Oluella Kierossa silakassa – Pienpanimokierros Utrechtissa

On maaliskuinen viikonloppu Utrechtissa, Hollannissa. Yksivaihteiset vuokrapyörät rullaavat yliopistolta kohti kaupungin vanhinta panimoa. Sieltä alkaa 15 kilometrin ja viiden pienpanimon kierros, jonka reitin on suunnitellut aiemmin samana vuonna kaupunkiin muuttanut ystäväni. Paikallisen tavan mukaan kypärää ei käytetä ja pienessä sievässäkin on sopivaa tankotissutella takaisin kotiin. Liitymme pyöräkaistalle pukumiesten ja opiskelijoiden tasaisen jatkuvaan virtaan ja nautimme kevätauringon lempeästä lämmöstä.

Oudaen – kaupungin vanhin pienpanimo

Historiallisessa kivitalossa sijaitseva Oudaen on perustettu 1990. Kahdenkymmenenviiden vuoden iällä ansaitaan siis kaupungin vanhimman pienpanimon titteli. Isäntämme mukaan Oudaen on lämmittelyä. Oluet eivät kuulemma ole kummoisia, mutta ruoka on kohtuullista. Tilaamme paikalliseen tapaan täytetyt leivät ja tuopilliset mallasjuomaa.

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

En löydä listalta yhtään hapanolutta muistuttavaakaan vaihtoehtoa, joten lasiini kaadetaan epäortodoksisesti roseviiniä. Seuralaisenikaan eivät vakuutu juomavalikoimasta, mutta lasit tyhjennetään silti viimeiseen pisaraan asti. Kolmen vartin kuluttua vatsat ovat täynnä ja valmiina vastaanottamaan kierroksen seuraavan pienpanimon tuotoksia.

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

Oudaen
Oudegracht 99

De Leckere – hipsterifiilistä rahtilaivojen reitillä

Ajamme fillareilla rinkiä teollisuusalueella, sillä De Leckeren edellisenä syksynä perustettu panimobaari on piilotettu ison messuhallin taakse, pienen kujan päähän. Terassi on vielä sisustamatta ja sisälläkin näyttää keskeneräiseltä, mutta palvelu pelaa senkin edestä. Tilaamme maistelusetin, johon saamme valita oluet itse. Pulitamme neljästä oluesta ja kulhollisesta sipsejä 10 euroa.

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

Burgereita ja muuta tuopin kylkeen sopivia ruokia olisi ollut tarjolla koko listallinen, mutta tässä vaiheessa Oudaenin leivät pitävät meidät vielä kylläisinä. De Leckeren oluet ovat hyviä, lista on pitkä ja sieltä löytyi maisteltavaa myös tällaiselle nirsolle oluen ystävälle. Tänne pitää päästä uudestaan kesällä, kun aurinko helottaa puiselle terassille, rahtilaivat seilaavat kanavaa pitkin ja olut helmeilee kylmänä lasissa.

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

Werkspoor Café De Leckere
Tractieweg 43

Oproer – olutta ja kasvisruokaa vanhassa teollisuushallissa

De Leckere ja Oproer sijaitsevat vajaan kilometrin kävelymatkan päässä toisistaan, joten jos haluat piipahtaa vain parissa pienpanimossa, tässä on varteenotettava vaihtoehto. Samalla voit nauttia vaikka kolmen ruokalajin vegeillallisen, mutta sitä varten kannattaa ehdottomasti varata pöytä. Vaikka tämänkin ravintolan ympäristö on kaikkea muuta kuin kaunis, ruoka ja juoma ovat vahvan suosituksen arvoisia.

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

Paikka on omaleimainen vessoja myöten. Pöntön vieressä kohoaa kasa halkoja, joita poltetaan ravintolan hiiligrillissä. Savuinen Gose todella on savuinen ja muutenkin oluet ovat seurueen mieleen. Harmillisesti meillä on jo kiire seuraavaan paikkaan, emmekä ehdi testaamaan kasvisruuastaan kuuluisan keittiön antimia. Tummat pilvet taivaanrannassa enteilevät sadetta, ja meillä on vielä kaksi paikkaa koluttavana.

