Mikä on parasta joulussa?

Tuoreen joulugallupin mukaan parasta joulussa on perhe ja yhdessä oleminen, syöminen, saunominen ja lahjat. Kukaan ei mainitse perusteellista putsaamista ja puunaamista, joulustressiä tai yletöntä rahanmenoa, joten ne voimme jättää huomiotta myös ensi vuonna.

kuusenkoristeet

Isä, 69 ja äiti, 71: Ruokahetket kinkun ääressä ja joulusauna. Kaikkein parasta kuitenkin on se, kun te olette tulleet kaikki tänne, lapset ja lapsenlapset. Se on parasta joulussa.

Siskontyttö, 5: Kun on saanut olla kaikkien kanssa. Jouluaattona parasta oli jakaa lahjoja ja avata niitä itse. Herkkujen syöminen ja iso kylpy [porealtaassa].

Sisko, 38: Ruoka ja yhdessä oleminen, se on oikeestaan siinä. Palapelin tekeminen ja rauhallinen joulusauna lasten kylpiessä.

Lankomies, 39: Erityisesti kalapöytä, sitä oikein odottaa joka vuosi, ja rauhassa saunominen.

Sisko, 35: Kiireetön oleminen ja ruoka. Ei tarvitse miettiä kuka hakee lapsen tarhasta, pako arjesta. On mukavaa, kun pojalla on leikkikavereita.

Sisko, 33: Kun lapset leikkivät rauhassa uusilla leluilla ja aikuiset saavat rauhassa tehdä palapeliä.

Siskonpoika, 3: Piparit!

silakat

kattaus

takka

jouluportti

lyhty ja kuusi

Minä, 40: Syöminen pitkään ja hartaasti. Äitin tekemä lanttulaatikko ja yhdessä valmisteltu kalapöytä, erityisesti graavisiika. Lasten vilpitön ilo, pienten kanssa touhuaminen. Kävelylenkki pikkupakkasessa, pitkät yöunet. Ajatuksella mietityt ja kauniisti paketoidut lahjat. Kynttilöillä kauniisti valaistu koti. Näistä kaikista nautin, mutta oleminen yhdessä, se on kaikkein parasta. Ja se kun mies uskaltautui pianon ääreen ensimmäistä kertaa 20 vuoteen.

piano

ps. Joulukalenterin kirjoittaminen otti voimille. Vaikka aiheita riitti, tekstiä syntyi ja tarinoita jäi ensi vuodelle takataskuun runsain määrin, oli jokapäiväinen blogin päivittäminen kuvineen kaikkineen normityöpäivän jälkeen melkoista pinnistelyä. Nostan hattua bloggaajille, jotka julkaisevat postauksia päivittäin oikean työnne ohella, aika sissejä olette!

2 kommenttia artikkeliin ”Mikä on parasta joulussa?

  1. Kiitos joulukalenterista. 🙂 Olen tällä hetkellä ulkomailla ja oli ihana lukea päivittäinen joulupostaus, Kun kotiin palaan, aion kokeilla reseptejäsi myös.

Kommentoi, kysy tai kerro tarina!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.