Matti matkakuumeisen kukkarossa – miten säästää rahaa matkakassaan?

Puhutaanpa hetki rahasta. Olen kielen ammattilainen ja sisällöntuotannon sekatyöntekijä. Puolet viikosta tsemppaan kirjailijoita, vedän kirjaprojekteja, vahdin aikatauluja, editoin käsikirjoituksia, oikoluen taittoja, hanskaan painoliikenteen ja osallistun markkinointiin. Siinä sivussa kehitän kustantamon verkkokauppaa, suunnittelen tulevien kirjamessujen ohjelmaa ja päivitän somekanavia.

Viikon toinen puolisko kuluu blogitekstejä hahmotellen, asiakkaiden sisältöjä suunnitellen ja edellisiä toteuttaen. Kustannustoimittajan työstä saan kiinteää kuukausipalkkaa, freelance-peräisten tienestien summa taas vaihtelee kuukausittain. Toisinaan laskutan enemmän, mutta yleensä euroja ropisee tilille vähemmän.

simpukat

Käteen jää kuukaudessa verojen jälkeen usein vain reilu tonni. Tuolla summalla maksan kahta asuntolainaa ja korkeahkon vastikkeen sekä siirrän pienen siivun rahastoon. Sen jälkeen tilille jää tyypillisesti korkeintaan 250 euroa, josta maksetaan vielä ruuat ja muut pakolliset kulut, kuten sähkö. Rahaa ei siis todellakaan ole roskaksi asti ja seuraavaan tilipussiin selviäminen on joskus sinnikkään sentinvenytyksen takana.

Silti matkustan paljon. Tänä vuonna reissuja on kalenterissa ennätysmäärä. Yksi piipahdus Lappiin on jo plakkarissa, ja keväälle on ostettu lennot Hollantiin, Portugaliin, Italiaan, Skotlantiin ja keväthangille pohjoiseen. Kesän alussa on tarkoitus ehtiä Saksaan ja Italian alpeille vaeltamaan. Elokuussa palaamme itikoiden syötäviksi Pyhätunturiin, syyskuussa vuorossa on Pariisi ja myöhemmin syksyllä Kanarian saaret, jonne matkustan ensimmäistä kertaa koskaan.

ravintola NOA auringonlasku

Miten ihmeessä tämä on mahdollista? Koska rakastan listoja, päätin kirjata ylös muutaman ranskalaisen viivan ja kertoa, miten säästää rahaa matkakassaan. Jospa joku teistä saisi sen avulla vinkin tai kaksi matkakassan kerryttämiseen. Nuukailun ei tarvitse olla tylsää tai ankeaa, järkevillä valinnoilla sukanvarteen on helppo sulloa ylimääräistä enemmän kuin tulee etukäteen edes ajatelleeksi.

Montenegro kotor

Useimmat neuvoista pätevät myös kestävään elämään. Niitä noudattamalla saatat säästää luontoa ja ainutkertaista ympäristöä. Ojanpohjia ei kuitenkaan tarvitse lähteä koluamaan, kultaisella keskitiellä on hyvin tilaa. Älä siis ruoski itseäsi, jos välillä tuleekin tuhlattua. Disclaimerina mainittakoon vielä, että nämä neuvot on kirjoittanut lapseton nelikymppinen nainen, joka elää kahden aikuisen taloudessa.

1. Mieti mitä syöt

Jos oikeasti haluat säästää, opettele kokkaamaan. Huippukokiksi ei tarvitse ryhtyä, perustaidoillakin pärjää pitkälle. Osta sesongin mukaisia raaka-aineita. Jätä kalliit einekset ja pitkälle prosessoitu ruoka hyllyyn ja hamstraa satokauden kasviksia ja hedelmiä. Leipä on kallista, mutta jauhot halpoja – leivo siis leivät ja sämpylät itse. Kerää kesä talteen pakastimeen. Sienet, marjat ja (villi)yrtit ovat kaupasta ostettuina arvokkaita, mutta metsästä noukittuna ilmaisia.

nokkoset

Tsekkaa prosenttialennuksilla tarroitetut tuotteet, etenkin hapanmaitotuotteet säilyvät pitkään parasta ennen -päivän jälkeenkin. Vältä hävikkiä, älä heitä ruokaa roskiin. Supersäästäjä kurkistaa myös kauppojen biojäteastioihin, sieltä löytyy usein syötäväksi kelpaavia, vain hiukan lommoilla olevia hevi-osaston aarteita. Samalla kompensoit matkustamisen aiheuttamia ympäristövaikutuksia.

iso limppu

Perusta ruokatili, jonne siirrät palkkapäivänä tietyn summan rahaa. Maksa kaikki ruokaostokset tiliin liitetyllä kortilla. Halutessasi voit laajentaa tilin kattamaan myös muut kuukausittaiset kulut kuten sähkön, netin ja puhelinlaskut. Kun rahaa on käytettävissä rajallinen määrä, sen kuluttamiseen suhtautuu suunnitelmallisemmin.

Edullinen syöminen ei todellakaan tarkoita nahistuneen porkkanan järsimistä keittiön pimeimmässä nurkassa. Perusta illalliskerho tai kutsu ystäviä syömään. Yhdessä kokkaaminen ja syöminen on parasta mitä tiedän. Yksi hoitaa alkuruuan, toinen pääruuan ja kolmas jälkkärin. Neljäs ja viides tuovat viinit ja kuudes kukkia koristamaan yhteistä pöytää. Kustannuksetkin tasaantuvat huomaamatta.

kääntöpöydän brunssi

Tee ruokaa kerralla niin paljon, että siitä riittää lounaseväiksi. Ravintolassa syödystä lounaasta syntyy kuukaudessa yllättävän suuri potti. Kaksikymmentä kertaa kymmenen euroa on kaksisataa euroa. Sillä saa lennot melkein mihin tahansa Euroopan kaupunkiin.