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

Oproer Brouwerij
CAB-Rondom 90A

Maximus – lämmin keidas keskellä peltoa

Seuraava stoppi yllättää. Pienpanimoravintola on pellon laidassa ja se näyttää ulkopuolelta hiljaiselta. Mieleen nousee pienen paikkakunnan ABC jossain kylän laitamilla. Epäilyttää. Sisällä tunnelma on täysin toisenlainen, sillä paikka on ääriään myöten täynnä. Puheensorina, taustamusiikki, kynttilät ja lämmin valaistus tekevät Maximuksesta kovin kotoisan. Yhtään pöytää ei ole vapaana, mutta henkilökunta taikoo meille nopeasti takahuoneesta pystypöydän ja neljä baarijakkaraa. Tilaamme pikkupurtavaa ja neljä tuoppia olutta, hinta on kierroksen kallein. Ihastumme hedelmäiseen Pandoraan, Dutch Pale Aleen, joka sopii jopa minun suuhuni hyvin. Otamme vielä toiset, vaikka sadetutka kertoo tihkusateen alkavan kymmenen minuutin sisään.

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

Brouwerij Maximus
Pratumplaats 2A

De Kromme Haring – oluella kierossa silakassa

Pienpanimokierroksen viimeinen kohde on yhtä hankala löytää kuin edeltäjänsäkin. Pimeässä ja märässä illassa ajamme pari kertaa oikean kadunkulman ohi. Pieni ja huomaamaton kyltti ohjaa kohti bussivarikkoa, metalliaidan vierellä kulkee jalkakäytävä, joka koukkaa hetken kuluttua tiilirakennusten keskelle. Sisäpihan perällä ikkunoista loistaa valo, De Kromme Haring eli kiero silakka kavereineen odottaa jo meitä.

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

Olutvalikoima on mahtava ja vielä mahtavampi on ruokalista. Vai mitä sanotte burgereista, pientuottajan makkaroista ja itse leivotusta hapanjuurileivästä? Kiero silakka kietoo meidät pyrstönsä ympärille, ja tarjoaa ehdottomasti kierroksen parhaat oluet ja asiallisimmat eväät. Tuoppiini hanasta laskettu vadelmainen sour Lactic Fantastic jättää kielelleni pitkän makumuiston. Jos oikein pinnistelen, maistan sen happamuuden suussani etäisesti edelleen.

De Kromme Haring
Europalaan 2C

Lopuksi vielä asiaankuuluvat kiitokset. Kaikki kunnia pienpanimokierroksen suunnittelusta ja varsin viihdyttävästä seurasta kuuluu paikallisoppaille, siis suurkiitos T & A! Ja koska tässä ollaan insinöörejä melkein koko sakki, ei panimokierros tietenkään ole mitään ilman karttaa. Reitin voi kulkea kumpaan suuntaan tahansa, koko kierrokselle kannattaa varata aikaa ainakin kuusi tuntia. Jos oikein innostuu, rundia voi jouhevasti jatkaa Utrechtin keskustan lukuisissa olutravintoloissa. Tervemenoa Hollantiin!

Lue myös:
Hollannin pettämätön pyörätieverkosto – fillarin selässä Utrechtin ympäri
Utrecht – ensivaikutelmia ja ihmetyksen aiheita

Ruokamatkailijan vinkit Madridiin – tapaksia, sardiineja ja kylmiä keittoja

Palasimme Espanjasta kaksi viikkoa sitten. On aika paljastaa, missä söimme ja mitä suosittelemme. Ensin on vuorossa ruokamatkailijan Madrid, ensi viikolla paneudutaan Fuengirolan ja Malagan ravintoloiden antimiin. Siispä asiaan: ravintolavinkit Madridiin, olkaa niin hyvät.

