Kulttuurissamme kytee käsitys, jonka mukaan avioliitosta eronnut on epäonnistunut. Avioero määritellään kielitoimiston sanakirjassa seuraavasti: avioliiton purkaminen tai purkautuminen tuomioistuimen päätöksellä. Kahden ihmisen rakkauden loppu. Pelkkänä sananakin hankala, vokaalien valtaama, seitsemän kirjaimen väljähtynyt liitto. Negatiivisella leimalla lyöty, täynnä synkkiä ajatuksia ja surkeaa oloa.
Minäkin olen seissyt alttarilla. Tahtonut, ja todella tarkoittanut sitä. Heittäytynyt tuntemattomaan ja uskonut kohtaloni muiden käsiin. Luottanut asioiden lopulta järjestyvän, kunnes oli pakko luovuttaa. Tahtominenkaan ei aina riitä, joskus on myönnettävä tosiasiat ja asteltava eri teitä.
Avioliittoni kesti kokonaiset kymmenen viikkoa. Teknisesti ottaen liitto oli lainvoimainen aina maaliskuulle 2015 asti, mutta käytännössä se päättyi elokuussa 2014 yhdessä täytettyyn avioerohakemukseen. Vaikka itse olisinkin ollut valmis odottamaan suhteen kehittymistä pitemmälle, oli päätös viime kädessä yhteinen. Yksin parisuhdetta ei pidetä pystyssä, ei parhaimmalla tahdollakaan.
En silloin osannut murehtia sitä, että jatkossa virallisiin papereihin kirjataan kohdalleni eronnut, eikä asialla ole minulle edelleenkään mitään merkitystä. Parisuhdestatus ei määrittele ketään, eikä eronnut ole yhtään sen huonompi ihminen kuin se, joka jatkaa onnellisena liitossaan. Päättyneen parisuhteen jälkeen ihminen on usein viisaampi, tuntee paremmin itsensä ja sen mitä elämältä haluaa.
Ulkopuolelta katsottuna vain viikkoja kestävää aviotaivalta on helppo pitää vitsinä. Epäilemättä moni niin tekikin ja ajatteli samalla, kuinka pyhä häväistiin. Rohkenen olla eri mieltä, sillä ilman tuota erikoista kesää ja sen myllertävää matkaa tuskin olisin tässä, mullistavaa kokemusta ja mahtavia ystäviä rikkaampana. Onnellisena ja tyytyväisenä, rinnallani vihdoinkin kaipaamani kallio, johon turvallisesti nojata – tyynessä ja myrskyssä.
Ero ei aina ole huoltajuuskiistoja, katkeruudessa rypemistä, ex-kumppanin kampittamista, puolien valitsemista tai vuosien surutyötä. Se voi olla molempia kunnioittava päätös, joka tehdään hyvässä yhteisymmärryksessä, ilman riitoja tai draamaa, ilman kolmansia osapuolia tai mustia sukkia. Parhaassa tapauksessa ero on kahden aikuisen kypsyttelemä, oikea ratkaisu. Romanttisen rakkauden kadotessa ja parisuhteen päättyessä on hyvä muistaa, että toisesta on silti lupa välittää. Sillä kukaan muu ei tiedä, mitä kulissien takana oikeasti tapahtui. Kokemukset yhdistävät.
Samalla on hyväksyttävä se, että elämä jatkuu ja jossain vaiheessa ex-puolisokin toivottavasti rakastuu uudelleen. Vaikka välit olisivat kunnossa, kumppanin roolista ystävän rooliin siirtyminen ei välttämättä ole pala kakkua. Se vaatii totuttelemista ja aikaa.
Me teimme yhdessä päätöksen pysyä ystävinä. Yhdessä käytimme häävieraiden antamat häälahjat: kokkauskurssin, suomenlinnapiknikin ja lahjakortin jäätelöbaariin. Yhdessä istuimme ammattilaisen upottavalla sohvalla ja tyhjensimme kengät hiertävistä kivistä. Yhdessä päätimme järjestää myös erojuhlat.
