On vuosi 2040. Olen lähtenyt pienestä asunnostani ulos, vaikka sitä ei suositella. Aurinko paahtaa, varjossakin lämpöasteita on 40. Helleaalto on jo kolmas tänä keväänä ja ollaan vasta toukokuussa. Onneksi olen perusterve, vain keuhkot vinkuvat vähän, mutta se on normaalia. Saastepilvet leijuvat kaupungin kaduilla ja pienhiukkaset tunkeutuvat elimistöön väkisin. Olen pukeutunut kokovartalopukuun, joka heijastaa UV-säteet takaisin taivaalle. Ihosyövästä on tullut kansantauti.

Kuivuus koettelee koko Eurooppaa. Ruuasta ja puhtaasta vedestä on pulaa ja se aiheuttaa jatkuvasti uusia konflikteja. Jonotan sisään kauppaan, joka kumisee tyhjyyttään. Kuivuus on pakottanut keskittymään proteiinipitoisen kasvis- ja hyönteisravinnon tuottamiseen, tuotantoeläimien rehua ei kasvata enää kukaan. Kahvista ja suklaasta on tullut luksustuotteita, joita riittää vain harvojen ja valittujen juhlapöytiin. Niissäkin pöydissä kadutaan menneisyyden tekoja ja tekemättä jättämisiä. Heräsimme maapallomme hälytystilaan liian myöhään.

Ensin iloitsimme kuumista kesistä ja linnunmaidon lämpöisistä uimavesistä. Sitten tulivat lumettomat talvet. Tuhansien järvien maasta tuli tuhansien levälätäkköjen valtakunta, jossa kalastus on nopeasti katoava elinkeino. Suuret jäätiköt ovat sulaneet, merivedet lämmenneet ja merivirrat niin sekaisin, että hirmumyrskyt ovat alkaneet yleistyä pohjoisillakin leveysasteilla. Suomen väkiluku on kääntynyt jyrkkään laskuun, sillä lisääntymisestä tuli luvanvaraista viisi vuotta sitten. Maapallon keskilämpötila oli noussut neljällä asteella, joten päättäjät turvautuivat epätoivoisiin ratkaisuihin.

Kuvittelimme, ettei yksilön valinnoilla ole merkitystä. Intia ja Kiina, siinä todelliset syypäät. Mehän elimme sivistysvaltiossa, joka kyllä huolehtii kansalaisistaan. Keskityimme tuijottamaan napojamme ja keksimään ontuvia selityksiä sille, miksi juuri minun ei tarvitse luopua kaukomatkoista, lihasta, autosta, shoppailusta ja 200 neliön omakotitalosta. Eihän saavutetuista eduista voi tinkiä. Lähtölaskenta alkoi vuonna 2018, kun IPCC julkaisi hiuksianostattavan raporttinsa, joka nousi ykkösuutiseksi kaikissa maailman medioissa. Sen sanoma oli selvä: me emme voi jatkaa enää näin. Kohu hiipui kuitenkin muutamassa kuukaudessa, ja varoituksista huolimatta me jatkoimme kuten ennenkin. Ja tässä on tulos, maapallo on vuonna 2040 lähes elinkelvoton.

Toistaiseksi kaikki edellä kirjoitettu on mielikuvitukseni tuotetta ja kärjistettyä kauhuskenaariota. Dystopiaa, joka on kaukana, mutta kuitenkin niin lähellä. Tänään lokakuun 14. päivänä vuonna 2018, on mitattu uusi lämpöennätys. Elohopea nousi Kokkola-Pietarsaaren lentokentällä 20,9 asteeseen. Edellinen ennätys on 33 vuoden takaa, silloin lokakuun ylin lämpötila nousi 19,4 asteeseen. Kuulostaako normaalilta?

Syyllistäminen ei auta, se tiedetään. Valtiot, päättäjät ja valtaapitävät ovat avainasemassa, mutta yksilöilläkin on merkitystä. Yksittäiset ihmiset, heidän tekonsa ja elintapansa ovat osa yhteisöä ja muuttuvaa kulttuuria. Sillä kuka kulttuurin muuttaa, jos ei kansakunta itse. Sinä, minä, jokainen meistä. Nyt on aika toimia.

Viime keväänä tein Sitran elämäntapatestin. Hiilijalanjälkeni suuruus ei ollut yllätys. Vaikka kierrätän, asun tiiviisti kaupungissa, kulutan harvoin ja harkiten, kuljen jalan, fillarilla ja julkisilla, syön kasvispainotteisesti, säästän energiaa ja olen lapseton, vuoden sisään olen lentänyt ihan liikaa. Jokunen lennoista on ollut työhön liittyviä, mutta suurin osa puhtaasti turistina töllistelyä.

Puolta vuotta myöhemmin olen petrannut huomattavasti. Kesällä en ole lentänyt kertaakaan ja nyt syksyllä edessä on vain yhdet suorat lennot Kanarialle ja takaisin. Tein elämäntapatestin uudestaan ja tulokseni alitti niukasti suomalaisen keskiverron. Testi on tehty yli 350 000 kertaa ja keskimääräinen suomalaisten hiilijalanjälki on 7 300 kg CO₂e. Minulla mittari nousi 6 800 yksikköön. Tavoitteena on pudottaa lukema puoleen viime kevään lukemista vuoden 2019 loppuun mennessä. Uskaltaisinkohan haastaa teidät kaikki mukaan?

Vähintä mitä ilmastonmuutoksen hidastamisen eteen voi tehdä, on äänestää. Ensi kevään eduskuntavaaleissa aion syynätä ehdokkaat läpi tarkemmin kuin koskaan aiemmin. Tarvitsemme isoja päätöksiä, ja niiden päätöksen tekijöihin me kaikki voimme vaikuttaa.