Kaupallinen yhteistyö: Matkalle Sallaan ry.
On muutama aste pakkasta. Istun reessä, lumentulo on lakannut. Päällysvaatteet tuoksuvat hennosti savulta, nokipannukahvit on nautittu kodan suojissa. Suussa maistuu vielä talon emännän tarjoama, oman tilan lehmien maidosta valmistettu leipäjuusto. Katson koiria, jotka malttamattomina tempovat rekeä liikkeelle. Vetovietti on voimakas. Lopulta isäntä antaa luvan ja kuusi huskya säntää juoksuun. Edessä on kuuden kilometrin lenkki pitkin lumisia soita ja jänkiä. Maisemilta ei voisi enempää toivoa.
Olen tullut Sallaan kokeilemaan, miltä tuntuu matkustaa yksin. Täytin viime vuonna 40 ja jos rehellisiä ollaan, en ole koskaan aiemmin matkustanut soolona. Olen kyllä saattanut lähteä työmatkalle yksin, mutta perillä on odottanut vähintäänkin puolituttuja kollegoita. Duunireissuilla suurin osa ajasta kuluu tapaamisissa ja järjestetyillä illallisilla. Omaa aikaa on vähän, mutta jo muutamassa tunnissa yksinmatkustajan haasteet tulevat vastaan.
Ensimmäisenä päivänä pääsen tutustumaan Sallan tuoreimman koiravaljakkoyrittäjän, Sallan Huskyjen toimintaan. Huskyja on tilalla vain 16, ja pihalla sijaitsevat häkit koppeineen ovat mallikelpoisia. Pihapiirissä on navetta ja maitokarjaa, huskyajelut eivät ole siis tilan ainoa tulonlähde. Vieraiden kaartaessa autolla pihaan tassut pöllyttävät lunta ja tervehdykset halkovat haukkuina ilmaa. Koirat voivat silminnähden hyvin ja tietävät selvästi mitä on tulossa.
Yksin matkustamisen haasteet
Reen kyydissä pohdin, miksi välttelen itsekseni matkustamista. Syitä on monia. Yksin yöpyminen on kalliimpaa kuin kahdestaan hotellihuoneen maksaminen. Ravintolassa pöydän pyytäminen yhdelle tuntuu nololta ja vähän säälittävältä. Iltaisin ei huvita kävellä yksin yhtään suuremman kaupungin hämärillä kaduilla, ilman seuraa olo on turvaton. Siksi olen päätynyt työmatkoilla hengaamaan huoneessani pakollisten turistikohteiden koluamisen jälkeen. Sekin on mukavaa, mutta ehkä ei kuitenkaan sitä, mitä matkalta haluan.
Yksin syöminen on minun suurin tekosyyni. Ruokaharrastajana etsin reissuilta uusia makuelämyksiä, paikallisia erikoisuuksia ja lähiruokaa. Ravintoloissa syöminen ja kahviloissa istuminen ovat tärkein osa matkasuunnitelmaani. Mutta että söisin ravintolassa yksin? Vaikea ajatus. Syöminen on kuitenkin paljon muutakin kuin perustarpeen tyydyttämistä. Se on yhdessä olemista hyvän ruuan äärellä. Makukokemusten vertailua, yhteisten annosten maistelua, kevyitä juttutuokioita, syvällisiä keskusteluja ja sosiaalista kanssakäymistä. Yksinäisen ravintolavieraan seurana on vain viinilasi, älypuhelin tai kirja sekä aterinten kilinä lautasta vasten.
Reki rahisee kelkkauralla eteenpäin. Lumi on pehmeää, tassut uppoavat tämän tästä syvään hankeen. Pysähdymme pari kertaa, jotta koirat saavat levätä, parin asteen pakkasella ne ovat kuumissaan ja piehtaroivat pakkaslumessa. Ensikertalainen on koiralauman lailla innoissaan ja räpsii kuvia koirista ja kaukana kauniina siintävistä tuntureista. Kun lähdemme taas liikkeelle, vetovaljakon viimeinen husky vilkaisee taaksepäin ja varmistaa, että olen vielä kyydissä. Carlos huolehtii kyyditettävistään, kertoo Sallan Huskyjen isäntä Kari Ollila retken jälkeen. Minä mietin, että koirakin varmaan huomasi, että olen yksin.
