Muutaman kerran minulta on kysytty minkä supervoiman haluaisin, jos saisin vapaasti valita. Vastausta en ole koskaan pohtinut tosissaan, suusta on yleensä pullahtanut ulos tylsä ja tavanomainen vaihtoehto. Niin kuin nyt vaikka lentäminen, näkymättömyys tai ajassa matkustaminen. Kunnes eräänä kauniina päivänä hehkulamppu pääni päällä valaisi koko huoneen.
Jos valinta joskus osuisi eteeni, tahtoisin ehdottomasti taidon omaksua ihailemieni ihmisten persoonan piirteitä ja kadehdittavia ominaisuuksia. Tuosta vain kauhoisin paperipussiin positiivista ajattelutapaa, kärsivällisyyttä, keskittymiskykyä ja kunnianhimoa kuin irtokarkkikaupassa ikään. Samalla voisin lapata laareihin turhakkeita noukittavaksi niille, jotka niitä tarvitsevat. Pääsisin eroon epäjärjestelmällisyydestä, nipottamisesta, täydellisyyden tavoitteilusta ja huonosta itsetunnosta.
Pidän itseäni ihan sujuvana kirjoittajana, pätevänä ruoanlaittajana ja muutenkin mainiona mimminä, mutta toivottaisin silti tervetulleeksi paremman version minusta. Sellaisen superluovan, sporttisen ja idearikkaan ajankäytön mestarin, joka suoltaisi tekstiä kaksi kertaa nopeammin ja ehtisi joskus näkemään ystäviäänkin.
Ja sitten on vielä tämä blogi. Kun vuosi toisensa jälkeen jää ilman kutsua blogigaaloihin ja glitterkekkereihin, joissa flaneeraavat samat blogijulkkiset vuodesta toiseen, tulee yön pimeinä tunteina mietittyä, kuuluisinko joukkoon, jos olisin toisenlainen. Ja mitä se toisenlainen tarkoittaa? Yhtä esimerkkiä en pysty valitsemaan, mutta yhdistelemällä lempiblogejani luulisin löytäväni täydellisen yhdistelmän.
Haluaisin olla yhtä hauska kuin Mua lemmitkö vielä, Kustaa -blogin Tiia. Haluaisin osata sorvata tekstiä sohvista, vanhoista silmälaseista, noloista möläytyksistä, ala-asteen runovihoista ja köntsäsalaateista yhtä aikaa kevyesti ja syvällisesti. Sillä lailla diipisti, mutta kuitenkin niin, että lukija tyrskähtelee hallitsemattomasti kesken työpalaverin, kun eksyy epähuomiossa lukemaan aikaansaannoksiani projektipäällikön puheenvuoron aikana.
Haluaisin myös olla samalla tapaa rempseä ja suorapuheinen kuin Savusuolaa-blogin Janica. Kirjoittaa siekailematta tyylillä, joka ei ole kopioitavissa. Uskaltaa puhua omalla äänellä, eikä suoltaa sokeana sitä samaa, mitä kaikki muutkin. Pitää kiinni omista periaatteista ja sanoa ei, kun siltä tuntuu.
Haluaisin olla yhteiskunnallisesti valveutunut, älykäs ja rohkea kuin Emmi Nuorgam. Nainen, joka ei ole pompoteltavissa ja joka seuraa sydäntään välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat. Jos saisin kahmittua itselleni edes hitusen Emmin määrätietoisuutta, olisin onnellinen.
Tahtoisin osata kirjoittaa kuin Laura Tähkävuori. Kauniisti, koskettavasti ja runollisia mielenmaisemia maalaillen. Lauran jokainen lause on pieni taideteos – ainutlaatuinen ja ihailun arvoinen.
Tahtoisin olla yhtä positiivinen, pulppuileva ja iloinen kuin seikkailevat äidit Rimma + Laura. Kaksikko, jonka valloittavia reissureportaaseja ja hengästyttäviä valokuvia päädyn selailemaan kerta toisensa jälkeen. Kunpa saisin imettyä itseeni edes puolet siitä lahjakkuudesta, jonka tähän tutkapariin liitän.
Sivuhuomautuksena kerrottakoon, että juuri nyt mietin olikohan kadehdittavien ominaisuuksien listaaminen sittenkään ihan viisasta. Pientä epämukavuusalueen riittämättömyyden tunnetta on havaittavissa, mutta jatketaan, kun on kerran ryhdytty.
Ollapa niin kekseliäs ja näppäräsorminen kuin Kaikki paketissa -blogin Jani ja Aleksi ovat. Mikä olisi parempaa lepoa mielelle ja näytön tuijottamisesta väsyneille silmille kuin näpertäminen, käsin tekeminen, kotoilu ja rehellinen askartelu. Saisi meidänkin kotikolo uutta ilmettä ja toimivia yksityiskohtia.
