Lentämisen loppu – miltä matkustaminen tuntuu vuonna 2021?

Istun sohvalla ja tuijotan tietokoneen ruutua lamaantuneena. Olen juuri ostanut lennot Ranskaan ja takaisin. Lentäisin Saksan kautta Toulouseen, viettäisin viikon keskellä ranskalaista maaseutua, junailisin kolmeksi päiväksi Marseilleen ja sieltä taas suihkukoneen siivin takaisin kotiin. Vapaa-ajan matkustamiseen vielä pari vuotta sitten liittynyt riemu on poissa. Sitä kihelmöivää tunnetta, kun tietää pian pääsevänsä uusiin maisemiin, kiehtovan kulttuurin keskelle ja ainutlaatuisten kokemusten äärelle, ei enää ole. Tilalle ovat astuneet ahdistus ja häpeä. Tässäkö se nyt on, lentämisen loppu?

lentämisen loppu

Maailmaan on julistettu ilmastohätätila. Jos jatkamme entiseen malliin, paratiisista tulee ennen pitkää helvetti. Kuumuus koettelee, rajut myrskyt, tappavat tulvat ja muut sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Juomavedestä tulee huutava pula, sukupuutto uhkaa eläinlajeja ja ihminenkin joutuu sopeutumaan tai jopa pakenemaan. Tätä menoa meillä ei kohta ole maapalloa, jolla elää. Pysäyttävää tekstiä, eikö? Voisinpa kertoa, että värikynillä on osuutta asiaan, mutta niin ei ikävä kyllä ole. Ilmaston lämpeneminen on kylmä tosiasia ja sen seuraukset koskevat meitä kaikkia.

Olen aina ollut kohtuuden kannalla ja kantanut lempeyden lippua korkealla. Olen puolustellut ja perustellut matkojani milloin töillä, milloin omatuntoani rauhoittelevilla kompensaatiomaksuilla. Olen ostanut lentoja hetken mielijohteesta, odotellut lentoyhtiöiden alennusmyyntejä ja hyödyntänyt matkamessutarjouksia. Olen ajatellut, että en matkusta paljon, vaikka todellisuudessa edestakaisia lentoja saattoi kertyä vuoden mittaan ihan liian monta. Vuonna 2018 lensin Eurooppaan ja takaisin yhteensä YHDEKSÄN kertaa. Nyt ääni kellossa on muuttunut iloisesta helinästä sisukaluissa asti tuntuvaan, kilometrejä kantavaan kuminaan. Ilmastoahdistus on asettunut taloksi, eikä paluuta vanhaan enää ole.

lentämisen loppu

Suomalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki on maailman mittakaavassa suuri. Noin 10 000 CO₂e on paljon, kun vuoteen 2030 mennessä luvun tuisi meillä kaikilla olla korkeintaan neljäsosa tuosta. Sitran elämäntapatestin mukaan oma hiilijalanjälkeni ennen Ranskaan lentämistä oli 2 800 CO₂e. Olen jo liikuttavan lähellä, mutta kuitenkin kamalan kaukana. Ruoskimaan en kuitenkaan itseäni ryhdy, sillä vuonna 2018 tuo sama luku huiteli yhdeksän tuhannen tietämillä. Silloin ajattelin, että luvun puolittaminen tulee olemaan miltei mahdotonta Kolme vuotta myöhemmin totuus on toisenlainen.

Jotta omaa hiilibudjettia oikeasti voisi seurata, pitäisi laskureihin lisätä tarkkuutta. Esimerkiksi Sitran elämäntapatesti niputtaa sianlihan, kanan ja kalan samaan kategoriaan, joten vaikka söisit näistä vain kestävästi kalastettua ja prosessoimatonta luonnonkalaa, painaa hiilireppu hartioilla saman verran kuin heillä, jotka popsivat tehotuotettua possua.