Matkailubisnes pyörii enimmäkseen perheiden, pariskuntien ja porukoiden ehdoilla. Vai oletko koskaan nähnyt markkinointia kohdennettavan soolomatkaajille? Niin, en minäkään. Majoituspalvelujen hinnoittelu on räätälöity pariskunnille ja perheille. Ravintolatkin suosivat usein isompia seurueita. Yhdelle saatetaan jopa olla nihkeitä antamaan pöytää, vaikka tilaa olisi, sillä tuohan kaksi ravintolalle enemmän rahaa kuin yksi. Vähimmäisosallistujamäärän vaativiin aktiviteetteihinkin voi olla hankala osallistua, jos muita innokkaita ei satu yhtäaikaa paikalle.
Yksin matkustavien määrä kuitenkin kasvaa jatkuvasti jo pelkästään siitä syystä, että yhden hengen talouksien määrä on suurempi kuin koskaan: vuonna 2015 reilusti yli miljoona suomalaista asui yksin. Moni haluaa matkustaa välillä itsekseen, vaikka olisikin perheellinen. Minä näen tässä selvän markkinaraon. Eikö matkailukohteiden siis kannattaisi panostaa soolomatkailijoiden kasvavaan asiakasryhmään?
Vaikka ajatukset pyörivät yksinmatkustamisen varjoisemmissa puolissa, huskyjen innostus tarttuu. Pyrähdyksestä hiljaisessa maisemassa jää hyvä mieli. Kiitän Carlosta kavereineen ja heilautan kättä hyvästiksi tilan isännälle. Hyppään autoon ja suuntaan kohti Sallan kirkonkylää. Olen luvannut käydä kääntymässä Sallan keilahallilla.
Uutuuttaan hohtavat radat houkuttelevat kaataamaan keiloja, joten vaihdan keilakengät jalkaan ja heitän pari sarjaa. Tuulettelen itsekseni jokaista tuurikaatoa – aikanaan sarjatasolla keilanneen isän tyttärenä homma sujuu näköjään lihasmuistista. Keilahalli on rakennettu tyhjäksi jääneeseen teollisuushalliin. Kuulen, että viereiseen rakennukseen suunnitellaan curling-rataa ja pihalle jääcartingia. On hienoa, että paikalliset yrittäjät ovat aktiivisia ja autioitumisen sijaan kehitellään tiloihin uutta toimintaa.
Soolomatkailijan palvelut – vieraanvaraista esteettömyyttä
Yksin matkaavien haasteisiin ovat tarttuneet myös tutkijat. Lapin yliopiston ja Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin yhteinen Ennakoinnilla esteettömään vieranvaraisuuteen (ESVI) -hanke tutkii sitä, millaisia kynnyksiä soolomatkaajat tai yksin matkaa suunnittelevat kohtaavat ja miten esteitä voisi matkakohteessa madaltaa. Matkailussa esteettömyys tarkoittaa vieraanvaraisuutta. Sitä, että matkailijoille tarjotaan laadukkaita palveluita matkailijan taustasta tai henkilökohtaisesta rajoitteesta, kulttuurista, sosiaalisesta vähemmistöstä, seksuaalisesta suuntautumisesta, iästä tai fyysisestä tai henkisestä erityistarpeesta riippumatta. Yhdenvertaisesti.
Projektipäällikkö Sanna Kyyrä Lapin yliopistosta kertoo, että pilottialueeksi haluttiin asenteeltaan ennakkoluuloton matkailukohde, jossa oltaisiin valmiita etsimään uusia ratkaisuja esteettömän vieraanvaraisuuden edistämiseksi. Sallassa on huomattu yksin matkustavien henkilöiden kasvanut määrä ja heidän erityistarpeensa verrattuna muihin matkaajiin. Sallatunturilla on maine luovana ja kokeilunhaluisena hiihtokeskuksena, myös sallalaiset yritykset ovat kiinnostuneita kehittämään omia palvelujaan ja madaltamaan soolomatkailun korkeiksi kohonneita kynnyksiä. Niinpä pallo heitettiin Sallan matkailuyhdistykselle, joka ilmiselvästi on ottanut yhdenvertaisesta vieraanvaraisuudesta tukevan kopin.