Valitse välillä etätyöpisteeksi kahvilan sijaan kirjasto tai muu yhteisen työskentelyn tila. Yksi lattekahvi tai trendismoothie köyhdyttää matkakassaa vain muutaman euron, mutta viikossa niistäkin kertyy sievoinen summa. Jos kaipaat työtä tehdessä ihmisiä ympärillesi perusta duunirinki, joka kokoontuu vuorotellen kunkin kotona. Keittiönpöydän äärelle mahtuu helposti kuusi läppärityöntekijää ja kahviakin voi keitellä täysiä pannullisia.

2. Unohda shoppailu

Älä hassaa rahojasi halpatyövoimalla tuotettuihin kertakäyttörätteihin, jotka joudut pian korvaamaan uusilla. Jätä mikromuovia ympäristöön levittävät fleecet ja muut muovikuiduista muovatut asusteet kauppaan. Osta harvoin ja laadukasta. Vähän hintavampi ja paremmasta materiaalista valmistettu vaate tai asuste voi kestää jopa vuosikymmeniä, ja jos ostat suomalaista muotoilua, tuet samalla nuorien yrittäjien uraa. Mieti tarvitsetko todella uuden topin, kun kaapissasi on vino pino vanhojakin.

Suosi kierrätettyä ja vintage-muotia. Jos vaatekappale on kestänyt hyvänä 50 vuotta, se todennäköisesti pitää pintansa vielä sinunkin käytössäsi. Aina vaatteitakaan ei tarvitse ostaa omaksi, vaatelainaamot yleistyvät koko ajan. Pidä vaatteistasi huolta: tuuleta, huolla, tsekkaa pesuohjeet, parsi ja paikkaa pienet reiät, lankkaa kengät.

andbros model no. 4

Älä sorru ”ihan kivojen” tavaroiden haalimiseen. Osta uusi lamppu, keittiökone tai kiva kulho vain jos todella tarvitset sen. Turhat tavarat vievät tilaa ja keräävät pölyä. Harkitse myös kosmetiikan kuluttamista ja jätä hyllyyn ainakin ne, jotka sisältävät vesistöihin leviäviä mikromuoveja.

3. Hyödynnä ilmaiset ja halvat harrastukset

Salikortin sijaan astu ulos ja tee lenkki keskuspuistossa tai Töölönlahdella, treenaa kehonpainolla kotona ja hikoile rapputreeni vaikka senaatintorin kirkon rappusilla. Vieraile divarissa ja kaiva pölyttynyt kirjastokortti lipaston laatikossa. Ilmoittaudu hiusmalliksi, pidä leffailtoja kavereiden kanssa kotisohvalla, käy museoissa maksuttomina päivinä. Varsinkin kesäaikaan Helsinki on täynnä ilmaisia tai hyvin halpoja huvituksia: konsertteja, puistojumppia, avoimia ovia ja ravintolapäiviä.

kirjapino

Liiku omin voimin pyörällä, kävellen, suksilla tai rullaluistimilla. Lumettomina talvina on helppo pyöräillä läpi vuoden. Hankkimatta jääneen HSL:n kausilipun hinnalla matkustat kaupunkilomalle ja käyttörahaakin jää lompakon pohjalle.

4. Matkusta lähelle

Kun tilille on kertynyt sopiva summa, mieti minne haluat matkustaa. Suomessa on mielettömän paljon nähtävää. Tuhannet järvet ja meri, miljoonia hehtaareja metsää, huikeita vaaramaisemia, tuntureita, jänkiä ja tykkylumipuita. Kansallispuistoja on eteläisimmässäkin Suomessa, jotkut niistä ovat julkisilla kulkuvälineilläkin saavutettavissa, eikä yöpyminen teltassa maksa mitään. Neljä vuodenaikaa maalaavat maisemat taideteoksiksi, joiden vertaista saa kaukomailta hakea.

laituri ja järvi

Jos haluat matkustaa ulkomaille, matkusta Eurooppaan. Vaihtoehtoja on rajattomasti ja lomalle voi pyrähtää vaikka vain viikonlopuksi. Tarjouslennot kuljettavat Välimeren rantaan saakka muutamalla kymmennellä eurolla, etenkin, jos voit valita ajankohdan joustavasti.

5. Vuokraa airbnb-asunto tai yövy ystävien luona

Vertaismajoitus on usein halvempaa kuin hotellissa asuminen. Jos uskaltaudut buukkaamaan yksittäisen airbnb-huoneen, saatat selvitä jopa 20 eurolla per yö. Bonuksena saatat kohdata aamiaispöydässä uusia ystäviä tai ainakin kuulla ekslusiivisia matkavinkkejä. Jos vuokraat koko huoneiston, saat nukkua juuri niin pitkään kuin haluat, hakea tuoreet croissantit lähileipomosta ja nauttia ne omalla parvekkeella katsellen kaupunkin vilinää tai kuunnellen meren kohinaa. Osta jääkaappiin drinkkitarpeet ja nauti aperitiivit pimentynyttä iltaa ihaillen. Vuokraa kotisi Suomeen matkustaville turisteille oman lomasi ajaksi. Airbnb-hostiksi ryhtyminen ei vaadi paljoa, ihan tavallinen asunto riittää.

airbnb Fuengirola

Ulkomailla asuvilta ystäviltäkin voi tiedustella halukkuutta majoittamiseen. Tarjoudu kuitenkin osallistumaan kustannuksiin, silloin saatat päästä toistekin kylään. Paikallisopas on korvaamaton tuntemattomassa kaupungissa.

sangria omalla terassilla

Pienistä puroista kasvaa kohiseva joki, joka vie matkakohteesta toiseen ja kaupungista kolmanteen. Ehkä joskus vielä koittaa se päivä, kun matkabudjettia ei tarvitse enää puristaa kokoon kotijumpalla tai tarkan markan kauppalistoilla. Se päivä ei kuitenkaan ole tänään eikä huomennakaan, joten näillä mennään. Toistaiseksi.

