Vuosi 2021 – mitä tulikaan tehtyä? + Arvonta!

Istun junan työskentelyhytissä läppäri sylissäni ja tuijotan vasemmassa yläkulmassa vilkkuvaa kursoria. Ohitamme Parkanon ja kiidämme kiskoilla kahtasataa kohti Oulua. Olin ajatellut viettää matkan ensimmäiset tunnit kirjoittamalla, ja aihekin oli selkeänä mielessä. Kirjoittaisin menneestä vuodesta, siitä mitä kaikkea tulikaan vuonna 2021 tehty. Ajatus kuitenkin katkesi ensimmäiseen lauseeseen. Ajattelin olevani auttamattomasti myöhässä. Miten ketään enää kiinnostaisi, mitä viime vuonna tapahtui. Vuosi 2021 oli ja meni, miksi sitä pitäisi enää muistella. Tikulla silmään ja sitä rataa.

lähiloma Kotka Loviisa

Hävetti, sillä tuntui siltä, että KAIKKI muut ovat menneet eteenpäin ja minä edelleen mietiskelen menneitä. Nyt pitäisi jo tarttua hanakasti tavoitteisiin, visioida villisti tulevaa tai suunnitella sotasuunnitelmia ja strategioita. Ollaanhan sentään jo melkein helmikuussa! Sitten tajusin, että itse asiassa en piittaa pätkääkään siitä, mitä muut ajattelevat, mitä tekevät ja missä menevät. Aion panna vuoden 2021 pakettiin tässä ja nyt. Sillä ennen kuin voi suunnitella tulevaa, on tiedettävä, minkä päälle rakentaa. Ja ne rakennuspalikat, ne tulevat tässä.

Psst! Jotta jaksaisit kahlata tekstin läpi, lisäsin loppuun pienen yllätysarvonnan. Osallistu itse tai vinkkaa kaverille!

Miltä vuosi 2021 tuntui?

Kukapa olisi uskonut, että maaliskuussa 2020 koko maailman polvilleen pakottanut pirulainen piinaisi meitä aina vaan. Kaikkeen näköjään tottuu. Myös neljän seinän sisälle sulkeutumiseen, kontaktien välttämiseen, pienissä ympyröissä liikkumiseen ja saman pirtinpöydän ääressä päivästä toiseen istumiseen. Toinen koronavuosi väsytti, turhautti ja ahdisti, tietenkin, mutta samaan aikaan päivät vierivät eteenpäin omalla painollaan.

Uudenvuoden iltana, kun istuimme kahdestaan sohvalla, kysyin mieheltä, mikä päättyvässä vuodessa oli parasta. Hän mietti pitkään, mutta vastasi sitten, että nostaa kaiken muun yläpuolelle parisuhteen. Että kahdestaan vietetystä koronavuodesta huolimatta olemme edelleen tässä, toistemme kainaloissa. Olin täysin samaa mieltä. Opimme näistä kahdesta vuodesta ainakin sen, että selviämme mistä tahansa, eikä meitä erota edes maailmanlaajuinen pandemia. Vaikka muita elämäni valintoja voisinkin miettiä uudestaan, puolisoa en vaihtaisi mistään hinnasta.

vastuulliset joululahjat

Vuoden aikana luin tai kuuntelin 83 kirjaa, neuloin kaksi villapaitaa ja tikutin kuusi pipoa. Keskittyessäni kertomuksiin ja silmukoiden luomiseen huomasin tarvitsevani hitaampaa elämää, pysähtymistä, olemisen opettelua, tarinoihin uppoutumista ja käsillä tekemistä vieläkin enemmän.

Missä tulikaan matkustettua?

Kaiken kurimuksen keskellä kotimaanmatkailu nousi arvoon arvaamattomaan. Kahden viikon etätyöpyrähdys Sallatunturiin, päiväretki Outokummun vanhaan kaivokseen, Keski-Suomen kulttuurikierros Joutsan ja Mäntän kautta Jyväskylään, ruskareissu Pyhätunturiin ja kiipeilyseikkailu Pyhäkuruun, viikonloppuvaellus Kiilopäälle, piipahdus Loviisaan ja Kotkaan sekä ensilumille Pyhätunturiin ruokkivat seikkalijan nälkää riittämiin.

lähiloma Kotka Loviisa

Kiilopäällä

Orinoron rotko

Pyhäkuru

Uusia kansallispuistobongauksia kerääntyi peräti kolme: UKK-puisto pohjoisessa, Leivonmäki Joutsassa ja Valkmusa Kotkassa. Lisäksi samoilimme Sompion luonnonpuistossa ja ihastelimme Orinoron hulppeita rotkomaisemia Leppävirralla. Myös kotikaupunkia ja sen lähiseutuja katsoimme uusin silmin. En todellakaan aiemmin tiennyt, mikä välimerellinen tunnelma Vuosaaren huipulla vallitsee tai miten lämpimät Porvoon Varlaxuddenin silokalliot olivatkaan. Kun mökillä ja sen liepeillä vietetyt kuukaudet lasketaan, oli vuosi todellista kotimaanmatkailun kulta-aikaa! Nähtävää ja koettavaa on todellakin tarjolla ihan nurkan takana – kestävästi ja vastuullisesti!

