Uusi vuosi ja uudet kujeet, niin otsikoivat monet tulevan vuoden suunnitelmia. kymmenen päivää vuodenvaihteen jälkeen voin allekirjoittaa väitteen vain osittain. Tietyt asiat ovat pysyväistä laatua. Puoliso, perhe, ystävät, työ, kokkaaminen, lukeminen ja kirjoittaminen, ne rytmittävät elämääni edelleen. Ei minusta kuoriutunut kellon lyödessä keskiyötä uutta ja upeaa ihmistä, tässä seison edelleen epätäydellisenä itsenäni. Päiväni saattavat täyttyä uudenlaisesta tekemisestä, mutta työpöydän takana ja ystävien ruokapöydässä istuu sama ihminen kuin viimekin vuonna.

Jotain olen kuitenkin vuoden aikana saavuttanut. Sivutoiminen yrittäminen on kasvattanut itsevarmuutta ja osaamista, ja on vähitellen pakko myöntää, että saatan hyvinkin tietää, mitä olen tekemässä. Ainakin asiakkaat tuntuvat olevan sitä mieltä, sillä kirjoittaminen on alkanut kantaa leipää pöytään. Voita ja muita särpimiä saattaa niitäkin leivän päälle löytyä. Kiitos luottamuksesta, te kaikki vuoden 2018 asiakkaat ja yhteistyökumppanit, jatketaan hyvissä väleissä tänäkin vuonna.

Jossain vaiheessa viime vuotta päätimme työpaikalla nostattaa tunnelmaa positiivisuuskirjekuorilla. Jokaiselle nimettiin oma kuori, johon kukin työkavereista sujautti seuraavien viikkojen ajan pieniä kehuja ja tsemppiviestejä. Löysin omasta kuorestani sanoja, joiden mukaan olen superälykäs monitaituri, naseva sanaseppo, jämpti, inspiroiva ja luotettava. Uskomaton energia, organisointitaidot ja viihdyttävät vitsit mainittiin myös. Kun mieli on maassa, ja tuntuu, etten osaa yhtään mitään, kaivan kuoren esiin ja luen kollegoitteni kirjelmiä. Äkkiä suo lakkaa upottamasta ja rämmin itseni rämeen reunalle. Pilvet lipuvat auringon edestä ja mielen musta mörkö väistyy takavasemmalle.

Blogivuoden tilastoja ja huippuhetkiä

Kun piirrän paperille numeroita, huomaan, että blogikodinkin koko on kasvanut tasaista tahtia. Vuoden 2018 aikana julkaisin 112 tekstiä, joita käytiin lukemassa reilusti yli 200 000 kertaa (huhhuh!). Edelliseen vuoteen verrattuna postauksia on ollut vähemmän, mutta ne ovat olleet pidempiä, monipuolisempia, ja ainakin omasta, hyvin subjektiivisesta näkökulmasta katsottuna, myös parempia ja mielenkiintoisempia. Yhteistyötä pääsin vuonna 2018 tekemään yli 20 arvomaailmaani sopivan ja blogin tunnelmaan sujuvasti solahtavien yrityksen kanssa. Rima pidetään jatkossakin korkealla, eikä korkealuokkaisesta kirjoittamisesta ei tingitä missään tilanteessa.

Ruokapostauksista viiden kärkeen kipusivat tänä vuonna sähköuunissa paistettu ruisleipä, gluteeniton pizzapohja, helppo punajuuri-vuohenjuustokeitto, klassinen gin & tonic sekä iki-ihana Vanhan Porvoon Glassikko. Tänä vuonna sarjaa jatkavat useat ravintolatestaukset, hapanjuurileivonnan alkeet, pastareseptit, kasvisruoka sekä keittokirjahaasteen paluu. Olemmepa blogikollegoiden kanssa puhuneet myös keittokirjaklubista, mutta siitä lisää tuonnempana.

Matkajutuista kiinnostivat eniten laskureissun pakkausrutiinit, vinkit edullisempaan Lapin-lomaan, matkakassan kerryttäminen, yökyläily Vallisaaressa sekä Barolon viinialue Piemontessa, Italiassa. Saamanne pitää, sillä tämä vuosi on kotimaan matkailun. Yksi ainoa ulkomaanmatka on varattuna ja se suuntautuu Ranskan maaseudulle. Voi hyvinkin olla, että sielläkin juodaan viiniä.

Rakkaudestakin kirjoitin, ja nelikymppisen naisen elämästä. Luetuimpia aiheita olivat luomen poistattaminen kasvoista, vinkit vuosipäivän viettoon, vapaaehtoinen lapsettomuus sekä erikoiset erojuhlat. Top-viiden joukkoon ylsi myös kertomus rohkeista naisista, jotka purjehtivat yli Atlantin.

Blogi on tuonut tullessaan myös ihania ystäviä, ikimuistoisia tapahtumia, unohtumattomia elämyksiä ja työtilaisuuksia, joihin tuskin olisin törmännyt ilman vuosien mittaan virinneitä verkostoja. Samaan hengenvetoon on todettava, että välillä vaikuttajien pienet piirit ja suljetut kaverikerhot ovat nostaneet pintaan riittämättömyyden, ulkopuolisuuden ja huonommuuden tunteita. Alakuloisuuden alhot ovat onneksi olleet ohimeneviä. Yritän takoa kovaan kallooni, että minä kelpaan sellaisena kuin olen. Vaakakuppi painuu onneksi hymyjen, hyvän ja halausten puolelle, eikä todellakaan vähiten teidän ansiostanne. Kyllä, juuri teidän – sinun ja kaikkien siellä toisella puolella ruutua. Kiitos.

Oven takana tuntematon tulevaisuus

Työnhaku jatkuu edelleen, ja pettymyksistä toivutaan, sillä suomalainen sisu jaksaa nostaa päätään syvästäkin suosta. En edelleenkään tiedä mitä tuleman pitää. Neljästä kupongista kolme on vetänyt vesiperän. Yhtä vielä odotellaan, mutta juuri nyt näyttää siltä, että parin viikon kuluttua koittaa se kuuluisa yrittäjän vapaus. Ystävän kysymys kahvikupin äärellä yllättää: miltä sinusta nyt tuntuu? Mietin hetken, ja vastaan, että ei oikein miltään. Jossain syvällä kuplii kuitenkin onni, joka saa tanssimaan, kun sininen taivas näyttäytyy tavallisena tammikuisena iltapäivänä ja radiossa soi Coldplayn Viva la Vida.

Maiseman pimennyttyä ailahteleva mieli kääntää takkia ja kyseenalaistaa koettua iloa. Oliko ratkaisu sittenkään oikea, sinustako muka yrittäjä? Ota tästä nyt sitten selvää. Ehkä otankin, mutta en ihan vielä. Ensin hengitän syvään, ja tunnustelen mihin suuntaan elämä vetää. Uskon, että siivet kantavat, kun uskaltaa laskeutua niiden varaan. Yhden oven sulkeuduttua aukeaa monta uutta. Seison paikallani pitkään, mutta lopulta uteliaisuus ottaa vallan ja käsi haparoi ovenkahvaa. Oven takana tuntematon huutaa ja minä vastaan, vaikka pelottaa.