Kesän parhaat keittokirjat ja lämmin parsa-vuohenjuustosalaatti

Istun aamupalapöydässä edessäni kasa keittokirjoja. Tuuli on nostanut järvelle vaahtopäät, mutta aurinko lämmittää niin, että on pakko siirtyä varjoon. Siemailen teetä ja lehteilen kirjojen sivuja. Kirjaan muistilehtiöön reseptejä, joita haluan tänä kesänä kokeilla. Listalla on pituutta jo kaksi sivua, vaikka olen päässyt vasta kolmanteen kirjaan. Ensimmäiseksi kokataan kuitenkin parsa-vuohenjuustosalaatti.

aamiainen

mökkimaisema

Kaksi viikkoa sitten, kun meillä oli laina-auto käytössämme, roudasimme mökille erinäisiä tarpeellisia tavaroita. Kuten tomaatintaimia, viinilaatikoita, vessapaperia, sirkulaattorin, vakuumikoneen ja kaksi kassillista kirjoja. Toiseen oli pakattu romaanit ja toiseen kesäiset keittokirjat. Suunnitteletpa grillibileitä, juhannuskekkereitä tai muuten vain kesäjuhlia, näistä kirjoista kannattaa aloittaa!

Brunssikirja – Brunch All Day

Liemessä-Jennin ja Viimeistä murua myöten -Saaran upea opus on täynnä mitä erilaisimpia brunssi-ideoita. Ne sopivat hyvin mökkiolosuhteisiin ja antavat inspiraatiota myös muihin tilanteisiin. Saadessani opuksen käsiini ensimmäisen kerran, hämmästyin sen paksuutta – painavaa tavaraa ja vielä nätisti paketoituna! Kirjan kuvitus on arvattavasti ihana, tunnelmallinen ja viimeisen päälle viilattu, ovathan molemmat tekijät tunnettuja valokuvaustaidoistaan ja pieteetillä käsitellyistä kuvistaan. Erittäin lämmin suositus vaikkapa mökkituliaiseksi!

brunssikirja

savustetut uudet perunat

Muistikirjani sivuille listasin kokonaiset kahdeksantoista reseptiä, joista kahta ensimmäistä kokeiltiin tänä viikonloppuna. Savustetut, ruotsalaiset uudet perunat olisivat todennäköisesti onnistuneet erinomaisesti savustuspussissa, mutta me kapinalliset heitimme ne savustuspönttöön. Kerrasta viisastuneina kypsennämme perunoita seuraavalla kerralla 5–10 minuuttia keittämällä ja vasta sitten haemme halutun aromin kesäkeittiön savustusosastolta. Tällä kertaa jouduimme mikrottamaan potut syötäviksi, kun savulohi osoitti jo ylikypsymisen merkkejä. Suosittelen silti kokeilemaan, savustus tuo tuttuihin uusiin perunoihin täysin uuden ulottuvuuden!

brunssikirja

Iltapalaksi kokattu shakshouka sen sijaan onnistui erinomaisesti, vaikka pääkokki vähän valittelikin tuoreen chilin tuomaa tulisuutta. Reseptissä kehoitettiin käyttämään chilijauhetta, mutta meidän mökkikeittiössä päätettiin soveltaa. Juustokuminakin puuttui, joten se korvattiin kaapin nurkasta löytyneellä garam masalalla. Shakshouka menee sekin jatkoon ja kunhan saadaan hiottua oma versio tuosta itämaisesta herkusta, se ilmestyy vuoren varmasti myös näille sivuille. Pysykäähän siis kuulolla!

Ihan ulkona – Syö, juo, nauti!

Punavuori Gourmet -blogin Anikó Lehtisen viime syksynä ilmestynyt keittokirja puhutteli minua pelkällä ideallaan. Että on tehty kirja ulkona syömisestä! Ei ravintoloissa, vaan pihalla – piknikillä, pihalla, grillijuhlissa, festareilla, puutarhabileissä, uimarannalla ja pyöräretkellä, vain muutamia tilanteita mainitakseni. Kirjaan tutustuminen paljasti, että reseptit ovat aika yksinkertaisia, mutta mikäs sen parempaa! Kun retkelle lähdetään, vähemmän on enemmän.

ihan ulkona

ihan ulkona

Omaan makuhermoon osuivat mm. halloumi-vesimelonisalaatti ja lukuisat drinkkireseptit, joissa useissa oli käytetty lempimaustettani rosmariinia. Opus onkin käännetty hiirenkorville juuri juomaosionsa kohdalla. En malttaisi odottaa niitä mökkiviikkoja, jolloin saan vieraakseni rakkaita ystäviä. Silloin ideat aperitiiveihin otetaan tästä kirjasta. Suosittelen Ihan pihalla -kirjaa erityisesti lapsiperheisiin, jossa simppeleitä ruokaohjeita varmasti arvostetaan!