Haluaisin olla yhtä avoin kuin Juliaihminen. Puhua rahasta, työstä, taloudesta, sijoittamisesta ja tienaamisesta ilman, että siihen liittyisi yhtäkään ajatusta siitä, voiko tämän nyt julkaista tai ääneen sanoa. Respect.
Tahtoisin olla yhtä tuottelias ja ammattimainen kuin Lähiömutsin Hanne. Unelmahommissa-kirjan luettuani ihailen järjestelmällisyyttä, tavoitteellisuutta ja kunnianhimoa vieläkin enemmän, mikäli se edes mahdollista on. Saiko sen supervoiman tilattua jostain? Tarve on akuutti!
Samaan aikaan mieleni tekisi olla yhtä kotoinen ja tukevasti maan pinnalla kuin Kokkipottilan Hannele. Kokit ja potit -blogia lukiessa lämpö leviää varpaisiin asti ja tulee jotenkin turvallinen olo. Kaikki on paikallaan ja paljaat jalat puutarhamullassa. Perinteitä arvostaen, mutta uutta luoden.
Lisään listaan vielä yhden ruokablogin, joka ilahduttaa monipuolisella reseptiikallaan ja luovalla tekemisellään. Tässä lajissa käännyn aina ensimmäisenä Hannan sopan puoleen. Osaisinpa olla yhtä hurmaava, helposti lähestyttävä ja hyväntuulinen kuin Hanna, yksi ehdottomista esikuvistani.
Juuri nyt haluaisin kuitenkin olla yhtä aktiivinen ja energinen kuin Pipo silmillä -blogin Milja. Käsittämätön määrä laskupäiviä, puuterilunta, kalliokiipeilyä, polkujuoksua ja luontoretkiä, eikä pelkästään Suomessa vaan ympäri maailmaa. Ei pelkkiä suunnitelmia vaan toimeen tarttumista ja toteuttamista, koska kerran täällä vain eletään. Umpihankea minäkin hiihdän, mutta Milja tekee sen potenssiin sata.
Siinä se jotakuinkin on, täydellisyys jota tavoitella. Tosin tähän hetkeen tarvitsisin vain pikkuruisen annoksen tahdonvoimaa, pikaisen suihkun ja ripsiväriä. Ja jonkun joka tyrkkäisi minut ylös sohvalta ja kohti ystävän syntymäpäiviä. Sillä luojan kiitos on perjantai!
Heippa! No voihan nenä. Mitenkä nyt on iskenyt tuommoiset ajatukset.Kaikki muu jääköön omaan arvoonsa, millainen haluaisit olla, mutta tuo Laura Tähkäpää. Et taida ymmärtää, miten hienoa tekstiä itse välillä tuotat, viimeisenä se ”Paluu arkeen…”. Välillä=kolahtaa niin, että…en osaa kuvata. En tietysti mikään asiantuntija ole, mutta olen ehtinyt lukea mahdottoman määrän kirjoja, ja kuvittelen erottavani, ei, vaan erotan, huonon tekstin hyvästä. Ja tuo teksti oli runollista ja hienoa. Minä en halua, että olet muunlainen. Minä en halua lukea tusinatekstejä, pidän pikkaisen kuivasta, mustasta huumoristasi, lämpimästä otteesta lähimmäisiin, rennosta otteesta ruoanlaittoon (tuunaat aina reseptit), askartelua on ruoan esille laitto (en osaa!), talouspuolella Matti havaittu ja karkotettu toivottavasti, suorapuheinen/avoin (vrt kuvasi laiturilla nakuna), pulppuileva (ei jököttäjä käy festareilla), joko riittää? Ja aktiivinen olet, mieti vähän mitä kaikkea hommailet. Ihan Duracell-pupu minuun verrattuna.
Joten, jätä haikailut. Täydellisyyden tavoittelu on hyve (minä myös )! Kunnianhimo, onko se jotain syötävää…
Jatka siis kuten tähän asti, tulos on ollut erinomainen. Kurkin noita ihalun kohteistasi, oli hyviä blogeja, mutta en lähde seuraamaan. Sinä riität ja pari muuta bloggaaja ja kirjat!
On ollut pakko vähän haudutella aromipesässä näitä kommentteja. Hämmentäviä ja hienoja, läikähtävät lämpimästi sydämessä jokaikinen. Kiitos, yritän parhaani jatkossakin!
Tiedän tunteen, todellakin… Mulla ois listaan vielä yksi lisäys: Haluaisin olla yhtä hyvä kokoamaan ajatukseni yhteen, ja tarjoilemaan lukijoilleni yhtä pureskeltua, oivaltavaa ja soljuvaa tekstiä kuin Lyhyenä hetkenä -blogin Piia!
