Matkalla kirjailijaksi – pitkä päivä ruokakuvauksissa

Mitä sanoisit, jos kuitenkin lisättäisiin reseptien viereen ruokakuvat? Tuijotan typertyneenä läppärin näyttöä ja luen sähköpostiviestin kolmannen kerran. Kustantaja ehdottaa, että kuvauspäivä varattaisiin syyskuulle, että minä kokkaisin ja stailaisin, he hoitaisivat kirjaan valikoituneiden kolmentoista reseptin kuvaamisen. Ensimmäinen ajatukseni on ei. En halua, enkä osaa.

ruokaystävät kirjan kuvaukset

En ole tekemässä keittokirjaa stailattuine ruokakuvineen vaan matalan kynnyksen opusta, joka kannustaa yhdessä syömiseen. Kirjaa, joka on tyylitelty, joka istuu käteen ja joka on yksinkertaisen kaunis. Reseptit eivät ole pääosassa, yhdessä syöminen on. Siksi maalaan mieleeni yhden iltapäivän ajan uhkakuvia kirjasta, jota en halua tehdä ja vastaan kustantajalle kipakkaan sävyyn. En pidä ajatuksesta, sillä se on ristiriidassa alkuperäisen idean kanssa ja antaa liikaa painoarvoa reseptiikalle. Jos haluaisin tehdä keittokirjan, tekisin keittokirjan, puhisen ja lähetän vastauksen.

Saan paluupostissa empatiaa sekä  hyvät perustelut ruokakuvien puolesta, mutta päätän nukkua yön yli ennen kuin jatkan keskustelua.

Seuraavana päivänä otan etäisyyttä ja katson tilannetta ulkopuolisen silmin. Minua alkaa naurattaa. Olen istunut pöydän toisella puolella 11 vuoden ajan, ehdottanut kirjailijalle kautta rantain muutoksia kirjan ulkonäköön, yrittänyt varovasti ohjata sopivampaan suuntaan ja tarvittaessa suostutellut päättäväisin äänenpainoin toisenlaisia kuvia, uudenlaista kantta, parempaa paperivaihtoehtoa ja yksinkertaisempaa taittoa. Jotkut ovat ottaneet ehdotukset avosylin vastaan, mutta toiset ovat asettuneet poikkiteloin ja hyväksyneet muutokset vain pitkin hampain. Omasta esikoisesta ja siihen liittyvistä mielikuvista on vaikea päästää irti. Lopussa kaikki ovat olleet poikkeuksetta tyytyväisiä, myös ne, jotka aluksi puhisivat tai saattoivat marssia paikalta ovet paukkuen. Ja nyt minä olen hypännyt pöydän toiselle puolelle puhisemaan. Päätän suostua, kävi miten kävi.

ruokaystävät kirjan kuvaukset

Kolmentoista reseptin kokkaaminen kuvausta varten ahdistaa kuitenkin sen verran, että päädymme lopulta kompromissiin. Minun ei tarvitse huolehtia kuin siitä, että ruoka on ajallaan valmista. Valokuvaaja tuo mukanaan rekvisiitan, astiat ja kuvaustaustat. Ja mikä tärkeintä, hoitaa myös simppelin stailauksen. Sovimme kuvaukset syyskuun puolivälin tienoille. Varaan työhuoneelta perjantai-illan valmisteluille ja koko lauantaipäivän kokkaamiselle ja kamerahommille.

