Joulupöydän lämmin kurpitsasalaatti

Joulu 2021 on monella tapaa erikoinen. Perheen yhteisestä pöydästä puuttuu äiti, jota nykyään myös mummiksi kutsutaan, joka seilaa Atlantin toisella puolella naisistonsa kera. Tuolit jäävät tyhjiksi myös siskon perheen kohdalla, sillä koulusta kotiin kulkeutunut viruksenpirulainen pitää koko porukan karanteenissa aina tapaninpäivään saakka. Toisen siskon jaloissa pyörivät koululaisen lisäksi kolmivuotias sekä tänä vuonna syntyneet kaksoset.

Yllä mainituista syistä myös keittiöpuuhat jakautuvat tänä jouluna toisin kuin ennen. Yritämme päästä helpommalla, tehdä mahdollisimman paljon valmiiksi ja muistella, miten äiti tämän tekisi. Siksi joulupöytään kannetaan aiemmista kerroista poiketen lämmin kurpitsasalaatti.

lämmin kurpitsalaatti

lämmin kurpitsalaatti

lämmin kurpitsalaatti

Joulupöydän lämmin kurpitsasalaatti on simppeli, mutta samaan aikaan ihanan maukas ja värikäs ilmestys. Se sisältää käytännössä vain kurpitsaa, perunaa ja kylmää kastiketta sekä koristeluun käytettävän mintun ja granaattiomenansiemenet. Lämmin kurpitsasalaatti on helppo valmistella etukäteen, sillä kasvikset voi paahtaa vaikka paria päivää ennen ja kastikkeenkin voi sekoittaa jääkaappiin hyvissä ajoin. Ennen ruokailua kurpitsat ja perunat lämmitetään nopeasti uunissa tai mikrossa, asetellaan lautaselle, lisätään kastike ja koristeet ja kannetaan pöytään.

lämmin kurpitsalaatti

Kylmään kastikkeeseen voi käyttää kreikkalaistyyppisen kauragurtin sijaan soijapohjaista versiota. Myös tavallinen turkkilainen ja kreikkalainen jugurtti toimivat hyvin, mutta suosittelen ainakin kokeilemaan kasvipohjaista vaihtoehtoa, jos allergiat eivät rajoita sen käyttöä. Reseptistä riittää lisukkeeksi 4–6 hengelle riippuen siitä, mitä kaikkea muuta joulupöydässä tarjotaan. Meillä tilaa lautaselta vievät mm. laatikot, pottumuusi, punajuurisalaatti, porkkala, sitruunainen graavisiika, sinappisilakat sekä munakoisosilli.

Joulupöydän lämmin kurpitsasalaatti

1 myskikurpitsa
8–12 keitettyä perunaa
3 rkl za’atar-mausteseosta**
oliiviöljyä

kylmä kastike:
1,5 dl kreikkalaistyylistä kauragurttia
puolikkaan sitruunan mehu
1–2 valkosipulinkynttä
1 tl sumakkia
suolaa ja pippuria

koristeluun:
tuoretta minttua
1/2 granaattiomenan siemenet

lämmin kurpitsalaatti

**za’atar-mauste, kiitos ohjeesta Viimeistä murua myöten!
2 rkl kuivattua timjamia
1 rkl kuivattua oreganoa
1 rkl kuivattua minttua
2 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
1 rkl sumakkia
suolaa

Väännä ensin uuni 200 asteeseen ja sekoita za’atar-mausteseos. Jos jääkaapissasi ei majaile edellisiltä päiviltä yli jääneitä keitinpottuja, esikeitä perunoita n. 10 minuuttia. Halkaise sitten kurpitsa ja kaiverra siitä siemenet lusikalla. Siemenet paahdetaan kurpitsan ja perunoiden kanssa samalla pellillä, eli älä missään nimessä heitä niitä menemään. Leikkaa kurpitsa reilun sentin paksuisiksi siivuiksi ja asettele ne kuori alaspäin leivinpaperoidulle pellille. Paloittele perunat sopiviksi suupaloiksi ja lisää nekin pellille, samoin kuin kurpitsansiemenet.