Pyhäkuru

kotimaanmatkailu mänttä

kotimaanmatkailu vaihelan tila

kotimaanmatkailu vaihelan tila

Lokakuun lopulla, kun tilastot hetkellisesti saivat uskomaan parempaan tulevaisuuteen, matkasimme Ranskaan. Määränpäänä oli Happy Hamletin kirjoitusresidenssi, jonka ajankohtaa oli ehditty siirtää koronan takia jo kolmasti. Lentäminen hävetti ja maailmantuska repi sieluparkaani riekaleiksi. Ympärilläni oli käsittämättömän kaunis ranskalainen maaseutu, mutta minä kärvistelin omatuntoni syvissä syövereissä, enkä antanut itselleni lupaa nauttia. Mieli rauhoittui vasta, kun lupasin itselleni matkustaa jatkossa vain maata pitkin. Maailman ihanimmasta majatalosta puksuttelimme junalla Marseillen merenrantakaupunkiin. Rouhea tunnelma otti meidät omakseen ja elleivät puolison työkuviot olisi kutsuneet kotiin, olisimme ehdottomasti viihtyneet pitempäänkin.

lentämisen loppu

Marseille

Kunhan maailmantilanne rauhoittuu, aion hypätä raiteille ja kolkutella katsomaan, millaiset ovat eurooppalaiset junayhteydet. Vielä en ole reittejä tutkaillut, mutta sen tiedän, että Tukholmasta pääsee nykyään yöjunalla Berliiniin, josta ei olekaan enää kuin kahdeksan tunnin junamatka Pariisiin!

Mökkiremppaa ja pihalla puuhastelua

Mökkiviikkoja kertyi lähes 20, hurraa! Rakensimme (tai no, mies rakensi) uuden ja isomman laiturin, nikkaroimme yhteistuumin katoksen kesäkeittiölle, maalasimme lasiverannan seinät, pystytimme vanhan laiturin laudoista jälkikompostorin ja kiinnitimme puihin uusia linnunpönttöjä. Veden kantaminenkin helpottui, kun kunnostimme yhteistuumin mökkiläisten yhteisen kaivon. Nyt vettä ei tarvitse enää hakea 10 kilometrin päästä lähikaupalta, vaan hakumatka hoituu soutuveneellä läheiseen lahdenpoukamaan.

monipaikkainen mökkeilijä laiturilla

Syksyllä minusta tehtiin eteläsavolaisten vapaa-ajan asukkaiden viihtyvyyttä ja mökkeilyolosuhteita kehittävän Laiturilla-hankkeen brändilähettiläs. Ensimmäiseksi tartuin ajankohtaiseen aiheeseen ja kirjoitin siitä, millaista on olla monipaikkainen mökkiläinen ja tehdä etätöitä mökiltä käsin. Tänä vuonna juttuja piisaa aina heinäkuulle saakka, joten muistahan välillä käydä kurkkailemassa, mitä meidän mökille kuuluu.

mökkihöperö aamu usva

monipaikkainen mökkeilijä laiturilla
Myöhemmin syksyllä riuska syysmyrsky repäisi kaksi kuusipuuta juuriltaan. Onneksi molemmat kasvoivat tontin takaosassa kaukana rakennuksista. Eipähän tarvitse ensi kesänä miettiä, millä saunaa lämmitetään. Venytimme mökkikautta aina syyskuun loppuun saakka. Talviteloille mökki pääsi lokakuun puolen välin tietämillä. Takaisin oli tarkoitus palata jouluksi tai uudeksivuodeksi, mutta vallitsevan tilanteen takia päätimme pysyä pyhät visusti omassa pienessä piirissämme, emmekä lähteneet oireettominakaan levittämään pöpöjä maakuntaan.