51 kommenttia artikkeliin ”Matti matkakuumeisen kukkarossa – miten säästää rahaa matkakassaan?

    • Kun itse tekee, säästää pitkän pennin! Vaikka on take away -ruualla ja ravintolaillallisillakin paikkansa ja aikansa, aina ei vaan ole energiaa kotona kokkaamiseen. Silti jo se, että vähentää ulkona syömisen esimerkiksi yhteen kertaan viikossa, lihottaa lompakkoa huimasti!

  1. Kiitos valaisevasta kirjoituksesta. Kaikki on kyllä todellakin suhteellista. Huh! Itse makselin juuri viime viikolla palkkapäivänä muutaman normaalista poikkeavan suuren laskun ja menin lähes paniikkiin, kun tilille jäi KAIKKIEN pakollisten laskujen jälkeen vain vähän yli 800 euroa.. Laskin kylmä hiki otsalla, miten viikkobudjetti on vain kaksisataa euroa. Ja sillä pitäis maksaa yksin asuvan alle nelikymppisen kaikki ruoat ja muut menot. Taitaa olla allekirjoittaneen kulutustottumuksissa vähän kiristämisen varaa. Ongelmana on vaan se, etten haluaisi kiristää! Vuodet opintotuella on vielä liian kirkkaana mielessä..

    • Kaikki on tosiaan suhteellista. Yllättävän vähällä sitä tulee toimeen, eikä ollenkaan ole olo, että jäisi jostain paitsi. Tämä on tietysti myös arvokysymys, mutta kannattaa varmasti pysähtyä silloin tällöin miettimään, mihin kaikki rahat tililtä hupenevat. Sen jälkeen osaa ehkä arvostaa tulojaan eri tavalla ja mahdollisesti myös käyttää sitä maltillisemmin. Jokainen toki tyylillään, se joka minulle sopii, ei välttämättä ollenkaan toimi jollain muulla. Yksinasuvan kulut ovat myös suhteessa suuremmat kuin kahden hengen taloudessa asuvien, kun kiinteät kulut jaetaan usein puoliksi. Onhan se niinkin, että saavutetuista eduista on vaikea luopua, eikä sitä tietenkään ole pakko tehdä, jos elämäntilanne sallii huolettomamman rahankäytön.

      • Mulla menee rahaa paljon palveluihin, kuten kampaajaan, kosmetologiin ja harrastuksiin. Koen, että ne on hyvää vastapainoa kahdelle työlle ja toisaalta myös aika ekologinen tuhlauskohde. Puhumattakaan siitä, että esimerkiksi kosmetologilla käydessäni tuen kalliolaista pienyrittäjää ja yrittäjät taas mahdollistavat sen, että meillä ei-yrittäjillä ylipäätään on mahdollisuus kuukausipalkkaan 🙂

        Arvostan toki hyviä tulojani kovastikin. Koen kuitenkin, että olen ne ansainnut hankkimalla hyvän koulutuksen ja kerryttämällä työkokemusta, joka on puolestaan edellyttänyt esimerkiksi paikkakunnalta toiselle siirtymistä ja työpaikan vaihtamista säännöllisin väliajoin. Olen yksinhuoltajaperheestä ja elin koko opiskeluajan opintotuella. Ja totta – en kokenut silloin luopuvani tai jääväni paitsi mistään. Nyt kun rahaa kuitenkin on käytettävissä, haluan suoda itselleni halutessani ex-tempore sushit 40 eurolla kotiovelleni (pyörällä) kannettuna <3 Tai sen 400 euroa maksavan joogaretriitin työviikon päätteeksi.

        Jokainen toki käyttää rahansa parhaaksi katsomallaan tavalla ja myös pienillä tuloilla voi todellakin elää täyttä ja onnellista elämää. Mutta toisaalta jos on itse ansainnut rahaa, niin miksi ei käyttäisi sitä (itseensä)?

        Tää ei ollut todellakaan mikään vasta-argumentti sulle tai kirjoituksellesi, toinen näkökulma vain 🙂

        • Hyviä ja varsin valideja pointteja! Jokainen saa totta vie käyttää rahansa ihan mihin haluaa, eikä siinä pitäisi kenelläkään olla mitään sanomista (kunhan pysytään lakipykälien tällä puolen). Muistan kyllä itsekin sen tunteen, kun opiskeluaikojen (ja pelkällä opintotuella elämisen) jälkeen tilille tipahti kunnon kuukausipalkka. Alennusmyynnit olivat juuri alkaneet ja tuhlasin aika suuren osan ensimmäisestä tilistäni vaatteisiin, joita ei ollut ollut varaa ostaa vuosiin. Rahan käyttäminen palveluihin ja pienten yrittäjien tukeminen on hyvä juttu, siihen kannustan muitakin!

