Monen vuoden vatvonnan jälkeen yhteinen vierumäkiviikonloppu oli viimeinkin totta. Syksyn sateiden saapuessa varasimme paikat marraskuiselle fitness-viikonloppukurssille* ja toivoimme, että nelikymppinen peruskuntoinen, istumatyötä tekevä, jo parikymmentä vuotta yhtä köyttä vetänyt kaveruskolmikkomme selviää hengissä kolmen päivän rutistuksesta. Liikunta oli jäänyt tänä vuonna aivan liian vähälle, nyt tarvittiin perusteellinen potku pakaralihaksille.

Muistelen välillä kaiholla sinkkuaikoja, jolloin ote omasta niskasta oli jämäkkä ja motivaatio kohdallaan. Liikkuminen oli säännöllistä ja mieliala korkealla. Flunssat pysyivät poissa ja askel oli kevyt kulkea. Parisuhteessa eläminen on sekin ihanaa, mutta ainakin minun kohdallani se tarkoittaa kuntosalivisiittien vähentymistä olemattomiin ja kotisohvaa, joka kutsuu lötköttelemään kainaloon ja viltin alle. Ryhmäliikuntatunnit ja omatoiminen lenkkeily valuvat vääjäämättä jämäsijoille. Ryhtiliike olisi todellakin paikallaan.

Vain kahta päivää ennen kurssia kolmas meistä sairastuu ja saa lääkäriltä liikuntakiellon. Lähdemme siis matkaan kahdestaan. Heti pääkaupunkiseudun rajat ylitettyämme meidät ympäröi puuduttava pimeys. Kaupungissa, kaiken keinovalon keskellä, ei käsitä kuinka pilkkopimeää taajaman ulkopuolella onkaan. Hereillä pysyminen ei kuitenkaan ole ongelma. Milloin viimeksi olemme ehtineet syventyä keskusteluun tuntikausiksi, siitä täytyy olla vuosia? Asialistalla alekkain ovat työt, perheet ja parisuhteet. Puolentoista tunnin ajomatkan aikana ehdimme vain raapaista ensimmäistä.

Perillä navigaattori ohjaa meidät Vierumäen asemalle ja maalaisjärki väärään liittymään. Urheiluopiston alue on käsittämättömän laaja ja välimatkat useamman kilometrin pituisia, eikä kummankaan suuntavaisto paras mahdollinen. Etukäteen haaveilimme hotellimajoituksesta, mutta onneksi majoitumme sen sijaan Ilkkaan, yhteen opiston opiskelija-asuntoloista. Kuusikerroksiseen rakennukseen, joka sijaitsee kuplahallin kupeessa, aivan liikuntatilojen vieressä. Huoneet ovat askeettiset, mutta niistä löytyy kaikki tarpeellinen: jämäkkä sänky, pieni keittiö ja kunnon suihku sekä riittävästi pistorasioita – mitä sitä muuta aktiiviliikkuja edes tarvitsee?

Myöhästymme alkuinfosta kymmenen minuuttia. Katselemme varovasti ympärillemme. Vaikka molemmilla meistä on aktiiviharrastajan tausta, edellisistä treeneistä on aikaa. Jännäsimme joutuvamme timmivartaloisten fitness-mimmien keskelle – turhaan. Pieni sali on täynnä tavallisia naisia, meidän ikäisiä ja vähän vanhempia. Kaikilla sama motiivi, keskittyä yhden viikonlopun ajan liikkumiseen ja omaan hyvinvointiin.

Viikonlopun ohjelma on tiivis, laiskottelulle ei ole aikaa. On ihanaa, kun joku muu on järjestänyt kaiken. Aktiviteetit, ruokailut ja majoitus, kaikki sisältyvät samaan pakettiin. Meidän tarvitsee vain seurata lampaana perässä. Oman elämänsä organisaattori on kiitollinen.

Myöhemmin käy ilmi, että joukossa on kuin onkin muutama superaktiivi, he treenaavat thriatlonia varten. Kun me muut hölköttelemme lämmittelykierroksia, he ottavat jo juoksuaskelia ja kiertävät varmuuden vuoksi ylimääräisen kierroksen. Fitness-viikonloppuna jokaisella on kuitenkin lupa treenata omassa tahdissaan, välittämättä muista, niin tehokkaasti kuin pystyy, juuri niin tiukasti kuin sillä hetkellä jaksaa. Ohjaaja kannustaa ja tsemppihenki on vahva.

