Tähän aikaan viime vuonna kevään reissuputki oli kuumimmillaan. Lensin Hollantiin tapaamaan Utrechtiin muuttaneita ystäviäni. Sieltä suhasin suoraan Portugalin Portoon kollegoideni kanssa viettämään etätyöviikkoa. Matka jatkui junalla Lissaboniin ja satumaiseen Sintraan. Kolme kotimaanpäivää myöhemmin istuin lentokoneessa suuntana Italian Piemonte viettelevine viinitiloineen. Toukokuussa valloitettiin vielä Edinburgh. Olin äärimmäisen onnellinen ja elin etuoikeuttua elämää sen varsinaisessa merkityksessä.

Sitten tuli IPCC ja muutti kaiken. En kestä ajatusta, että minun matkojen vuoksi meillä ei ole kohta vuodenaikoja ja talvet sellaisina kuin me ne tunnemme katoavat. Luonnonvarat ehtyvät ja lajeja kuolee sukupuuttoon. Maapallon tasapaino järkkyy. En halua joutua perustelemaan kummilapsilleni, miksi emme tehneet mitään, kun vielä olisimme voineet. Ilmasto muuttuu väistämättä ja meidän on sopeuduttava siihen. Pienistä kulutuspuroista kasvaa valtameri, joka joka lopulta vyöryy päällemme, jos emme muuta elämäntapaamme radikaalisti.

Toissapäivänä, ajomatkalla Kajaanista Sallatunturiin (meitä istui autossa kolme, enempää ei olisi matkatavaroiden kanssa mahtunutkaan) puhuimme aiheesta jälleen kerran. On hyvin todennäköistä, että elämme kuplassa, jossa uutisoidaan ilmastonmuutoksesta enemmän kuin muualla. Huoli kärsivästä maapallosta paiskautuu päin naamaa joka päivä kaikissa kanavissa ja jokaisessa mediassa. On hyvä, että olennaisin ei unohdu, mutta samalla tuntuu siltä, että maailman mittakaavassa vaakakupit ovat epätasapainossa. Me täällä pohjolassa kärsimme ilmastoahdistuksesta, kun Etelä-Eurooppaa ei voisi vähempää kiinnostaa. Tai niin olen käsittänyt, kun ulkomailla asuvien ystävien kanssa olen keskustellut.

Vaikka paljon olen ilmaston hyväksi tehnyt, puhdas pulmunen en itsekään ole. Mökkeily on ekologisen eläjän mustalla listalla. Meillä on myös moottoripyörä, jääkaapissani on aika ajoin lihaa, biojäteastiaan joutuu välillä hävikkiruokaa ja matkustamistakaan en ole kokonaan lopettanut. Teen kuitenkin parhaani, sen minkä juuri nyt tässä elämäntilanteessa pystyn.

Kohteena maailma -blogin Rami heitti meille matkabloggaajille haasteen ja pyysi kertomaan millaisista matkoista haaveilemme. Kymmenen reissu-unelmaa -haaste on kiertänyt läpi blogikentän ja päätynyt minunkin laariini. Päätin kuitenkin omavaltaisesti muokata haastetta kaiken edellämainitun takia. Siksi kymmenen matkaunelman sijaan kerron teille kymmenen vastuullisempaa unelmaa. Matkoja kyllä, mutta kaikki sellaisia, jotka kuormittavat palloamme mahdollisimman vähän.

1. Paikka: Jäämeren ranta

Kaikkein eniten haaveilen juuri nyt mökkikesästä. Rantasalmesta, punaisesta tuvasta, paljaista varpaista, kesäkeittiöstä, lasiverannasta ja kirkasvetisestä järvestä. Oletetaan kuitenkin, että rakasta vuokramökkiä ei voi valita, mistä paikasta silloin haaveilisin? Norjan vuonoista ja jäämeren rannasta, meren huuhtomista silokallioista, rantaan lyövistä aalloista, äärettömästä aavasta ja suolaisesta tuulesta, joka puhaltaa hiukset sekaisin. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, millaista jäämeren rannalla oikeasti on, ja vastaako se mielikuviani, mutta tahtoisin ottaa selvää.

2. Tapahtuma: Bättre Folk, Hailuoto

Maailma on houkuttelevia tapahtumia täynnä, mutta tähän kohtaan kirjaan silti Hailuodossa kesäisin järjestettävän Bättre Folk -festivaalin. Auringossa kimalteleva meri (tulikohan jo selväksi, että rakastan merta?), kulttuuri, kirjallisuus ja livemusiikki intiimissä ympäristössä. Tarvitseeko muuta edes sanoa?