Voi Milja, kiitos tästä! Pitäisi muistaa, että en ole yksin epävarmuuksieni kanssa. Jopa ammattikirjoittajat käyvät läpi samoja keloja jatkuvasti. Näitten kommenttien voimalla pötkii pitkälle.
Komppaan edellisiä. Sinun tekstisi ja tyylisi kirjoittaa on aivan eri sfääreistä kuin monellä muulla. Minäkin kävin kurkistamassa noita mainitsemiasi blogeja, mutta en jaksaisi niitä kaikkia seurata. Sinun blogisi käyn kurkkaamassa päivittäin, josko olisit jotain kirjoittanut. Tekstisi on välillä saanut minut pakahtumaan tunneryöpyn alle…kuinka joku saa puettua sanoiksi asioita, joita itse ajattelee. Tai jokin arkinenkin asia on kirjoitettu niin, että pelkästään luettava teksti on jo nautinto. Joskus olen ajatellut, että jos kirjoittaisit kirjan, ostaisin sen heti. Ei väliä, mistä se kertoisi. Sinulla on taitoa luoda ja kertoa tunnelmia, tunnetiloja, ihmisen sisäistä ajattelua. Älä turhaan odota julkista kiitosta, vaikka se varmaan olisi sinulle ansaittu palaute tästä kirjoitustyöstä. Luulen ja toivon, että blogisi lukijoita on paljon ja toivottavasti enemmän ihmisiä sen löytää jatkossakin. Ja jos minulta kysytään, olisit ehdottomasti ansainnut paikkasi niin blogigaaloihin kuin glitterkekkereihinkin! Kiitän tuhannesti niistä lukuhetkistä, jotka olen saanut kokea.
Mietin, mitä osaisin kommentoida tähän tekstiin. Yläoleva kommentti tuli kuin suoraan minun ajatuksistani, joten yhdyn siihen. Sinä Olet huikea!
Tällaisten palautteiden äärellä olen sanaton. Kiitos, että olette matkalla mukana. <3
No, Laura TähkäVUOREN (ei siis -pään, kuten joku aiempi kommentoija kirjoitti) veroista kirjoittajaa nyt ei taida muutoinkaan ihan heti löytyä. Mutta eipä onneksi tarvitsekaan. Meillä kaikilla on omat vahvuutemme – onneksi olet tietoinen omistasi ja osaat niitä myös hyödyntää.
Postaustoiveena olisi parisuhteeseen liittyviä tarinoita, se aihe kiinnostaa aina (mikäli ei ole liian henkilökohtainen). Millainen on teidän parusuhteen dynamiikka? Mitä ominaisuuksia arvostatte toisissanne? Mitkä ovat olleet merkittävimmät haasteet jne.
Kauheaaaa!!! Pyydän anteeksi nimivirhettä. Olin niin tunnekuohun vallassa, kun Pia haluaa kaikenmoisia piirteitä, ja hänellä kun on omat hyvät piirteensä. ?
Erityispahoittelut Laura Tähkävuorelle. ?
Ja kiitos korjauksesta.
Postaustoiveeseen taisinkin jo jollain tavalla vastata. 😀 Tarkoitus on jatkossakin valottaa meidän parisuhteen arkea menemättä kuitenkaan liian syvälle yksityiskohtiin. Ainakin arvoista ja haasteista ajattelin naputella tekstin ehkä jo ensi viikolla!
Senkin Pia, voi kun voisit nähdä itsesi muiden silmin! Olet juuri upea tuollaisena <3
Kiitos kauniista sanoistasi, oli hauska yhteensattuma, että luimme Hannelen kanssa tämän tekstin yhdessä, kun hän oli meillä viikonloppua viettämässä.
Kiitos Hanna. <3 Tässähän alkaa olla jo huijarisyndrooman merkkejä, kun ei millään meinaa uskoa, vaikka kuinka kehutaan. Kun janoaa tukea ja kannustusta, mutta kun niitä sitten saa, ajattelee, että onko tuo nyt tosissaan, jospa se vaan mun mieliksi sanoo. Olisipa pääkopassa on-off-nappula, josta tämän itsensä kyseenalaistamisen voisi sammuttaa. Ehkä se ajan kanssa muuttuu, toivotaan niin!