Vaikka nyt poukkoillaan jo kaukana sivupoluilla on mainittava sekin seikka, että minun suurin taakkani syntyy testin mukaan kesämökistä. Se on varmasti totta, mutta toisaalta on niinkin, että meidän pienen punaisen töllerön kaltainen vedetön ja osittain sähkötönkin mökki huusseineen päivineen aiheuttaa taatusti vähemmän päästöjä kuin kakkoskodiksi luokiteltava kaikin mukavuuksin varusteltu valtava huvila. Etenkin, kun vietämme mökkipaikkakunnalla kuukausia kerrallaan, emmekä sahaa kodin ja mökin väliä joka viikko. Kaksi kattoa pään päällä muodostaa silti suuremman hiilijalanjäljen kuin yksi, siitä en selittelemällä pääse yli enkä ympäri. Mökistä emme halua luopua, joten on karsittava päästöjä jostain muualta.

Kohti mukavampaa matkantekoa – pilvien päältä kiskojen kolkkeeseen

On elämäntilanteita, joissa matkustaminen lentäen on tarpeellista tai jopa välttämätöntä, mutta lomalentely ei mahdu siihen lokeroon, vaikka kuinka sovittelisi . Tunnen vaikuttajan vastuuni, yritän näyttää esimerkkiä ja toivon, että ympärilleni leviävän hiilivarjon laajuudella on merkitystä. Siksi lupaan, että jatkossa matkustan lentäen vain, jos hiilibudjettini antaa myöten. Lennän, jos olen onnistunut nipistämään vuosittaisesta päästökiintiöstäni ekstraa seuraaville vuosille. Lopettamalla lihan syömisen ja vaihtamalla maitotuotteet täysin kasvipohjaisiin vaihtoehtoihin säästän sievoisen summan seuraavaa matkaa ajatellen. Pikaisen laskutoimituksen perusteella pystyn haalimaan tarvittavan hiilibudjetin kasaan vuoden 2024 loppuun mennessä. Siihen asti matkustan maata pitkin.

lentämisen loppu

Vaihdan pilvien päällä liitelyn kiskojen kolkkeeseen myös mukavuussyistä. Puolentoista vuoden aikana olin ehtinyt unohtaa, etten oikeastaan pidä lentomatkustamisesta lainkaan. Lentäminen hermostuttaa ja stressaa minua. Inhoan nousuja ja laskuja, korvien lukkiutumista, ahtaita penkkirivejä ja jalkojen turpoamista. Korviahuumaavaa huminaa, turvavyövalojen piippauksia ja täristävää turbulenssia.

Lentopelosta olen vuosien varrella päässyt eroon, mutta mikään miellyttävä kokemus lentäminen ei edelleenkään ole. Lento tuntuu olevan vain käsimatkatavaroiden tunkemista täyteen ahdettuihin lokeroihin, eväiden roudaamista ja turvatarkastuksen purkamista, pakkaamista, riisumista ja pukemista. Odottelua, kallista lentokenttäsapuskaa ja kellon taukoamtonta tuijottelua. Jonottamista turvatarkastukseen, portille, koneeseen ja pois sieltä.  Ja siinä välissä muutama tunti siirtymistä paikasta A paikkaan B. Kun hengitys viimein alkaa tasaantua,  joku potkii selkänojaa, kahvi läikkyy ilmakuopissa vaatteille ja lukemiseenkin on hankala keskittyä, kun tuntematon vieruskaveri kuorsaa tai nuokkuu olkaa vasten. Glamour on lentomatkustamisesta kaukana, paitsi jos kultaisessa kortissa riittää krediittejä tai rahapussissa euroja parempaan bisnesluokkaan.

