Palasimme Espanjasta kaksi viikkoa sitten. On aika paljastaa, missä söimme ja mitä suosittelemme. Ensin on vuorossa ruokamatkailijan Madrid, ensi viikolla paneudutaan Fuengirolan ja Malagan ravintoloiden antimiin. Siispä asiaan: ravintolavinkit Madridiin, olkaa niin hyvät.

Ennen matkaa teen yleensä vähintään muutaman ravintolavarauksen. Tai ainakin suunnittelen tekeväni. Tai siis.. jos totta puhutaan, viime vuosina olen valmistautunut reissuihin luvattoman huonosti. Hyvä, että kentällä tiedän, mihin olen lentämässä. Ravintolavaraukset teen viime tingassa, jos ylipäätään muistan niitä tehdä lainkaan. Ja silti kutsun itseäni ruokamatkailijaksi. Pitäisiköhän vähän tsempata?

Könytessämme kolmenkymmenen asteen helteessä ylimmässä kerroksessa olleeseen airbnb-lukaaliin helmeilee hiki otsalla. Asunto on pätsi. Ikkunoiden eteen rullattavat kaihtimet ovat olleet auki ja aurinko on päässyt paistamaan täydellä teholla. Isäntämme ei ole moksiskaan, vaan esittelee asuntoaan vuolain sanoin. Kun vihdoin saan suunvuoron, kysyn voisiko hän suositella lähistöltä muutamaa hyvää ravintolaa. Vietämme kartan parissa hyvän tovin. Paperille ilmestyy ympyröitä, nuolia ja poikakäsialalla raapustettuja ravintoloiden nimiä. En halua keskeyttää isännän innostunutta esitelmää, kestän vielä hetken, sitten on kylmän suihkun vuoro.

Bodega de la Ardosa – Madridin paras tortilla de patata

Ensimmäisen illan nälkä vaikeutti valinnan tekemistä. Isäntämme oli osoittanut kartalta paikan, jossa valmistetaan hänen mukaansa Madridin paras tortilla de patata. Sinne siis! Malasañan sydämessä sijaitseva Bodega de la Ardosa oli yhdeksän aikaan tungokseen asti täynnä. Ajatus väkijoukon sekaan ahtautumisesta ei tuntunut hyvältä ajatukselta, joten päätimme kiertää pari korttelia siinä toivossa, että osa asiakkaista katoaisi sillä aikaa koteihinsa. Kurkkasimme Mercado de San Ildefonson katuruokataivaaseen. Runsaudenpula iski kasvoille välittömästi, eikä levoton mieli osannut pysähtyä minkään myyntitiskin kohdalle. Väenpaljoudesta päätellen halli olisi todella ollut kokeilemisen arvoinen. Me kuitenkin käännyimme kannoillamme ja palasimme toiveikkaina takaisin Calle de Colónille.

Odottelu kannatti, sillä pystypöytä vapautui juuri kun ujutimme itsemme sisään ravintolaan. Saman tien viereisen pöydän herraseurue tarjosi minulle oma-aloitteisesti baarijakkaraa. Tottumaton suomalainen hämmentyi ensin, mutta otti lopulta tarjouksen vastaan. Seurasimme hengästyttävää tapasteatteria ja yritimme saada jutun juonesta kiinni. Tarjoilijat sukkuloivat ihmisten seassa ja sujahtivat välillä tiskin alta keittiön puolelle. Baaritiskin puolelle pääsi tosiaan vain, jos oli riittävän vetreä. Mitään avattavaa porttia ei näkynyt, vaikka takahuoneen puolella näkyi myös asiakaspaikkoja ja hilpeitä seurueita.

Vajaan kolmen euron perunamunakas oli kaiken hehkutuksen arvoinen. Ilmava ja mielettömän maukas. Kotona emme ole koskaan päässeet lähellekään vaikka ainekset ovat samat. Tilasimme pöytään myös mustekalaa ja muutaman kinkulla ja Cabrales-sinihomejuustolla täytetyn kroketin. Seuraksi pari lasia punaista ja täyttävä iltapala oli valmis. Kuitti jäi ravintolaan, mutta muistelen loppulaskun olleen kahdelta reilun 20 euron luokkaa. Varsin kohtuullista siis. Seuraavalla kerralla on ehkä yritettävä tiskin taakse, sillä utelias mieli ei lepää, ennen kuin mysteeri on selvitetty.

