Liian harvoin kirjoitan paperille sen, mitä mielessä juuri kullakin hetkellä liikkuu. Sen sijaan yritän keksiä huippukiinnostavan näkökulman, etsiä ajankohtaisen aiheen, arvostella trendikkään ravintolan, tarttua päivänpolttavaan ilmiöön, kehittää kekseliään reseptin tai rustata tyhjentävän artikkelin, joka edellyttää päivätolkulla taustatyötä.
Jos unohtaisin julkaisukalenterini ja siirtäisin suunnitelmallisuuden syrjään, saattaisin yllättää itsenikin.
Voisin kirjoittaa siitä, kuinka rakastan yöjunan makuuvaunussa matkustamista. Kuinka kiskojen kolke tuudittaa uneen ja kuinka mieleeni nousevat muistot jostain kaukaa. Rapisevaan paperiin pakatut karjalanpiirakat ja juustoviipaleet. Yläsänky, johon uskalsin kiivetä vain minä, siskoista rohkein. Oranssi pesuallas ja musta poljin, joka taikoi vettä oranssin altaaseen.
Voisin kirjoittaa siitä, kuinka nilkkapituiset talvikengät nielaisevat vastasataneen pakkaslumen sisäänsä. Kuinka itsepintaisesti vedän jalkaan nuo viime talvena ostetut ja huonoksi havaitut kotimaiset kengät, jotka raapivat akillesjänteeni verille ja joissa varpaani jäätyvät tunnottomiksi lihakimpaleiksi vain siksi, että en halua myöntää tehneeni virhehankintaa.
Voisin kirjoittaa siitä, miksi vähättelen jatkuvasti itseäni. Kuinka hiihtokeskuksen vuokraamossa katsotaan pitkään, kun ehdotan vaativampaan laskuun tarkoitettuja, itseäni pidempiä suksia. Että oletko nyt ihan varma, että juuri nämä menopelit haluat. En kehtaa kertoa, kuinka olen laskenut koko ikäni, vaan punastun, hikoilen ja nolostelen, mutta pidän sentään pääni ja lopulta uskallan vaihtaa myös monot parempiin yksilöihin. Heppu tiskin takana hämmentyy ja veloittaa minulta yli kympin vähemmän kuin hänen kuuluisi.
Voisin kirjoittaa siitä, kuinka minua jännittää tilanteissa, jotka ovat minulle uusia ja paikoissa, joita en vielä tunne. Ihmisiä en pelkää, mutta vieraita käyttäytymiskoodeja ja hiljaisia sääntöjä kammoksun. Joskus pelkään nolaavani itseni niin, että jätän mielummin menemättä, vaikka samalla tiedän, että jään todennäköisesti paljosta paitsi.
Voisin kirjoittaa siitä, miten vaadin itseltäni liikaa. Kuinka en osaa rentoutua edes takkatulen ääressä, vaan mieleni juoksee kohti seuraavia tekstejä, ajatuksia ja ideoita. Olen nostanut riman turhan korkealle ja siellä se nytkin keikkuu, hiuskarvan varassa. Välillä riittäisi vähempikin.
Voisin kirjoittaa siitä, kuinka olen salaa tyytyväinen, kun mies häviää hetkeksi hiihtolenkille, jotta voin paremmalla omallatunnolla avata koneen ja asettaa sormet näppäimille. Lausua lauseen tai pari, metsästää ajatuksia mielen sopukoista ja lyödä luun kurkkuun ilkikurisesti ilkkuvalle tyhjälle paperille.
Voisin kirjoittaa siitäkin, miksi akkuni latautuvat parhaiten Lapissa. Kuinka haaveilen lentäväni lämpimään, mutta kuinka valitsen kuitenkin pakkasen. Kuinka lumi pehmentää ympäristön äänet ja kuinka on valoisaa, vaikka on pimeää. Kuinka tunnen olevani pohjoisessa kotona, omieni seurassa, käpertyneenä hiljaa viltin alle. Tänne minä kuulun, mutta tiistaina palaan silti etelään. Rimpuilen ja rämmin loskassa, sulaudun taas mustaan marraskuuhun. Kunnes kohtaamme jälleen – lapin tyttö, hohtavat hanget ja kotoisa kaamos. Lentoliput tammikuulle ovat jo taskussa.
Voisin kirjoittaa siitä, mitä ajattelin tänään. Lukisitko?
Hei Pia, nyt olit kyllä jotenkin asian ytimessä! Rohkenisin jopa väittää, että blogitekstien suunnitteluun käytetty aika on suoraa suhteessa siihen, miten paljon teksti kerää lukijoita. Ja tarkoitan nyt niin päin, että mitä vähemmän käytät aikaa tekstin suunnitteluun, sen kiinnostavampi se on. Asian voi muotoilla myös niin, että mitä spontaanimpi teksti on, sen kiinnostavampi se on.
Enkä tarkoita niin, etten esimerkiksi nauttisi loistavan hyvin käyttämästäsi suomen kielestä tai etteikö jotain aihetta olisi hyvä joskus haudutella pitkäänkin tai etteikö faktoja ole hyvä tarkistaa huoella jos kirjoittaa asiapitoisempaa tekstiä.
Tarkoitan ehkä sitä, että monen ihmisen elämä on jo valmiiksi niin tiedontäyteistä ja uuden omaksumista vaativaa, että vapaa-aikana luetuilta blogeilta haetaan ennen kaikkea, tunnetta, elämystä, kohtaamista ja samastumista. Sitä, että pääsee kurkkaamaan jonkun aitoon elämään ja aitoihin kokemuksiin. Jos jonkun blogistin lukijaksi ryhtyy, niin ihan pienetkin arjen jutut tai sattumukset on kiinnostavaa luettavaa.