3. Kotimaan kohde: Utö

Merellä pysytään, sillä jo useamman vuoden ajan olen unelmoinut pitkästä viikonlopusta Utön majakkasaarella. Edellisen kerran olen käynyt ulkomeren syleilyssä sijaitsevalla saarella teini-ikäisenä, kun purjehdimme lapsuudenperheeni kanssa ympäri Saaristomerta. Mielessäni näen pienen sataman punaiset lautamökit, savustetut kampelat, punavalkoisen majakan, karun maaperän ja syysmyrkyissä vaahtoavan meren. Vannoin palaavani Utöhön jo pari vuotta sitten, mutta matka on vieläkin tekemättä. En tiedä ehdimmekö ulkomerelle tänäkään vuonna, mutta viiden vuoden sisään varmasti.

4. Kaupunki: Sodankylä

Tässä vaiheessa listani alkaa jo naurattaa. Jos haaveet eivät liity kesämökkiin tai mereen, ne vievät minut vuorenvarmasti pohjoiseen. Sodankylän elokuvajuhlista olen puhunut viimeiset 15 vuotta, mutta matkan toteuttaminen on edelleen suunnitteluasteella. Kaksi kertaa lähtö on ollut hyvin lähellä, kun ystäväpariskunta on koettanut houkutella meitä seuralaisiksi. Matkustaminen viime tingassa olisi kuitenkin laihduttanut lompakkoa turhan paljon, joten ehkäpä yhdistämme lähivuosina elokuvajuhlilla rymyämisen jäämeren ihailuun. Jos vaan maltamme unohtaa viikoksi tai pariksi mökkeilyn.

5. Maa: Suomi

Alustettuani matkaunelmiani neljän kappaleen verran ja paasattuani siitä, kuinka ahdistunut ilmastonmuutoksesta olen, ei ole muuta mahdollisuutta kuin vastata Suomi. Juuri nyt se tuntuu parhaalta vaihtoehdolta, vaikka kokonaan ulkomaita en olekaan unohtanut. Kotimaan kamaralla on niin paljon nähtävää, ettei yksi ihmiselämä siihen riitä. Haluan silti viettää pari viikkoa viinitilojen keskellä Italiassa, vaeltaa Alpeilla ja uittaa varpaitani Kreikan turkoosissa rantavedessä. Kaikkiin näihin maihin voi onneksi matkustaa lentämättä.

6. Saari: Ärjänsaari Oulujärvellä

Tammikuun lopulla, kun vietin kaksi vuorokautta Kainuun korvessa, jäin harmittelemaan sitä, että olin liikkeellä talviaikaan, eikä minulla ollut mahdollisuutta käydä keskellä Oulujärveä killuvassa Ärjänsaaressa. Oulujärveä kutsutaan Kainuun mereksi, siksi kai sieluni palaa siihenkin suuntaan. Ärjänsaari on kainuulaisten virkistysalue, jossa voi vapaasti retkeillä ja leiriytyä. Sen rantoja kiertävät hiekkatörmät ja maisema avautuu järvenselälle. Sinne pääsee vain veneellä tai muulla vettä pitkin kulkevalla välineellä. Minä haaveilen istuvani kesäisin saareen ja takaisin talkoovoimin risteilevän höyrylaiva S/S Koutan kannella, kädessäni virkistävä juoma ja edessäni aava järvimaisema. Tässä sitä taas siis ollaan, ison veden äärellä.

7. Extreme: jokea pitkin melominen

Monelle melonta ja kajakkikyyti ovat kaukana extremestä, mutta minulle ne ovat sitä kaikessa mahdollisessa merkityksessä. Vaikka rakastan merta ja vesillä liikkumista, väijyy taustalla kunnioittava pelko arvaamattomia luonnonvoimia kohtaan. Terävä aallokko, nopeasti nouseva myrsky, pauhaava ukkonen ja viheliäiset virtaukset ovat pitäneet minut toistaiseksi kaukana pitkiltä melontareissuilta. Olen uskaltautunut kajakkiin kolme kertaa, aina paremman puoliskoni houkuttelemana. Jokaisella kerralla olen panikoinut kaiken edellämainitun lisäksi kajakkiin istumista ja sieltä nousemista. Silti ajatus pitkästä kajakkiretkestä kiehtoo. Turvallisessa seurassa ja leppoisessa ympäristössä. Saatanpa ottaa siskoni ehdotuksesta vaarin ja suunnata Siuntionjoelle, jossa olosuhteiden pitäisi olla minullekin mielekkäät, ainakin tyynellä kelillä.

