Appelsiinisalaatti, jugurttimoussea ja Campari-siirappia – jälkiruoka aikuisten pääsiäispöytään

Lokakuisten kirjamessujen jälkeen keittokirjahyllyymme ilmestyi uusi opus. Mies oli napannut tarjouksesta Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen tiiliskiven – Peppi Aralehdon ja Ari Ruohon reseptejä pullollaan olevan kokoomateoksen. Olin innoissani, sillä olin haaveillut kirjasta jo jonkin aikaa. Ei enää kuukausiliitteestä repäistyjä ruokaohjeita, vaan kunnon kahvipöytäkirja, josta reseptit kätevästi löytyvät.

appelsiinisalaatti

Sittemmin on käynyt ilmi, että päältä kaunis kirja on silkkoa sisältä. Reseptit ovat taatusti olleet alun perin toimivia, mutta jossain kirjan tuotantovaiheessa on tapahtunut jotain kummallista. Kirjallisista ohjeista puuttuu raaka-aineita, lauseet katkeavat kesken, kirjoitusvirheitä vilisee, välilyöntejä uupuu, mitat eivät täsmää ja hakemisto on vajavainen. Olemme kokanneet kirjasta useasti, sillä kuvat ovat erityisen houkuttelevia. Jokaisen reseptin kohdalla olemme kuitenkin joutuneet säätämään maalaisjärjellä raaka-aineiden ja mausteiden, kuten suolan määrää pienemmäksi (kolme teelusikkaa neljän hengen muusiin, jonka perunoiden keitinveteen suolaa on lisätty jo saman verran, on taatusti liikaa).

jugurttimousse

Tämän pääsiäisen jälkiruuaksi valikoitunut appelsiinisalaatti vaati sekin yhden testikerran, sillä reseptin ohjeella moussesta ei tullut moussea, vaikka yritys oli kova. Lisäksi ohjetta seuraamalla valmista vaahtoa tulee järjetön määrä. Pari päivää jaksoimme sekoittaa sitä aamurahkan joukkoon, mutta loput oli pakko heittää menemään. Turhauttavaa, mutta nyt ainakin tiedämme, että kirjan resepteihin tulee suhtautua varauksella. Että tiedoksi vain Hesarille, täällä olisi yksi supertarkka kustannustoimittaja, joka tosi mielellään auttaa keittokirjojen toimittamisessa!

appelsiinisalaatti

Olen auttamattoman myöhässä pääsiäisen jälkkärivinkkini kanssa, mutta tässä se nyt kuitenkin tulee: appelsiinisalaatti höystettynä jugurtilla ja Camparilla. Resepti on yksinkertainen ja syntyy muutamasta raaka-aineesta, mutta vaatii jugurtin valutuksen vuoksi vähän enemmän aikaa. Jos Camparia ei satu kotoa löytymään, eikä Alko ole auki, voi siirapin keitellä (veri)appelsiini- tai greippimehusta. Samoin voit toimia, jos pöydässä istuu myös nuorempia illallisseuralaisia. Aikuisten kesken Camparista voi taiteilla jälkiruoan kaveriksi vaikka negronit. Reseptistä riittää 4–6 herkuttelijalle. Voit käyttää mitä tahansa sitruksia, mutta veriappelsiinista tai -greipistä saat lautaselle hehkuvaa lisäväriä.

appelsiinisalaatti

Appelsiinisalaatti, jogurttimoussea ja Campari-siirappia

2 appelsiinia
TAI
1 appelsiini
1 veriappelsiini tai verigreippi

Mousse:
2,5 dl turkkilaista jugurttia
1 dl kuohukermaa
1/2 dl tomusokeria
1/4 appelsiinin kuori raastettuna

Campari-siirappi:
3 rkl sokeria
1 rkl Camparia
Sitrusten kuoriin jääneen hedelmälihan mehu

Valuta jugurtti esimerkiksi suodatinpussissa kahvinsuodattimessa. Parhaan tuloksen saat, kun maltat valuttaa vähintään 6 tuntia tai yön yli. Raasta pestyn appelsiinin kuori varoen, ettei mukaan tule kitkerää valkoista osaa. Vatkaa sitten kerma kestäväksi vaahdoksi ja sekoita se valutetun jugurtin, kuoriraasteen ja tomusokerin kanssa. Anna jähmettyä jääkaapissa tunnin verran.

appelsiinisalaatti

Kuori sillä aikaa sitrushedelmät terävällä veitsellä, poista sillä myös kaikki kuoren valkoinen osa. Irrota sitten sitruksen lohkot leikkaamalla ne veitsellä varovasti irti kalvojen välistä. Laita irrotetut lohkot pieneen kulhoon odottamaan ja keitä siirappi. Purista kuorienn hedelmälihasta mehu kattilaan, lisää sokeri ja Campari. Kiehauta ja anna jäähtyä hetki. Kaada siirappi sitten lohkojen päälle kulhoon ja anna maustua, kunnes mousse on jähmettynyt.

Muotoile pikkulusikoilla muutama kvenelli lautaselle tai jälkiruokakulhoon. Voit myös jättää hifistelyn sikseen ja lusikoida moussea kippoihin reilusti sellaisenaan. Asettele päälle siirapissa maustuneet sitruslohkot. Jos haluat, voit kaataa kulhon pohjalle jääneen siirapin annoksen päälle. Nauti appelsiinisalaatti negronin kanssa tai ilman.

Iloista ja valoisaa pääsiäistä!

Ps. Lisää pääsiäisen jälkiruokaideoita löydät täältä: Pääsiäisen jälkiruokia – kolmen kärjessä keikauskakku!

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.