Seuraavana päivänä kävelen keilaamisesta kipeytyneiden pakaralihaksieni kanssa Sallan hiihtokeskuksen vuokraamoon ja vuokraan sukset. Jännitän etukäteen hissinousuja. Vaikka olen laskenut näitä mäkiä polvenkorkuisesta asti, on yksin suoriutuminen eri juttu. Olen tottunut nousemaan ankkurihississä kahdestaan. Jos ala-asemalla ei ole hissipoikaa, en tiedä saanko napattua ankkuria vauhdista vai olenko saman tien nenälläni lumihangessa. Kaikki menee kuitenkin hyvin, hissipoika tervehtii kohteliaasti ja toivottaa mukavaa päivää – jokaisella nousukerralla. Lasken muutaman laskun ja lonksutan sitten monot jalassa rinneravintolaan. Jokaisessa pöydässä istuu vähintään kahden hengen seurue ja minä olen yksin. Tilaan hymyilevältä myyjältä kaakaon ja istahdan ikkunapöytään, penkille, jonka ulkoa tulviva auringonpaiste on lämmittänyt. Ei tämä nyt niin kamalaa olekaan.
Myönnän, että olen rakentanut oman kynnykseni vanhoista peloista, kokemuksista ja vinoutuneista ennakkokäsityksistä. Että rohkea rokan syö ja se saa, joka uskaltaa. Samalla uskon, että joukossamme on niitä, jotka eivät ihan oikeasti uskalla ja ahdistuvat pelkästä ajatuksestakin. Kaikki eivät ole kokeneita, rohkeita ja itsevarmoja, vaan jäävät mielummin kotiin kuin ottavat sen riskin, että tuntevat itsensä matkalla vieläkin yksinäisemmiksi ja epävarmoiksi.
Sooloile Sallassa huhtikuussa
Mitäpä jos ravintolassa olisikin varattu yhteinen pöytä yksin matkustaville? Entä jos yhden hengen huone maksaisi saman verran kuin kahden hengen tai jos soolomatkailijankin olisi mahdollisuus yöpyä kelomökissä sijoittamatta majoitukseen omaisuuksia? Mitä jos yksin matkustavat tosiaan otettaisiin paremmin huomioon muulloinkin kuin työmatkoilla?
ESVI-hanke on kantanut jo hedelmää. Huhtikuun ensimmäisellä viikolla 6.–9.4.2017 Sallatunturissa järjestetään soolomatkailijoille suunnattu matalan kynnyksen tapahtuma Sooloile Sallassa. Tarjolla on mökkimajoitusta, mahdollisuus yhdessä syömiseen, kiinnostavaa iltaohjelmaa ja aktiviteetteja, joiden vähimmäisosallistujamäärän toteutumista ei tarvitse jännittää. Husky-ajelua, pororetkiä, avantouintia, hiihtolenkkejä, lumikenkäilyä, laskettelu- ja lautailuopetusta, valokuvausta, moottorikelkkailua ja hyvässä lykyssä räiskyviä revontulia. Vastapainona hiljaisuutta, jota voi kokea vain itäisessä Lapissa, keskellä ei mitään. Jos olet pyöritellyt päässäsi ajatusta sooloreissaamisesta, mutta et ole vielä uskaltanuit ottaa ensimmäistä askelta, on tässä tuhannen taalan paikka!
Vaikka Salla sloganinsa mukaisesti on keskellä ei mitään, on se saavutettavissa helposti myös ilman autoa. Finnair lentää Kuusamoon useita kertoja päivässä ja jokaiselta lennolta on bussiyhteys Rukan kautta suoraan Sallatunturiin. Tunturissa kaikki ravitsemusliikkeet ja aktiviteetit ovat kävelymatkan päässä ja tarvittaessa kuljetus Sallan kirkonkyläänkin järjestyy.
