Onnistuneen matkan merkkejä

Mieleni vaeltaa. Se kulkee pitkin viiniköynnösten kaartuvia oksia. Se viilettää alas serpentiiniteitä sähköpyörän selässä, takinhelma vastatuulessa hulmuten. Se haistaa vasta puhjenneet kevätesikot, suuressa ruukussa kasvavan rosmariinin ja kalpean kevätauringon lämmittämät laakeripuut. Sillä on oma tahto, eikä se taivu maanantaiaamun, vaikka kuinka maanittelee. Sen sijaan se säntäilee häntä heiluen sinne tänne, kuin piemontelainen piski vahtiessaan pihapiiriä.

langhe italia

Näen yhä edessäni pitkän pöydän, jonka ympärille on kokoontunut joukko ennalta tuntemattomia, mutta nopeasti ystävien kastiin asettuvia matkalaisia. Kuulen, kun korkki irrottaa otteensa viinipullon vihreästä kaulasta. Viinikellarin ovi narahtaa kutsuvasti auki ja keittiöstä leijailee puoli vuosisataa vanhassa barberassa haudutetun ragú-kastikkeen tuoksu.

Barolo

Vatsanpohjassa kuplii edelleen ilo. Se purkautuu hallitsemattomina pyrskähdyksinä, kun mieleen juolahtaa matkamuisto viinitalovierailulta. Kun ilolientä on nautittu lasillinen liikaa ja naurusta ei tule loppua. Kun ravintolasalissa kaikaa juomalaulu ja paikalliset pyörittelevät päätään hulluille suomalaisille. Kun tiramisu on täydellistä ja omin käsin leikattu tartar vie kielen mennessään. Kun yritämme naittaa toisilleen seurueen ainoan sinkun ja viinintuottajan komean pojan. Ikuisten muistojen lista on loputon.

vuoret langhen kukkuloiden takana

Ja kun mieli asettuu paikalleen, se lepää varovaisen vihreässä maisemassa. Kumpuilevassa maastossa, ikivihreiden murattien peittämillä puunrungoilla ja lintujen loputtomassa laulussa. Lumisilla vuorilla, jotka nousevat kukkuloiden takaa kuin italialaisen elokuvan kulissit, jotka joku on unohtanut paikoilleen. Kirkonkellojen keskipäiväisessä kumussa ja kevään kirkkaassa valossa, joka sokaisee siihen tottumattoman.

Kestää kauan ennen kuin laskeudun maan pinnalle. Etsin jalansijaa sohjoisilta kaduilta ja kaipaan takaisin Italian kevääseen.

14 kommenttia artikkeliin ”Onnistuneen matkan merkkejä

  1. Pia, niin kaunista tekstiä taas kerran ❤️ Voi kumpa joskus kirjoittaisit kirjan!

  2. En osaa askarrella! En osaa edes matkia toisten tekeleitä niin, että hihkuisin riemusta askartelun jälkeen. Tästä tekstistä tuli se sama ihmettely. Miten osaat käyttää niin upeita kielikuvia, että hengästyttää. Miten osaatkin laittaa sanoja peräkkäin ja niin hienoja sanoja. Minä en osaa. Nautin tämän lukemisesta! Aivan, minäkin olen hyvä jossain. Olen erittäin hyvä lukemaan 😂.
    Edellinenkin tekstisi oli sitä parempaa matkakertomusta, mutta kun vapaasti kirjoitat, niin syntyy kyllä ihan supertekstiä!
    Kiitos tästä lukutuokiosta. ☀

  3. Oi että miten ihanaa. Tämä on ihana vuodenaika viinialueilla! Oltiin pari vuotta sitten Sancerressä Ranskassa. Turisteja nolla, tullemaa miljoonasti. Mistä päin Italiaa nämä kuvat on?

    • Sancerre on varmasti ollut valloittava! Kuvat ovat Langhen alueelta, Piemontesta, pienistä kylistä, jotka kantavat nimiä Monforte d’Alba, La Morra, Serralunga ja Barolo.

  4. Tunnistan taudin! Hieno kuvaus. Kuvat lienevät Pohjoisesta, lumihuipuista päätellen 😉

    • Tauti taitaa olla tarttuvaa laatua ja kroonistuu iän myötä. Pohjoisessa ollaan. Lumihuiput olivat käsittämätön näky, edellisellä reissulla samoihin maisemiin, en niitä muista nähneeni. Ovat tainneet piiloutua alueelle tyypilliseen utuun, joka joskus aurinkoisinakin päivinä peittävät kaukaisemmat kukkulat. Kiitos, kun kommentoit, Petteri! 🙂

  5. Olen kokenut saman rakkauden tunteen seutua ja sen ihmisiä kohtaan Etelä-Ranskassa, jossa paikallisen kahvilan omistaja syötti minulle soccaa sormin. Ja jossa päihdyin puolitettuani roseeviinipullon tuntemattoman isoäidin kanssa juhlissa, jonne päädyin sattumalta. Nämä hetket kantavat pimeimpien talvien yli.

    • Kun uskaltaa heittäytyä sattuman vietäväksi, kokee usein sellaisia hetkiä, joita ei etukäteen osannut kuvitellakaan. Kuulostaa siltä, että on tutustuttava myös eteläiseen Ranskaan ja sen ihmisiin!

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.