Kuplahallissa on kaoottinen tunnelma. Juoksuradan punainen pinta kiertää keskellä kehää, teini-ikäiset tytöt laukkaavat ympäri rataa. Taustamusiikki pauhaa pelikentillä ja sekoittuu kummalliseksi potpuriksi ysärihittejä, säkkipillisoitantaa, Titanic-elokuvan soundtrackia ja Daruden konemusiikkia. Kaiteeseen nojailee kymmeniä koululaisia. Kolmannella kentällä kasarivetimiin pukeutunut ohjaaja vetää perinteistä aerobiciä. Takakaarteessa heilutaan kahvakuulien kanssa, vieressä on menossa TRX-treeni. Sulkispallot suihkivat ilman halki selkiemme takana. Ehkä kymmenvuotias poika hakkaa nyrkkeilysäkkiä ammattilaisen ottein. Hallissa harjoitellaan myös haavipalloa, toisessa päädyssä pumpataan rautaa vapailla painoilla. Kaiken keskellä kolmikymmenpäinen opiskelijajoukko keskittyy joogaan. Me tanssimme kuin viimeistä päivää Antti Tuiskun tahtiin, fitness-viikonlopun aloittaa Dance Mix -treeni.

Lämpimän ruuan saamme eteemme vasta yhdeksältä illalla. Wanha sali on sympaattinen, puolapuiden, kiipeilyköysien ja renkaiden reunustama kotiruokaravintola. Palvelu on ystävällistä, eikä kassahenkilön hymy hyydy, vaikka kello lähenee jo kymmentä. Ruoka on lihapitoista, kasvissyöjän suosikkipaikka Wanha sali ei taida olla. Kalaa sentään on tarjolla ja salaattipöytä, vaikka proteiini taitaa puuttua siitäkin. Jälkiruuaksi on raparperi-mansikkakiisseliä. Lusikoimme sokerisen herkun napoihimme, kävelemme käytäviä pitkin huoneisiimme ja toivotamme hyvää yötä. Myöhäinen liikunta ja ruokailu pitävät hereillä vielä pitkään, vaikka aamulla onkin herättävä ennen aurinkoa.

Powerslidesta mäkitreeniin

Kun kello soi 7.30, takana on kuusi tuntia vieraassa sängyssä nukuttua levotonta unta. Hiippailen puolinukuksissa villasukissani aamiaiselle. Asuntolat on rakennettu nerokkaasti, kaikkia niitä yhdistää käytävä, jota pitkin pääsee sisäkautta sekä ruokalaan, jumppasaleihin että uimahalliin. Kaurapuuro on ihanan pehmeää, maustamattoman jugurtin kanssa tarjotaan marjoja. Lisään aamiaistarjottimelleni myös lasin tuoremehua ja keitetyn kananmunan. Teevaihtoehtoja on tarjolla perinteisesti yksi: Liptonin keltainen.

Tasan kello yhdeksän jonotamme välinevarastolle. Powerslide-pötkylä kainalossa laskeudumme ykköskentälle. Laji on meille molemmille uusi: lattialle levitetään silikonisuihkeella käsitelty matto, treenikenkien päälle vedetään liukkaat tossut ja käsiin pujotetaan samanlaiset, mutta pienemmät. Sitten luistellaan laidalta toiselle. Sisäreidet anelevat armoa jo kymmenen minuutin jälkeen. Punnerruksissa olen huono muutenkin ja tässä lajissa niitä tehdään liuttamalla käsiä alustalla. Mieleni tekee huutaa apua. Välillä käytän kameraa tekosyynä pienelle tauolle. Kun tunti on saatu joten kuten päätökseen palautamme silikonimatot ja kannamme kentälle bodypump-vermeet. Oh my god.

Välinevarastolla törmään miehen siskon siippaan. Käynnissä on vuosittainen kaveriporukan turnaus, joka koostuu neljästä palloilulajista, joista ensimmäinen on pöytätennis. Miekkonen ei ole ainoa tuttu, johon Vierumäellä törmään. Fitness-kurssilaisten joukossa huhkii nainen, johon olen törmännyt vastikään eräässä työprojektissa. Ennen moikkaamista on pakko katsoa kahteen kertaan ja varmistaa, etten ole erehtynyt henkilöstä. On omituista törmätä ihmisiin ympäristössä, jossa ei ole heitä tottunut näkemään. Hikisinä ja jumppavermeet yllään.