  2. Aivan hurjan inspiroiva postaus! Olen lukenut blogiasi alusta saakka, mutta taitaa olla ensimmäinen kommentti tänne. Tiedätkös, en itse ole mikään ihmeempi kulinaristi enkä taitava ruoanlaittaja eivätkä ruokablogit kiinnosta (juuri) lainkaan. Mutta sinun mahtava kielenkäyttö ja sanailu saa minutkin lukemaan ruokapostaukset, enkä hyppää yli niinkuin monessa muussa blogissa. 🙂 Jatka samaan malliin, sinun kirjoituksiasi on ihanaa lukea aiheesta kuin aiheesta. 🙂

    • Moi Riina! Hienoa, että onnistuin inspiroimaan ja vielä hienompaa, että viihdyt tekstieni (myös niiden ruokapostausten) ja lauseiteni lomassa. Kiitos, kun avasit sanaisen arkkusi. 🙂 Yritetään pitää rima korkealla myös jatkossa!

  3. Heissan; Minä sitten tykkään, kun ei törsätä eikä haaskata yhtään mitään! Ihan kotoota on tämä oppi tullut jo muksuna, kun ei niitä ylimääräisiä rahoja kauheasti ollut. Äiti leipoi ja laittoi ruuan, joten en minäkään kaupan valmiista eineksistä välitä. Ja se säästö on muuten huikea, kun itse laittaa. Kerran laskin, että miten 10€:lla voi tehdä lasagnen, josta syö kaksi ihmistä vähintään kolme kertaa ( pakastan osan). Ja käytin vielä hyvää jauhelihaa ja vähän tyyriimpiä lasagnelevyjä. Kannattaa todellakin tehdä ruoka itse.
    Ja kyllä, osta laadukkaita vaatteita, mutta harvemmin. Maksaa ehkä enemmän, mutta hyvästä kannattaa maksaa.
    On sinulla kyllä niin hyvät ajatukset tästä elämästä, että äitees ja isäskin saa olla ylpee! Minäkin olen, näin lukijana.😄
    Yksi ongelma on. Se miehesi tekemä ruisleipä! Juuri sen kuvan taas laitoit. On niin passelin näköinen, että…!!!😋. Näen, miten voi sulaa pytkyllä… Siivuksikin sitä sanotaan, mutta minulle tuo murresana kuvaa sitä herkuinta herkkua.😃

    • Heh, mulla on varmaan jotkut pula-ajan geenit! Rahkapurkitkin huuhtelen, että voin istuttaa niihin tulevan kesän yrittien ja chilien siemenet. Rikkinäiset asiat sentään heitän pois, jos niitä ei pysty enää korjaamaan. 😀

      • Ha haa, minäkin huuhdon kaikki kannelliset rahka- ja raejuustopurkit. 😄
        Mitenkä tämän sanoisin…käytössä edelleen Pentikin astia, joka pamahti mikrossa halki. Liimattiin ja toimii salaattikulhona. Sitä olen miettinyt, että jos Lotossa voittaisin, niin tuhlaaminen olisii hirmu vaikeaa, kun aina on penninsä ja senttinsä laskenut 😂.

  4. Minä allekirjoitan näistä kaikki! Tällä hetkellä on matti kyllä todellisesti kukkarossa, mutta aina elämässä on ns. pienemmillä tuloilla silti tullut reissattua, paljonkin. Tuo kokkausjuttu on niin totta. Minulla onneksi elämään rantautui pari vuotta sitten puoliso joka osaa kokata ihanaa ruokaa, kun sitä ennen kotikokkaukseni oli todella paljon makaronilaatikon varassa. Laskin esimerkiksi yksi päivä, etten halunnut ostaa matkalippua 60 e koska tuntui kalliilta kun oltiin pari viikkoa sitten heikkona hetkenä syöty kahdesti takeawayta samalla hinnalla. Suhteutus on aivoissa aina välillä paikallaan:D

    • Kokkaava puoliso on kyllä kullanarvoinen! Ja tosiaan kaikki on suhteellista, mutta välillä pitää silti unohtaa vertailu, sillä aina jollain on asiat huonommin kuin minulla.

  5. Hyviä vinkkejä! Mua aina ihmetyttävät tilastot suomalaisten roskiin heittämän ruuan määrästä. Olen aina järkyttynyt niistä kilomääristä. Meillä menee koko vuoden aikana roskiin maksimissaan joku yksi kurkunjämä, joka on unohtunut jääkaappiin. Ostamme safkaa syömistä varten, emme roskista varten. Aiemmin tuli kyllä pihisteltyä kaikissa hankinnoissa pakon edessä enemmän kuin nykyään, mutta edelleen katson tarkkaan, mihin rahani laitan. Arjessa törsään eniten ravintoloihin, koska tykkään käydä kavereiden kanssa välillä ulkona syömässä ja/tai juomassa. Mitään kalliita harrastuksia mulla ei matkailua lukuun ottamatta ole ja shoppailua en juuri harrasta. Tällä tavalla rahaa jää säästöön niitä asioita varten, joihin oikeasti haluan laittaa rahaa (eli käytännössä siihen matkailuun).

    • Samaa minäkin äimistelen! Mennäänkö kauppaan aina nälkäisinä, vai miksi ruokaa rohmutaan kotiin enemmän kuin tarve on? Tässä olisi skarppaamisen paikka aika monella, kyse kuitenkin on rahasta ja maapallon kestävyyskyvystä. Ravintolat ovat minullakin pahin rahareikä, ruokaelämyksistä maksan mielelläni.