Laiska töitään luettelee

Niinhän sitä sanotaan, että vain laiskat luettelevat töitään. Niin on joskus kommentoitu minullekin. Tuloksien tuominen julki, niistä kirjoittaminen ja puhuminen on kuitenkin minulle ja monelle muulle yrittäjälle tärkeää, sillä jos emme itse aikaansaannoksiamme esittele, ei sitä tee kukaan muukaan. Siitä on laiskuus ja leväperäisyys kaykana. Mitä siis tulikaan tehtyä työrintamalla?

kolme vuotta yrittäjänä

Sorvi surrasi ja näppis lauloi kiihkeämmin kuin koskaan aiemmin. Työkalenteri natisi etenkin keväällä liitoksistaan. Kirjoitin vuoden aikana asiakkailleni yli 100 artikkelia mm. vastuullisuudesta, ruoasta, viinistä, mökkeilystä, retkeilystä ja tietojärjestelmistä (jep, luit oikein!). Sparrailin asiakkaiden sometekemistä, työstin tekstejä verkkosivuille, editoin keittokirjaa, painotuotteisiin ja uutiskirjeisiin, kuvasin lukemattomia viinilasillisia, kirjapinoja ja ruoka-annoksia. Yhteistyö kaupunkilaisten yhteisen vaatekaapin Vaatepuun kanssa jatkui, kun kirjani Ruokaystävät pääsi aitiopaikalle myyntivitriiniin vielä joulusesongin jälkeenkin.

ruokaystävät

Kiivas työtahti veti takin tyhjäksi niin, että siitä kärsi paitsi oma jaksaminen myös blogiparka. Kun tavallisena vuotena olen intopiukeana naputellut kolmekin postausta viikon aikana, oli viime vuoden saldo keskimäärin 3 postausta kuukaudessa. Työjonon kasvaessa omat kanavat jäävät harmillisesti häntäpäähän.

Joulukuussa korkkasimme kuplivan sen kunniaksi, että yksivuotiaan osakeyhtiöni laskutus ylitti yllättäen sadantonnin haamurajan. Olen edelleen hämmentynyt, mutta myös ylpeä siitä, että olen onnistunut kasvattamaan osapäiväisenä kokeiluna alkaneesta virityksestä ihan oikean yrityksen, joka tuo leivän pöytään ja vähän särvintäkin siihen päälle. Tulevana vuonna tulosta ei taota lähellekään samaan tahtiin, sillä aikomus on ottaa rennommin ja nauttia yrittäjyyden tuomista eduista: vapaudesta ja vapaa-ajasta.

Arvontaa pukkaa!

Yksi mukavimmista ja samalla työteliäimmistä projekteista oli vuoden 2022 Satokausikalenterin toimittaminen. Seinäkalenterissa, jota muuten saa nyt myös ruotsinkielisenä versiona, on kunkin kuukauden satokausikasvislistausten lisäksi kymmeniä sivuja kiinnostavaa tietoa hedelmistä, marjoista, vihanneksista, juureksista, sienistä sekä sesonkeja noudattavista merenelävistä. Kalenterit on jo melkein loppuunmyyty, joten jos seinältäsi vielä uupuu almanakka, ostohousut kannattaa vetää jalkaan saman tien ja suunnata ostoksille Satokausikalenterin verkkokauppaan!

satokausikalenteri

Jos kuitenkin päätät luottaa onneesi, jätä kommenttilootaan viesti ja kerro, millaisia juttuja haluaisit vuonna 2022 blogistani lukea. Kaikkien vastanneiden kesken arvon peräti 3 kpl Satokausikalenteria. Tästä arvonnasta kannattaa siis kertoa kaverillekin!

Osallistua voi aina 1.2. klo 23:59 asti. Arvonta suoritetaan seuraavana päivänä ja voittajiin ollaan yhteydessä sähköpostilla (muista siis jättää kommenttiin toimiva sähköpostiosoite!) sekä tämän sivun kommenteissa.

Uumoilua uuden vuoden yhdeksäntenä päivänä

Joululoma oli pidempi kuin koskaan – tai siltä se ainakin tuntuu. Nyt, kun vihdoin on arkirutiinien aika, ei kynäkään pysy kunnolla kädessä. Muistelen salasanoja, listaan tekemättömiä töitä, perkaan sähköpostia ja selailen päämäärättömästi somea. Mieli vaeltelee, eikä osaa pysähtyä yhdenkään ranskalaisen viivan eteen.

uusi vuosi 2020

Kuljetan sormiani näppäimistöllä ja yritän kaikin voimin vastustaa kiusausta tarttua kesken olevaan pokkariin. Kädet hamuavat huomaamatta puikkoja, joilla lepäävät villapaidan silmukat ja katse hakeutuu keskeneräisen palapelin paloihin, jotka lojuvat keittiön pöydällä. Itsekuri on koetuksella. Miten oikeisiin asioihin tarttuminen voikin olla näin nihkeää?