lentämisen loppu

Raiteilla meno on rennompaa. Tilaa on enemmän, eikä matkustajaa ole sidottu tuntikausiksi omalle paikalleen. Liikkua voi juuri silloin kun haluaa, vaeltaa vaikka junan päästä päähän, istahtaa välillä ravintolavaunuun tai nukahtaa tasaiseen kiskojen kolkkeeseen. Painaa pään tyynyyn ja herätä aamulla uuteen maisemaan tai hypätä hetken mielijohteesta pois matkan varrella, kun kiinnostava kylä tulee vastaan. Junayhteyksissä ja raideliikenteen reiteissä on tosin vielä kehittämisen varaa. Liput ovat suhteettoman kalliita lentomatkustamiseen verrattuna, eikä yhtenäistä varausjärjestelmää ole. Matkustaminen puhtaasti maata pitkin on täältä pohjolan perukoilta on mahdotonta, ellei halua koukata Venäjän tai Tornion kautta. Muussa tapauksessa on otettava ensin laiva Tallinnaan, Tukholmaan, Uumajaan tai Saksaan, eikä sekään täysin ongelmatonta päästöjen kannalta ole.

Tiedän olevani etuoikeutettu, sillä voin tehdä työtä ajasta ja paikasta riippumatta ja matkustaa junalla läpi Euroopan, vaikka pelkkä menomatka veisi kaksi päivää. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta. Meistä jokaisella on kuitenkin mahdollisuus matkustaa lähelle. Niin minäkin aion tehdä, sillä täällä pohjoisessa, jos missä, riittää nähtävää ja koettavaa. En ole koskaan erityisemmin kaivannut kaukomatkoja, valkohiekkaisia paratiisirantoja, uima-altaita tai turkoosia ulappaa, joten niiden menettämistä en aio murehtia. Minulle riittää kotimaa ja täältä käsin saavutettavissa olevat matkakohteet.

Tämä on minun valintani. Haluaisin kirjoittaa tähän, että se mitä sinä teet, on sinun asiasi, mutta sekään ei taida enää mennä niin. Jos haluamme maapallon säilyvän elinkelpoisena, on meidän jokaisen tartuttava toimeen ja tehtävä yhteisen hyvän eteen edes jotakin. Asia on yhteinen.

Miltä matkustaminen kaiken tämän jälkeen tuntui?

Myönnän, että olisi kaikin tavoin helpompaa olla ajattelematta ilmastonmuutosta ja omien valintojeni vaikutuksia. Lakaista päästöt maton alle ja odottaa, että joku muu tekee jotain, että rakenteet muuttuisivat ja pakottaisivat meidätkin muuttumaan. Oman käyttäytymisen kriittinen tarkastelu, uuden ajattelumallin opettelu ja elämäntapojen muokkaaminen on kuitenkin mahdollista, vaikka se vaikeaa onkin – ja menee tunteisiin, myös minulla.

Ilmastonmuutos valvottaa yötä myöten ja aiheuttaa jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Tämä kaikki on normaalia. Sitran vuonna 2019 tekemän raportin mukaan ilmastonmuutos herättää ahdistuksen ja riittämättömyyden lisäksi mm. turhautumista ja voimattomuutta, mutta myös toivoa. Tunteet kertovat siitä, että olemme tärkeän asian äärellä. Sillä jos asialla ei olisi mitään väliä, se ei herättäisi myöskään tunteita. Tunteet tönivät meitä eteenpäin ja rohkaisevat tarttumaan toimeen. Omia fiiliksiä ei kannata siis pelästyä, sillä niin kauan kuin on tunteita, on myös toivoa.

lentämisen loppu

Jätetään lentomatkustaminen hetkeksi sivuun ja keskitytään siihen, miltä kohteessa tuntui. Kokoonnuimme neljän naisen kesken Happy Hamletiin Creatives-in-Residence -viikolle työstämään omia projektejamme. Kirjoittamaan, kuvaamaan ja rauhoittumaan ranskalaisen maaseudun maisemissa. Etukäteen olin ajatellut, että haluan ottaa matkasta kaiken irti, sillä en tiedä, milloin on seuraavan reissun aika. Arvaatte ehkä, miten siinä kävi. Ristiriitaiset tunteet ja huono omatunto roikkuivat lahkeessa melkein koko matkan ajan. Levoton mieli alkoi rauhoittua vasta kolmantena päivänä, kun jäin majataloon muutamaksi tunniksi yksin. Kuljeskelin pihamaalla kameran kanssa, kuuntelin lintujen jatkuvaa sirkutusta, seurasin muurahaisten polkua puunrungolla ja rapsuttelin isäntäparin koirakolmikkoa.