Laskupäivän jälkeen lämpiävän saunan tuoksu ja itse sytytetty takkatuli hemmottelevat kaikkensa antanutta matkaajaa. Ikkunoista avautu sinisenharmaa tykkyluminen metsä, joku on iltalenkillä valaistulla ladulla. Hyräilen itsekseni, laitan iltapalaa ja nautin lasin punaviiniä. Takana on kolme päivää yksin tunturissa. Selviydyin, ennakkoluuloista ja pienistä peloista huolimatta. Olen ehtinyt tottua yön ääniin ja yksin nukkumiseen pimeyden keskellä. Pian huomaan harmittelevani, että mies saapuu seuraksi jo seuraavana päivänä.
ps. Liikuskelen Sallan lumilla huhtikuun ensimmäisellä viikolla itsekin. Jos siis innostut sooloilemaan, laita viestiä, sovitaan lukijatreffit hissin ala-asemalle tai Ruuhitunturin latukahvilaan!
Soolomatkustus on vaikea kysymys. Ns. sinkkulisä matkoilla on monta sataa euroa, se kiukuttaa eniten, yleensä matkoja ei voi edes tilata kuin kahdelle. Aina eivät aikataulut sovi ja joutuu lähtemään yksin matkaan, eikä minulla ole esteitä tai rajoitteita muuten kuin tuon iltaruokailun kohdalla. Aamiainen ja lounas menevät mainiosti yksin, mutta illalliselle kaipaisi seuraa.
Näinhän se juuri menee. Kuulin, että tänä keväänä on Euroopassa iso matkailualan konferenssi esteettömyydestä ja siellä pyritään selvittämään myös soolomatkailun esteitä ja sitä, miten niitä voisi maailmanlaajuisesti madaltaa. Toivottavasti tulevaisuudessa asiat ovat toisin.
Ihania hauvoja! En olekaan koskaan valjakkoajelulla ollut. Sallassa tuli käytyä laskettelemassa viime vuosituhannen puolella, on varmasti muuttunut palvelut sitten menneen.
Yksinmatkustamisessa on puolensa, saa ainakin tehdä mitä haluaa ja milloin haluaa. 🙂
Sallahan valittiin vuoden hiihtokeskukseksi 2009, joten varmasti on edellisestä käyntikerrasta muutoksia tapahtunut. 🙂
Kokemukseni mukaan nimenomaan Lappi on hyvä kohde soolomatkailulle! Siellä on niin paljon järjestettyä toimintaa, että yksinäinenkin löytää retkiryhmän, jonka peesiin liittyä. Itsehän en ole Lapissa juuri matkaillut, mutta tunnen monia saksalaisia, jotka ovat hakeutuneet Lapin eksotiikkaan ja siis ihan yksinkin 🙂
Tämä on varmasti totta. Omat kokemukseni yksinmatkaamisesta ovat vielä hatarat, toivottavasti pääsen kokemaan samanlaista vieraanvaraisuutta myös muualla Lapissa!
Siis todella upeaa että Salla on keksinyt markkinoida juuri soolomatkailua. Vaikka olenkin kolmen lapsen äiti, niin olen sen todennut että olen parempi ja kärsivällisempi äiti, kun välillä pääsen matkoille ihan yksin. Upeita kuvia, ja Salla menee kyllä mun must visit-listalle… Yksin tai kaksin tai perheen voimin.
Eikö olekin, markkinarako on valtava. Hienoa, että Salla pääsi listallesi, se on todella käymisen arvoinen paikka. Kiitos kommentistasi (ja Twitter-jaosta), siitä tuli hyvä mieli! 🙂
Ihania kuvia ja noi huskyt vei mun sydämen <3 Itsekään en mieluiten matkusta yksin, mutta esimerkiksi vaihdossa aikaa tuli vietettyä ja matkustettuakin itsekseen. Ravintolaan tai vaikkapa leffaan meno yksin taas ei ole koskaan ollut mulle ongelma, enkä yleensä syömisen lisäksi kaipaakaan muita virikkeitä. Jos muut ajattelee, että olenpa säälittävä kun olen yksin syömässä, niin ihan rauhassa saavat ajatella. 😀
Mahtavaa, sulla on asenne kohdillaan! En usko, että kukaan oikeasti pitää yksinään syöviä säälittävinä, se harha on vain minun (ja monen muun) pään sisällä. Leffassa käyn mielelläni yksin, sen kanssa ei ole mitään ongelmaa 😀
Yksin matkaamisessa minustakin tylsintä on ravintolassa yksin syöminen. Parhaista paraskaan ruoka ei maistu yksin niin hyvälle kuin seurassa. Joskin nyt pienen lapsen äitinä täytyy kyllä sanoa, että vaikkapa sunnuntaina yksin lounaalla käynti omassa parhaassa seurassa on aika ihanaa sekin 😀 Mutta liittyy kyllä vahvasti elämäntilanteeseen. Ja siitä en kyllä mitään makuelämyksiä hae, vaan sitä omaa rauhaa.