Holauttele reilusti oliiviöljyä kasvisten päälle ja ripottele sitten za’atar -mausteseos tasaisesti perunoiden ja kurpitsapalojen ylle. Paahda pellillistä uunin keskiosassa 30–40 minuuttia, kunnes kurpitsat ovat kypsiä ja saaneet kunnolla väriä. Sekoita sillä aikaa kastike.

Lisää kauragurtin joukkoon sitruunasta puristettu mehu, hienoksi silputtu valkosipuli ja mausteet. Maistele ja anna makujen tekeytyä sillä aikaa, kun kasvikset paahtuvat. Irrota granaattiomenansiemenet koputtelemalla puolikasta hedelmää puisella kapustalla kulhon yläpuolella.

Kokoa salaatti laakealle lautaselle tai vadille. Asettele pohjalle perunat ja kurpitsat. Jos kurpitsan kuori tuntuu paksulta, voit lusikoida kurpitsanlihan irti kuoresta, me jätimme kuoren paikoilleen. Ripottele kasvisten päälle paahtuneet kurpitsansiemenet. Lusikoi sitten gurttikastike sattumiksi salaatin päälle. Koristele granaattiomenansiemenillä sekä tuoreella mintulla. Nauti heti tai hiukan jäähtyneenä.

lämmin kurpitsalaatti

lämmin kurpitsalaatti

Ps. Vaikka ruoan nimi on lämmin kurpitsasalaatti, se toimii tosi hyvin myös kylmänä. Jos salaattia siis jää joulupöydästä yli, se maistuu myös seuraavana päivänä!

Mansikka-halloumisalaatti on hellepäivän herkku

Huh hellettä! Jos minulta ja maapallolta kysytään, saisi tukala kuumuus jo hellittää. Helteet eivät nimittäin helli, ne käristävät kohta koko luonnon elävältä. Tästä aiheesta haluan vielä kirjoittaa pitkään ja hartaasti, mutta koska tämän tekstin aiheena kuitenkin on kevyt, raikas ja ah, niin ihana mansikka-halloumisalaatti, lopetan riipivän ränttäyksen tällä kertaa tähän.

mansikka-halloumisalaatti

Mainittava kuitenkin on, että alkukesän käristyskupolin vuoksi mansikkakin kypsyi kaksi viikkoa normaalia aikaisemmin. Viljelijät ovat hätää kärsimässä, sillä kaikki marjat kypsyvät samaan aikaan, eikä entisten kesien tapaan rekrytoitujen kausityöntekijöiden kädet riittäneetkään mihinkään. Me vastasimme Heponiemen luomutilan hätähuutoon ja ajelimme tiistaina auttamaan sen minkä voimme. Neljä kiloa luomumansikkaa oli kerätty alle vartissa. Ämpäreitäkin olisi ollut tarjolla talon puolesta, mutta koska mökin kaksi pientä jääkaappia pakastinlokeroineen vetävät vain rajatun määrän marjaa, palasimme kotiin vain kahden pienen kulhon kanssa.

Mansikka-aika alkaa aina kunnon mansikkakakulla. Tänä vuonna kesän ensimmäinen kakku tarjoiltiin 45-vuotiaan synttärisankarin puistoskumppakekkereillä Kalasataman puistossa. Kakkutaikinaan lisäsin kaakaota ja kerrosten väliin mansikoiden lisäksi mökiltä kannettua raparperia. Kuuma päivä pakotti vaihtamaan kermavaahdon sulatetulla valkosuklaalla makeutettuun rahkaan, mutta mansikkakakku se yhtä kaikki silti oli. Jos resepti alkoi kiinnostaa, löytyy se parin vuoden takaa, hautautuneena piknik-reseptien repertuaariin.