Herkkuja ihan kaikille – leivo ilman munaa, maitoa ja margariinia

Olin alkukeväästä työn puolesta mukana someprojektissa, jossa törmäsin @myberryforest-instatiliin. Tilillä on yli 80 000 seuraajaa, eikä ihme. Hillittömän herkullisten ja silmää hivelevien annoskuvien takana seisoo ylpeänä Tiina Strandberg, joka on ottanut projektikseen kehitellä kasvipohjaisia makeita syötäviä. Ihan vielä en ole ehtinyt testaamaan kirjan reseptejä, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun keliaakikko-siskoni saapuu mökkivisiitille, tämän kirjan ohjeet tulevat käyttöön.

herkkuja ihan kaikille

Syötävän hyvät – 38 salaattia ja kulhoa

Olen tunnetusti sitä mieltä, että lounaan tulee olla lämmin. Kylmä salaatti tai trendikäs kulhoruoka ei riitä ravinnoksi varsinkaan marraskuun synkkyydessä tai tammikuun pakkasissa. Mutta kesällä asia on aivan eri. Helle vie nälän mennessään, eikä todellakaan tee mieli rasvaista lihaa tai raskasta pastalautasellista. Silloin syödään salaatteja.

syötävän hyvät

Ja salaatit, ne ovat Syötävän hyvä -blogia kirjoittavan Lotta Viitaniemen ominta alaa. Värikkäät, monipuoliset ja yllättävätkin yhdistelmät saavat suun vettymään heti kirjan ensimmäisillä sivuilla. Sivulta 19 löytyy parsa-vuohenjuustosalaatti, joka pääsi lautasillemme tänään. Helppo, raikas ja kuitenkin erittäin täyttävä, joka sopii myös alkupalasalaatiksi näin parsa-aikana. Ja näyttäväkin tämä salaatti on, myös mökkiolosuhteissa!

parsa-vuohenjuustosalaatti

Säädimme reseptin määriä kahdelle sopivaksi, tosin alkupalaksi annoksesta riittää varmasti neljälle. Parsat ja tomaatit paahdoimme kesäkeittiön grillissä ja pannulla käytettyjän pinjansiementen sijaan viimeistelimme annokset Pirkan salaattisiemensekoituksella. Kastikkeessa sokeri korvasi hunajan ja perussinappi dijonin. Varsin maistuvaa tuli silti.

Lämmin parsa-vuohenjuustosalaatti (mökkiversio)

Puolikas nippu vihreää parsaa
100 g kirsikkatomaatteja
puolikas vuohenjuustopötkö
1 dl (pakaste)herneitä
1–2 rkl salaattisiemensekoitusta
vihreää salaattia

kastike:
2 rkl oliiviöljyä
1/2 tl sokeria tai hunajaa
1/4 tl sinappia
1/2 tl sitruunamehua
suolaa ja pippuria

Asettele laakean salaattivadin pohjalle vihreää salaattia ja tee kastike sekoittamalla kaikki ainekset hyvin keskenään. Grillaa vihreää parsaa ja kirsikkatomaatteja parilalla viitisen minuuttia. Heitä sekaan herneet ja jatka vielä hetkinen paahtamista. Halutessasi voit paahtaa siemeniä kuivalla pannulla, mutta salaattisiemensekoitus kelpaa mökkiolosuhteissa sellaisenaankin. Siirrä parsat ja tomaatit salaattipedille, ripottele päälle murennettu vuohenjuusto ja siemenet. Kaada viimeiseksi joukkoon kastike. Nauti, ennen kuin parsa-vuohenjuustosalaatti jäähtyy.

parsa-vuohenjuustosalaatti

En malttaisi odottaa heinäkuuta, jolloin asettaudumme mökille kokonaiseksi kuudeksi viikoksi. Silloin nämä kirjat pääsevät todelliseen testiin – ja tuloksista, niistä tiedotetaan näillä sivuilla. Kuten tapana on.

Kestosuosikki: helppo punajuuri-vuohenjuustokeitto

Kysyin männäviikolla, mitä haluaisitte blogista lukea. Ylivoimaisesti eniten kaipailitte tavallisia, satokauden mukaisia reseptejä ja kasvisruokaa. Vaikka olemmekin molemmat sekasyöjä, suositaan tässä taloudessa yhä enemmän kasviksia. Siksi vegeohjeita piisaa jatkossakin, sen lupaan, ensimmäisenä kestosuosikkiresepteistä jaettakoon tämä helppo punajuuri-vuohenjuustokeitto.