Mikähän siinä muuten on, että lounaalla yksin syöminen ei häiritse minuakaan ollenkaan? Ehkä lounaasta suoriutuu sen verran nopeammin, ettei ehdi kaivata seuraa tai tuntea itseänsä säälittäväksi kummajaiseksi. 😀
Ihania kuvia oot ottanut 🙂 Ja toi Salla middle of nowhere on ihan huippu kyltti 😀 Harvemmin sitä kyllä tulee matkailtua nykyään yksin.. tykkään jakaa aina sen fiiliksen ja hetken jonkun kanssa 🙂
Kiitos Sandra! Kyltillä on tarina. Se on valmistettu nuorten työllistämispajassa ja N-kirjain on epähuomiossa heittänyt häränpyllyä lukihäiriöisen nuoren käsissä. Minusta nurinkurinen kirjain sopii kylttiin erinomaisesti ja näyttää siltä, kuin se olisi kylttiin tarkoituksella suunniteltu. 🙂
Tuo tapaaminen olisikin hieno juttu. Voisi järjestää jonkun joukko tapaamisen jollekin tietylle päivälle. Itsekin bloggaan sallassa sallasta ja muualta retkiaiheista blogia pidän ja tarkoitus olisi käydä mahdollisesti vielä tämän kevään aikana ruuhitunturilla. Olen vain huono smalltalkissa, mutta jospa sitä törmäiltäisiin tunturissa! 🙂 pelaguu.blogspot.com
Naurattaa ajatus joukkotapaamisesta, niin isoa porukkaa tuskin saadaan kasaan. 🙂 Mutta mielelläni treffaan teitä lukijoita, palataan asiaan lähempänä huhtikuuta!
Mahtava idea! Ja toimii sinkkujen lisäksi perheellisillekin – 2 pienen pojan äitinä matka ihan yksin houkuttaisi välillä enemmän kuin matka miehen tai ystävien kanssa, koska sitä omaa aikaa ja hiljaisuutta (ja jopa illallista yksin) välillä kaipaa. Sitten jaksaisi taas hyvin! 🙂
Soolomatkailu ei tosiaankaan ole pelkästään sinkkujen hommaa, yhtä lailla perheelliset ja parisuhteessa elävät kaipaavat välillä omaa aikaa! Hiljaisuutta kaipaa varmasti jokainen aika ajoin. Siihen tarkoitukseen Salla on aivan omiaan.
Söpöt huskyt. Me on ajeltu sellasilla myös joskus. Tuo soolomatkailun kalliimpi hinta on niin totta. Kiva että järjestävät tuollaisen ajankohdan.
Huskyt ovat kyllä kauniita. Kiitos, kun kommentoit!
”koirakin varmaan huomasi, että olen yksin.” Tuo oli jotenkin niin sydäntä lämmittävä ajatus, että koira huolehtii kyytiläisestään. 🙂 En ole itse osannut kaivata vielä yksinmatkustamista mutta nähtäväksi jää tuleeko sen aika joskus..
Niinpä, eläimet aistivat ja huolehtivat pyytämättäkin. 🙂
Ihana huskyretki sulla ja hienosti kuvailtu tunnelmia, aistin lumen pöllyämisen ja savun hajun vaatteissa! Mä matkustan paljon yksin ja nykyään huomaan jopa joskus ärtyväni silloin kun matkustan kaverin kanssa enkä saakaan tehdä kaikkea oman mieleni mukaan 🙂 Mutta syöminen on kyllä kokeneellekin soolomatkailijalle tylsää puuhaa yksin, koska ois just niin kiva vertailla ruokia ja jutella siinä syömisen lomassa.