Tajusin, että murehtimisesta ei ollut mitään apua, sillä maito oli läikkynyt lattialle jo noustessani lentokoneeseen kolme päivää aiemmin.  Terassilla istuessani tutkailin junayhteyksiä ja oivalsin, että myös tuohon rakkaaksi muodostuneeseen ranskalaiseen majataloon pääsisi tulevaisuudessa rautateitä pitkin.  Ahdistus alkoi vähitellen menettää terävintä kärkeään. Hain keittiöstä lasin, kaadoin siihen roseeviiniä ja skoolasin itsekseni valoisammalle tulevaisuudelle.

lentämisen loppu

Tämän tekstin julkaiseminen jännittää monestakin syystä. Siksi, että aihe on arka ja  siksi, että tiedän sen herättävän tunteita. Myös siksi, että tiedän monen kaipaavan ulkomaille juuri nyt, kun matkustaminen on ollut pitkään mahdotonta muiden syiden takia. Ja siksi, että en jaksaisi väitellä heidän kanssaan, jotka tulevat kertomaan, että postaus on syytös heitä kohtaan. Sillä sitä tämä ei ole. Tämä on henkilökohtainen kertomus siitä, miltä lentomatkustaminen tuntuu vuonna 2021, kun ilmaston lämpeneminen on tosiasia ja ilmastoahdistus päivittäinen olotila. Kiitos, kun jaksoit lukea lauseet loppuun asti.

Etuoikeutetusta elämästä ilmastotekoihin – oletko valmis?

Kesän korvilla saattaa unohtua se, että viime vuosien suloisen lämpimät ja seksihelteiset suvet ovat mitä todennäköisemmin seurausta ilmastonmuutoksesta. Tänään vietetään maailmanlaajuista ympäristöpäivää. On erinomaisen hyvä, että on nimikoituja päiviä, jolloin ympäristönsuojelu ja ilmastoasiat nostetaan tapetille, mutta jos minulta kysytään, niiden pitäisi keikkua seinällä joka ikinen päivä.

ilmastonmuutos

Tönötän tukevasti tiedostavassa kestävän elämäntavan kuplassa, jossa suurin osa ympärilläni olevista ihmisistä on samaa mieltä. Mutta kyllä tätäkin kuplaa tökitään aika ajoin. Etäinen naamakirjakaveri iloitsee ilmastonmuutoksen mukanaan tuomasta lämmityskustannusten kutistumisesta ja ilmastonsuojelu- ja maahanmuuttovastaisen puolueen menestymisestä. Kunpa hän ymmärtäisi, että ilmastonmuutos sitä kansanvaellusta vasta kiihdyttääkin. Ilmastopakolaisuus on kiistämätön fakta, jos ja kun osa maapallosta tällä menolla muuttuu kasvihuonekaasujen vuoksi asuinkelvottomaksi.

Toinen tyyppi päättää olla tekemättä mitään, koska Kiina ja Intia. Samaan aikaan television vaalitentissä eräs nimeltä mainitsematon setämies yrittää tolkuttaa kollegoilleen, että ei Suomen tarvitse mitään tehdä, me olemme hoitaneet jo oman osuutemme mallioppilaan tavoin. Huokaus. Politiikka on painottanut jo pitkään liberaalia yksilönvapautta. Minäminäminä-kulttuuri on läsnä joka puolella, sillä saavutetuista eduista ei todellakaan haluta tinkiä. Armeija ei papusopalla ja kukkakaalipirtelöllä marssi, kyllähän ihmisen lihaa pitää saada!