Ehkä siksi, että kuluneessa kolmessa viikossa on vielä sulattelemista. Ehkä siksi, että pääkoppani käsittelee kaikkia niitä kohtaamisia, jotka onnistuin mahduttamaan viimeisen viiden vuorokauden sisään. Ehkä siksi, että aivot pinnistelevät loikatakseen lomamoodista arkirytmiin. Tai ehkä siksi, että unirytmi on heittänyt häränpyllyä, ja vällyjen väliin kömmitään vasta kahden aikaan yöllä.

uusi vuosi 2020

Hitaat heräämiset ja myöhäiset aamiaiset ovat suorittajaluonteelleni harvinaista herkkua, sillä havahdun seitsemän jälkeen vapaapäivinäkin. Pää alkaa suorittaa ja pitää hereillä, vaikka väsyttäisi. Onneksi vanhempien vintillä kaikki on toisin. Kun tassuttelen alas puisia portaita, on vastassa lämpöä hehkuva puuhella, omin käsin leivotut karjalanpiirakat ja samana aamuna puristettu porkkana-omenamehu.

Kynttilöiden lepattavaa valoa, metsästä haetun kuusen tuoksua ja enkelikellon hiljaista helinää. Sinistä hämärää, joka laskeutuu peltomaisemaan jo kahden aikaan. Pitkiä kävelylenkkejä pikkupakkasessa, tulistelua metsän laidassa, höyryävän kuumaa glögiä, uppoutumista lahjakirjan sivuille ja tuhannen palan palapelejä, joiden viimeinen pala asettuu paikalleen aamukahden aikaan. Hidasta elämää, juuri sitä mitä mieleni pitkän syksyn jälkeen tarvitsee.

uusi vuosi 2020

Sitten tulee tammikuu. Viisi päivää ja viidet eri kemmakat. Ensin pienellä porukalla pauketta kaukaa ihmetellen, ja sitten seuraavana päivänä suuremmalla seurueella leivosennustuksia lukien. Kolmannen aamun valjetessa muutama tunti töitä ja sitten keskustaan kemmakoihin. Hollannissa majaa pitävät ystävät ovat saapuneet Suomeen ja vaikka tarkoitus on vain piipahtaa, palaan viimeisellä metrolla kotiin. Unihiekkaa silmistä pyyhkien hyppään seuraavana aamuna Hannan kyytiin, sillä suuntana on Juupajoki, koko maailman kuukuppikeskus!

Yhteen vuorokauteen mahtuu kaikki. Seuraaviin 24 tuntiin sisältyy kotikeittiön bravuureita, painokelvottomia juttuja, hervotonta hekottamista, itkua, naurua ja aamuneljään venyvä ilta, jonka aikana kumotaan muutama rommikola ja ainakin kolme pulloa kuohuvaa. Lunta tupruttavassa iltapäivässä kävelemme ympäri kyliä, emmekä olisi mielummin missään muualla. Rankka reissu, voisi joku sanoa, mutta vaikka väsyttää vähän edelleen, oli jokainen minuutti univelan väärti.

Kun lisätään edellisiin vielä lauantai-illan pippalot, jonne riennän suoraan Juupajoen-junalta, vuoden ensimmäinen viikko on vihdoin taputeltu. Eipä ihme, että sunnuntaina suoriudun aamiaiselle vasta yhden aikaan iltapäivällä, rojahdan sohvalle, ja liikahdan siitä seuraavan kerran vasta, kun kello osoittaa keskiyötä ja nukkumatti viskoo silmiini viimeisetkin rippeet hiekkasäkkinsä pohjalta.

Vuodesta tulee vauhdikas, jos se tätä tahtia jatkuu. Siksi odotan jo hetkeä, jolloin tajuan tarttuneeni arkirytmiin. Aikaisiin aamuihin ja jumppatunteihin. Kalenteriin, joka kertoo, missä milloinkin pitää olla ja listoihin, jotka pitävät minut järjissäni.

Uusi vuosi, uudet tavoitteet

Lupauksia en yleensä uuden vuoden kynnyksellä harrasta, mutta tällä kertaa listasin muutaman tavoitteen työhön ja blogiin liittyen. Mitä enemmän vuosia mittariin kertyy, sitä enemmän kiinnostun kestävästä, ympäristöä kunnioittavasta elämäntavasta, luonnossa liikkumisesta ja vastuullisista valinnoista. Siksi tavoitteenani on ujuttaa edellä mainittuja näkökulmia tavalla tai toisella jokaiseen postaukseeni. Tahdon profiloitua vastuullisena vaikuttajana ja yrittäjänä, ja tehdä töitä vain sellaisten yritysten kanssa, jotka kantavat kortensa konkreettisesti kekoon yhteisen maapallomme hyväksi.

uusi vuosi 2020

Lupaan myös olla vaatimatta itseltäni liikaa, sillä välillä voi ihan hyvin ryömiä sieltä aidan raosta tai kiivetä kaatuneen lauta-aidan yli. Lopetan ruoskimisen, sillä porkkana taitaa toimia sittenkin paremmin kuin keppi. Siksi blogi päivittyy tästä lähtien kaksi kertaa viikossa entisen kolmen sijaan. Perjantait pyhitän omille projekteilleni – keväällä kirjalleni ja syksyllä sille, mikä juuri silloin kiinnostaa. Kolme päivää laskutettavia töitä, neljä päivää omaa aikaa, siinäpä tavoitetta.