Heh, mä tunnistan hyvin tuon ärtymyksen. Joskus reissuilla parhaita päiviä todella ovat ne, jolloin pyörii yksin kohteessa ja saa tehdä just sitä mitä haluaa. 😀
Ihanat huskyt! Soolomatkailijoiden hotellihuoneet voisivat olla samanhintaisia kuin 2 hh. Harmittaa maksaa satoja euroja ylimääräistä vain siksi ettei mies tai kaverit pääse samana ajankohtana reissuun tai kohde ei kiinnosta.
Älä muuta virka! Toivottavasti tähän tulee muutos jollain aikavälillä.
Tuo on niin totta, että yksinmatkustava maksaa aina enemmän. Erittäin ärsyttävää.
Oliko kyseessä muuten promoreissu? Aika voimakkaasti vaan tuli läpi ”Sooloillen Sallassa” -teema.
Reissu on tehty yhteistyössä Matkalle Sallaan ry:n kanssa. Jutun teemana on yksin matkustaminen ja Sallatunturissa järjestettävä soolomatkailutapahtuma. Kaupallinen sisältöyhteistyö on merkitty postauksen alkuun Mainonnan eettisen neuvoston suositusten mukaisesti. 🙂
Ihania talvikuvia! Minua taas ei haittaa syödä yksin, koska kirja tai netti viihdyttää ihan tarpeeksi ja kotonakin luen monesti jotain syödessäni. Tuo yksin kaupungilla kävely taas tuntuu vaikealta täälläkin, mutta myös päiväsaikaan. Pitää varmaan tehdä seuraavalle sooloreissuille kunnon turistiaikataulu jota noudattaa, ettei tarvitse pyöriä kaupungilla eksyneen näköisenä.
Kiitos Johanna! Turistiaikataulun tekeminen etukäteen kuulostaa hyvältä idealta, taidan itsekin laittaa idean korvan taakse.
Mielenkiitoinen teksti (ja ihanat talvimaisemakuvat!) Matkustelin ennen paljon yksin, oikeastaan lähdin mieluummin matkaan yksin kuin seurassa. Ruokailut eivät olleet ongelma (vinkki: ota muistikirja ja kynä esiin ja raapustele väliin muutama lause niin henkilökunta pitää sinua ruokakriitikkona ja saat vain parasta laatua ja huomaavaisinta palvelua – näin ainakin ulkomailla!), mutta, hehe, keilaamaan en kyllä yksin pystyisi! Olen siinä niin huonokin, että säälittäväähän se jo olisi… ^_^
Heh, mahtava vinkki tuo muistikirja, pakko päästä pian kokeilemaan onko sillä vaikutusta. 😉 Mä olen pyörinyt keilahalleilla pienestä pitäen, joten tunnen oloni kovin kotoisaksi niissä ympyröissä, eikä yksin keilaaminen tunnu säälittävältä ollenkaan. 🙂
Ihan tosi, soolona on paljon vaikeampi matkustaa. Ja kalliimpi. Mulle toi yksin syöminen oli joskus ihan kamalaa, mutta oon siihenkin opetellut. Japanissa on paljon sellasia sinkkupöytiä/tiskejä tai voi vaikka saaha muumin siihen vastapäätä istumaan, niin ei tunnu niin oudolta. 😀
Onko ne Japanin sinkkupöydät merkitty jotenkin? Siellä se yksinsyövien massa on varmasti moninkertainen, joten en yhtään ihmettele, että tuollainen konsepti on suosittu. Muumia en kyllä tahtoisi pöydän toiselle puolelle, se olis jo liian outoa! 😀
Ihania kuvia Lapista! Mielenkiintoista pohdintaa yksin matkailusta. Kokeilin kerran ja lähdin viikoksi Kreikkaan kun kukaan ei päässyt kaveriksi. Kyllähän se tuntui oudolta varsinkin aluksi. Loppuviikosta ja nautin ravintolassa istumisesta kirjan kanssa. Yleisesti ottaen totesin, että se ei ole minua varten vaikka tutustuinkin mielenkiintoisiin ihmisiin sillä reissulla. Matkustan paljon yksin muuten, mutta kohteessa sitten on kaveri tai perhe vastassa (ja työmatkat tietenkin) mutta soolomatkailun jätän nyt muille. Tai eihän sitä koskaan tiedä…
Kiitos Paula! Porukassa matkustamisessa on puolensa ja puolensa. Joillain reissuilla paras päivä on ollut se, kun on jättäytynyt muitten matkasta omiin oloihin, eikä ole tarvinnut tehdä kompromissejä minkään suhteen. Mutta viikon reissu yksin.. noh, sitä ei tiedä ennen kuin kokeilee.
