksei vaikkapa porkkanasta – tai niiden sekoituksesta. Yksinkertaisuuden ja helppouden (ja sen punalaputetun soseen) nimissä minä käytin pelkkää kurpitsaa.

kurpitsavoi

kurpitsavoi

Kurpitsavoi valmistuu puolessa tunnissa, eikä vaadi oikeastaan mitään muuta kuin ainesten mittaamisen kattilaan. Reseptin lopussa mainittu sauvasekoittimella tai tehosekoittimella surruuttaminen ei ole pakollista. Se kuitenkin tekee kurpitsavoista kuohkeampaa ja sileämpää, joten vaikka maku pysyy samana ilmankin suutuntuma muuttuu surauttelun jälkeen vieläkin mukavammaksi.

Kurpitsavoi

350 g valmista kurpitsasosetta
1 dl omenamehua tai omenasiideriä
½ sitruunan mehu
1 ¼ dl ruskeaa sokeria
½ tl kanelia
Ripaus neilikkaa
Ripaus inkivääriä
Ripaus muskottipähkinää
Ripaus suolaa

Mittaa kaikki ainekset kattilaan, sekoita huolella ja anna porista ja pulputtaa keskilämmöllä puolisen tuntia. Älä jätä seosta oman onnensa nojaan vaan muista kauhoa välillä pohjaa myöten, ettei kurpitsavoi ota kattilan pohjaan kiinni. Makujen muhiessa puhdista purnukat ja kannet.

Maistele kypsyyttä ja mausteiden määrää. Lisää tarvittaessa lisää sitruunamehua ja/tai suolaa. Kun maku miellyttää ja seos tuntuu riittävän kypsältä, surauta hela hoito sauvasekoittimella (tai tehosekoittimella, jos sinulla sellainen on) sileämmäksi.

Lusikoi puhtaalla lusikalla sopiviin purnukoihin. Sulje kannet ja koristele nätillä nauhalla tai vaikka juuttinarulla ja ojenna ystävälle, kiikuta kollegalle kiitokseksi kuluneesta vuodesta tai hemmottele itseäsi joulunpyhien pitkillä aamiaisilla.

Kurpitsavoi säilyy jääkaapissa avaamattomana useamman viikon, avattu purkki kannattaa käyttää muutaman päivän kuluessa.

kurpitsavoi

Pst. Jos kurpitsavoin kokkaaminen ei kiinnosta, mutta jokin maistuva lahja pitäisi vielä keksiä, kurkkaa ainakin puolukkasuolan ja suklaapretzelien reseptit!

Kandeeratut jalapenorenkaat – joululahja tulisen ruoan ystävälle

Tässäpä täydellinen lahja, jota jokainen tulisen ruoan ystävä rakastaa: kandeeratut jalapenorenkaat! Cowboy candyksi eli lehmipojan karkiksikin kutsuttu herkku on niin koukuttavaa tavaraa, että sitä kannattaa keitellä saman tien purkki tai pari omaankin jääkaappiin tekeytymään.

kandeeratut jalapenorenkaat

Kandeeratut jalapenorenkaat seikkailivat ympäri somea jo muutama vuosi sitten, mutta kuten aina, meikäminna seurasi jälkijunassa ja pääsi maistamaan kyseisiä karkkeja vasta tänä vuonna. Sitten testailin reseptiä omassa keittiössäni. Yhdistelin eri ohjeita ja lisäsin sekä sitruksen makua luomusitruunan mehusta ja kuoresta että luottomaustettani kuivattua valkosipulia suoraan valkosipulimyllystä.

Sokeroidut jalapenorenkaat maistuvat ihan vain sellaisenaankin suoraan purkista napsittuna, mutta niillä voi herkutella myös tacotorstaina, kebabkeskiviikkona tai pizzaperjantaina. Leivänkin päällisiksi nuo tahmaiset rinkulat sopivat, sekä koristamaan kaikenlaisia aasialaisia annoksia.

kandeeratut jalapenorenkaat

kandeeratut jalapenorenkaat

Parhaimmillaan tämä makean tulinen naposteltava on parin kolmen viikon jälkeen, sillä tulisuus tasaantuu vähitellen. Jos siis ryhdyt toimittamaan tontun virkaa tämän tekstin luettuasi, muista kertoa optimaalisesta tekeytymisajasta myös lahjan saajalle, jotta hänkin osaisi malttaa mielensä. Paitsi siinä tapauksessa, jos tekee kovasti mieli, silloin voi kyllä maistaa. Lupaan olla hiiskumatta asiasta kellekään. (Jos kaipaat heti syötävissä olevia ruokalahjoja kurkkaa myös puolukkasuolan ja suklaapretzeleiden reseptit!)

kandeeratut jalapenorenkaat

kandeeratut jalapenorenkaat

Käytä reilun kokoista kattilaa, sillä sokerinen seos kiehahtaa helposti yli pienemmästä kasarista. Purkit kannattaa valmistella etukäteen, jotta ne ovat valmiina, kun purnukoiden täyttämisen aika koittaa.

Kandeeratut jalapenorenkaat

10–12 jalapenoa
3 ½ dl sokeria
1 ¼ dl omenasiiderietikkaa
½ sitruunan mehu ja kuori
1 tl kuivattua valkosipulia
Ripaus kurkumaa
Ripaus cayennepippuria

Leikkaa jalapenot 3–5 mm renkaiksi. Jos et erityisemmin välitä tulisuudesta, poista siemenet jalapenorenkaista. Ja muista käyttää keittiöhansikkaita tai pestä kädet huolella jalapenorenkaiden käsittelyn jälkeen!