Yritän muuten myös muistaa erikseen vinkata, miten ruuasta saa vegaanisen tai gluteenittoman, sillä tiedän, että näitä ruokavalioita noudattavia on siellä ruudun toisella puolella enemmän kuin muutama.

helppo punajuuri-vuohenjuustokeitto

Matkakertomusten ja ruokatarinoiden ystävät, olkaa huoleti, teitäkin on tarkoitus muistaa. Ruokamaailman ilmiöt pääsevät niin ikään käsittelyyni, kuten myös kiinnostavat (keitto)kirjat. Aion avata sanaisen arkkuni ja kertoa rehellisen mielipiteeni rennoista ravintoloista, kivoista kahviloista ja kutkuttavista kuppiloista, kuten tähänkin asti olen tehnyt. Persoonaanikaan en piilottele ja saatanpa sepitellä silloin tällöin juttuja myös jokapäiväisestä elämästäni, kun sitä kerran kovasti toivotte.

helppo punajuuri-vuohenjuustokeitto

Tämän postauksen sankari on kuitenkin punajuuri. Helppo ja halpa, mutta mielettömän monipuolinen raaka-aine. Punajuuri loistaa niin suolaisten kuin makeidenkin ruokien supertähtenä ja taipuu piirakkaan, pastaan, soppaan, salaattiin ja säilykkeeksi. Se rakastaa fetaa, auraa ja vuohenjuustoa. Punajuuren voi paahtaa, keittää, paistaa, raastaa, pikkelöidä, soseuttaa, kuivata tai syödä sellaisenaan. Se sopii jopa sherryyn, suklaakakkuun ja kinuskikastikkeeseen.

helppo punajuuri-vuohenjuustokeitto

Helppo punajuuri-vuohenjuustokeitto on kulkenut reseptikansioni välissä ainakin kymmenen vuotta. Ohje on repäisty joskus Hesarista, ajan saatossa se on rypistynyt ja punajuurimehun täplittämä. On siis aika kirjata resepti blogiin ja päästää paperinpala vaivoistaan. Jos hyvin käy, se kiertää keräysastian kautta jonkin uuden ja trendikkään ruokapalstan tai keittokirjan painopaperiksi. Reseptistä riittää neljälle pääruuaksi ja jopa kahdeksalle alkukeitoksi.

Helppo punajuuri-vuohenjuustokeitto

500 g punajuuria
1 iso punasipuli
loraus oliivi- tai rypsiöljyä
8 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 dl luomukermaa
200 g pehmeää vuohenjuustoa
mustapippuria ja suolaa
pinnalle basilikaa tai rucolaa

Vegaanisen annoksesta saat, kun korvaat kerman kaurakermalla ja vuohenjuuston vegaanisella tuorejuustolla.

helppo punajuuri-vuohenjuustokeitto

Suojaa itsesi essulla ja keittiöhanskoilla ja aloita. Kuori punajuuret, pilko ne pienemmiksi palasiksi ja jätä odottamaan. Pese leikkuulauta ja punajuuriroiskeet pinnoilta saman tien, ettei punajuurimehu ehdi imeytyä ikuisiksi tahroiksi. Silppua punasipuli ja kuullota sitä hetki öljyssä. Lisää vesi ja kasvisliemikuutio, kiehauta. Lisää sitten punajuuret ja anna porista kannen alla, kunnes juurikaspalat ovat kypsiä.

Soseuta sauvasekoittimella sileäksi, lisää vuohenjuusto ja anna sen sulaa. Kaada joukkoon kerma. Jos soppa tuntuu liian paksulta, lisää vettä tai kermaa. Kuumenna keitto uudelleen, tarkista suola, mausta mustapippurilla, kauho lautasille ja koristele suikaloiduilla yrteillä.

helppo punajuuri-vuohenjuustokeitto

Punajuurien ja muiden kotimaisten juureksien sesonki kestää elokuusta lokakuuhun, mutta oikein varastoituna ne säilyvät jopa huhtikuulle saakka. Juurikkaita saa siis kaupoista koko pitkän talven ajan. Niitä kannattaa popsia pimeimpään aikaan, sillä mehevä punajuuri on oikea terveyspommi. Se nimittäin sisältää runsaasti kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, natriumia, rautaa ja sinkkiä sekä A-, E-, C- ja B-ryhmän vitamiineja.

helppo punajuuri-vuohenjuustokeitto

Erityisen paljon pienessä punaisessa ihmeessä on folaattia, jota elimistö tarvitsee punasolujen tuotantoon, solujen jakautumiseen ja aineenvaihduntaan. Kaiken kukkuraksi punajuuressa on energiaa vain 30 kilokaloria sadassa grammassa. Ja tämä kaikki alle kahden euron kilohintaan – hinta-laatusuhde ei voisi paremmin kohdallaan olla!

ps. Tarkempia ravintokoostumustiedot voit tarkistaa vaikkapa Finelistä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämästä elintarvikkeiden kansallisesta koostumustietopankista.