  6. Tosi hyviä vinkkejä, joista itselläkin jo käytössä muutama. Etenkin tuota itse kokkaamista on tullut harrastettua, kun kerran tulin laskeneeksi paljonko olen kuukaudessa hassannut vain siihen että haen kaupasta ruokatunnilla jotain pikkupurtavaa. Auts, kannatti laskea, sillä sen jälkeen eväät on pitkälti tullut tehtyä itse.

    • Kiitos! Pienistä puroista kertyy suuri virta ja pienetkin ostokset tekevät pitkän päälle ison loven lompakkoon. Omien menojen seuraaminen yllätti minutkin aikoinani, kun kulut laittaa paperille tai exceliin, niistä tulee paljon konkreettisempia. Omilla eväillä säästää pitkän pennin ja saa syödä juuri sitä, mitä haluaa. 🙂

  7. Hyviä säästövinkkejä ja suurin osa niistä myös itsellä käytössä! Silti nostan hattua kun kerroit paljonko usein jää palkasta käteen, ja miten saat siitä summasta laitettua myös reissusäästöihin! Itse en ehkä samaan pystyisi, vaikka penniä olenkin tottunut venyttämään. Viikkokulutus lainanlyhennysten, vastikkeen ja laskujen jälkeen on itselläni n. 100e / viikko, josta maksan ruokaostokset, satunnaisen ulkonasyömisen sekä joukkoliikenteen. Selvästi siis vielä omassa budjetissa on ilmaa! Täytyy kiristää syksyä kohden ellei RTW-matkan säästöbudjetti meinaa täyttyä. 🙂

    • Yllättävän pitkälle palkka riittää, kun on riittävän motivoitunut 😀 Joskus olen leikitellyt ajatuksella, että eläisin kuukauden pelkän pakastimen ja kuivakaapin sisällöllä, niihin on kertynyt niin paljon tavaraa, että todennäköisesti ei tuottaisi mitään vaikeuksia. Kun leivätkin leivomme itse, vain tuoreita kasviksia ja rahkaa tulisi ikävä. Nekin onneksi ovat halpoja. Tsemppiä säästökuuriin!

  8. Täältähän löytyi monta hyvää ja tuttua vinkkiä myös itselleni. Meidän kotona tekee ison säästön se, että saan töistä oikeastaan niin paljon ruokaa kotiin ettei kaupassa tarviisi käydä edes, jos niin haluaisi. Toi oli kyllä hyvä vinkki, että leivät voisi itse leipoa säästämisen näkökulmasta katsottuna, en ole tuollaista ajatellutkaan.

    • Aika mahtava etu tuo, että saat töistä ruokaa kotiin! Leivät ovat todella kalliita, vaaleasta leivästä saattaa joutua maksamaan kuusikin euroa! Sämpylätaikina syntyy nopeasti ja sen aineksiksi kelpaavat mitkä tahansa jauhot, juuresraaste, siemenet, pähkinät ja hiutaleet. Myös jämäperunamuusin ja kotikaljan käytetyt maltaat voi heittää sämpylätaikinaan.

  9. Hyvää asiaa jokaisessa kohdassa ja ihan kaikissa tarvitsisi tässäkin taloudessa vähän skarpata. Varsinkin tuo ruuan itse laittaminen on monesti aika hakusessa, vaikka olisi tosiaan hintansa lisäksi myös huomattavasti terveellisempi vaihtoehto valmisruuan sijaan. Pitääkin seuraavaksi alkaa penkomaan blogistasi reseptivinkkejä 😀

  10. Hyviä vinkkejä! Juuri eilen mietin työpaikan kahvilasta ylihintaista salaattia ostaessani, että miten helppoa ja halpaa olisi tehdä samanlainen salaatti itse. Mutta kun on muka niin aikaa vievää joka ilta vääntää eväitä. Kahvien kanssa mulla menee joka päivä työpaikan kahvilaan lähes 10 euroa, ja se tosiaankin on se 200 euroa kuukaudessa. Ihan hirveä summa, etenkin kun asun Kreikassa, jossa palkat on pienet.

    • Oot niin oikeassa tuossa salaattiasiassa! Meillä mies tekee ison salaattisatsin jääkaappiin joka viikko, siitä riittää meille molemmille pariksi päiväksi evääksi tai iltapalaksi. Samoin pastaa ym. tehdään isommat satsit ja annostellaan valmiiksi eväsrasioihin. Aamulla tarvitsee vain muistaa pakata eväät laukkuun. Kreikassa on taatusti mielettömät raaka-aineet, joista saa mielettömät eväät. Uskon, että kun kokeilet muutaman kerran, et enää koske kahvilan ylihintaisiin salaatteihin!

  11. Olen aivan samaa mieltä, että rahankäytön järkeistämisellä kuroo ripeästi kasaan reissun jos toisenkin eikä fiksu rahankäyttö ole kuitenkaan synonyymi köyhäilylle tai ankeudelle. Itse kokkaamalla ja kahvilan kahvit sivuuttamalla saa kasaan jo ihan kivan summan kuukaudessa. Samoin suunnittelemalla (perheen) viikon ruuat etukäteen ja tekemällä kunnon kauppalistan välttyy turhilta ostoksilta, jotka pahimmillaan päätyvät jääkaapin kautta suoraan roskapönttöön. Samaten kaikissa (isommissa) hankinnoissa satsaaminen laatuun ja hintojen vertailu & kilpailuttaminen todella kannattaa.

    Hyvä vinkkipostaus!