Hei Pia! Varmasti hienoja blogeja nuo, joihin itseäsi vertasit, mutta minun lukulistalleni ne eivät ole kivunneet. Tuli mieleen se eräästä runosta tuttu ajatus (yhtäkkiä en muista kuka suomalainen runoilija!) ”Kukaan muu ei seiso sillä paikalla, jolla sinä seisot”. Eli jokaisen tavassa katsoa ja kokea on jotain ainutlaatuista. Se mikä jonkun tekstistä tekee kiinnostavaa, on uskollisuus sille omalle näköalalle ja se että onnistuu välittämään aidosti oman kokemusmaailmansa. Sinun teksteissäsi ja tavassa kertoa on jotain koukuttavaa, yksityistä, mutta samalla sillä tavalla yleistä, että on helppo samastua. Uskon, että vain tekemällä sitä omaa sydämen juttua, voi menestyä. Vain silloin siihen juttuun tulee joku sielukkuus, jota ei voi feikata. Ja sinulla on jo se. Ikuisuus kysymys on tietysti se, että jos haluaa elättää itsensä bloggaamalla. Täytyykö silloin myydä osa itsestään väistämättä? En tiedä, koska en itse bloggaa. Mutta näitä sinun tekstejäsi luen, koska niihin jää koukkuun 😀
Kiitos kauniista sanoista, Maarit! Hieno sitaatti, näinhän se juuri on. Kun uskaltaa hypätä geneeriseltä toteavalta tasolta oman ajattelun ja kokemusten pariin, muuttuu tekstikin kiinnostavaksi. Onneksi tärkeimmät rahavirrat tulevat tällä hetkellä ihan muusta kuin bloggaamisesta, vaikka teksteillä onkin ollut osuutensa asiaan. Ja tässä yhteydessä on tietysti pakko huomauttaa, että vaikka tekisinkin enemmän yhteistyöbloggauksia, niiden sisältö ja mielipiteet ovat AINA omiani. Arvojani ja persoonaani en myy kenellekään mistään hinnasta. Sielukkuus on säilytettävä.
Sinulle Pia kiitos listauksestasi, sillä löysin sen kautta vielä muutaman uuden tuttavuuden.
Mutta en han jokaista sanaa postauksessasi suostu ymmärtämään. Sillä jos tekisin itse samanlaisen, sen mestarillisen sanataituri-osuuden kohdalla lukisi erään Lyhyenä hetkenä -bloggaajan nimi ja nimen kohdalla olisi linkitys hänen blogiinsa <3…. Ei mulla muuta. Paitsi, että ihanaa syksyä sinulle vielä vain <3!
Oi Rouva Sana, minkä teit! Täällä vallan punastutaan kohteliaisuudesta. Yritän kovasti olla kursailematta, kiitän kauniisti ja toivotan ihanaa syksyä sinullekin!
Itselleni tästä blogista tulee tosi kotoisa ja levollinen olo. Juuri tuo mielikuvien luonti ja muutenkin inspiroiva ote elämään. Lisäksi mielestäni tapa kirjoittaa blogia siten että tarinat rakentuvat reseptien ympärille on todella uniikki, tosin en lue muita ruokablogeja. Harmi ettei enempää tunnustusta ole ilmaantunut blogillesi, minä kuitenkin haluan kiittää sinua lempinlogista. Ja samaa mieltä ylemmän kanssa, jos ikinä kirjan kirjoitat, olisi upeaa!
Ihanaa, kiitos! Tällaiset tunnustukset ovat noin tuhat kertaa koskettavampia kuin yksikään gaalakutsu tai blogipalkinto, sillä ilman sinunlaisiasi lukijoita, blogia tuskin olisi edes olemassa. Ja pakkohan se on tunnustaa, että kirjahaave muhii omassakin takaraivossa, mutta ihan vielä ei sen aika ole, toivottavasti kuitenkin seuraavan viiden vuoden aikana!
Kiitos, Pia, ihanista sanoistasi. Kun Soppa-Hanna luki tekstiäsi minulle ääneen, meni hetki tajuta, että mitäs se tyyppi siellä sohvannurkassa höpöttelee 🙂
Olen tismalleen samaa mieltä monen jo kommentoineen kanssa: olet ihan huikea juuri tällaisena kuin olet. Blogi on ihan tosi hurmaava ja tänne on aina kiva tulla.
Kommenttiasi lukiessa purskahdin melkein itkuun. Kiitos.
<3 <3 <3
Olisinpa minä yhtä taitava kirjoittamaan ja kuvailemaan tunteita, hajuja ja makuja, kuin tämän kirjoittanut Pia. Pakko sanoa myös, että fanitan myös jokaista mainitsemaasi bloggaajaa, ihana lista!
Ohhoh. Nuorgamin Emmi, minun kommenttilootassani. Tässä on nyt sellainen pieni fan girl moment, siitäkin huolimatta, että saavuit vähän niin kuin kutsuttuna. Sata sydäntä takaisin, sinä ihana! <3
Pia, olet sekä kirjoittajana että eläjänä inspiroiva. Olemuksesi ja sanasi kulkevat kädekkäin; molempien seurassa viihtyy, ei ole kiire minnekään. Pus!
Luoja, miten sinä osaatkin sanasi asetella! Kiitos Laura, toivottavasti nähdään pian ja viihdytään, sillä tunne on molemminpuoleinen.