Lakritsi ja vuohenjuusto – yllättävä makupari!

Keittokirjahaasteen päätähtenä on tänään Kiertokeittokirja. Sen tarina on lyhyt ja ytimekäs. Siskoni mies on töissä markkinointiviestintätoimistossa, joka keräsi vuonna 2011 yhteen työntekijöidensä parhaat reseptit ja kokosi niistä kirjan. Siskonmies kääri sen lahjapakettiin ja lähetti Korvatunturille, josta se kulkeutui minun käsiini.

Ajatus on nerokas. Heti keittokirjan ensimmäisillä sivuilla kerrotaan, että kirja ei ole minun. Sen on tarkoitus kiertää kokkaajalta toiselle, kokemusten kera. Kommentit ja omat reseptit ohjataan jättämään kirjaa varten tehdyille nettisivuille. Kirja on numeroitu, joten oman kirjan kiertoa kotikeittiöissä on ollut mahdollisuus seurata reaaliajassa. Siis siinä tapauksessa, että kirjan haltijat vaivautuvat merkintöjä sivuille tekemään.

Kiertokeittokirjan kansi

Häpeäkseni myönnän, etten ole avannut kirjaa sitä pikaisesti jouluaattona selailtuani. Nettisivukaan ei näytä enää olevan pystyssä, harmillista. Mitenköhän projektin kävi? Kirjasiko kukaan kokemuksiaan sivustolle? Lähtivätkö kirjat kiertoon? Minun hallussani oleva kappale ei ole kiertänyt kuin korkeintaan Ullanlinnasta Kalasatamaan muuttokuorman mukana.

Reseptien joukossa on vanhoja tuttuja. Karjalanpiirakoita ja kurpitsapiirakkaa, siskonmakkarapastaa ja porokeittoa. Sitten on vähän oudompia tapauksia, kuten laku-vuohenjuustopasta. En ole koskaan kokeillut lakritsin yhdistämistä mihinkään suolaiseen. Siispä tuumasta toimeen.

laku-vuohenjuustopasta

Ohje on ilmeisesti alun perin Pandan, mutta minun käsissäni se muuntui sen verran, että laitan kattilassani syntyneen version nyt omiin nimiini. Alkuperäiset pinjansiemenet korvasin auringonkukansiemenillä, punaisen peston aurinkokuivatuilla tomaateilla ja lakritsakastikkeen Halvan vanhan ajan lakuilla. Yhdistelmä on mielenkiintoinen, mutta yllättävän toimiva! Makean ja suolaisen liitto toimii juuri niin kuin pitää.

lakritsi pannulla

Lakritsi-vuohenjuustopasta (kahdelle)

3 valkosipulinkynttä
1/2 dl oliiviöljyä
ripaus chilirouhetta
muutama rouhaisu mustapippuria
2 rkl auringonkukansiemeniä
2 rkl aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna
60 g vuohenjuustoa
2–3 rkl lakupaloja
suolaa

Jos käytät kuivapastaa, laita vesi ensimmäiseksi kiehumaan, sillä tämä on nopea ruoka. Lorauta öljy pannulle ja kuullota siinä silputtu valkosipuli. Lisää chilirouhe ja mustapippuri sekä auringonkukansiemenet. Paista muutama minuutti. Heitä sekaan aurinkokuivatut tomaatit, kuutioitu vuohenjuusto ja pieniksi pilkotut lakupalat. Anna porista viitisen minuuttia. Maista ja lisää suolaa sen verran kuin hyvältä tuntuu. Kaada kypsä pasta pannulle ja sekoita. Raasta päälle parmesaania ja koristele vaikka basilikalla.

valmis annos

Kirjassa on myös punajuurisherryn resepti. Heti kun saamme kylpyhuoneen nurkkaan ilmalukollisen ämpärin, pannaan punajuuret pulputtamaan. Jouluksi ei taida enää ehtiä, mutta uudeksi vuodeksi ehkä?