    • Kauppalistan tekeminen on tosiaan yksinkertainen tapa pienentää hävikkiä, ja hintojen vertailu on järkevää. Kiitos ilahduttavasta kommentista!

  12. Minulla noita sääntöjä on ollut pitkään ja aika hevisti. Ongelmana on vaatteet, koska kokoni on ankkala, niin se määrää, mitä ostan ja mistä. Jos nyt puhutaan samasta Pyhätunturista, niin sinne pääsee julkisilla ja nukuin siellä laavulla ilmaiseksi. Sille toisellekin Pyhätunturille pääsee lähelle julkisilla. Taidan tuntea aika monta Pyhätunturia, nyt kun rupesin miettimään.
    Toinen ongelma on lääkkeet.
    Minun harrastukseni ovat lähestulkoon ilmaisia. Niissä on yleensä vuosimaksu, joitain kymppejä, mutta se ei ole välttämätön.
    Minulla on usein mukana teepusseja ja pakki. Kuumaa vettä saa yleensä paikasta kuin paikasta.
    Nukkumisessa olen sniiduillut. Kerran nukuin tanssilavalla, kerran huoitoaseman pihalla. Lavussa olen nukkunut monet yöt. Minä voin kertoa sellaisen vinkin, että teltta, jonka ostin, niin sen vedenkestävyys on jotain 1500 millimetriä. Se on Suomen oloissa liian vähän. Toisin sanoen, joko toivot, ettei sada rankasti tai turvaudut leirintäalueisiin. Suomessahan on kaksi vuodenaikaa: talvi ja sadekausi.
    Auto varmasti maksaa tosi paljon. Jo melko nuorena tajusin, että jos asiat tekee niin kuin muut, niin päätyy sellaiseksi kuin muut. Kun puhutaan rahasta, niin päätyy velkaiseksi. Minä tiedän, että on nuoria, jotka heti hankkivat nuorena autolainan ja asuntolainan. Minulla ei ole ollut vielä kumpaistakaan, vaikka olen kohta 50. Kommari ei tykkää pankista eikä sen orjuudesta. Itse asiassa, jos henkilökohtaista taloutta katsoo, niin tämä kommari on pärjännyt varsin hyvin, kun ei ole velkaantunut.

    Kommari tuo mieleen konmarin. Konmari on se, mitä minä noudatan kotona. On ikävä luopua sellaisesta, mitä aikoinaan osti isolla rahalla, mutta jota ei ole sitten käyttänytkään niin paljon kuin olisi halunnut. Ehkä se opettaa olemaan viisaampi ostosten kanssa, kun tutustuu niihin entisiin.

    • On totta, että on kuluja, joista ei vaan voi tinkiä. Lääkkeet, asuminen ja vaatteet on pakko hoitaa, mutta onneksi melkein kaikesta muusta voi säästää. Myös asuntolaina tuntuu välillä pallolta jalassa, mutta rahan maksaminen toisen pussiin on sekin turhauttavaa. Kiitos ajatuksia herättävästä kommentista!

  13. Samat keinot on käytössä. Töissä ollessa tein aina eväät kun laskin sen kk kustannuksen ja ne oli paljon maukkaampia kuin työpaikkakuppilan einekset. Itse tehty on edullisempaa, mutta myös reilusti terveellisempää vaikka kermaa ja voita kuluisi Paul Bocusen tyyliin.

  14. Hyviä ja hauskoja vinkkejä. Tuo leivän hinta on ihan totta, muutaman ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen kauhistelin tuoreen leivän hintoja! Pitäisi todella leipoa useammin… Toinen juttu mihin olen kiinnittänyt huomiota on tuo yhteinen ”nyyttäri” ruokailu, ulkomailla homma pelitti oikein hyvin, mutta täällä Suomessa tuttavapiirissämme se ei jostain syystä toimi. Tulisi nähtyä tuttujakin varmasti useammin kun vähän jakaisi tuota ruokapuolta…

    • Tosiaan leivän hinta on suomessa järkyttävän korkea, kun vertaa mihin tahansa keskisen ja eteläisen Euroopan maihin. Onpa harmi, että ystäväsi eivät ole innostuneet yhteisistä kokkaus/ruokailuhetkistä. Onkohan kyse enemmän elämäntilanteiden erosta vai vain tottumiskysymys? Ehkä heitä voisi totuttaa vähitellen ideaan ja painottaa, että pääasia on yhdessä oleminen, ei kenenkään ruokien tai kokkauksen arvosteleminen?

  15. Tää postaus oli hyvä muistutus omien kulutustottumusten tarkasteluun!

    Kyllähän se vähän hullulta tuntuu, että maksan 50 euroa kuussa salikortista, kun liikkua voisi ihan ilmaiseksikin.. Toisaalta taas näin pienen lapsen äidin näkökulmasta se salilla käyminen ja itsensä ylittäminen ryhmäliikuntatunneilla on ollut tosi tärkeä voimavara ja toisaalta sitä panostaa ihan mielelläänkin omaan hyvinvointiinsa. Mä oon vaan maailman surkein kotijumppari, yritetty on 😀

    Aikana ennen lasta tuli bookattua tosi extemporesti reissuja, kun sattui sopiva matkadiili kohdalle ja aina oli rahaa sivussa uutta matkaa varten. Siitäkin huolimatta, että oltiin miehen kanssa molemmat opiskelijoita. Nykyään matkustelu on meillä suunnitelmallisempaa – tehdään vaan muutama reissu vuodessa, mutta sitten kun lähdetään niin lähdetään kunnolla, eikä ajatella joka asiassa vain säästämistä.
    Meillä kävi muuten just tosi hyvin, kun saatiin tammikuiselta New Yorkin lennolta 700 euroa hyvitystä takaisin yli kolmen tunnin myöhästymisen takia. Niistä menopaluu -lennoista maksettiin meidän perheeltä yhteensä 800 euroa, joten loppujenlopuksi koko lysti kustansi vain satasen! Ei muuta kuin uutta matkaa katselemaan.. 🙂