Blogistilla voi joskus olla korkeat ihanteet ja laatuvaatimukset postauksille, mutta lukijat odottavat usein enemmän nimenomaan persoonallista läsnäoloa. Ja tässä postauksessa sitä oli mahtavasti (vaikkakin kieli oli samaan aikaan hiottua 😉 ).
Todella hyviä pointteja, kiitos! Kynnys spontaanien tekstien julkaisemiseen on jostain syystä todella korkea, ehkä syynä ovat omat kriteerit, joita pikaisesti kirjoitetut tekstit eivät välttämättä täytä. Pakko silti myöntää, että olet oikeassa, näitä pitäisi kirjoittaa enemmän ja useammin, vaikka tyhjän paperin ääreen on paljon vaikeampi istahtaa, kuin valmiiksi mietityn ja päässä jäsennetyn aiheen. Läsnäolo on tärkeää, myös täällä kommenttilaatikossa, joka on jäänyt ihan hunningolle loppuvuodesta. Intensiivisempi läsnäolo olkoon yksi tämän vuoden tavoitteista!
Lukisin kyllä. Kysymykseni ei liity aiheeseen mutta minne Helsingin keskustassa kannattaa mennä syömään? Ei liian fine dining 🙂
Nyt pistit pahan. Helsingissä on ravintoloita niin moneen makuun ja hintatasokin vaihtelee. Ilman sen suurempia preferenssejä voisin suositella esimerkiksi Tocaa (italialaista bistroruokaa) tai Via Tribunalia (pizzaa). Myös Kampin Korttelista (kauppakeskuksen ylin kerros) löytyy laadukasta syötävää, eikä ole liian fiiniä tai jäykkää.
Kyllä. <3
<3
Hei; Ai että lukisinko? Lukisin, lukisin ja todellakin lukisin! Ahmisin tekstisi isoina paloina, lukisin uudelleen pureskellen ja nautiskellen ja kerran vielä jälkiruuaksi! Että tuliko selväksi mielipiteeni??
Tämä teksti on minusta sitä hienointa ja aidointa, ehkä spontaanisti kirjattua ja silti huoliteltua, niin hyvää ja värikästä kieltä. Tuo hyvin kirjoitettu on selkäytimessäsi, luulen. Tällaisista jutuista pidän eniten. Näistä välittyy tunnelma, ihmetys, aitous, ihan silmätippaa pukkaa. Tuntui vaan niiiiin hyvältä lukea.
Kiitos ❤. Ehkä luen vielä kerran hykerrellen…
Mitä mahdat ajatella huomenna?
Voi että. Pitää jatkossa luottaa enemmän selkäytimeen eikä tehdä oletuksia siitä, mitä ihmiset haluaisivat lukea. Jospa saisin tehtyä tästä jokaviikkoisen rutiinin. Pieniin yksityiskohtiin keskittyminen tekee välillä tosi hyvää. Tämä teksti syntyi niin, että mies lähti hiihtolenkille ja lupasin, että ennen hänen paluutaan on postaus valmis. Pysyin tavoitteessani ja ehdin lämmittämään sen päälle vielä saunankin. Kiitos ihanasta ja rohkaisevasta palautteesta!
Oi, lukisin. Tämä kirjoituksesi oli pitkästä aikaa ehdotonta parhaimmistoasi. Sanoisin, että olet parhaimmillasi kun kirjoitat vapaata ajatuksenvirtaa. Lukisin enemmän kuin mielelläni – lisää tätä!
Oi. Yritän antaa ajatusten virrata vapaasti myös vuonna 2018!
Todellakin lukisin <3 Tätä lisää!
Saamanne pitää!
Luen joka tapauksessa!
Kiitos Sari! <3
Ai lukisinko? – Toivottavasti luen! 🙂
Voi teitä. Tässähän tulee kohta paineita olla spontaani. 😉
Todellakin lukisin! Tämä oli ihan parasta, blogeissa jotenkin odottaakin spontaanisuutta ja jotenkin inhimillisyyttä, toisin kuin esim. lehdissä.
Olet oikeassa, tämä maailma tarvitsee lisää inhimillisyyttä ja vähemmän kiillotettua pintaa. Pitäisikö tässä vallan lopettaa kirjoitusten editointi ja sanojen suodattaminen? 🙂
Ihan sama mistä kirjoitat, luen aina 🙂 Luotan makuusi ja siihen, että osaat kirjoittaa monenlaisista aiheista. Kuten olen jo aiemmin sanonut – tämä on ainoa tällä hetkellä lukemistani blogeista, josta en jätä juttuakaan väliin. Osittain johtuu myös siitä että yhteistyöpostauksia on suorastaan ylistettävän harvoin. Ja sitten jos on, nekin on perusteltuja (ts sun ja blogin näköisiä) ja huolella laadittuja.
Ihanaa joulunodotusta!
Kiitos Emmi, ihana kuulla! Tämä palaute tuli tarpeeseen, toivottavasti viihdyt seurassani vielä pitkään. 🙂
Ihana teksti <3 Sieluun uppoavaa ja samalla lukemisen tietoista läsnäoloa parhaimmillaan, ainakin minulle. Teksti, jonka näkee, kokee ja tuntee kaikilla aisteilla. Kiitos, että jaoit nämä hetket!
Voih, miten ihanasti sanottu, kiitos Johanna. Haluaisin kirjoittaa enenmmänkin tällä tekniikalla, mutta jostain syystä on vaikea saada mieltä rauhoittumaan spontaanimpien tekstien äärelle. Näiden palautteiden jälkeen ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin sinnikkäästi totutella astumaan mukavuusalueen ulkopuolelle. Siellä odottavat ne parhaimmat jutut.