Lauantailounaan jälkeen ohjelmassa on 1,5 tunnin sauvakävelylenkki. Ihanaa päästä ulkoilemaan rennosti raittiiseen ilmaan, ajattelen. Ulos astuessamme alkaa sataa. Tahti on reipas, sauvat lipsuvat asfaltilla ja hiki alkaa nousta otsalle. Pysähtykää siihen seuraavaan risteykseen, huikkaa ohjaaja, kyltissä lukee Ilkankuru! Tässä vaiheessa kokeneempi Vierumäen-kävijä osaisi varmaan aavistaa, mitä tuleman pitää. Me ensikertalaiset olemme onnellisen tietämättömiä tulevasta rääkistä, Ilkankurussa viattoman oloinen rinne odottaa jo meitä poloisia.

Pitkä nousu kivutaan kolme kertaa kävellen. Sitten meidät komennetaan rehkimään puolet mäestä juosten. Kuuden nousun jälkeen luulemme olevamme selvillä vesillä, mutta vielä mitä! Edessä on kolme kierrosta kokonaan juosten. Huh hah hei. Osa luovuttaa ja palaa opistolle. Minä jään jälkeen muista, mutta päätän painaa treenin loppuun asti.

Sydän pyrkii ulos rintakehästä ja sade piiskaa hiestä kosteita hiuksia. Vilkaisen älyranneketta, se ei toimi. Eipä tietenkään, juuri silloin kun sykelukemat oikeasti kiinnostaisivat. Yhdeksännen nousun jälkeen tulee vielä muutama lisää, palauttelua, toteaa ohjaaja ja iskee silmää. Olen reilusti mukavuusalueeni ulkopuolella, enkä ikimaailmassa olisi pystynyt tsemppaamaan itseäni vastaavaan suoritukseen. Uitettu koira on sitkeyteensä tyytyväinen ja jolkottelee opistolle, jossa odottaa välipala.

Eikä siinä vielä kaikki!

Tätä kirjoittaessani fitness-viikonlopusta on kulunut reilu viikko. Olin autuaasti unohtanut, ettei tässä vielä todellakaan ollut kaikki. Kaivoin esiin ohjelmalappusen tarkistaakseni tuntimäärät ja kuinka ollakaan, sauvatreenin jälkeen jatkoimme suoraan coretreeniin sekä toiminnalliseen keppivenyttelyyn. Ja jos luulette, että coretreeni keskittyy ainoastaan keskivartalon lihaksiin, voin kertoa, että olette väärässä. Aamuyhdeksältä pompitun powersliden, sen jälkeisen pumppitunnin ja uuvuttavan mäkitreenin päätyttyä käytimme kolmasosan päivän viimeisestä aktiviteetista kyykkäämiseen. Armoa ei suotu, ohjaajan näkymätön piiska viuhui sisukkaiden kurssilaisten edessä. Jos tänä aamuna lihakset olivat kipeät, miten ihmeessä pystyisin suoriutumaan sunnuntaiaamun harjoituksista?

Aiemmin olin ajatellut palauttelevani päivän pinnistelyjä uimalla muutaman allasvälin. En uinut, hyvä että jaksoin kävellä uimahallille. Sitä paitsi pitkä allas oli varattu kuviokellujille. Koko halli kaikui, kun ohjaaja hakkasi haarukalla metallisia uimaportaita, jotta uimarit pysyvät rytmissä myös veden alla. Kuntouintialtaan ollessa muussa käytössä niin sanottu kylpyläpuoli kuhisi äänekkäitä vesipetoja. Huolsimme lihaksiamme puolisen tuntia 34-asteisessa porealtaassa ja poistuimme hälystä nopeasti lauteiden kautta illalliselle.

Älyranneke oli kirjannut päivän lukemiksi 20 433 askelta ja 3 032 kulutettua kilokaloria sekä 5,5 tuntia tehokasta liikuntaa. Maksimisykkeen rajakin oli ylitetty useampaan kertaan. Proteiinipitoinen ateria ja lasi viiniä oli siis enemmän kuin ansaittu.