Ennen matkaa teen yleensä vähintään muutaman ravintolavarauksen. Tai ainakin suunnittelen tekeväni. Tai siis.. jos totta puhutaan, viime vuosina olen valmistautunut reissuihin luvattoman huonosti. Hyvä, että kentällä tiedän, mihin olen lentämässä. Ravintolavaraukset teen viime tingassa, jos ylipäätään muistan niitä tehdä lainkaan. Ja silti kutsun itseäni ruokamatkailijaksi. Pitäisiköhän vähän tsempata?

decoraccion 2017

Könytessämme kolmenkymmenen asteen helteessä ylimmässä kerroksessa olleeseen airbnb-lukaaliin helmeilee hiki otsalla. Asunto on pätsi. Ikkunoiden eteen rullattavat kaihtimet ovat olleet auki ja aurinko on päässyt paistamaan täydellä teholla. Isäntämme ei ole moksiskaan, vaan esittelee asuntoaan vuolain sanoin. Kun vihdoin saan suunvuoron, kysyn voisiko hän suositella lähistöltä muutamaa hyvää ravintolaa. Vietämme kartan parissa hyvän tovin. Paperille ilmestyy ympyröitä, nuolia ja poikakäsialalla raapustettuja ravintoloiden nimiä. En halua keskeyttää isännän innostunutta esitelmää, kestän vielä hetken, sitten on kylmän suihkun vuoro.

Bodega de la Ardosa – Madridin paras tortilla de patata

Ensimmäisen illan nälkä vaikeutti valinnan tekemistä. Isäntämme oli osoittanut kartalta paikan, jossa valmistetaan hänen mukaansa Madridin paras tortilla de patata. Sinne siis! Malasañan sydämessä sijaitseva Bodega de la Ardosa oli yhdeksän aikaan tungokseen asti täynnä. Ajatus väkijoukon sekaan ahtautumisesta ei tuntunut hyvältä ajatukselta, joten päätimme kiertää pari korttelia siinä toivossa, että osa asiakkaista katoaisi sillä aikaa koteihinsa. Kurkkasimme Mercado de San Ildefonson katuruokataivaaseen. Runsaudenpula iski kasvoille välittömästi, eikä levoton mieli osannut pysähtyä minkään myyntitiskin kohdalle. Väenpaljoudesta päätellen halli olisi todella ollut kokeilemisen arvoinen. Me kuitenkin käännyimme kannoillamme ja palasimme toiveikkaina takaisin Calle de Colónille.

bodega de la arbosa madrid

Odottelu kannatti, sillä pystypöytä vapautui juuri kun ujutimme itsemme sisään ravintolaan. Saman tien viereisen pöydän herraseurue tarjosi minulle oma-aloitteisesti baarijakkaraa. Tottumaton suomalainen hämmentyi ensin, mutta otti lopulta tarjouksen vastaan. Seurasimme hengästyttävää tapasteatteria ja yritimme saada jutun juonesta kiinni. Tarjoilijat sukkuloivat ihmisten seassa ja sujahtivat välillä tiskin alta keittiön puolelle. Baaritiskin puolelle pääsi tosiaan vain, jos oli riittävän vetreä. Mitään avattavaa porttia ei näkynyt, vaikka takahuoneen puolella näkyi myös asiakaspaikkoja ja hilpeitä seurueita.

bodega de la arbosa madrid

Vajaan kolmen euron perunamunakas oli kaiken hehkutuksen arvoinen. Ilmava ja mielettömän maukas. Kotona emme ole koskaan päässeet lähellekään vaikka ainekset ovat samat. Tilasimme pöytään myös mustekalaa ja muutaman kinkulla ja Cabrales-sinihomejuustolla täytetyn kroketin. Seuraksi pari lasia punaista ja täyttävä iltapala oli valmis. Kuitti jäi ravintolaan, mutta muistelen loppulaskun olleen kahdelta reilun 20 euron luokkaa. Varsin kohtuullista siis. Seuraavalla kerralla on ehkä yritettävä tiskin taakse, sillä utelias mieli ei lepää, ennen kuin mysteeri on selvitetty.

Bodega de la Ardosa
Calle de Colón 13, 28004 Madrid

Sardiineja El Puerto de Cabreirassa

Seurasimme airbnb-isäntämme Celson neuvoja toisenkin kerran pari päivää myöhemmin. Pysyttelimme edelleen Malasañan kaupunginosassa, mutta tällä kertaa kartta ohjasi meidät lähelle Plaza del dos de Mayon aukiota. Plaza oli täynnä kaveriporukoita ja nuorisoa, tunnelma oli kuin Dallape-puistossa lämpimänä kesäiltana. Lämpöä tosin oli yli 30 ja väkimäärä varmasti ainakin kolminkertainen. Pussikalja maistui ja musiikki raikasi. Puiston laidoilla istuivat sulassa sovussa perheet ja harmaapäiset mammat ja papat. Joku möi itse tekemiään korvakoruja, toinen kauppasi naposteltavaa. Puheensorina kuului kortteleiden päähän.

