Kesän parhaat keittokirjat ja lämmin parsa-vuohenjuustosalaatti

Istun aamupalapöydässä edessäni kasa keittokirjoja. Tuuli on nostanut järvelle vaahtopäät, mutta aurinko lämmittää niin, että on pakko siirtyä varjoon. Siemailen teetä ja lehteilen kirjojen sivuja. Kirjaan muistilehtiöön reseptejä, joita haluan tänä kesänä kokeilla. Listalla on pituutta jo kaksi sivua, vaikka olen päässyt vasta kolmanteen kirjaan. Ensimmäiseksi kokataan kuitenkin parsa-vuohenjuustosalaatti.

aamiainen

mökkimaisema

Kaksi viikkoa sitten, kun meillä oli laina-auto käytössämme, roudasimme mökille erinäisiä tarpeellisia tavaroita. Kuten tomaatintaimia, viinilaatikoita, vessapaperia, sirkulaattorin, vakuumikoneen ja kaksi kassillista kirjoja. Toiseen oli pakattu romaanit ja toiseen kesäiset keittokirjat. Suunnitteletpa grillibileitä, juhannuskekkereitä tai muuten vain kesäjuhlia, näistä kirjoista kannattaa aloittaa!

Brunssikirja – Brunch All Day

Liemessä-Jennin ja Viimeistä murua myöten -Saaran upea opus on täynnä mitä erilaisimpia brunssi-ideoita. Ne sopivat hyvin mökkiolosuhteisiin ja antavat inspiraatiota myös muihin tilanteisiin. Saadessani opuksen käsiini ensimmäisen kerran, hämmästyin sen paksuutta – painavaa tavaraa ja vielä nätisti paketoituna! Kirjan kuvitus on arvattavasti ihana, tunnelmallinen ja viimeisen päälle viilattu, ovathan molemmat tekijät tunnettuja valokuvaustaidoistaan ja pieteetillä käsitellyistä kuvistaan. Erittäin lämmin suositus vaikkapa mökkituliaiseksi!

brunssikirja

savustetut uudet perunat

Muistikirjani sivuille listasin kokonaiset kahdeksantoista reseptiä, joista kahta ensimmäistä kokeiltiin tänä viikonloppuna. Savustetut, ruotsalaiset uudet perunat olisivat todennäköisesti onnistuneet erinomaisesti savustuspussissa, mutta me kapinalliset heitimme ne savustuspönttöön. Kerrasta viisastuneina kypsennämme perunoita seuraavalla kerralla 5–10 minuuttia keittämällä ja vasta sitten haemme halutun aromin kesäkeittiön savustusosastolta. Tällä kertaa jouduimme mikrottamaan potut syötäviksi, kun savulohi osoitti jo ylikypsymisen merkkejä. Suosittelen silti kokeilemaan, savustus tuo tuttuihin uusiin perunoihin täysin uuden ulottuvuuden!

brunssikirja

Iltapalaksi kokattu shakshouka sen sijaan onnistui erinomaisesti, vaikka pääkokki vähän valittelikin tuoreen chilin tuomaa tulisuutta. Reseptissä kehoitettiin käyttämään chilijauhetta, mutta meidän mökkikeittiössä päätettiin soveltaa. Juustokuminakin puuttui, joten se korvattiin kaapin nurkasta löytyneellä garam masalalla. Shakshouka menee sekin jatkoon ja kunhan saadaan hiottua oma versio tuosta itämaisesta herkusta, se ilmestyy vuoren varmasti myös näille sivuille. Pysykäähän siis kuulolla!

Ihan ulkona – Syö, juo, nauti!

Punavuori Gourmet -blogin Anikó Lehtisen viime syksynä ilmestynyt keittokirja puhutteli minua pelkällä ideallaan. Että on tehty kirja ulkona syömisestä! Ei ravintoloissa, vaan pihalla – piknikillä, pihalla, grillijuhlissa, festareilla, puutarhabileissä, uimarannalla ja pyöräretkellä, vain muutamia tilanteita mainitakseni. Kirjaan tutustuminen paljasti, että reseptit ovat aika yksinkertaisia, mutta mikäs sen parempaa! Kun retkelle lähdetään, vähemmän on enemmän.

ihan ulkona

ihan ulkona

Omaan makuhermoon osuivat mm. halloumi-vesimelonisalaatti ja lukuisat drinkkireseptit, joissa useissa oli käytetty lempimaustettani rosmariinia. Opus onkin käännetty hiirenkorville juuri juomaosionsa kohdalla. En malttaisi odottaa niitä mökkiviikkoja, jolloin saan vieraakseni rakkaita ystäviä. Silloin ideat aperitiiveihin otetaan tästä kirjasta. Suosittelen Ihan pihalla -kirjaa erityisesti lapsiperheisiin, jossa simppeleitä ruokaohjeita varmasti arvostetaan!