    Kivoja matkasuunnitelmia sinulla, olispa itselläkin noin monta lentoa bookattuna! 🙂

    • Elämäntilanteita on erilaisia. Jos olisin sinun saappaissasi, en todellakaan luopuisi salikortista, varsinkin jos se toimii voimavarana lapsiperhearjen keskellä! Meitäkin lahjottiin Finskiltä 350 euron lahjakorteilla vuosi sitten, kun lento Kuusamosta Helsinkiin viivästyi kuusi tuntia. Tarkan markan vartija lensi lahjakortilla Lappiin, Göteborgiin ja nyt Hollantiin. Hyvän lisän matkabudjettiin kortti teki teilläkin! 🙂

    • Eiköhän jokainen matkabloggaaja ole tietoinen omasta hiilijalanjäljestään ja ristiriidasta, jonka matkakuume aiheuttaa. Kaikkein eniten ilmastoa kuormittavat kaukolennot, joita omissa matkasuunnitelmissani ei yleensä juuri siitä syystä ole, lähempänäkin on paljon kiinnostavaa nähtävää. Risteilemme tosi harvoin, kerta vuoteenkin on meille paljon, sillä kuljemme merellä mieluiten purjeilla tai kajakilla. Laivamatkailu on epäekologisuudessaan täysin verrattu lentämiseen, kovin moni Tallinan- tai Tukholman-matkaaja tulee tuskin ajatelleeksi, kuinka paljon seilaaminen ympäristöä kuluttaakaan. Kuten tekstistäkin käy ilmi, yritämme kompensoida lentomatkailua muilla valinnoilla. Liikumme jalkaisin, pyörällä tai julkisilla, syömme paljon kasviksia ja lähellä tuotettua ruokaa, vältämme hävikkiä, ostamme (laatu)vaatteita vain tarpeeseen, kierrätämme, käytämme tuulisähköä, säästämme vettä, eikä meillä ole autoa.

  16. Kohta 2 on kolahtanut tässä vuosien mittaan jo siksikin, että tietynlainen minimalismi on matkailun myötä alkanut innostaa. Ei nyt vielä ainakaan ihan siten, että koko omaisuuden pitäisi mahtua pariin matkalaukkuun, mutta olisihan se hyvä tavoite. Vaatteita, joita elämän mittaan on kertynyt aika paljonkin, karsin usein matkalle lähtiessä: jos en halua tätä tällekään reissulle ottaa mukaan, niin haluanko yleensä säilyttää tämän?
    Halpoja lentoja onnistumme nykyisin lähinnä bookkaamaan joskus Euroopan ”kertauskohteisiin”, sillä kaukomatkamme ovat pitkälti suunniteltuja ja usein kohteisiin, jonne ei välttämättä kilpailuakaan niin hirveästi ole, ellei sitten halua lentää neljällä pompulla ja 48 tunnin matka-ajalla.
    Airbnb:tä vähän vierastan, ainakin nämä asunnot, joita vuokrataan kokonaan ja ovat siis poistuneet paikallisten markkinoilta. Pahimpia lienevät Venetsia, Barcelona, Amsterdam, Praha, … mutta lista jatkuu koko ajan, ellei sitten per kaupunki rajoituksilla saada ilmiötä jotenkin kuriin.
    Hyvä ehkä suomalaisille, kuitenkin suhteellisen suurtuloisille, mutta huono paikallisille, oikeasti pientuloisille, jotka eivät taida matkailusta voida haaveillakaan, mutta jos edes asunto löytyisi.

    • Olisipa tosiaan ihanaa, kun saisi tavarataivaan karsittua muutamaan matkalaukkuun. Sitä varten pitäisi irrottaa elämästä kaksi viikkoa kaiken läpikäymiseksi ja kierrättämiseksi, sillä roskiin en pysty toimivaa tavaraa tai ehjiä vaatteita heittämään. Yksi asia kerrallaan, seuraavaksi syyniin joutuu turhia vaatteita pursuava vaatehuone.

      Silloin kun on nähnyt jo kaikki ”peruskohteet”, kuten teillä tilanne on, joutuu tietysti ihan eri tavalla näkemään vaivaa lentojen etsimisessä, eikä halpalentoja kohteisiin ole olemassakaan. Mitä airbnb-kohteisiin tulee, jos vaan mahdollista, valitsemme sellaisen, jossa hostit itse asuvat. Silloin asunnossa on persoonaa, eikä se ole hotellimaisen kliininen.

  17. Ensiksikin täytyy sanoa, että teet todella monipuolista hommaa ja sinulla vaikuttaa olevan monta rautaa tulessa! Työtehtäväsi kuulostavat myös erittäin mielenkiintoisilta, ja uskon, että intohimosta teet niitä.

    Itse nautin elämästä palkkatyöläisenä, vaikka toki joskus olisi mahtavaa, jos voisi kunnolla elättää itsensä yrittämisellä ja työllä, johon kokee suurta intohimoa.

    Mun oma tapa säästää on siirtää joka kuussa palkan jälkeen heti rahaa säästöön ja sijoituksiin, ja jättää tilille vain kuukauden menoja vastaava summa. Sitten olen asentanut automaattisiirron, että käyttötililtäni menee aina euro säästöön, kun maksan jotain kortilla.