pulpo el puerto de cabreira

Me olimme kuitenkin menossa syömään, emme etkoille. Ravintolan kotikatu Calle Velarde osoittautui vintage-kauppojen aarreaitaksi. Harmillista, että nälkä kurni vatsassa niin äänekkäästi, että shoppailut oli nekin jätettävä odottamaan seuraavaa kertaa. El Puerto de Cabreira oli tyhjillään, kun astelimme sisään. Normaalisti sivuuttaisin tyhjän ravintolan ja etsisin sellaisen, missä pöydät ovat täynnä paikallisia. Tällä kertaa nälkäkiukkuinen ruokaharrastaja työnnettiin päättäväisesti ovesta sisään, olihan meillä paikasta kuitenkin suositus. Sitäpaitsi ilta oli espanjalaisittain vielä hyvinkin nuori.

sardiinit El puerto de Cabreira madrid

pimientos de padron

Eteemme kannettiin toinen toistaan muhkeampia tapaslautasia ja kevyt illallinen jäi haaveeksi vain. Illan mittaan ravintola täyttyi asiakkaista ja pöytä mustekalasta, anjoviksista, perunoista, jättikatkaravuista, leivästä ja vihreistä paprikoista. Omaksi suosikiksini nousivat marinoidut anjovikset – boquerones vinagre. Kaikki tämä huuhdottiin alas Ribera del Dueron alueen Tempranillon avustuksella. Lasku kahdelta oli 63 euroa.

El puerto de Cabreira
Calle Velarde 13, 28004 Madrid

Algarabian kokkaavat siskokset

Reissun ainoa pöytävaraus oli tehty ystävien suosituksesta Algarabiaan, pieneen perheravintolaan, jota kaksi siskosta pyörittävät. Varausta tehdessä ajattelin noudattavani espanjalaista illallisaikataulua ja buukkasin pöydän yhdeksäksi. Saavuimme paikalle kuitenkin suomalaisittain täsmällisen ajoissa – kymmentä vaille. Ravintolan ovi oli lukossa. Ovessa oli tarra poikineen, mutta aukioloajat puuttuivat. Ovikello löytyi, joten reippaana tyttönä painoin sitä. Jospa tämä olikin paikka, johon ei noin vain kävellä sisään.

Algarabia

Ovi raottui ja äkäinen ääni kysyi, millä asialla olemme. Menimme sanattomaksi ja pian pää pilkisti oven takaa ja kysyi mitä haluamme. Sönkötimme, että meillä on pöytävaraus tähän ravintolaan, olemmeko hanoikeassa paikassa? Siihen oven raossa seisova tiukkailmeinen rouva töksäytti, että ravintola avautuu vasta 10 minuutin kuluttua. Onneksi paikalle oli ilmaantunut myös toinen pariskunta, joilla oli varaus samaan aikaan. Ovelta kuului vain syvä huokaus ja mutinaa, jonka tulkitsimme kutsuksi tulla sisään. Ilta alkoi todella lupaavasti.

Algarabia

Algarabia

Rappusten yläpäässä oli kodikkaasti sisustettu pieni ja sympaattinen ruokasali, johon mahtui parikymmentä vierasta kerrallaan. Meidät ohjattiin ikkunan viereen. Tuuli leyhytteli ohuita verhoja, joiden takana kasvoi viidakko. Ulos ei nähnyt, sillä kasvit peittivät ikkunan kokonaan. Valaistus oli hämärä. Yhteen pöytään oli sijoitettu toimisto lukulamppuineen, toisella oli korkea pino keittokirjoja. Salin puolella häärivän siskon äreys oli tiessään. Menua tuodessaan hän vitsaili, että me pohjoisen asukit syömme kummallisiin aikoihin. Keittiössä kolisi ja siskoista toinen vilahti välillä keittiön heilurioven ikkunan takana.