mansikka-halloumisalaatti

Kun kesän makeimmat marjat on popsittu poskeen kakun kylkiäisenä, herkutellaan jäätelöllä ja mansikoilla. Sitten paistetaan muurinpohjalettuja, jotka syödään mansikoiden kera. Kun säilöntäsouvi ja pakastusrumba on taputeltu, siirrytään suolaisiin ruokiin. Mansikoita ahmitaan aamiaisella puuron, jugurtin, pähkinöiden ja siemenien kera. Hellepäivänä herkutellaan mansikka-vuohenjuustoleivillä, grilliruoan kanssa tarjotaan mansikkasalsaa ja tietysti mansikka-halloumisalaattia. Jälkiruoaksi surautetaan mintusta ja mansikasta kunnon margaritat.

mansikka-halloumisalaatti

Olen kirjoittanut mansikka-halloumisalaatin reseptin muistiin aikaisemminkin. Mittumaarina kuusi vuotta sitten rakkaus oli nuorta ja avokadot kypsiä. Tällä kertaa avokadot kuitenkin unohtuivat kaupan hyllyille, joten salaatti muutti jälleen kerran muotoaan. Tilalle pilkottiin pari persikkaa ja nuutuneimmat nektariinit. Salaatti rehotti viljelylaatikoissa valtoimenaan ja minttupuskakin oli ottanut kasvupyrähdyksen, joten puolet salaattitarpeista saatiin mökkipihasta. Suolainen halloumi ja makea mansikka soittelevat yhdessä sieluani suloisella tavalla, toivon samaa muikeaa makuelämystä myös sinulle. Reseptistä riittää kevyeksi lounaaksi neljälle ruokailijalle ja lisukkeeksi ainakin kuudelle. Siispä kokkaamaan!

Mansikka-halloumisalaatti

2 pakettia halloumia
Kunnon satsi vihreää salaattia
3–4 persikkaa tai nektariinia
2 rasiaa kirsikkatomaatteja
½ litraa mansikoita
Runsaasti minttua ja basilikaa
Oliiviöljyä ja balsamico-siirappia

Viipaloi halloumi ja paista viipaleet grillissä tai kuivalla pannulla. Revi salaatti kulhon tai tarjoiluvadin pohjalle. Pilko persikat ja nektariinit sopiviksi suupaloiksi, puolita kirsikkatomaatit ja mansikat, paloittele paistettu halloumi ja lado kaikki kauniisti salaatin päälle. Lisää pari kourallista minttua ja basilikaa. Lorauta päällimäiseksi hyvää oliiviöljyä ja makeaa balsamicosiirappia.

mansikka-halloumisalaatti

mansikka-halloumisalaatti

Kuten ehkä jo huomasit, mansikka-halloumisalaatti on helppo helleruoka. Se antaa anteeksi säätämisen ja sen sekaan sopii oikeastaan mikä tahansa sesonkihedelmä tai kasvis, kunhan et unohda halloumia ja mansikoita. Pilko joukkoon viinirypäleitä, viipaloi rapsakkaa retiisiä tai vaikka mehukasta melonia. Myös kurkku, kukkakaali ja parsakaali ovat mansikan kanssa edukseen. Kun olet päättänyt, mitä salaattiin juuri tänään laitat, kaada lasiin kokkausviiniksi roseeta, ryhdy hommiin ja anna mansikka-halloumisalaatin helliä makuhermojasi!

Grilli päälle ja salaatti tulille – lämmin kasvissalaatti fetalla ja kurkkukastikkeella

Mökkiruokia miettiessä on tullut selailtua kaikenlaisia julkaisuja. Pidän silmällä somehittejä, etsin houkuttelevia reseptejä instagramista, plärään kirjaston keittokirjoja ja tsekkaan lehtien tarjonnan. Hesarin torstaisin ilmestyvää ruokaliitettä odotan eniten, mutta usein petyn sen mielikuvituksettomiin ehdotuksiin. Kesäkuussa kuitenkin tärppäsi. Grillatuista kasviksista, murustetusta fetasta ja kirpeästä kurkkukastikkeesta sekoitettu lämmin kasvissalaatti kiinnosti niin paljon, että otin siitä kuvan ja tallensin sen puhelimeeni tulevia mökkiviikkoja ajatellen.

grillattu kasvissalaatti

Heinäkuun puoleenväliin mennessä reseptiä on ehditty testata jo kolme kertaa. Lämmin kasvissalaatti koristi juhlapöytää juhannuksena, tyydytti nälän tyttöjen iltana ja hurmasi tavallisena torstaina, kun istuimme Hannan ja kaksosten kanssa mökin verannalla.