Minä en ole koskaan matkustanut yksin ja jossain keski-iän itsenihaastamisfiiliksissäni sitä asiaa olen pyöritellyt. Niinpä toukokuussa vihdoin lähden ensimmäiselle soolomatkalleni, Kööpenhaminaan. Kuulostaa ihan hölmöltä, olen kohta jo neljäkymmentä ja reissaan ensimmäistä kertaa yksin. Nyt on toisaalta ensimmäistä kertaa paine päästä yksin matkalle.
Lappi on näyttäytynyt sinulle kauniina. Kiitos, että jaoit sen meille!
Olen salaa vähän kateellinen sun rohkeudelle. Ehkä sitten, kun kuulen sun kokemukset, uskallan itsekin matkustaa muuallekin kuin tuttuihin maisemiin. Ja hei, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kiitos, että jätit puumerkkisi!
Valmiit kiertomatkat tuntuvat olevat soolomatkailijoiden suosiossa, nekin. Juuri palasin sellaiselta: ryhmässä oli 12 henkeä ja ”vain” puolet meistä pariskuntia, eli puolet matkustivat yksin, mutta olivat valinneet ryhmän, joka takaa niin halutessaan aina seuraa …
Oma ”ongelmani” on ehkä vähän päinvastainen kuin sinun. Minä viihdyn niin hyvin itseni seurassa, että matkustaisin mielelläni yksin, mutta tähän saakka harvemmin olen saanut siihen tilaisuuden. Olen usein ottanut lapset mukaan matkalle ja toisinaan myös muuta perhettä kuten sisko, äitini jne. Hauskaahan sekin on ja aivan ihanaa saada viettää laatuaikaa yhdessä, kun kaikkien arki on kiireistä, mutta silti…voi kuinka sieluni lepäisi ja aivoni tuulettuisivat kun saisin välillä reissata aivan yksin.
Huono puoli on juurikin tuo, että maksat kaikesta tuplana. Hotellihuoneet, matkojen hinnat esim. valmismatkapaketeilla pompsahtavat heti pari sataa korkeammaksi kun olet matkassa yksin. Toivotaan, että matkailualan yrittäjät vähitellen havahtuvat tähän ja tekevät asialle jotain. 🙂
T: Virpi/Täynnä tie on tarinoita-travelblog
Soolomatkailussa itselle on kolme ongelmaa, joista kaksi liittyy rahaan: 1) majoitukset tulee kalliimmaksi, koska en halua yöpyä hostellien kimppamajoituksissa. 2) tykkään tehdä road trippejä ja autonvuokran kustannukset kokonaan itselle.[ 3) en tykkää reissata yksin limalla, kun duunissa sitä tulee tehtyä jatkuvalla syötöllä]
Sallassa on ole käynyt, mutta ajatuksissa on ollut sinne Rukalta moottorikelkalla ajella. Ehkäpä joku kaunis kevätpäivä niin vielä teen 🙂 Eipä silti, viihtyisi siellä varmasti pidempäänkin.
Minusta yksin syömisessä ei ole mitään noloa. Minulla tapahtuu ehkä päinvastoin – tunnen olevani tosi itsenäinen ja pärjäävä nainen kun syön ja nautin yksin.
Jatkan vielä edellistä. Reissuissa on toisinaan myös käynyt niin, että yksin syödessä olen saanut seuraa tuntemattomista ihmisista. Näin kävi esimerkiksi silloin, kun Jukka meni lasten kanssa Pariisissa päiväunille ja minä lähdin lounaalle. Viereeni istui lupaa kysyen vanhempi amerikkalainen herrasmies, jonka kanssa vietin oikein mukavan lounashetken turisten niitä näitä.