Yksilöihin vaikuttaminen pelkästään viestinnän keinoin ei tutkimustenkaan valossa enää riitä, vaan tarvitaan tiukempaa sääntelyä ja kulutuksen ohjailua esimerkiksi haittaverojen muodossa. Juuri muodostettu hallitus on kaikkien meidän onneksi tekemässä historiaa ja panostamassa ympäristöön ja ilmastonmuutoksen torjuntaan ennen kuulumattomalla tavalla maailmankin mittakaavassa. Suomalainen tosin ei näkemättä usko, mutta toivotaan silti, että tavoitteet toteutuvat, eivätkä jää pelkiksi palopuheiksi lehtien sivuille ja eduskuntasalin lehtereille.

ilmastonmuutos

Helmikuussa, kun eduskuntavaalit olivat vielä edessäpäin, pääsin kuuntelemaan Helsingin yliopiston ilmastotutkijoiden näkemyksiä lähitulevaisuudesta. Heidän mukaansa näköpiirissä on kansalaisia osallistavaa päätöksentekoa, vaalikauden yli jatkuvia pitkiä linjauksia sekä voimakasta, yhteiskunnan sanelemaa sääntelyä. Maailma on suuren murroksen edessä, sillä liberaalisen demokratian ja yksilön rajattoman valinnanvapauden aikakausi on päättymässä. Ilmastonmuutoksen hidastaminen edellyttää radikaaleja toimenpiteitä niin politiikassa ja hallinnossa kuin liiketoimintamalleissa ja yksilöiden jokapäiväisessä elämässä. Muutoksen hyväksyminen ei tule olemaan meille pumpulissa kasvaneille ja liian hyvään tottuneille lottovoittajille todellakaan helppoa.

Kolmea kuukautta myöhemmin Sitra julkaisi kansainvälisen selvityksen, jossa etsitään ilmastotavoitteiden mukaisia elämäntapoja. Miten meidän pitäisi elää, jotta ilmasto ei lämpenisi 1,5 astetta enempää? Millaisia vaihtoehtoja meillä oikeasti on? Vastuu ei ole vain yksilöillä, mutta meidän kaikkien kulutuskäyttäytämisellä voi raportin mukaan silti olla merkittäviä vaikutuksia. Yksilön tahto ja kiinnostus vähähiilisempää elämää kohtaan antaa tärkeän signaalin myös hallintokoneistolle ja poliittisille päättäjille.

Luvut ovat hurjia. Jotta tavoitteeseen päästään, suomalaisten hiilijalanjälkeä on pienennettävä tässä selvityksessä yli 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Selvitys tutkailee päästöjä nimenomaan kuluttamisen ja elämäntapojen näkökulmasta, joten yksilön hiilijalanjälkeen ei ole laskettu infrastruktuurista tai julkisesta kulutuksesta johtuvia lukuja. Eniten pystymme vaikuttamaan elintarvikkeiden käyttöön, kuten lihan ja maidon kulutukseen, asumiseen liittyvään energian määrään ja liikkumiseen yksityisautoiluineen ja lentomatkoineen, sillä 75 % elämäntapaan perustuvasta hiilijalanjäljestä muodostuu näistä kolmesta kategoriasta.

ilmastonmuutos

Selvityksessä on tutkittu myös Japanin, Kiinan, Brasilian ja Intian hiilijalanjälkien suuruutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Jotta saadaan hieman perspektiiviä, lyödäänpä raakoja lukuja pöytään. Suomalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki on 10 400 kg. Liikkuminen kuormittaa eniten (2,8 t), asuminen melkein saman verran (2,5 t), ja ruoka saa kyseenalaisen kunnian seurata kolmantena (1,8 t). Kerrottakoon vertailun vuoksi myös sille hepulle, jonka mielestä jäljet johtavat intialaiselle sylttytehtaalle, että intialaisen yhteenlasketut päästöt ovat yhteensä 2 000 kg. Siitä ruokaan kuluu 0,5 t, asumiseen 0,4 t ja mutta liikkumiseen 0,7 t. Intialaisen yhteen ynnätyt päästöt ovat siis vähemmän kuin suomalaisen asumisesta tai liikkumisesta aiheutuvat päästöt. Karua faktaa, joka meinaa painaa tällaisen maailmanparantajan mielen väkisinkin matalaksi.