Tämän vuoden konkreettisiin tavoitteisiin kirjattakoon myös uudet nettisivut ja blogipohja. Jotakin yksinkertaista, mutta samalla tyylikästä ja helppokäyttöistä. Sellaista sopusuhtaisen sievää ja simppeliä, josta sielu pitää ja jossa silmä lepää. Visio on valmiina, vielä pitäisi löytää tekijä, joka toteuttaisi.

uusi vuosi 2020

Hyödynnän enemmän yrittäjän vapautta, enkä istu takapuolellani kellon ympäri. Viljelen vahvuuksiani, kuuntelen intuitiota ja keskityn töihin, joista aidosti nautin ja vähennän niitä, jotka tuovat tullessaan vain stressiä ja ylimääräistä säätämistä. Teen useammin yhteistyötä yrittäjäkollegoideni kanssa ja tungen rohkeammin jalkaani niidenkin ovien väliin, joista olen tähän mennessä vain haaveillut. Tärkein tavoite tulee kuitenkin tässä: lopetan itseni vähättelyn. Osaan, pystyn ja riitän. Sellaisena kuin olen, pystypäin ja uteliain mielin.

Pelkkää työtä tämäkään vuosi ei onneksi ole, joten paketoin itselleni uuden vuoden kimaltelevaan kääreeseen riittävästi unta, satamäärin silmukoita, lukuisia luettuja sivuja, rutkasti reippaita retkikilometrejä sekä kiireettömiä kohtaamisia uusien ja vanhojen ystävien kanssa.

Näillä mennään – katsotaan, mihin se riittää.

Vuosikymmenen mittainen tarina

Ajattelin summaavani nopeasti menneen vuosikymmenen. Tähän menee puoli tuntia, huikkasin sohvalta miehelleni. Hän pyöritteli päätään arvaten, miten tässä tulee käymään. Kymmenen vuotta, 120 kuukautta ja 3650 päivää muodostavat niin pitkän aikajänteen, ettei sitä mitenkään voi muutamalla löysällä lauseella kuitata. Saatte luettavaksenne 1449 sanaa, ja silti matkan varrelta uupuu tärkeitä ihmisiä, paikkoja ja tapahtumia, mutta jos oikein tarkkaan siristätte silmiänne, saatatte löytää ne rivien välistä, tekstin tyhjästä tilasta. Joka tapauksessa, nyt mennään!

2010

Hain ja pääsin edellisenä vuonna hetken mielijohteesta Helsinkin yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä. Vuonna 2010 jatkoin kurssien suorittamista päivätyön ohessa parhaani mukaan. Matkustin ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran New Yorkiin viiden päivän työmatkalle ja seilasin Näsijärvellä ilman käynnistyskaapeleita.

Joulukuussa onnistuin katkaisemaan kaksi ja puoli vuotta kestäneen määräaikaisuuksien putken ja allekirjoitin vakituisen työsopimuksen. Täytin 34 vuotta ja asuin avopuolisoni kanssa vuokralla Ullanlinnassa jo kuudetta vuotta. Illat (ja välillä yötkin) täyttyivät opiskelun lisäksi kuoroharrastuksesta ja osakuntaelämästä. Spontaanit baarivisiitit ja aamuyölle venyneet illanvietot olivat arkipäivää, sillä juuri kenelläkään kaveripiiristämme ei vielä ollut lapsia.

2011

Tätiydyin ensimmäistä kertaa, kun siskoni sai tyttären. Laskettelimme Ranskan Alpeilla ja purjehdimme Kroatiassa, minä piipahdin myös Saksassa Euroviisujen vanavedessä.

9-vuotias parisuhde horjui ja hapuili, mutta pitkien keskustelujen jälkeen päätimme jatkaa matkaa sittenkin samaan suuntaan. Etsimme omaa asuntoa ja lopulta päädyimme osallistumaan Hitas-arvontaan. Onni oli myötä ja ostimme joulukuussa 1,5 vuoden kuluttua valmistuvan kaksion Kalasatamasta.

2012

Sain kandin paperit, tutkielman otsikkona oli Mauri Kunnas lastenkirjojensa henkilöhahmojen nimeäjänä. Opiskelut eivät suinkaan päättyneet siihen, sillä tähtäimessä oli ylempi korkeakoulututkinto edellisten amk-tutkintojen rinnalle. Kandin suorittamisen myötä työnkuvani muuttui ja siirryin julkaisusihteeristä kokoaikaiseksi kustannustoimittajaksi.