Pari päivää ennen kuvauksia alkaa jännittää. Vatsa pyörähtää sekaisin tämän tästä ja pää humisee täynnä ostoslistojaja minuuttiaikatauluja. Olen kuvannut kokkauksiani vuosien ajan, mutta vain omiin tarkoituksiini. Nyt kuvat painettaisiin paperille kirjaan, joka saattaa päätyä tuhansien ihmisten käsiin Suomessa ja ulkomailla. Vähemmästäkin hirvittää. Onneksi olen valinnut kirjaan vain tukun rakkaimpia luottoreseptejäni, jotka osaan kokata vaikka silmät suljettuina.

ruokaystävät kirjan kuvaukset

ruokaystävät kirjan kuvaukset

ruokaystävät kirjan kuvaukset

Keskiviikkona juna tuo minut Helsinkiin. Käyn tekemässä työhuoneella inventaarion ja listaan paperille kaiken, mitä kaupasta pitää viikonloppua varten hankkia. Torstaina kannan keittiöön kokkausviinit ja kassillisen kuiva-aineita sekä pullollisen samppanjaa. Se avataan, kun viimeinen kuva on saatu purkkiin. Perjantaina vaeltelen varsinaisen työpäivän jälkeen ruokakaupassa reilun tunnin ajan, vaikka yritän olla tehokas. Sitten kannan painavat kauppakassit työhuoneelle, kuuntelen äänikirjaa ja kokkaan sen minkä etukäteen voin.

Kiehautan linssikeiton, paloittelen lohen ja valmistan pastramin, pilkon kasvikset valmiiksi, irrottelen granaattiomenan siemenet, paistan suolaisen piirakan, teen sämpylätaikinan ja jätän puolukkapossetit jääkaappiin jähmettymään. Suklaapopcornit joudun tekemään kahteen kertaan, sillä ensimmäisen erän mikropoppareita onnistun käräyttämään. Olen unohtanut ostaa oliiviöljyn, joten joudun siirtämään artisokkatahnan sekoittamisen lauantaille. Puoli kahdeltatoista siivoan ja lähden kotiin nukkumaan. Uni tulee puoli yhdeltä yöllä.

Lauantaiaamuna kierrän vielä kaupan kautta ja kerään koriini jäätelöä, kokonaisina säilöttyjä tomaatteja, lisää tuoreita yrttejä sekä leipää. Työhuoneella pujotan essun päälleni, solmin nauhat vyötärölle, vedän villasukat jalkaan, nostan läppärin ikkunalaudalle ja järjestelen raaka-aineet eteeni. Kun valokuvaaja kurvaa taksilla oven eteen hieman yhdeksän jälkeen, minä hikoilen jo hellan ääressä. Tästä se alkaa, ensimmäinen kuvauspäiväni koskaan!

ruokaystävät kirjan kuvaukset

ruokaystävät kirjan kuvaukset

ruokaystävät kirjan kuvaukset

Kahteentoista mennessä on kuvattu melkein puolet resepteistä. Jalkoja särkee, sillä kivilattialla on kova seistä. Olisi pitänyt valita villasukkien sijaan lenkkarit tai terveyssandaalit. Avaamme punaviinin ja syömme lounaaksi tuntia aiemmin kuvatun pastan jämät. Katson kaaosta ympärilläni ja naureskelen itsekseni; minua tuskin kelpuutettaisiin ammattilaiskeittiöön. Jälkiruuaksi lusikoimme annokset puolukkapossettia ja sitten jatkamme töitä.

Kuvat valmistuvat yksi kerrallaan. Kun ruusukaalit kypsyvät uunissa tai tomaattisoosi porisee pannulla, käyn vilkaisemassa, millaisia astioita kameran eteen on aseteltu, mutta muuten annan kuvaajalle työrauhan. Luotan hänen ammattitaitoonsa täysin. Sini näyttää läppäriltä ensimmäisiä nopeasti käsiteltyjä versioita, ne ovat yksinkertaisen kauniita. Kolmen jälkeen juoksen esiliina päälläni läheiseen kalakauppaan hakemaan jättikatkaravunpyrstöjä. Kuvauspäivä on viimeistä reseptiä vaille valmis.