Ruokaihmistä kiinnostaa etenkin elintarvikkeiden vaikutus, siksi muutama sananen aiheesta lisää. Lihansyönnin valtavan vaikutuksen suomalaisen jalanjälkeen saattaa arvata ilman tutkimukseen perehtymistäkin. Se muodostaa yksinään lähes puolet ruoan ilmastovaikutuksista. Näillä leveysasteilla lihaa kuluu melkein 85 kiloa vuodessa mattia ja maijaa kohti. Viikkotasolle purettuna se tekee 1,6 kiloa per lihansyöjä. Kasvispainotteisen sekasyöjän näkökulmasta luku tuntuu todella suurelta. Japanissa vastaava vuositason kilomäärä on 35, Kiinassa 60, Brasiliassa 45 ja Intiassa vaivaiset 5. Suomi seisoo tässäin kyseenalaisella palkintopallilla. Maitotuotteita eli lähinnä maitoa, juustoa ja hapanmaitotuotteita tosin kuluu vieläkin enemmän, 3,8 kiloa per viikko per suomalainen – huh huh!

Toivoa kuitenkin on, sillä kaikkea ei vielä ole menetetty! Jokainen meistä pystyy vaikuttamaan jollain tavalla näin kolmeen suurimpaan syntipukkiin. Vaihda auto edes osittain julkiseen liikenteeseen tai jos on pakko autoilla, hanki hybridi tai kulje kimppakyydillä. Käytä lihasvoimaa aina kun mahdollista, kävele lyhyet matkat, pyöräile pitemmät tai viiletä ne vaikka sähköistetyllä potkulaudalla. Matkusta kotimaassa ja maata pitkin. Jos lennät, valitse suora lento ja oleskele kohteessa pidempään. Mieti, riittäisikö pienempikin asunto, asenna lämmitysenergiaa säästävä ilmalämpöpumppu ja valitse vihreä ekosähkö.

ilmastonmuutos

Pohdi ruokailutottumuksiasi. Oletko tapojesi orja vai uskaltaisitko kokeilla jotain uutta? Vähennä lihansyöntiä tai vaihda edes nauta ja possu joskus kanaan tai kalaan. Kokeile kasvimaitoja ja herkuttele juustoilla harvemmin. Kun käytät sesonginmukaisia kasviksia ja panostat palkokasveihin, säästät myös selvää rahaa, sillä satokauden tuotteet ovat aina edullisimpia. Älä heitä ruokaa roskiin, usko aistejasi, älä päivämääriä. Kokeile vegaanista ruokavaliota vaikka vain viikon ajan, saatat löytää uusia suosikkisapuskoja ja raaka-aineita, joista et ole koskaan kuullutkaan!

Muista myös, että vaateteollisuus kuluttaa enemmän maapallomme varoja kuin lentomatkailu ja laivat yhteensä. Harkitse siis tarvitsetko todella uutta takkia tai viimeisimmän trendin mukaista toppia. Osta käytettynä, lainaa, vuokraa ja kierrätä aina kun voit. Ja kun onnistut ottamaan askelen oikeaan suuntaan, kerro siitä kavereille. Puhu ilmastoystävällisestä elämäntavasta ja kestävästä kulutuksesta, ole aktiivinen ja näytä esimerkkiä myös niille muutosvastarintaisille mököttäjille.