    Mulle kuntosali on ehdoton, samoin ruoka ja ulkona syöminen, mutta karsin jättämällä ostamatta turhia vaatteita. En myöskään omista autoa ja minulla ei ole vakuutuksia (asun maassa, jossa vuokralaisen ei tarvitse ottaa kotivakuutusta), ainoastaan työnantajan sairasvakuutus.

    En myöskään tilaile turhia lehtiä tai maksa Netflixistä ja premium-Spotifysta yms.

    • Kiitos Sandra! Hyvältä kuulostaa myös sinun systeemisi, automaattisiirto varmistaa, että rahoja ei tule hassattua mihinkään muuhun. Jokainen säästää tavallaan, pääasia, että on itse tyytyväinen elämäänsä. 🙂

  18. Näitä vinkkejä mekin ollaan aika pitkälti noudatettu, kun säästettiin pitkää reissua varten! Ja tulevat varmasti taas käyttöön ensi kesänä, kun palataan pitkän tauon jälkeen Suomeen. Nykyään ei osteta vaatteita uutena oikeastaan ikinä vaan shoppaillaan second handia – niin halpaa ja välillä voi tehdä vaikka mitä huikeita löytöjä. Suomen kirppiksiä on kyllä ikävä, kun niissä riittää valikoimaa ja hinnat ovat edulliset. Tuo leivän leipominen itse on kyllä hyvä vinkki, otetaan ehdottomasti käyttöön! Kiitos tästä postauksesta.

    • Niin totta! Second hand -kaupoista saattaa löytyä mahtavia aarteita pilkkahintaan. Mä olen ravannut muutamissa liikkeissä niin tiuhaan, että omistaja osaa suoraan jo sanoa, sopiiko jokin vaate päälleni vai ei. 😀

  19. Niin tuttua, erityisesti niiltä ajoilta, jolloin matkusteltiin nelilapsisen perheen voimin, varsinkin syömisissä ja matkakohteissa säästeltiin, ja kaikki mahdollinen vaatteista ruokiin tehtiin itse. Nykyisin ei ole ihan niin tarkkaa, kun kahden ihmisen eläkkeet sentään johonkin riittävät. Yksi vinkki, jota ei nähdäkseni kukaan muu ole tuonut esille on kodinvaihto. Vaihdamme kotia paikallisten ihmisten kanssa. Taloudellisen hyödyn lisäksi saamme runsain määrin rikkaita kokemuksia tutustuessamme vaihtoperheisiin ja heidän naapureihinsa. Monista vaihtareista on tullut pitempiaikaisia kavereita, joiden luona kyläillään ulkomaanmatkoilla vieläkin. AirBnb-majoittumisiakin harrastamme. Niissä on ehdottomasti turistikaupungeissa ongelmansa, jos vuokraamalla huoneiston huonontaa paikallisten asumismahdollisuuksia, mutta käytämmekin AirBnb-majoituksia hyvin usein yhden yön nukkumisvaihtoehtoina, kun olemme autolla siirtymässä paikasta toiseen pidemmillä matkoilla esim Suomesta Espanjaan. Vuokraamme huoneen jonkun paikallisen kodista. Niissä saamme jälleen paikallista tuntumaa paikkoihin ja tosi usein syömme aamiaista isäntäperheen kanssa rupatellen.

    • Kyllä on ollut samat säästövinkit mielessä varmasti myös omilla vanhemmillanikin, kun meitä sisaruksia on neljä. Kodinvaihto onkin mielenkiintoinen vaihtoehto. Mitä kautta olette koteja löytäneet?

  20. Superhyviä vinkkejä, allekirjoitan näistä jokaisen! Kaikki on kiinni priorisoimisesta ja tietenkin säästeliäisyydestä. Nuo eri tilit ovat kyllä näppärä tapa kontrolloida rahan käyttöä. Minullakin on erikseen käyttötili, jonne en jätä palkanmaksun jälkeen ylimääräistä, vaan siirrän ruokatilille tietyn summan ja säästöön matkatilille (heh) ja rahastoihin aina kun pystyn.

    • Kiitos Emilia, hyvä, että vinkit osuivat oikeaan. Jonkun toisen blogin kommenttiboksissa törmäsin tyyppiin, jolla oli 12 eri tiliä eri menoille. Se on jo todella hardcoremeininkiä! 😀

  21. Kohta viisi. Olemme yöpyneet jonkin verran tyttäreni kanssa ystävien luona matkoillamme. Se on vähän sellaista tasapainoilua, että kuinka pitkään on ookoo majoittua toisten nurkissa, mutta siinä säästää merkittävästi ja saa hyviä paikallisten vinkkejä kohteeseen, kuten mainitsitkin.

    • Juuri näin. Parhaillaan majoitumme pari yötä ystävien nurkissa Hollannissa. Eilen kävimme kaupassa ja teimme koko poppoolle illallisen, tänään hoidimme tiskit ja muutenkin yritämme kaikin keinoin olla avuksi. Olemme kuitenkin heidän kodissaan, emme hotellissa.

  22. Superhyviä vinkkejä! Vastaavanlaisten vinkkien avulla onnistuin säästämään parissa vuodessa 20 000 € maailmanympärimatkaa varten.

    • Oho, iso hatunnosto! Ihan tuollaisiin summiin tuskin koskaan tulemme pääsemään, huikea ja varmasti palkitseva säästökuurin lopputulos!

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.