Viittä vaille neljä korkkaamme samppanjan, nostamme jalat ylös ja huokaisemme. Urakka on takana. Siivoamme vasta, kun lasit on juotu tyhjiksi.

ruokaystävät kirjan kuvaukset

ruokaystävät kirjan kuvaukset

Illalla saapuvat ystävät. Olen kutsunut heidät yhteiseen pöytään, jotta kuvattuja ruokia ei tarvitsisi heittää menemään. Yksin tai edes kaksin määrästä olisi ollut mahdoton selviytyä, eikä kaikkea olisi voinut pakastaakaan. Kaadan laseihin viiniä, kuuntelen kuinka mikro hurisee taustalla ja hellalla kiehuu siskon tuoma gluteeniton pasta. Istumme ison pöydän ympärille ja skoolaamme. Olkoon tulevaisuus täynnä samankaltaisia kohtaamisia, yhdessä syömistä, yhteisiä illallisia ja ystävien halauksia!

Sini Kramer Ruokaystävät

Olen kotona yhdeltätoista. Rättiväsyneenä, mutta tyytyväisenä. Ruokaystävät on taas askeleen lähempänä julkaisemista. Se saattaa olla käsissänne jo kahden kuukauden kuluttua. Kääk. Perhoset lehahtavat lentoon vatsan pohjalta ja adrenaliini pitää minut hereillä  vielä pari tuntia. Elämä on ihmeellistä.

Viimeinen kuva: Sini Kramer

Mehevät jogurttikanavartaat – mökkiruokaa mahan täydeltä

Jos olet lukenut blogiani ennenkin, olet ehkä huomannut, että jokaiseen julkaisemaani reseptiin liittyy jonkinlainen tarina. Joskus lyhyt, toisinaan pienen romaanin mittainen. Jogurttikanavartaat sijoittuvat jonnekin keskikastin tietämille, sillä niiden historia ulottuu seitsemän vuoden taakse. Jos kuitenkin saavuit tänne googlen opastamana löytääksesi nopeasti mahtavan jugurttikanavartaiden ohjeen, hyppää toki suoraan reseptiin tuonne alemmas, kuuden kappaleen ja noin kolmensadan sanan päähän. Tervetuloa lukemaan tarina myöhemmin, kun vatsa on täynnä ja aikaakin enemmän!

jogurttikanavartaat

Vakkarijengi tietää tämänkin: rakastan yhdessä syömistä, yhteisiä ruokahetkiä ja porukalla kokkaamista. Moni läheisistä ystävistäni olen tavannut patojen poristessa, piknikherkuttelujen lomassa tai pitkässä illallispöydässä. Siksi kesällä 2013, vastoin tahtoani sinkkuuntuneena ja yksinäisyyteen kyllästyneenä liityin nyt jo edesmenneeseen yhdessäsyömisen yhteisöön, jonka ympärille oli koottu facebook-ryhmä. Sain kutsuja illallisille, lounaspöytiin, leivontatalkoisiin ja teeseremonioihin, ja kutsuin tuntemattomia jakamaan ruokailuhetkeni itsekin.

Jossain elokuun tietämillä tapasin niissä ympyröissä Lotan. Myöhemmin istuin hänen järjestämällään ravintolapäivän brunssilla ja sen jälkeen useilla yhteisillä illallisilla. Jokin klikkasi. Suhtauduimme samalla tavalla elämään, ruokafilosofiakin mätsäsi ja elämäntilanne oli yhteneväinen. Tutustuin Lotan perheeseen ja pääsin kesävieraaksi heidän mökilleenkin. Sittemmin löysimme elämämme miehet, hän ensin, minä monen mutkan kautta myöhemmin. Nyt hän on kahden pojanviikarin onnellinen äiti, ja vaikka minun perheeni on pienempi, ei elämäntilanteiden muuttuminen ole meitä erottanut. Yhteinen historia kantaa ja ruoka yhdistää edelleen.