Bodega de la Ardosa
Calle de Colón 13, 28004 Madrid

Sardiineja El Puerto de Cabreirassa

Seurasimme airbnb-isäntämme Celson neuvoja toisenkin kerran pari päivää myöhemmin. Pysyttelimme edelleen Malasañan kaupunginosassa, mutta tällä kertaa kartta ohjasi meidät lähelle Plaza del dos de Mayon aukiota. Plaza oli täynnä kaveriporukoita ja nuorisoa, tunnelma oli kuin Dallape-puistossa lämpimänä kesäiltana. Lämpöä tosin oli yli 30 ja väkimäärä varmasti ainakin kolminkertainen. Pussikalja maistui ja musiikki raikasi. Puiston laidoilla istuivat sulassa sovussa perheet ja harmaapäiset mammat ja papat. Joku möi itse tekemiään korvakoruja, toinen kauppasi naposteltavaa. Puheensorina kuului kortteleiden päähän.

Me olimme kuitenkin menossa syömään, emme etkoille. Ravintolan kotikatu Calle Velarde osoittautui vintage-kauppojen aarreaitaksi. Harmillista, että nälkä kurni vatsassa niin äänekkäästi, että shoppailut oli nekin jätettävä odottamaan seuraavaa kertaa. El Puerto de Cabreira oli tyhjillään, kun astelimme sisään. Normaalisti sivuuttaisin tyhjän ravintolan ja etsisin sellaisen, missä pöydät ovat täynnä paikallisia. Tällä kertaa nälkäkiukkuinen ruokaharrastaja työnnettiin päättäväisesti ovesta sisään, olihan meillä paikasta kuitenkin suositus. Sitäpaitsi ilta oli espanjalaisittain vielä hyvinkin nuori.

Eteemme kannettiin toinen toistaan muhkeampia tapaslautasia ja kevyt illallinen jäi haaveeksi vain. Illan mittaan ravintola täyttyi asiakkaista ja pöytä mustekalasta, anjoviksista, perunoista, jättikatkaravuista, leivästä ja vihreistä paprikoista. Omaksi suosikiksini nousivat marinoidut anjovikset – boquerones vinagre. Kaikki tämä huuhdottiin alas Ribera del Dueron alueen Tempranillon avustuksella. Lasku kahdelta oli 63 euroa.

El puerto de Cabreira
Calle Velarde 13, 28004 Madrid

Algarabian kokkaavat siskokset

Reissun ainoa pöytävaraus oli tehty ystävien suosituksesta Algarabiaan, pieneen perheravintolaan, jota kaksi siskosta pyörittävät. Varausta tehdessä ajattelin noudattavani espanjalaista illallisaikataulua ja buukkasin pöydän yhdeksäksi. Saavuimme paikalle kuitenkin suomalaisittain täsmällisen ajoissa – kymmentä vaille. Ravintolan ovi oli lukossa. Ovessa oli tarra poikineen, mutta aukioloajat puuttuivat. Ovikello löytyi, joten reippaana tyttönä painoin sitä. Jospa tämä olikin paikka, johon ei noin vain kävellä sisään.

Ovi raottui ja äkäinen ääni kysyi, millä asialla olemme. Menimme sanattomaksi ja pian pää pilkisti oven takaa ja kysyi mitä haluamme. Sönkötimme, että meillä on pöytävaraus tähän ravintolaan, olemmeko hanoikeassa paikassa? Siihen oven raossa seisova tiukkailmeinen rouva töksäytti, että ravintola avautuu vasta 10 minuutin kuluttua. Onneksi paikalle oli ilmaantunut myös toinen pariskunta, joilla oli varaus samaan aikaan. Ovelta kuului vain syvä huokaus ja mutinaa, jonka tulkitsimme kutsuksi tulla sisään. Ilta alkoi todella lupaavasti.

Rappusten yläpäässä oli kodikkaasti sisustettu pieni ja sympaattinen ruokasali, johon mahtui parikymmentä vierasta kerrallaan. Meidät ohjattiin ikkunan viereen. Tuuli leyhytteli ohuita verhoja, joiden takana kasvoi viidakko. Ulos ei nähnyt, sillä kasvit peittivät ikkunan kokonaan. Valaistus oli hämärä. Yhteen pöytään oli sijoitettu toimisto lukulamppuineen, toisella oli korkea pino keittokirjoja. Salin puolella häärivän siskon äreys oli tiessään. Menua tuodessaan hän vitsaili, että me pohjoisen asukit syömme kummallisiin aikoihin. Keittiössä kolisi ja siskoista toinen vilahti välillä keittiön heilurioven ikkunan takana.