Algarabia

Algarabia sisters

Nälissämme tilasimme keittiömestarin menun, jonka hinta taisi olla 35 euron tietämillä per nassu. Ruoka oli konstailematonta ja ronskia, rouheaa espanjalaista kotiruokaa. Alkuun friteerattua vihreää parsaa ja pari krokettia, sitten turskaa, jota seurasi mediumiksi kypsennetty possu sipulin kera. Ilmeistämme näkyi ihmetys ja annokset tuonut sisko kiirehti lupailemaan, että voi kyllä paistaa possun kypsäksi, mutta että Madridissa se kuuluu syödä näin. Halusimme uskoa, että näin tosiaan on ja päätimme ottaa riskin. Ehkä meitä on kotikeittiöissä peloteltu trikiinikertomuksilla aivan turhaan. Google muuten osaa kertoa, että viimeisin sianlihasta saatu trikiinitartunta on todettu Suomessa 1970-luvulla ja että EU-määräykset velvoittavat valvomaan sianlihan laatua niin tarkkaan, ettei tartuntoja muuallakaan EU-alueella juurikaan enää esiinny. Saatan ehkä silti paistaa oman possuni kypsäksi asti.

Algarabia the cook

Jälkiruokaa oli kahta lajia, omenaa ja valkosuklaata sekä suklaakakkua ja vadelmaa. Vaikka keittiömestarin menu oli maistuva, suosittelen kuitenkin tilaamaan listalta. Jälkiviisaana olisi ollut mahtava testata siskojen versiota esimerkiksi pitkään haudutetusta häränhännästä. Illallinen oli silti kaikin tavoin elämys ja molemmat siskot lopulta hurmaavia. Kun pyysin heitä kuviin, meitä palvellut sisko hävisi selkämme taakse ja palasi kasvoillaan aurinkolasit poseeratakseen kuin filmitähti. Toivoimme kaikkea hyvää siskosten perinteiselle ravintolalle, samanlaista autenttista kokemusta tuskin olisimme mistään muualta saaneet. Kuuden ruokalajin illallinen ja viinipullo maksoi kahdelta 95 euroa.

algarabia sister

dessert algarabia

Jos menette syömään, kertokaa ihmeessä terveisiä! Varaus kannattaa, sillä keittiö ei ole pitkään auki. Jo puoli yhdeltätoista seurueita käännytettiin ovelta, vaikka tilaa olisi ollut. On aivan liian myöhäistä, perustelivat siskokset. Me laskeuduimme portaita alas kadulle ja vyöryimme takaisin asunnolle.

Algarabia
Calle Unión 8, 28013 Madrid

Salmorejoa ja sisustussuunnittelua

Algarabian siskoksilta saimme vinkin, joka osoittautui kullanarvoiseksi. Barrio de las Letrasin alueella järjestettiin samalla viikolla Decoracción 2017, vuosittainen katufestari, jossa on esillä sisustussuunnittelijoiden teoksia.

decoraccion 2017

decoraccion 2017

decoraccion 2017

Antiikkikauppiaat ja sisustuspuodit olivat vallanneet kadut ja jokainen kadunvarren liikehuoneisto oli kuin pieni taideteos. Yli sata kauppaa oli saanut uuden ulkoasun ammattilaissuunnittelijan käsissä. Oli ihmemaan irvikissaa, hopeisia palmuja, lintuja ja rantapalloja. Lisäksi alueella oli meneillään parvekkeenkoristelukilpailu, johon kuka tahansa sai osallistua.

decoraccion 2017

decoraccion 2017

decoraccion 2017

decoraccion 2017

Me olimme liikenteessä päiväsaikaan, jolloin kaduilla oli vielä väljää, mutta voin kuvitella, että iltaisinkin meno olisi ollut näkemisen arvoinen. Tarjolla oli myös ilmaista olutta sekä erinäisiä tuotenäytteitä. Istahdimme Cafe Ganzin houkuttelevan varjoiselle terassille ja tilasimme kylmät salmorejo-tomaattikeitot. Ruoka oli niin kaunista ja hyvää, että olisi tehnyt mieli palata samaan paikkaan illalliselle.

Ganz cafe

Ganz Cafe

Ganz Cafe
Calle de Almadén 9, 28014 Madrid

Kylmää käsityöläisolutta!

