Kaupallinen yhteistyö: Casa Visette
Maaliskuussa istuin Helsinki-Vantaalla jännityksestä jäykkänä. En vielä tiennyt, että minua odottaisi kokemus, joka vielä kolmenkin kuukauden jälkeen kiertelee aivojen sopukoissa supatellen suloisia sanojaan.
Jotkut reissut ovat mieleenpainuvampia kuin toiset. Muutaman sekunnin vilkaisu kolme kuukautta vanhoihin kuviin ja olen hetkessä keskellä vihreinä versoavia viiniköynnöksiä, lasissani tummanpuhuvaa baroloa ja ympärilläni hulvaton seurue. Iholla tuntuu Italian keväinen tuuli ja huulilla onnellinen hymynkare. Neljän päivän Barolo Tour Monforte d’Alban liepeillä, Langhen viinialueella jätti pysyvän muistijäljen.
Olen monta kertaa myöntänyt, etten ole minkäänmoinen viiniekspertti. Minulle kelpaa sekä punainen, valkoinen että vaaleanpunainen. Keltaiseen kääntyviä jälkiruokaviinejä rakastan, ja oranssejakin olen joskus maistanut. Jääkaapissani on aina yksi pullo kuplivaa, sillä eihän sitä koskaan tiedä, milloin seuraavan kerran tulee aihetta pieneen juhlaan. Suosin eurooppalaisia viinejä ihan vain siitä syystä, että ne on tuotettu lähempänä. Rypäleitä osaan luetella ehkä parikymmentä, jos oikein pinnistelen. Mutta niiden eroista, nyansseista ja laatusanoista olen suoraan sanoen yhtä pihalla kuin se kuuluisa lumiukko. Riittää, että viini maistuu suussani hyvältä.
Siksi jännitin matkaa viikkoja etukäteen. Sydän pamppaillen kuvittelin tasting-pöydän ympärille muut matkalaiset, johon barolon parissa tutustuisin. Mitä, jos kaikki muut ovatkin kaikkitietäviä viiniguruja? Mitä, jos en osaa luonnehtia viinin väriä, makua tai tuoksua yhdelläkään pätevällä adjektiivilla? Mitä, jos en vaan sovi joukkoon?
Olin totaalisen väärässä ja jännitin jälleen kerran turhaan, sillä perillä minua odotti maailman sydämellisin seurue. Viiniin perehtynyt, kyllä, mutta tavalla, joka ei nosta ketään muiden yläpuolelle. Nopeasti tajusin, että tässä porukassa ei ole tyhmiä kysymyksiä, on vain ihmisiä, jotka rakastavat viiniä ja ruokaa. Paljon.
Barolo Tour – Visiitillä viinintuottajien kellareissa
Neljän päivän aikana vierailimme neljällä viinitilalla. Välillä kävelimme naapurissa asuvan viinintuottajan pihaan, välillä vedimme pitkää tikkua siitä, kuka ajaa ja joutuu jättämään viinin nauttimisen vähemmälle. Istuimme tummasta puusta olevan pöydän ääreen ja kuuntelimme kiinnostuneina viinintekijöiden tarinoita. Kellarit olivat tekijöidensä näköisiä. Toiset pieniä ja eksklusiivisiä, kun taas toiset kuin metroasemia maan alla. Toisaalla oli supersiistiä, jopa kliinistä, toisaalla vallitsi hallittu epäjärjestys. Persoonallisuus piristää, olisi ollut tylsää tutustua neljään täysin samanlaiseen tekijään.
Barolon alueella on ennen muinoin sijainnut vain viisi suurta viinitilaa. Kaikkia rypäleitä ei suinkaan viljelty itse, vaan ne ostettiin sopimusviljelijöiltä. Tänä päivänä tuottajia on yli 400, ja näistä yli puolet pullottaa vain alle 10 000 pulloa per vuosi. Suurin osa viinitilallisista on siis todella pieniä. Sopimusviljelijöiltä ostettavien Nebbiolo-rypäleiden hinta vaihtelee laadun, alueen ja vuoden mukaan, vuonna 2017 keskihinta oli 5 euroa kilolta. Nebbiolosta valmistetaan paitsi baroloa, myös nebbioloa, langhe nebbioloa sekä barbarescoa. Omasta viinitilasta haaveilevan täytyy ensin kerätä kunnon pesämuna, sillä maata on myynnissä harvoin ja se on hinnoissaan. Kahden hehtaarin oikeaan ilmansuuntaan avautuvasta maapläntistä voi joutua maksamaan miljoonia.