Minun versiotani ei oikeastaan voi enää kutsua alkuperäisen reseptin tavoin fattoush-salaatiksi, sillä jätin pois yhden olennaisimmista ainesosista: pitaleivän. Lähipiirissäni on keliaakikkoja ja vaaleille viljoille yliherkkiä, joten pitaleivän palaset on tieten tahtoen unohdettu. Gluteenitontakin pitaleipää on kyllä olemassa, mutta mökkipaikkakunnan kyläkaupan valikoimista sitä on turha etsiskellä. Salaatti toimii erittäin hyvin ilmankin.

grillattu kasvissalaatti

Ohjetta voi muutenkin varioida sen mukaan, mitä vihanneksia sattuu jääkaapin alalokeroista löytymään. Viimeisimmällä kokkauskerralla lähimarketin munakoisolaari ammotti tyhjyyttään, joten ostimme tilalle kesäkurpitsaa. Sekin sopi salaattiin erinomaisesti, vaikka onkin makumaailmaltaan munakoisoa miedompi.

grillattu kasvissalaatti

Tämä kesäsalaatti on varsin mainio mökkieväs, sillä ainekset säilyvät hyvin, eikä mitään kovin erikoisia mausteita tarvita. Sumakkia saa jo suomalaisistakin ruokakaupoista ja granaattiomena on ollut jo vuosia vakiovalikoimaa. Huomasin muuten, että mitä kauemmin tuo etelän hetelmä on hedelmäkorissa maannut, sitä helpommin siemenet irtoavat hedelmänpuolikasta mätkimällä, eikä monimutkaisempia metkuja tarvita. Lämmin kasvissalaatti ruokkii 3–4 aikuista.

grillattu kasvissalaatti

Lämmin kasvissalaatti eli grillattuja kasviksia, fetaa ja kurkkukastiketta

1 isompi munakoiso (tai kesäkurpitsa)
4 isohkoa paprikaa, mieluiten eri värisiä
1 rasia kirsikkatomaatteja
(2–3 pitaleipää)
1 pkt fetajuustoa
1/2 granaattiomena
rypsiöljyä, suolaa, mustapippuria, sumakkia

Kastikkeeseen tarvitset:
1 valkosipulinkynsi
1 dl oliiviöljyä
2 tl sitruunamehua
2 tl sumakkia
½ tl sokeria
¾ tl suolaa
2–3 rkl tuoretta minttua hienonnettuna
15 sentin pala kurkkua

Leikkaa munakoisot noin sentin siivuiksi ja ripottele niiden päälle pikkuisen suolaa. Annan siivujen itkeä sen aikaa, kun teet kastikkeet, katat pöydän ja pilkot paprikat. Pilko kurkunpala pieniksi kuutioiksi, hienonna minttu ja sekoita kaikki ainekset sekaisin pienessä kulhossa. Kanna lautaset ja muut syömävälineet tässä vaiheessa pöytään, jottei lämmin salaatti jäähdy kattausta odotellessa.

Lämmitä tässä vaiheessa myös grilli valmiiksi. Pilko sitten paprikat isoiksi lohkoiksi. Pyyhi munakoisot talouspaperilla ja heitä ne samaan kulhoon paprikoiden ja kirsikkatomaattien kanssa. Lorauta joukkoon rypsiöljyä ja rouhaise päälle suolaa ja pippuria. Sekoita hyvin.

Grillaa kasviksia, kunnes ne pehmenevät ja saavat väriä. Lado kuumat kasvikset tarjoiluvadille ja murustele niiden päälle feta (ja halutessasi pitaleipä). Kaada kastike salaatin sekaan ja koristele koko komeus granaattiomenan siemenillä ja minttutupsuilla.

grillattu kasvissalaatti

Haarukoi kohti ääntä ja nauti!