jogurttikanavartaat

jogurttikanavartaat

Kun muutimme mieheni kanssa yhteen, saimme Lotalta täydellisen tupaantuliaislahjan. Itse askarreltuun reseptikansioon oli sujautettu muutama resepti valmiiksi. Saatesanoja oli ilo lukea: tämä on luottoreseptini, tätä ovat kaikki kiitelleet ja tätä sinun on ehdottomasti kokeiltava. Mukana oli kikka kolmosia ja kymmeniä käsinkirjoitettuja vinkkejä, joista suurin osa on päässyt käyttöön jo vuosia sitten. Jogurttikanavartaat ovat kuitenkin odotelleet oikeaa hetkeä tähän kesään saakka. Reseptikansio on roudattu mökin kirjahyllyyn ja sitä on selailtu ahkeraan. Juhannuksena jogurttikanavartaat viimein pääsivät kypsymään koivuhaloista poltetulle hiillokselle. Ja huhheijaa, kuinka herkullisia ne olivatkaan!

jogurttikanavartaat

Salaisuuksia on kaksi. Ensimmäinen on lyhyt savustus ja toinen on jogurtti. Hapan marinadi mureuttaa kanan ja tekee lihasta niin mehevää, ettei se vahingossakaan kuivu vaikka se viettäisi aavistuksen liian pitkään tulikuumassa grillissä. Toinen salaisuus lienee se, että ruoka valmistetaan lähellä ja hyvissä olosuhteissa kasvaneesta kotkottajasta. Mikä onni onkaan, että puolen tunnin pyörämatkan päässä sijaitsee paikallinen suoramyyntihalli!

jogurttikanavartaat

Alkusavustukseen Lotta suosittelee käyttämään omenapuuta. Me käytimme satunnaisia savustuslastuja, niitä mitä mökkipihan vajasta sattui löytymään. Vartaat maistuvat ilman savustustamistakin, vaikka eivät tietenkään ihan samalta. Olemme ehtineet kokeilla niitä hiiligrillin lisäksi ihan tavallisessa sähköuunissakin, kun säiden haltija roiskaisi grillaajan niskaan kaatosateen.

Tämä on Lotan mukaan Se Kana, jonka perään soitellaan ja jonka reseptiä kysellään joka kerta. Onpa sitä kuulemma myös suuorgasmikanaksi kutsuttu. Nappaa siis sinäkin tästä uusi luottoresepti itsellesi, lupaan, ettet pety!

Lotan mehevät jogurttikanavartaat

n. 500 g maustamatonta kanaa
2 dl turkkilaista jugurttia
Loraus oliiviöljyä
1 rkl juoksevaa hunajaa (tai sokeria)
1 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
1 tl juustokuminaa eli jeeraa
2 valkosipulinkynttä
1 tuore chilipalko tai kuivattua chiliä
mustapippuria myllystä
(paprikaa, sipulia tai muita suosikkikasviksiasi)

Leikkaa fileet vartaaseen sopiviksi suupaloiksi, sekoita kaikki marinadin ainekset ja anna kanan maustua noin tunnin verran. Jos käytät puisia varrastikkuja, pane ne likoamaan veteen tässä vaiheessa.

Pujota marinadissa muhineet kanapalat metallisiin tai vedessä liotettuihin puisiin varrastikkuihin. Laita vartaat lautaselle odottamaan grillausta ja kumoa ylijäänyt marinadi niiden päälle. Lisukkeeksi voit pujottaa omiin vartaisiinsa kasviksia, kuten pilkotun paprikan, kesäkurpitsaa ja muutamaan osaan lohkotun sipulin.

Kun hiillos hehkuu valmiina, lisää sen päälle muutama omenapuun, koivun tai katajan oksa. Siirrä jogurttikanavartaat välittömästi ritilän päälle ja sulje grillin kansi. Anna vartaiden savustua muutama minuutti. Ota sitten kansi pois ja grillaa jogurttikanavartaat kypsiksi. Muista käännellä välillä!

Keitä kaveriksi riisiä ja pyöräytä kylkeen vihersalaatti. Myös sitruunamarinoidut perunat ja jogurttikastike ovat lyömätön lisäke tälle kielenvievälle kanalle!

jogurttikanavartaat

Ruokaystävät ovat ystävistä parhaita!