Työn merkeissä reissasin Berliiniin ja parisuhde vei minut Roomaan, tosin jälkimmäiseltä palasin pettyneenä, sillä suurista odotuksistani huolimatta minua ei kosittukaan. Rakkaus osoitti rakoilemisen merkkejä, mutta minä sivuutin ne sujuvasti, enkä uskaltanut katsoa totuutta silmiin.

colosseum

2013

Matkustimme maaliskuussa Ylläkselle. Avomieheni totesi, että katsotaan nyt vielä tämä matka ja päätetään sitten. Reissun jälkeen minä puhkuin uutta intoa, mutta hän kertoi olevansa edelleen onneton ja halusi erota. Minä makasin hervottomana vuokrakaksiomme lattialla, huutoitkin ensimmäistä kertaa elämässäni tuntikausia ja olin varma, etten selviä erosta hengissä. Kävimme terapiassa kerran, mutta miehen päätä se ei enää kääntänyt.

Gradua varten anottu kahden kuukauden opintovapaa valui hukkaan. Kirjoittamisen sijaan itkin elämääni, muutin yksin yhdessä ostamaamme kaksioon ja opettelin elämään 11 vuoden jälkeen yksin. Vuosi oli elämäni raskain, vaikka valo pilkahtelikin tunnelin päässä aika ajoin. Vuosia myöhemmin ymmärsin, että näin oli tarkoitettu, sillä minua odotti kulman takana jotain paljon parempaa.

Lähdin parantelemaan sydänsurujani Libanoniin ja pillahdin tämän tästä lohduttomaan itkuun, vaikka ympärillä avautuivat maailman kauneimmat näkymät. Yksinäisyys otti koville ja yritin keksiä keinoja tavata uusia ihmisiä. Liityin Let’s eat together Helsinki -yhteisöön ja kutsuin tuntemattomia luokseni syömään. Tutustuin mahtaviin tyyppeihin, joiden tukeen voin turvautua vielä tänäkin päivänä. Osallistuin ensimmäistä kertaa Ravintolapäivään tarjoilemalla kotonani istuvan illallisen kahdessa kattauksessa. Mukana hyörivät myös Helsingin Sanomien toimittajat.

Tapasin juhannustansseissa niin ikään vasta eronneen, minua reilusti nuoremman miehen, ja haimme läheisyyttä toisistamme kesän ja syksyn ajan, vaikka tiesimme ettei suhteesta voisi tulla mitään vakavampaa. Useasti olen kiitellyt kohtaloa tuosta aamuöisestä kohtaamisesta, sillä miehestä tuli lopulta tärkeä tukipilari, joka kulkee rinnallani edelleen – ystävänä.

2014

Valmistuin maisteriksi ja tanssahtelin laakerinlehtiseppele päässä auringonnousuun Humanistisen tiedekunnan promootiossa. Kehitin omaksi ja ystävieni iloksi leffakeskiviikon, konseptin, jossa käydään elokuvissa joka keskiviikko klo 18 ja katsotaan elokuva, joka sillä kellonlyömällä valkokankaalle heijastetaan. Löysin instagramin ja perustin @piapas-tilin.

Surffasin internetin deittipalstoilla ja tapasin ihmisiä, mutta suhdeviritelmät kaatuivat yleensä viimeistään kolmansien treffien jälkeen. Ystävien kehotuksesta tsekkasin hakuilmoituksen, jossa etsittiin sopivia kandidaatteja “Ihana sinkku”-työnimellä kulkevaan tv-ohjelmaan. Sokeriövereissäni löin kättä päälle kaverini kanssa, kun sovimme, että molemmat haemme viime metreillä mukaan. Hän jänisti, minä menin naimisiin tuntemattoman kanssa kaiken kansan edessä.

Tunnustelimme tilannetta viikkojen ajan vielä kameroiden sammuttuakin. Eropaperit allekirjoitettiin sulassa sovussa syyskuun alkupuolella. Ohjelma tuli onneksemme ulos eetteristä vasta seuraavan vuoden tammikuussa, joten meillä oli aikaa sopeutua tilanteeseen. Käsittelin kokemustani terapiassa vajaan vuoden verran, ja sain purettua turhautumisen, haaveiden kaatumisen, pettymyksen ja surun ammattilaisen avulla.

2015

Avioero astui voimaan maaliskuussa 2015. 