Pyysimme Kari Kanalaa kirjoittamaan meille erotoimituksen. Halusimme tahtoa uudestaan, mutta tällä kertaa ystävinä, ei puolisoina. Todistajina rakkaimmat, ne samat, jotka todistivat myös avioliiton satamaan astumista. Niinpä lähetimme läheisillemme kutsun:
”Kaikki kiva päättyy aikanaan, niin myös meidän ensitreffit alttarilla. Koska erokin voi olla juhla, päätimme vielä kerran kutsua koolle hääväen ja muutaman muun matkalle osuneen hyvin tärkeän henkilön tämän erityisen projektin päätösbileisiin. Tarkoitus on vähän kilistellä maljoja (siis skumppaa!) ja samalla muistella viimeisen vuoden huikeita ja hieman erikoisiakin tapahtumia.
Jonkinlainen erorituaali suoritetaan n. klo 19, toivottavasti mahdollisimman moni on ehtinyt silloin paikalle. Eropari ei estele vieraita esittämästä verbaaliakrobatiaa tai muita viihdyttäviä suunvuoroja, mutta ketään ei pakoteta mihinkään. Musavehkeet viritellään myös, jotta tanssahtelu jalan vipattaessa onnistuu. Sormiruokaa, erokakkua ja kaffetta on suunnitelmissa, lauantaina nähdään mitä pöytään kannetaan. Tervetuloa!”
Ilta oli täynnä iloisia jälleennäkemisiä, tunteita, tanssia, musiikkia, lupauksia, halauksia, hyvää ruokaa, vielä parempaa juomaa ja liikutuksen kyyneleitä. Kari Kanala ja Maaret Kallio olivat elementissään, showmies ja shownainen. Uudelleen sovitettu Paratiisi kaikui juhlatilassa ja sai raikuvat aplodit. Viimeiset vieraat lähtivät aamuseitsemältä.
Juhlien tärkein osa oli ehdottomasti erotoimitus, jossa Kari Kanala kysyi meiltä tahdommeko jatkaa ystävinä. Toisin kuin ensitreffeillä, nyt sanoimme tahdon ihmiselle, josta oikeasti välitämme, valitsimme toisemme ystävinä. Siirtymäriitti tuli tarpeeseen, juhlien jälkeen pääsimme aloittamaan puhtaalta pöydältä.
Ele oli symbolinen, mutta meille erittäin tärkeä. Hääjuhlissa toisiinsa tutustuneilla kavereilla oli mahdollisuus tavata toisiaan ja samalla huomata, että voimme pitää hauskaa avioerosta huolimatta. Eikä kenenkään tarvinnut valita puoltaan.
Parisuhteen aloittaminen on aina riski, joka on otettava, jos haluaa rinnalleen toisen ihmisen. Yleensä riskin ottaminen kuitenkin kannattaa, sillä lyhyenkin yhdessä tallatun taipaleen jälkeen on taatusti parempi puoliso sille loppuelämän kumppanille, joka tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin. On uskallettava heittäytyä ja ottaa riski aina uudelleen. Elämä kantaa kyllä.
Kunpa kaikki avioerot hoidettaisi näin – olisi niin hitosti enemmän juhlia! Toki pitkät liitot kuorruttavat eron päälle paksumman peitteen, ja likaisissa lopuissa kädet ovat kaikesta kannattelemisesta liian raskaat skumppalasin nosteluun. Mutta onhan tämä nyt nerokas tapa pistää hommat pakettiin.
Juhlia ei ole tässä harmaassa elämässä koskaan liikaa! Pitkiä liittojakin on erilaisia, eikä kaikkien todellakaan tarvitse jatkaa ystävinä. Kun 11-vuotinen suhteeni päättyi keväällä 2013, arvelin jo silloin, että yhteytemme tuskin katkeaisi ainakaan kokonaan. Historiaa oli liian paljon hukattavaksi. Eron käsittelyn ja tuhansien kyyneleiden jälkeen olin edelleen samaa mieltä, mutta meni silti useampi vuosi, ennen kuin osasimme olla luontevia toistemme seurassa. Olen tyytyväinen, että asiat ovat kuten ovat. Aika teki tehtävänsä.
Ihana Pia! <3
<3 <3 <3
Kiitos Pia jälleen sielukkaasta kirjoituksesta. Kiitos! Olet ihana!
Kiitos kauniista sanoista, eila!