Nälissämme tilasimme keittiömestarin menun, jonka hinta taisi olla 35 euron tietämillä per nassu. Ruoka oli konstailematonta ja ronskia, rouheaa espanjalaista kotiruokaa. Alkuun friteerattua vihreää parsaa ja pari krokettia, sitten turskaa, jota seurasi mediumiksi kypsennetty possu sipulin kera. Ilmeistämme näkyi ihmetys ja annokset tuonut sisko kiirehti lupailemaan, että voi kyllä paistaa possun kypsäksi, mutta että Madridissa se kuuluu syödä näin. Halusimme uskoa, että näin tosiaan on ja päätimme ottaa riskin. Ehkä meitä on kotikeittiöissä peloteltu trikiinikertomuksilla aivan turhaan. Google muuten osaa kertoa, että viimeisin sianlihasta saatu trikiinitartunta on todettu Suomessa 1970-luvulla ja että EU-määräykset velvoittavat valvomaan sianlihan laatua niin tarkkaan, ettei tartuntoja muuallakaan EU-alueella juurikaan enää esiinny. Saatan ehkä silti paistaa oman possuni kypsäksi asti.

Jälkiruokaa oli kahta lajia, omenaa ja valkosuklaata sekä suklaakakkua ja vadelmaa. Vaikka keittiömestarin menu oli maistuva, suosittelen kuitenkin tilaamaan listalta. Jälkiviisaana olisi ollut mahtava testata siskojen versiota esimerkiksi pitkään haudutetusta häränhännästä. Illallinen oli silti kaikin tavoin elämys ja molemmat siskot lopulta hurmaavia. Kun pyysin heitä kuviin, meitä palvellut sisko hävisi selkämme taakse ja palasi kasvoillaan aurinkolasit poseeratakseen kuin filmitähti. Toivoimme kaikkea hyvää siskosten perinteiselle ravintolalle, samanlaista autenttista kokemusta tuskin olisimme mistään muualta saaneet. Kuuden ruokalajin illallinen ja viinipullo maksoi kahdelta 95 euroa.

Jos menette syömään, kertokaa ihmeessä terveisiä! Varaus kannattaa, sillä keittiö ei ole pitkään auki. Jo puoli yhdeltätoista seurueita käännytettiin ovelta, vaikka tilaa olisi ollut. On aivan liian myöhäistä, perustelivat siskokset. Me laskeuduimme portaita alas kadulle ja vyöryimme takaisin asunnolle.

Algarabia
Calle Unión 8, 28013 Madrid

Salmorejoa ja sisustussuunnittelua

Algarabian siskoksilta saimme vinkin, joka osoittautui kullanarvoiseksi. Barrio de las Letrasin alueella järjestettiin samalla viikolla Decoracción 2017, vuosittainen katufestari, jossa on esillä sisustussuunnittelijoiden teoksia.

Antiikkikauppiaat ja sisustuspuodit olivat vallanneet kadut ja jokainen kadunvarren liikehuoneisto oli kuin pieni taideteos. Yli sata kauppaa oli saanut uuden ulkoasun ammattilaissuunnittelijan käsissä. Oli ihmemaan irvikissaa, hopeisia palmuja, lintuja ja rantapalloja. Lisäksi alueella oli meneillään parvekkeenkoristelukilpailu, johon kuka tahansa sai osallistua.

Me olimme liikenteessä päiväsaikaan, jolloin kaduilla oli vielä väljää, mutta voin kuvitella, että iltaisinkin meno olisi ollut näkemisen arvoinen. Tarjolla oli myös ilmaista olutta sekä erinäisiä tuotenäytteitä. Istahdimme Cafe Ganzin houkuttelevan varjoiselle terassille ja tilasimme kylmät salmorejo-tomaattikeitot. Ruoka oli niin kaunista ja hyvää, että olisi tehnyt mieli palata samaan paikkaan illalliselle.

Ganz Cafe
Calle de Almadén 9, 28014 Madrid

Kylmää käsityöläisolutta!

Lopuksi vielä bonusvinkki oluen ystäville. Asuinkadullamme oli Madridin ensimmäinen käsityöläispienpanimo Fábrica Maravillas. Taloutemme olutasiantuntija suosittelee lämpimästi. Siiderinystävä piti kovasti panimon baarissa maistamastaan asturialaistyyppisestä hanajuomasta. Laajempi valikoima pienpanimo-oluita löytyy muutaman korttelin päästä Bee Beer -kuppilasta, joka järjestää myös tasting-iltoja. Me ostimme tällä kertaa muutaman pullon mukaan, mutta samalle illalle olisi ollut maistelupaikkoja vapaana. Ehkä ensi kerralla!

Fábrica Maravillas
Calle de Valverde, 29, 28004 Madrid

Bee Beer
Calle Augusto Figueroa 30, 28004 Madrid