Lopuksi vielä bonusvinkki oluen ystäville. Asuinkadullamme oli Madridin ensimmäinen käsityöläispienpanimo Fábrica Maravillas. Taloutemme olutasiantuntija suosittelee lämpimästi. Siiderinystävä piti kovasti panimon baarissa maistamastaan asturialaistyyppisestä hanajuomasta. Laajempi valikoima pienpanimo-oluita löytyy muutaman korttelin päästä Bee Beer -kuppilasta, joka järjestää myös tasting-iltoja. Me ostimme tällä kertaa muutaman pullon mukaan, mutta samalle illalle olisi ollut maistelupaikkoja vapaana. Ehkä ensi kerralla!

Fábrica Maravillas
Calle de Valverde, 29, 28004 Madrid

Bee Beer
Calle Augusto Figueroa 30, 28004 Madrid

Stadin Panimobaari – rakkautta ensi silmäyksellä

Yhteistyössä: Stadin Panimobaari

Tämä on rakkaustarina. Se kertoo tytöstä, pojasta ja muutamasta kohtauksesta elokuvassa nimeltä Elämä. Kyynikot ja pessimistit voivat halutessaan poistua takavasemmalle, sillä kohtaukset sisältävät, sokeria, mallasta, kirsikoita, vaaleanpunaisia hattaroita ja imeliä hetkiä, jotka eivät sovi realisteille taikka turhantärkeille tosikoille. Näyttämölle saattaa astella myös yksisarvinen sateenkaaren väreissä. Ollos varoitettu.

Aikojen alussa, kun tyttö oli vielä nuori ja luuli tietävänsä elämästä kaiken, hän astui töölöläiseen olutravintolaan tilatakseen siiderin, sillä olutta hän ei ollut oppinut koskaan juomaan. Ei edes niinä aikoina, kun kaupoissa ei myyty muita alkoholijuomia. Ei siideriä, ei lonkeroa, ei edes limuviinoja. Moni oli yrittänyt opettaa, mutta huonolla menestyksellä. Humalan maku ei sopinut tytön suuhun.

olutravintolassa

Tuona iltana töölöläisellä tiskillä seisoi toinenkin janoinen. Baarimikko otti molempien tilaukset, avasi pullot ja pyöräytti juomat pitkiin laseihin. Tarjoili ne sitten tiskille, mutta vahingossa väärinpäin. Tyttö sai oluen, toinen janoinen siideriä. Hämmennyksestä selvittyään nämä kaksi päättivät pitää juomansa, kiinnostuivat uudesta mahdollisuudesta ja halusivat tutustua. Eivät toisiinsa, vaan tiskillä hikoileviin kylmiin juomiin.

lambic-tasting

Siitä hetkestä, 2000-luvun puolenvälin paikkeilta alkoi ensimmäinen tarina. Tyttö ihastui päätä pahkaa lambiciin, belgialaiseen Senne-joen laaksossa itsekäymismenetelmällä valmistettuun, villihiivoilla fermentoituun juomaan, joka happamuudessaan saattaa vetää tottuneenkin olutharrastajan suun irveeseen. Siiderit saivat jäädä, oli aika kuherruskuukauden.

lambic-tasting

Tyttö esitteli ihastustaan jokaiselle, joka jaksoi kuunnella. Harva oli yhtä mieltä ja moni vieroksui uutta tuttavuutta. Liian outo, omituisen hapan, eihän tuo edes maistu oluelta, sanottiin. Sehän juuri on se pointti, yritti tyttö selittää. Tyytyväisenä hän piti päänsä ja ihastuksen omanaan – väärinymmärrettyjä molemmat. Tapaamispaikkoja kaupungilla oli vähän, vain muutama ravintola päästi harvinaisen vieraan sisään.

stadin panimobaari

Kymmenen vuotta myöhemmin tyttö havahtui uutiseen. Kotikulmille avataan uusi kohtaamispaikka – Stadin Panimobaari. Baari lupasi ottaa valikoimiinsa paitsi panimon omia tuotteita, myös satoja muita olutmerkkejä. Vanhoja suosikkeja, mutta olutharrastajien iloksi myös harvinaisempia kuriositeetteja. Tyttö oli varma, että Stadin Panimobaarissa he kohtaisivat jälleen, hän ja lambic.

lambic-tasting

Ensimmäinen visiitti sinetöi suhteen. Ravintola tuntui heti kotoisalta, eikä siellä tarvinnut hävetä, vaikka ei tiennyt oluista juuri mitään. Olutvalikoima oli listattu kansioon, jonka ensimmäinen sivu ja puolet seuraavasta oli omistettu lambic- ja sour-oluille. Posket punehtuneina tyttö nipisteli itseään ja ymmärsi pian, ettei tosiaankaan nähnyt unta. Niinpä hän aloitti ensimmäisestä ja lupasi pian palata maistamaan seuraavaa.