Ajatelleeksi ei ehkä tule sitäkään, että kestävillä valinnoilla, kuten ruokailutottumusten muutoksella, fillaroinnilla tai etätyöllä on myös muita elämänlaatua parantavia vaikutuksia. Parempi terveys, reippaampi kunto ja lihavampi lompakko saattavat hyvinkin tulla bonuksena kaupan päälle.

Kaikkien meidän teoilla on loppupeleissä merkitystä, vaikka toisin välillä väitetään. Vähemmän kuormittavien tuotteiden ja palveluiden valitseminen on ratkaisevan tärkeää, sillä muuten markkinat eivät reagoi ja tuota tarjolle lisää parempia vaihtoehtoja. Kylmä totuus on myös se, että mitä hitaammin kulutustottumukset muuttuvat, sitä radikaalimmin niitä on muutettava tulevaisuudessa. Tuli polttelee jo ikävästi hännän alla, jos haluamme, että meillä on elinkelpoinen maapallo myös vuonna 2050 ja vielä pitkään sen jälkeen.

ilmastonmuutos

Sen sijaan, että luettelisin loputkin lähes 100-sivuisen Sitran selvityksen luvuista ja pysäyttävistä faktoista, lopetan paasaamisen tähän. Jos ja kun aihe kuitenkin kiinnostaa, suosittelen teitä katsomaan Mikko Toiviaisen eli Kalenterikarjun informatiivisen, mutta samalla varsin viihdyttävän tubevideon siitä, mitä sinäkin voit tehdä yhteisen tulevaisuutemme hyväksi. Jos et ehdi juuri nyt katsoa kymmenminuuttista tietopakettia, vilkaise edes tämä aiemmin kirjoittamani teksti ja sen vinkit ilmastoystävälliseen elämään. Maailmanparantaja kiittää ja poistuu takavasemmalle vain palatakseen asiaan tuonnempana.

Ilmastonmuutosta ei voi estää, mutta sinäkin voit hidastaa sitä!

On vuosi 2040. Olen lähtenyt pienestä asunnostani ulos, vaikka sitä ei suositella. Aurinko paahtaa, varjossakin lämpöasteita on 40. Helleaalto on jo kolmas tänä keväänä ja ollaan vasta toukokuussa. Onneksi olen perusterve, vain keuhkot vinkuvat vähän, mutta se on normaalia. Saastepilvet leijuvat kaupungin kaduilla ja pienhiukkaset tunkeutuvat elimistöön väkisin. Olen pukeutunut kokovartalopukuun, joka heijastaa UV-säteet takaisin taivaalle. Ihosyövästä on tullut kansantauti.

ilmastonmuutos

Kuivuus koettelee koko Eurooppaa. Ruuasta ja puhtaasta vedestä on pulaa ja se aiheuttaa jatkuvasti uusia konflikteja. Jonotan sisään kauppaan, joka kumisee tyhjyyttään. Kuivuus on pakottanut keskittymään proteiinipitoisen kasvis- ja hyönteisravinnon tuottamiseen, tuotantoeläimien rehua ei kasvata enää kukaan. Kahvista ja suklaasta on tullut luksustuotteita, joita riittää vain harvojen ja valittujen juhlapöytiin. Niissäkin pöydissä kadutaan menneisyyden tekoja ja tekemättä jättämisiä. Heräsimme maapallomme hälytystilaan liian myöhään.

Ensin iloitsimme kuumista kesistä ja linnunmaidon lämpöisistä uimavesistä. Sitten tulivat lumettomat talvet. Tuhansien järvien maasta tuli tuhansien levälätäkköjen valtakunta, jossa kalastus on nopeasti katoava elinkeino. Suuret jäätiköt ovat sulaneet, merivedet lämmenneet ja merivirrat niin sekaisin, että hirmumyrskyt ovat alkaneet yleistyä pohjoisillakin leveysasteilla. Suomen väkiluku on kääntynyt jyrkkään laskuun, sillä lisääntymisestä tuli luvanvaraista viisi vuotta sitten. Maapallon keskilämpötila oli noussut neljällä asteella, joten päättäjät turvautuivat epätoivoisiin ratkaisuihin.