Nebbiolon lisäksi Piemonten alueella viljellään punaviiniä varten myös Dolcettoa ja Barberaa. Dolcettosta valmistettu punaviini on viinitietäjien mukaan helppoa, kuivaa ja arkista. Se on yleensä tanniinista ja juodaan tuoreena, eli kypsytysaika on lyhyt. Barbera taas on rypäleenä marjainen, mehuisa ja vähätanniininen, eikä siitä valmistettu viini kestä säilyttämistä nebbiolon lailla. Se milloin Nebbiolo-rypäleestä valmistettua viiniä voi kutsua baroloksi onkin monimutkaisempi juttu. Säädökset sisältävät tarkkoja aluerajoja, prosentteja, riittävän vanhoja köynnöksiä, ilmansuuntia ja korkeuksia merenpinnasta. Tarkat speksit jätän viineihin vihkiytyneiden vastuulle.
Viinin historia on niin pitkä, että aloittelijan päätä huimaa. Ensimmäisen tastingin nautimme suurta viininystävien arvostusta nauttivan Aldo Conternon viinitalossa, jonka juuret juontavat aina 1770-luvulle. Rakennus on entinen italialaisen kreivittären huvila. Maistamme yhtä valkoista ja viittä punaista vuosilta 2014–2015. Keskustelussa vilahtelee viinien kypsytysaikoja, optimaalisia tarjoilulämpötiloja, tammitynnyreitä ja terästankkeja. Joku uumoilee, että jyrkempi maasto maistuu viinissä, myös sikalan aromit mainitaan. Minä hymistelen itsekseni ja olen löytävinäni suussa huljuvasta viinistä samoja vivahteita.
Seuraavana päivänä tutustumme Elio Grasson tiluksiin. Italialaistunut australialainen Roberto, joka auttaa Grasson perhettä tilavirailujen yhteydessä, esittelee ensin pihalta avautuvat huikeat näkymät ja osoittelee kädellään joka suuntaan. Nämä ovat Grasson viljelmiä ja nämä myös. Häkellyn jälleen kerran häikäisevistä maisemista ja annan kameran laulaa. Maisteluhuoneessa keskustelu nousee uusiin sfääreihin. Laseihin kaadetaan ensin barberaa d’albaa ja sen jälkeen ainakin neljää eri baroloa. Muistiinpanoni ovat vajavaiset, joten epäilen seonneeni laskuissa.
Uudet viiniystäväni pääsevät vauhtiin. Tässä on lakritsaa, joku toteaa. Kyllä, ja tuoksussa jonkinlaista parfyymiä. Tämä on kuin ohikävelevä nainen, joka tuoksuu niin hyvälle, että häntä on pakko lähteä seuraamaan. Naurattaa vähän, mutta en kiistä analyysia, nämäkin viinit maistuvat erinomaisilta suussani.
Vielä on edessä visiitti Ettore Germanon viinitaloon. Viinikellaria esittelee meille Nykyisen omistajan, Sergion poika, joka näyttää siltä, että edellinen ilta on tainnut venähtää aavistuksen liian pitkäksi. Kellari on pieni ja kierros lyhyt, mutta se ei meitä haittaa, päinvastoin. Istumme ilomielin viinilasien eteen ja aloitamme maistelun. Yleisölle avoimet tilat ovat uudet ja viiniviljelmiä voi ihailla suurelta terassilta, joka kesällä varmasti on mainio paikka istuskella.
Maaliskuinen Italia ei kuitenkaan hemmottele meitä lämmöllä, joten siirrymme pikaisesti sisätiloihin. Muistilehtiöni sivuilla on Ettore Germanon kohdalla vain harakanvarpaita, mistäköhän se mahtaa johtua? Sen kuitenkin muistan ja tiedän, että rose-skumppa oli niin hyvää, että ostin sitä puolikkaan laatikon kotiin tuotavaksi, enkä ollut ainoa. Seurueemme taisi hamstrata kuohuvaa yhteensä kymmenen laatikollista. Vielä en ole raaskinut yhtään pulloa avata, mutta eiköhän kesän kuluessa tarpeeksi painava syy keksitä.