Kevät oli keltaisen lehdistön juhlaa. Media räimi ja riepotteli suomatta ajatustakaan sille, millaisen upottavan suon läpi me jouduimme rämpimään. Yhtenä päivänä minulla oli vääränlaisia tapoja, toisena kulmakarvani kaipasivat ruokkoamista ja kolmantena minut leimattiin alkoholistiksi. Sisko luki vauva.fi:n repiviä ruotimisia ja iltalehtien kommenttipalstoja ja poimi minulle vain positiivisia kommentteja, kunnes ei enää pystynyt lukemaan ainuttakaan lannistavaa lausetta. Viimeisen jakson jälkeen järjestimme erojuhlat, sillä halusimme kertoa ystävillemme, että kaikki on ryöpytyksen ja kamalan kevään jälkeen yllättävän hyvin.

Ohjelman jälkimainingeissa perustin tämän blogin, sillä aavistelin, että elämäni saattaisi kiinnostaa sarjaa seuranneita. Tavattuani kesäkuussa Tinderissä nykyisen mieheni, ruokatarinat saivat nopeasti rinnalleen parisuhdepohdintaa ja yhteisten matkakokemusten pohjalta runoiltuja puolikuivia reissuriimejä.

Osallistuminen ohjelmaan on ollut varjopuolista huolimatta aikuisen elämäni suurin käännekohta. Ilman ohjelmaa ei olisi blogia, ilman blogia ei olisi yritystä, ilman yritystä ei olisi tätä vapautta ja tekemisen iloa. Hakuprosessin ja ajatuksia herättäneen kokemuksen myötä opin, mitä parisuhteelta haluan, joten ilman ohjelmaa ei todennäköisesti olisi myöskään nykyistä avioliittoa.

Kesä 2015 oli täynnä rakkautta. Syksyllä matkustimme Pariisiin ja pian sen jälkeen löimme hynttyyt yhteen.

2016

Täytin 40 ja odotin kriisiä, jota ei koskaan tullut. Ostin elämäni ensimmäisen kunnon kameran. Käytettynä, mutta kuitenkin. Osallistuin ruokakuvauskurssille ja harjoittelin kuvaamisen kiemuroita. Ängin itseni puoliväkisin Ping Helsingin vaikuttajafestareille. Tutustuin uusiin ihmisiin ja ymmärsin, että tallaamaton polku, jota pitkin kuljen, saattaa hyvinkin johdattaa oikeaan suuntaan.

violetti taivas

saunan jälkeen

Jäin säästöjeni turvin 4,5 kuukauden palkattomalle vapaalle, sillä tarvitsin tauon oravanpyörästä. Matkustin Berliiniin, Latviaan, Andorraan, Pariisiin ja Pyhätunturille. Kesällä hurahdin mökkeilyyn ja päätimme yhdessä, että vielä joskus meillä on ikioma kesäparatiisi. Syksyllä mies marssi pankkiin ja lunasti puolet asunnostani.

Laulaminen jatkui, mutta kuorokoti vaihtui Savolaiselta Osakunnalta Helsingin Konservatoriolle. Minusta tuli osa Kamarikuoro Auditea.

2017

Jäin osittaiselle opintovapaalle ja tein vain 50-prosenttista päivää kustannustoimittajana. Suoritin webmasterin ammattitutkintoa, mutta opintojen loppusuoralla päätin, etten tarvitse neljättä paperia, enkä itse asiassa halua tulevaisuudessa keskittyä verkkosivujen rakentamiseen tai ketterään koodaamiseen, sillä kirjoittaminen ja sielukkaat sisällöt ovat leipälajini.

sallatunturi

Talvella hiihdimme Pyhällä, Sallassa ja Kolilla, kesällä mökkeilimme Luopioisissa, Juvalla, Soinissa ja Multialla. Ehdimme myös Piemonten viiniköynnösten katveeseen, Cinque Terren patikkapoluille ja Montenegron turkoosinsinisille vesille. Anoppiehdokkaan pyöreät vuodet veivät meidät Madridiin, Malagaan ja Fuengirolaan, työkuviot Lontooseen ja Coldplay Göteborgiin.

coldplay Ullevi balloons

Blogi ja siihen liittyvät yhteistyöt veivät entistä suuremman osan työpäivistäni. Onnistuin haalimaan itselleni ensimmäiset sisällöntuotantoasiakkuudet ja ymmärsin hyvin nopeasti, että osaamiseni kantaa silläkin saralla.

2018

Minusta tuli kolmatta kertaa kummi ja neljättä kertaa täti.