Kuvittelimme, ettei yksilön valinnoilla ole merkitystä. Intia ja Kiina, siinä todelliset syypäät. Mehän elimme sivistysvaltiossa, joka kyllä huolehtii kansalaisistaan. Keskityimme tuijottamaan napojamme ja keksimään ontuvia selityksiä sille, miksi juuri minun ei tarvitse luopua kaukomatkoista, lihasta, autosta, shoppailusta ja 200 neliön omakotitalosta. Eihän saavutetuista eduista voi tinkiä. Lähtölaskenta alkoi vuonna 2018, kun IPCC julkaisi hiuksianostattavan raporttinsa, joka nousi ykkösuutiseksi kaikissa maailman medioissa. Sen sanoma oli selvä: me emme voi jatkaa enää näin. Kohu hiipui kuitenkin muutamassa kuukaudessa, ja varoituksista huolimatta me jatkoimme kuten ennenkin. Ja tässä on tulos, maapallo on vuonna 2040 lähes elinkelvoton.

ilmastonmuutos

Toistaiseksi kaikki edellä kirjoitettu on mielikuvitukseni tuotetta ja kärjistettyä kauhuskenaariota. Dystopiaa, joka on kaukana, mutta kuitenkin niin lähellä. Tänään lokakuun 14. päivänä vuonna 2018, on mitattu uusi lämpöennätys. Elohopea nousi Kokkola-Pietarsaaren lentokentällä 20,9 asteeseen. Edellinen ennätys on 33 vuoden takaa, silloin lokakuun ylin lämpötila nousi 19,4 asteeseen. Kuulostaako normaalilta?

Syyllistäminen ei auta, se tiedetään. Valtiot, päättäjät ja valtaapitävät ovat avainasemassa, mutta yksilöilläkin on merkitystä. Yksittäiset ihmiset, heidän tekonsa ja elintapansa ovat osa yhteisöä ja muuttuvaa kulttuuria. Sillä kuka kulttuurin muuttaa, jos ei kansakunta itse. Sinä, minä, jokainen meistä. Nyt on aika toimia.

ilmastonmuutos

Viime keväänä tein Sitran elämäntapatestin. Hiilijalanjälkeni suuruus ei ollut yllätys. Vaikka kierrätän, asun tiiviisti kaupungissa, kulutan harvoin ja harkiten, kuljen jalan, fillarilla ja julkisilla, syön kasvispainotteisesti, säästän energiaa ja olen lapseton, vuoden sisään olen lentänyt ihan liikaa. Jokunen lennoista on ollut työhön liittyviä, mutta suurin osa puhtaasti turistina töllistelyä.

Puolta vuotta myöhemmin olen petrannut huomattavasti. Kesällä en ole lentänyt kertaakaan ja nyt syksyllä edessä on vain yhdet suorat lennot Kanarialle ja takaisin. Tein elämäntapatestin uudestaan ja tulokseni alitti niukasti suomalaisen keskiverron. Testi on tehty yli 350 000 kertaa ja keskimääräinen suomalaisten hiilijalanjälki on 7 300 kg CO₂e. Minulla mittari nousi 6 800 yksikköön. Tavoitteena on pudottaa lukema puoleen viime kevään lukemista vuoden 2019 loppuun mennessä. Uskaltaisinkohan haastaa teidät kaikki mukaan?

ilmastonmuutos

Vähintä mitä ilmastonmuutoksen hidastamisen eteen voi tehdä, on äänestää. Ensi kevään eduskuntavaaleissa aion syynätä ehdokkaat läpi tarkemmin kuin koskaan aiemmin. Tarvitsemme isoja päätöksiä, ja niiden päätöksen tekijöihin me kaikki voimme vaikuttaa.