Jättipeukku <3
Jättimäinen kiitos! <3
Hei; Todella nerokas ja lämmin keksintö viettää erojuhlaa. Siitä jää hyvä mieli kaikille eikä mitään hampaankoloon tai jossiteltavaksi. Kaunis lopetus yhdelle elämän jaksolle.
Formaatti on formaatti. Enkä vieläkään ihan ymmärrä, miksi siinä pitää solmia avioliitto. Kun en osaa katsoa sitä viihdeohjelmana, osanottajat kun ovat tosissaa mukana. Ja leikkaamalla saadaan taas draaman kaarta ja mikä on todellista, sitä ei katsoja tiedä.
Sanopas, jos alussa olisikin ” yhteenliittämisjuhla”, eikö parit sitoutuisi silloin yhtä paljon? Enkä oikein tiedä, miksi koko avioliittojuttu minua häiritsee, koska jokainen saa tässä elämässä olla ja elää miten haluaa kunhan ei toiselle tee vahinkoa. Äh, taidan olla vaan vanha ja kaavoihin kangistunut.?
Se sitoutumisen aste taitaa riippua täysin osallistujien asenteesta. Jos lähdetään mukaan kattellaan-ajatusmallilla, ei siinä avioliitotkaan auta, mutta jos ollaan tositarkoituksella ja avoimin mielin, saattaisi tuollainen julkinen yhteenliittämisjuhlakin riittää. Mutta kuten sanoit, kuuluu formaattiin. Tottakai myös toivotaan, että avioliittoon astuvat suhtautuvat päätökseen tietyllä vakavuudella, vaikka elämä loppupeleissä ei niin vakavaa olekaan.
Muistelen, että tästä erojuhlasta oli jossain aiemmin juttua vai oliko se vaan siinä tämän kauden ensitreffien päätösjaksossa, muisti pätkii, mutta kuitenkin…tässä se nyt oli kattavammin kerrottu ja kiitos siitä. Mähän kuulun niihin jotka lyttäsivät ohjelman ekalla kaudella jo ennen kuin alkoi ja päätin että en katso…noh, kuinkas sitten kävikään 😉 Ekaa jaksoa päätin katsoa ja antaa mahdollisuuden, näin puoli jaksoa ja jäin kertaheitolla koukkuun! Ekalla kaudella musta tuntui, että kaikki yrittivät tosissaan, mitä ei ikävä kyllä voi sanoa tällä kaudella. Harmi. Ja kun silloin kukaan ei tiennyt mistä oikeasti on kyse! Nythän sitä on jo nähty monta kautta ja joo-o, yksikään jakso ei ole jäänyt välistä. Siinä saa itsekin hirveästi vinkkejä vaikka mihin ja se on hyvä. Tykkään 🙂 Tuollaiseen jos lähtee mukaan niin pitää tosiaankin heittäytyä ja uskaltaa eikä alkaa etsiä vikoja toisesta, sehän ei johda mihinkään. Hienoa on että pysyitte ystävinä. Ja pst. pst., täällä on inssimies ollut kuvioissa uudestaan kesäkuusta kuten aiemmin kerroin, mutta viime viikolla sovittiin, että ollaan ”oikeasti” yhdessä ja saattoi sunnuntaina sujahtaa sormuksetkin takaisin sormiin 🙂 Toivottavasti tämä nyt kestää, vaikka mistä tästä elämästä ikinä etukäteen mitään tietää, mutta riskejä saa ja kannattaa ottaa. Ei tarvitse sitten vanhana harmitella kun elämä jäi elämättä…
Taisi maikkari niistä uutisoida jo silloin aikanaan ja itsekin olen saattanut ohimennen mainita. Kyllä tälläkin kaudella kaikki varmasti yrittivät parhaansa. Tilanteeseen ei voi mitenkään valmistautua etukäteen ja omat reaktiot ja käyttäytyminen saattavat tulla yllätyksenä. Täytyy myös muistaa, että televisiossa näytetään vain todella pieni osa siitä, mitä oikeasti on tapahtunut. Mukavaa, että olet saanut vinkkejä omaankin eloon. 🙂
Oi onnea! Ehkä mies on vihdoin tajunnut mitä oli menettämässä, ihanaa! Kaikkea hyvää teille myös tähän uuteen vuoteen! 🙂