En enää osannut tai eds halunnut palata kokoaikaiseen päivätyöhön, joten anoin ja sain jatkoa 50-prosenttiselle työsopimukselleni. Perustin toiminimen ja ryhdyin tosissani miettimään yrittäjyyttä uravaihtoehtona. Rantasalmella vietetyn mökkikesän jälkeen päätin irtisanoutua viimeistään vuoden vaihteessa. Minulla oli muutamia kuukausilaskutettavia asiakkaita ja yksittäisiä keikkoja putkahteli tasaiseen tahtiin sieltä täältä.

luontopäiväkirja

mökkirannassa

Turvallisuushakuinen puoleni halusi kuitenkin etsiä ensin uutta työpaikkaa. Saalis oli heikonlainen. Pääsin muutamaan haastatteluun ja kerran kakkoseksi, mutta osa-aikainenkin pesti tuntui piiloutuneen järkälemäisten kivenlohkareiden alle. Vuoden lähestyessä loppuaan päätin repäistä, ja jättää irtisanomisilmoituksen, vaikka mitään varmuutta toimeentulosta ei todellakaan ollut. Hullua, sanoivat toiset, rohkeaa, kannustivat jäljelle jääneet. Niinpä päivää ennen joululomaa kiikutin paperin suoraan Aalto-yliopiston HR-osastolle. Kustannustoimittajasta tuli päätoiminen yrittäjä.

mas palomas dyynit

Matkustin niin paljon, että jälkikäteen vähän hävettää. Tampereen, Turun, Rovaniemen, Kymenlaakson, Rukan ja Sallatunturin lisäksi valloitin Utrechtin, Porton, Lissabonin ja Piemonten. Kanariallekin kerkesimme, mutta vain siksi, että pääsimme vilkuttamaan äidilleni hänen kipparoimansa veneen startatessa kohti Karibiaa.

gran canaria

2019

Siirtyessäni sivutoimisesta yrittäjästä päätoimiseksi hain starttirahaa ja sain myönteisen päätöksen. Ensimmäiset puoli vuotta oli siis joten kuten turvattu. Oman osaamisen myyminen ahdisti, mutta onneksi sattuma puuttui tälläkin kertaa peliin. Ahkera viestintäammattilaisten Facebook-ryhmien selaaminen tuotti tulosta, opiskelukaverin työnantaja tarvitsi sisällöntuottajaa, tuttu viestintätoimisto otti yhteyttä ja sopivia blogiyhteistöitäkin tarjottiin. Alkoi näyttää siltä, että pärjään kyllä.

ruokakuvausretriitti

Liikevaihtoni ei ensimmäisenä vuonna ylittänyt tavoitetta, mutta taloudellisesti pärjäsin silti paremmin kuin hyvin. Blogini lukijamäärä on vuodessa kasvanut 30 %, samoin kanavieni seuraajamäärät viime vuoteen verrattuna. Kaiken kukkuraksi löysin työhuoneen, jossa saan päivittäin sparrailla työasioita muiden ruoka-alan vaikuttajien ja ammattilaisten kanssa.

puolukkabellini

Olen kehittynyt kuvaajana ja ymmärtänyt oman työni ja osaamiseni arvon. Tiedän mitä haluan ja olen oppinut sanomaan ei. Haluan työskennellä vain vastuullisten yritysten kanssa, joiden arvot ovat linjassa omieni kanssa. Olen oppinut myös sen, että kollegoiden tuki on äärimmäisen tärkeää. Yhdessä olemme enemmän.

karolineburg kajaani

Alkuvuodesta matkustin maata pitkin Kainuuseen ja ihastuin niin, että palasin takaisin samoihin maisemiin elokuussa. Lensin kaksi kertaa Happy Hamletiin. Ensin valokuvausretriittiin ja sitten kirjoitusresidenssiin, jossa kohtalo saattoi minut yhteen Laine Magazinen perustajan Jonna Hietalan kanssa, joka yllättäen innostui kirjaideastani ja halusi tehdä kanssani kustannussopimuksen. Työnimellä Ruokaystävät kulkeva kirja julkaistaan suomeksi ja englanniksi vielä ennen ensi kesää. En ole vakuuttunut, että kaikki haaveet toteutuisivat vain uskomalla niihin, sillä nähdäkseni jokaisen eteen täytyy tehdä töitä. Silti on vieläkin vaikea uskoa, että minusta on tulossa kirjailija!

On mahtavaa, että saan tehdä työkseni niitä asioita, joista nautin. Tärkein tämän vuoden teemoista on kuitenkin ollut rakkaus. Menimme kihloihin juhannuksena ja astuimme avioon heti heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Sain elämääni avioliiton myötä aivan uudenlaisen turvallisuuden tunteen. Tiedän, että hän hyväksyy minut tällaisena kuin olen, eikä ole lähdössä mihinkään. Minun peruskallioni, minun rakkaani.

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

Tervetuloa uusi vuosi, täällä seistään seistään jo innokkaana käsi oven kahvalla! Tuokoon tuore vuosikymmen mukanaan hillittömästi hyvää ja kaikkea kaunista, sinulle, minulle ja meille kaikille. Kiitos, että olet seuranani, toivottavasti tapaamme myös ensi vuoden puolella. Hurraa, hiphei ja hyvää uutta vuotta 2020!