Kaada reilun kokoiseen kattilaan sokeri, omenasiiderietikka, puolen sitruunan mehu ja raastettu kuori sekä mausteet. Kiehauta ja anna porista miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Lisää sitten jalapenorenkaat ja anna keitoksen kuplia toiset 5 minuuttia. Nosta jalapenorenkaat siirapista reikäkauhalla erilliseen astiaan tai suoraan puhtaisiin purkkeihin ja käännä lämpöä suuremmalle. Siirappi saa kiehua kunnolla vielä 5 minuuttia.

Siirrä jalapenorenkaat purkkeihin ja kaada kuuma siirappi niiden päälle. Anna jäähtyä ja siirrä kandeeratut jalapenorenkaat jääkaappiin tekeytymään vähintään viikoksi. Muista kertoa tämä myös onnekkaalle lahjansaajalle, jotta hän osaa siirtää purnukat suoraan jääkaappiin.

kandeeratut jalapenorenkaat

Psst! Jos siirappia jää yli, sitä voi käyttää ruoanlaitossa esim. grillattujen tai paahdettujen kasvisten valelemiseen, salaattikastikkeeseen tai maistella vaikka paahtoleivän päällä. Jalapenosiirappi antaa vinkeän vivahteen myös drinkkeihin tai mocktaileihin!

Anna ruokalahjaksi suloisen suolaiset suklaapretzelit

Jos puolukkasuola onkin joulun helpoin ruokalahja, suklaapretzelit häviävät kiivaan kamppailun vain suolakiteen mitalla. Käytännössä tarvitset vain pussillisen suolaisia pretzeleitä sekä levyn lahjansaajan lempisuklaata ja joulun koukuttavin ruokalahja on valmis!

suklaapretzelit

Suolaisen ja makean jumalainen liitto on hivellyt kieltäni ja mieltäni aina. Jos jälkiruokalistalla on mainittu suolakinuski, valitsen sen aina. Jos suklaaseen on lisätty merisuolaa, olen myytyä naista ennen kuin olen edes ehtinyt avata pakkausta. Suola on olennainen osa monia makeita leivonnaisia, niinpä lusikoin menemään myös sokerisen suolaista lettutaikinaa, syön salaa pullataikinaa, ripottelen piparitaikinan päälle hiukan suolaa ja saattaapa sitä livahtaa myös jäätelön päälle. Hys, älkää kertoko kellekään!

Joten kun mietiskelin millaisia syötäviä joululahjoja tänä vuonna haluaisin kääriä kuusen alle, ei kaupan sipsiosastolla kauan tarvinnut seisoskella. Jossain olin aiempina jouluina vinkin suklaisista pretzeleistä, joten nappasin ostoskärryihin pussillisen minikokoisia rinkeleitä ja päätin kokeilla heti kotiin tultuani, miltä sulaan suklaaseen dipatut suolaiset maistuvat. En malttanut odottaa edes suklaan jähmettymistä, kun jo päätin, että tässä se nyt on, joulun 2022 hittilahja, suklaapretzelit!

suklaapretzelit

suklaapretzelit

suklaapretzelit

Jos et pidä pretzeleistä, voit periaatteessa kuorruttaa suklaalla mitkä tahansa suolaiset sormisyötävät. Dippaa suklaaseen sipsejä, suolakekeksejä, popcornia (on muuten hirmuisen hyvää!) tai vaikka juustonaksuja. Pakkaa purkkiin tai sujauta pussii, solmi ympärille nätti nauha ja yllätä ystäväsi!

Minä suosin suklaissa vegaanisia vaihtoehtoja, niitä löytyy karkkihyllyltä erityisesti tummien suklaalevyjen osastolta. Voit myös sekoittaa erilaisia suklaita keskenään. Minä sekoitin lahjaksi saamaani suklaalevyyn pari palasta ekstratummaa suklaata ja jestas miten koukuttavia näistä sormisyötävistä tulikaan!

Suklaapretzelit

Pussillinen pretzeleitä (150 g)
150 g lempisuklaata
Sormisuolaa koristeluun

Paloittele suklaa ja sulata se vesihauteessa. Vesihauteen rakennat helposti asettamalla metalli- tai lasikulhon poreilevaa vettä sisältävän kattilan päälle vähän niin kuin kanneksi. Sulata suklaa kulhossa välillä sekoitellen ja varo, ettei suklaan sekaan pääse vettä. Suklaan sulaessa valmistele hellan viereen leivinpaperoitu pelti.

Kun suklaa on sulanut kokonaan, kaada pretzelit suklaan sekaan (jos kaikki eivät mahdu kulhoon kerralla, kuorruta ne muutamassa erässä). Ota varrastikku tai haarukka ja nostele suklaalla kuorrutetut pretzelit yksitellen pellille asettumaan. Varmista ennen pellille nostamista, että suklaata on joka puolella ja valuta mahdollinen ylijäämä takaisin kulhoon. Älä nostele suklaapretzeleitä ihan vieri viereen, jotta ne eivät takerru toisiinsa kiinni.

Koristele sormisuolalla tai vaikka värikkäillä nonparelleilla.

Anna suklaan jähmettyä takaisin kiinteään muotoonsa huoneenlämmössä tai vähän viileämmässä. Pakkaa suklaapretzelit sellofaaniin tai lasipurnukkaan ja ilahduta niillä ystäviä, tarhantätejä- ja setiä tai vaikka työkaveria!