Herkkuja ihan kaikille – leivo ilman munaa, maitoa ja margariinia

Olin alkukeväästä työn puolesta mukana someprojektissa, jossa törmäsin @myberryforest-instatiliin. Tilillä on yli 80 000 seuraajaa, eikä ihme. Hillittömän herkullisten ja silmää hivelevien annoskuvien takana seisoo ylpeänä Tiina Strandberg, joka on ottanut projektikseen kehitellä kasvipohjaisia makeita syötäviä. Ihan vielä en ole ehtinyt testaamaan kirjan reseptejä, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun keliaakikko-siskoni saapuu mökkivisiitille, tämän kirjan ohjeet tulevat käyttöön.

herkkuja ihan kaikille

Syötävän hyvät – 38 salaattia ja kulhoa

Olen tunnetusti sitä mieltä, että lounaan tulee olla lämmin. Kylmä salaatti tai trendikäs kulhoruoka ei riitä ravinnoksi varsinkaan marraskuun synkkyydessä tai tammikuun pakkasissa. Mutta kesällä asia on aivan eri. Helle vie nälän mennessään, eikä todellakaan tee mieli rasvaista lihaa tai raskasta pastalautasellista. Silloin syödään salaatteja.

syötävän hyvät

Ja salaatit, ne ovat Syötävän hyvä -blogia kirjoittavan Lotta Viitaniemen ominta alaa. Värikkäät, monipuoliset ja yllättävätkin yhdistelmät saavat suun vettymään heti kirjan ensimmäisillä sivuilla. Sivulta 19 löytyy parsa-vuohenjuustosalaatti, joka pääsi lautasillemme tänään. Helppo, raikas ja kuitenkin erittäin täyttävä, joka sopii myös alkupalasalaatiksi näin parsa-aikana. Ja näyttäväkin tämä salaatti on, myös mökkiolosuhteissa!

parsa-vuohenjuustosalaatti

Säädimme reseptin määriä kahdelle sopivaksi, tosin alkupalaksi annoksesta riittää varmasti neljälle. Parsat ja tomaatit paahdoimme kesäkeittiön grillissä ja pannulla käytettyjän pinjansiementen sijaan viimeistelimme annokset Pirkan salaattisiemensekoituksella. Kastikkeessa sokeri korvasi hunajan ja perussinappi dijonin. Varsin maistuvaa tuli silti.

Lämmin parsa-vuohenjuustosalaatti (mökkiversio)

Puolikas nippu vihreää parsaa
100 g kirsikkatomaatteja
puolikas vuohenjuustopötkö
1 dl (pakaste)herneitä
1–2 rkl salaattisiemensekoitusta
vihreää salaattia

kastike:
2 rkl oliiviöljyä
1/2 tl sokeria tai hunajaa
1/4 tl sinappia
1/2 tl sitruunamehua
suolaa ja pippuria

Asettele laakean salaattivadin pohjalle vihreää salaattia ja tee kastike sekoittamalla kaikki ainekset hyvin keskenään. Grillaa vihreää parsaa ja kirsikkatomaatteja parilalla viitisen minuuttia. Heitä sekaan herneet ja jatka vielä hetkinen paahtamista. Halutessasi voit paahtaa siemeniä kuivalla pannulla, mutta salaattisiemensekoitus kelpaa mökkiolosuhteissa sellaisenaankin. Siirrä parsat ja tomaatit salaattipedille, ripottele päälle murennettu vuohenjuusto ja siemenet. Kaada viimeiseksi joukkoon kastike. Nauti, ennen kuin parsa-vuohenjuustosalaatti jäähtyy.

parsa-vuohenjuustosalaatti

En malttaisi odottaa heinäkuuta, jolloin asettaudumme mökille kokonaiseksi kuudeksi viikoksi. Silloin nämä kirjat pääsevät todelliseen testiin – ja tuloksista, niistä tiedotetaan näillä sivuilla. Kuten tapana on.

2 kommenttia artikkeliin ”Kesän parhaat keittokirjat ja lämmin parsa-vuohenjuustosalaatti

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.