Samana päivänä ehdimme vierailla myös Riikka ja Jyrki Sukulan luona Meriamessa. Riikka kertoo aperitiivien äärellä omasta matkastaan viininviljelijäksi ja maistattaa tuottamiaan viinejä lounaan äärellä Serralunga d’Albassa, Vinoteca Centro Storicossa. On pakko ihailla sinnikkyyttä ja tahtoa, jonka voimin Riikka Sukula on opiskellut viiniköynnösten kasvattamisen saloja ja saanut jalansijaa alalla, joka on erittäin kilpailtu ja kaiken lisäksi miesvoittoinen.
Viinitilallisten viisauksia
Viinitilavierailuilla opin myös, että seinän sisään muuratun kaapin kosteudessa säilytetyt viinilasit kannattaa huuhdella tilkalla viiniä. Kaapista nimittäin saattaa tarttua lasiin vääränlainen tuoksu, jotka häiritsevät maistelua. Jos siis satut asustelemaan vanhassa kivitalossa ja säilytät viinilasejasi ulkoseinän kylmäkaapissa, hulauta puoli desiä viiniä lasin pohjalle, heilauta, kaada sama viini seuraavaan lasiin ja jatka, kunnes tarvittava määrä laseja on puhdistettu.
Ensimmäisen lasillisen jälkeen minä nohevana huuhtelin lasini vedellä seuraavaa viiniä varten, kunnes ystävällisesti selitettiin, miksi niin ei kannata tehdä. Jos maistelussa on useita samasta rypäleestä valmistettua viinejä, lasia ei kannata huuhdella. Itse asiassa vesi saattaa vaikuttaa haitallisesti seuraavan lasillisen ominaisuuksiin. Kaikkea sitä oppii, kun matkustaa ja istuu itseään viisaampien kanssa samassa pöydässä.
Eikä siinä vielä kaikki. Kahtena iltana viinintekijät saapuvat viineineen Casa Visetteen, entiseen viinitaloon, jossa majoitumme. Arvostetun Manzonen viinitalon vanhan mestarin vierailun kunniaksi Casa Visetten viinikellarista kaivetaan esiin kolme pölyttynyttä barolopulloa 60-luvulta. Tunnen itseni etuoikeutetuksi ja samalla harmittelen, että en varmasti osaa arvostaa hyvin säilyneiden viinien nyansseja tarpeeksi.
Sekä Manzonen että Mauro Veglion viinintuottajien visiittien aikana Casa Visetten iso ruokasali täyttyy viinitietoudesta, tasting-laseista ja järkyttävän ihanasta ruuasta, jota jälkimmäisellä kerralla pääsemme kokkaamaan myös itse. Ruokalistalla on mm. kania, tartaria ja tietenkin tiramisua. Kokkikoulun kokemukset eivät mahdu tähän postaukseen, joten pääsette lukemaan niistä myöhemmin lisää. Aitoja italialaisia reseptejäkin on tulossa!
Neljän päivän aikana maistelemme muistikirjani mukaan yli 60 erilaista viiniä. Maisemat, viinit ja niitä tuottavat viinitalot saivat minut sanattomaksi lukemattomia kertoja. Casa Visetten Barolo Tour lukeutuu niihin elämyksiin, jotka eivät unohdu koskaan. Mikään yllä kirjoitettu tai kuvattu ei tee oikeutta Barolo Tourin kaltaiselle viinimatkalle, joten päätän raporttini viininvihreiltä rinteiltä suosiolla tähän.
Seuraava Barolo Tour järjestetään 8.–11.11.2018. Muutama paikka on vielä vapaana, joten jos mielit mukaan, suosittelen toimimaan nopeasti. Lisätietoja ja ensi syksyn hintoja voi tiedustella suoraan Casa Visetestä, yhteystiedot löytyvät edellisen linkin takaa.
Lue myös:
Casa Visette – luksusta Langhen laaksossa, Barolon viinialueella
Sähköpyörän satulassa pitkin Piemonten kukkuloita
Pitkiä lounaita ja italialaisia illallisia – ravintolavinkit Barolon viinialueelle
Jessus sentään, kun vaikuttaa mielenkiintoiselta kohteelta! Italiasta ei ole kuin pelkkiä hyviä muistoja ja juuri nyt kaipaisi tuollainen viiniloma mitä parhaiten 🙂
Kohde on mitä mielenkiintoisin, eikun matkaa varaamaan! Haaveilen edelleen muutaman viikon etätyöjaksosta samoissa maisemissa. Tänä syksynä en välttämättä ehdi, mutta ensi keväänä viimeistään on palattava takaisin.
Paluuviite: Italian viinitilat matkakohteena - Kohteena maailma