Happy Hamlet – pieni pala taivasta keskellä Ranskan maaseutua

Sinä päivänä, jona irtisanoin itseni vakituisesta palkkatyöstä, ostin itselleni joululahjan. Hintalappu sai minut hikoilemaan, mutta halusin palkita itseni rohkeasta ratkaisusta, jota olin haudutellut jo kauan, ja jonka viimeinkin uskalsin toteuttaa. Suuret saappaat heiluivat jaloissa, en kuitenkaan antanut sen häiritä, vaan räpiköin syvään päähän ja päätin pysyä pinnalla vaikka väkisin.

happy hamlet

happy hamlet

Reilut kahdeksan kuukautta myöhemmin istuin taksissa matkalla lentokentälle. Matka kohti Etelä-Ranskaa oli alkanut. Olin aikeissa osallistua ruokavalokuvaukseen keskittyvään workshopiin tai oikeammin retriittiin, joka kestäisi kuusi päivää. Paikkana olisi Happy Hamlet, majatalo keskellä periranskalaista maaseutua. Sen verran tiesin, mutta muusta minulla ei ollut aavistustakaan. En osannut odottaa, että astelisin pian paratiisiin ja rakastuisin päätä pahkaa.

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

Ihastuisin sen ihmisiin, jotka omin käsin ovat kunnostaneet vanhasta vuohitilasta elinvoimaisen ja ainutlaatuisen kauniin majatalon. Hullaantuisin vihreän sävyin sisustettuun huoneeseen, jonka pitsiverhojen välistä aamun valo siivilöityy seinälle käsittämättömän kauniina. Lumoutuisin lämmöstä, joka laskeutuu iholle lempeänä vielä silloinkin, kun aurinko on painunut horisontin taa, ja altaasta, joka virkistävään luonnonveteen pulahdan, kun päivä on polttavimmillaan.

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

Rakastaisin sen ruokaa – aamiaista, joka aamu erilaista, kananmunia, jotka on valmistettu vieraiden toiveiden mukaan, lounasta, joka nautitaan viilentävien laakeripuiden varjossa ja illallista, joka hellii makuhermoja joka ikinen ilta. Kiintyisin pihalla puuhasteleviin ja tuttavuutta tekeviin karvakavereihin, kissaan ja kahteen koiraan – minä, joka en todellakaan ole koiraihminen.

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

Pakahtuisin onnesta maatessani tumman tähtitaivaan alla laskemassa lentäviä tähtiä linnunradan loistaessa kirkkaampana kuin koskaan. Ihmettelisin silmät selälläni bambumetsää, villiparsan piikkejä, meheviä tomaatteja, takapihan päärynäpuita ja saksanpähkinäpensaita, viinirypäleköynnöksiä ja tuoreita viikunoita, jotka ovat jatkuvasti käden ulottuvilla. Menisin sekaisin vanhan talon rappioromantiikasta, hiljaa havisevasta historiasta, kiviseinistä ja pihapiiristä, jonka jokainen yksityiskohta pyytää päästä kuvattavaksi. Rakastuisin niin, että tahtoisin jäädä, tai ainakin palata pian takaisin.

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

Jos olisin osannut aavistaa kaiken tämän, en tiedä olisinko uskaltanut ilmoittaa itseäni retriittiin. Sillä niinhän siinä kävi, että pieni pala sydäntäni asettui Happy Hamletin huoneisiin, eikä suostutunut palaamaan kotiin, vaikka kuinka anelin. Siksi matkustan marraskuussa takaisin. Pakenen pimeyttä ja saavun suostuttelemaan sydäntäni. Valloitan vihreään huoneen, annan ajatuksieni vaeltaa ja sanojen seurata toisiaan paperilla. Happy Hamlet ja Creatives-in-Residence, täältä tullaan!

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

Ps. Lue myös kämppikseni Hannan tunnelmat valokuvausretriitistä: Postikortteja Happy Hamletista . Hannalle kiitos myös kuvasta, jossa istun huoneemme ikkunassa viinilasi kädessä.