Kolmen viikon kuluttua tyttö sai viestin vieraalta pojalta. Poika pyysi treffeille ja ehdotti paikaksi samaa panimobaaria. Tyttö oli epäileväinen, mutta suostui lähtemään, olihan pojalla selvästi hyvä maku. Pyöräillessään paikalle hän mietti, miten poika suhtautuisi, miten reagoisi happamaan tyyppiin, joka väistämättä kulkisi tiiviisti tytön mukana jatkossakin. Viestejä ei ollut vaihdettu treffipyyntöä enempää, pojalla ei voinut olla aavistustakaan tytön mieliteoista.

lambic-tasting

Pojalla oli leveä hymy ja veikeä pilke silmissään. Hän johdatti tytön baaritiskille, tilasi pullon lambicia ja kaksi lasia. Tyttö oli myyty sillä sekunnilla. Stadin Panimobaarin tiskillä, jossa poika luki hänen ajatuksensa. Hapan, outo ja omituinen oli parasta, mitä poika tiesi. Toisen tarinan ensimmäinen luku kirjoitettiin sinä iltana, lambic-lasien äärellä, pitkien katseiden lomassa ja pulppuavan puhetulvan keskellä. Vain ovet työvuoronsa päätteeksi sulkenut baarimikko ja kylmä kesäyö todistivat tarinan ensimmäisten lauseiden sinetöimistä suudelmilla.

stadin panimo

humalapelletit

Stadin panimobaarista tuli tytön ja pojan kantapaikka. Siellä skoolattiin yhteenmuutolle ja juhlistettiin syntymäpäivää. Sen terassilla hytistiin kesän ensimmäisinä päivinä ja sen tunnelmallisessa oluttuvassa lämmiteltiin pakkasilla. Sittemmin he pääsivät tutustumaan myös panimon pulputtavaan sydämeen ja todistamaan oluen syntyä omin silmin.

panimokierros

Pari viikkoa sitten he pääsivät osallistumaan lambic-tastingiin. Viisi vaaleaa ja viisi punaista, toinen toistaan happamempia, joissain aavistus makeutta. Monta uutta tuttavuutta, joukossa vanhoja ystäviä. Tuoksuissa asetonia, nahkaa, konjakkia ja lapsuuden uimarengasta, makupaletissa homejuustoa ja kirpeitä autonrengaskarkkeja.

lambic-tasting

lambic-tasting

Eniten sydämiä piirrettiin 3 Fonteinen Oude Gueuzen tynnyrikypsytetylle 1-, 2- ja 3-vuotiaiden lambicien sekoitukselle ja Hanssens Schaerfbeeksen villikirsikalle. Kolmannen sijan kaappasi itselleen Bzart Kriekenlambiek Millenium 2012 Biere brut, hiilihapoton lambic, jonka valmistukseen käytetään 400 grammaa kirsikkaa per litra. Maistuu kuulemma myös tumman suklaan ja sinihomejuuston parina, en epäile hetkeäkään.

stadin panimobaari

Ilta kului hujauksessa – niin kuin aina silloin, kun seura on parasta ja laseissa lambic-olutta. Tytön ja pojan ensitreffeistä on pian kaksi vuotta. Stadin Panimobaari on vain kolme viikkoa vanhempi. Yhtä matkaa mennään siis, tyttö, poika ja lambic-rakkaus. Onnea tulevaan ja monia tuoppeja!

tyttö ja poika

Uskalla siis kokeilla välillä jotain uutta, vaikka vain vahingossa. Ota vastaan se, minkä elämä antaa. Pidä silmät auki ja korvat kuulolla, sillä et voi etukäteen tietää milloin ihastut. Ja jos tuuri käy, amor lennättää nuolensa suoraan sydämeesi.

Kiitos Stadin Panimobaarille mahdollisuudesta osallistua panimokierrokselle ja lambic-tastingiin.