Sunnuntaiaamun treenisessio koostui pitkästä ja monipuolisesta harjoittelusta, jota voisi kutsua myös crossfitiksi, jos nimeä ei olisi varattu vain lisensoitujen salien käyttöön. Jalat olivat täysin tukossa, eikä nukkumisestakaan oikein ollut tullut mitään, kun lihaksia särjeksi. Sinnikkyys ja sopivalla sykkeellä tehty lämmittely kuitenkin palkitsivat pakertajan. Päätin kärsiä seurauksista vasta seuraavana aamuna.

Pitkän lämmittelyn jälkeen takasuora täyttyi heiluvista kahvakuulista, ilmakyykyistä, punnerruksista, askelkyykkykävelystä, burpee-liikkeistä ja vatsarutistuksista. 25 minuutin ajan, niin monta toistoa ja kierrosta kuin mahdollista. Treenin kruunasi 8 minuutin setti etuheilautuksia. Jokaisen minuutin aikana 15 heilautusta ja yksi käsillekävely, loput ajasta sai huilata. Ensimmäisellä minuutilla lepoaikaa jäi ruhtinaalliset 22 sekuntia, viimeisellä se oli kutistunut 15 sekuntiin. Sunnuntain vihoviimeiset 45 treeniminuuttia käytettiin oikeutetusti lihashuoltoon.

Selvisimme voittajina, vaikka välillä heikotti. Ohjaaja kehotti lepäämään hyvällä omallatunnolla seuraavat 2–5 päivää. Tein työtä käskettyä, sillä muutakaan en voinut. Seuraavana aamuna kykenin hädin tuskin nousemaan ylös sängystä ja köpöttelin kaupungilla hitaasti kuin kahdeksankymppinen lonkkaleikkauspotilas. Keskiviikkona olo alkoi olla normaali ja hyvä niin, sillä edessä oli viisi päivää talvista liikuntaa Pyhätunturin maisemissa.

Mitä jäi käteen?

Lihaskivuista ja kovasta rääkistä huolimatta fitness-viikonloppu Vierumäellä oli kaiken odotuksen arvoinen ja vaivan väärti. Nimi hämää, sillä tunneista selviää kyllä, vaikka oma kroppa olisi fitness-mielikuvista kaukana. Peruskunto riittää. Kevyempiä vaihtoehtoja on aina tarjolla, pääasia, että liikkuu. Jos kolmen päivän puristukselle pitäisi antaa kouluarvosana, keikkuisi se siinä kasipuolen ja ysimiikan vaiheilla. Kiitettävä ei ole kaukana, mutta pientä miinusta tulee ohjelmaan merkittyjen tulokahvin ja välipalan peruuntumisesta sekä ruokatarjonnasta.

Sapuska oli syötävää ja sitä oli riittävästi treeniä ajatellen. Pääosin linjastoilla oli kuitenkin tarjolla vain lihavaihtoehtoja. Terveelliseltä viikonlopulta odotan myös terveellistä ruokaa. Kasvisvaihtoehtoja oli valitettavan vähän, eikä terveellisyysaspekti mielestäni muutenkaan näkynyt yhdelläkään aterialla. Raskas liikunta vaatii toki tuhdit tankkaukset, mutta polttoaineena voi käyttää myös kasviksia ja muita kevyempiä vaihtoehtoja. Vegaani olisi ollut pulassa. Pääkaupunkiseudun kasviskupla ei taida yltää Vierumäelle saakka.

Isoja plussia kertyy kannustavista ohjaajista ja heidän erinomaisesta asenteestaan, monipuolisesta treeniohjelmasta, laadukkaista välineistä ja inspiroivasta ympäristöstä. Majoituskin oli kaikessa askeettisuudessaan oikein asiallinen. Vaaka taitaa kallistua ysimiikan puoleen.

Seuraava naisille suunnattu fitness-viikonloppu järjestetään tammikuussa, kurssi kustantaa 310 euroa ja sisältää aktiviteetit ja täysihoidon ruokailuineen. Laittakaahan korvan taakse!

* Osallistuin fitness-viikonloppuun Vierumäen urheiluopiston bloggaajavieraana, Fit2 Pro -älyrannekkeen testilainaan tarjosi Samsung.