Ensimmäinen ajatukseni extremestä muuten oli korkeuksissa kulkeva vaijeriliuku. Korkeanpaikankammoisena tahtoisin joskus ylittää itseni ja hypätä huikeiden maisemien hulluun vaijeriliukuun, mutta koska sellaisia ei taida Suomen kamaralla vielä löytyä, valitsin lajin, joka on toteutettavissa kotimaassa.

8. Majoitusmuoto: glamping

Tykkään telttailusta, mutta pitkille telttavaelluksille minusta ei taida olla. Mielessä kummittelevat märät vaatteet, kosteat makuupussit, yöllä nenänpäähän hiipivä kylmyys ja luonnon äänet, jotka tuntuvat kuuluvan ihan ohuen telttakankaan toiselta puolen. Luulen, että kestäisin karumpiakin olosuhteita paremmin, jos yhdistäisin retkeilyyn hieman luksusta. Astetta paremmat eväät, vähän viiniä tai skumppaa, oikeat astiat, pimeydessä kiiluvat keijuvalot, kunnon tyyny ja paksumpi ilmapatja – ja telttailukokemuksestakin tulee yhtäkkiä tavoittelemisen arvoinen.

9. Luontokohde: kaikki kotimaan kansallispuistot

Autottoman elämä on välillä hankalaa. Kymmenien kansallispuistojen korvaamattomat maisemat ovat muutaman sadan kilometrin säteellä, mutta aarteisiin ei pääse käsiksi ilman omaa kulkupeliä. Parempia kulkuyhteyksiä on toivottu jo pitkään, minä seuraan jännityksellä, mitä tuleman pitää. Sitä ennen turvaudun kavereiden kyyteihin ja laina-autoihin. Voin raksia listaltani vasta kahdeksan kansallispuistoa, 32 on vielä edessä.

10. Ruoka ja juoma: Fäviken, Ruotsi

Ruokahaaveita on paljon, mutta aina Netflixin Chef’s Tablen ensimmäisen kauden nähtyäni olen haaveillut pitkästä illasta Fävikenin pöydässä. Jos joskus menemme naimisiin, tuo Åren laskettelukeskuksen kyljessä sijaitseva ruokamatkailijan mekka voisi hyvinkin olla mahdollinen häämatkakohde. Illallinen maksaa 300 euroa per henki, viinipaketin kanssa hintaa tulee melkein 500. Mutta elämys on taatusti ainutlaatuinen ja kaiken rahan väärti. Poikkeus vahvistaa säännön, mutta pääasia on, että myös tämän haaveen voi toteuttaa maata pitkin, ja samalla kokeilla miltä matkustaminen yöjunassa naapurimaan puolella tuntuu.

Paasaan vastuullisuudesta ja ekologisesta matkailusta aina kun voin. Se ei silti tarkoita sitä, että sinun, hyvä lukijani, pitäisi syyllistyä siitä, mitä sanon. Voin sanella ainoastaan sen, miten itse toimin ja ajattelen. Kestävän kehityksen punainen lanka on kulkenut läpi tekstieni jo pitkään. Jatkossa langasta kasvanee köysi, jota seuraamalla kuka tahansa voi ottaa askeleita kohti kestävämpää elämää, jos niin tahtoo. Käännyttämään en ryhdy, sillä saarnaamiseen en usko. Muutoksen täytyy lähteä jokaisesta itsestään. Voin vain kertoa, miten minä elän, ja iloita siitä, jos joku muu sattuu inspiroitumaan siitä.

Kymmenen reissu-unelmaa #blogihaaste on lähtöisin Kohteena maailma -blogista. Kuten nimikin sanoo hommaan kuuluu olennaisena osana muiden bloggaajien haastaminen. Suurin osa bloggaajista on haasteeseen kuitenkin jo tarttunut, joten haastamisen sijaan pyydän jokaista listauksesta innostunutta jakamaan omat unelmansa kanavissaan. Jos päätät kirjoittaa unelmistasi blogiin, lisää postauksen linkki Kohteena maailma -blogin kymmenen reissu-unelmaa postauksen kommentteihin. Kopioi sen jälkeen nämä lyhyet säännöt oman postauksesi loppuun ja haasta halutessasi viisi muuta bloggajaa kertomaan reissu-unelmistaan.