Suuri glögitesti ja voissa paistetut persimonit

Glögivatsani on pohjaton. Olen kailottanut suureen ääneen tuota lausetta totuutena kaikki nämä vuodet. Kunnes järjestimme kavereiden kesken suuren glögitestin. Illan päätteeksi oli pakko vastahakoisesti tunnustaa, että kyllä se pohja minunkin vatsastani sittenkin löytyy. Damn.

valkia glögiskumppa

Jokunen vuosi sitten risteilimme ystävien kanssa Saimaalla. Partiolaisilta lainatun paatin aurinkokannella köllötellessä saimme loistoidean. Päätimme testata kaikki ruokakaupan hyllyiltä löytyvät lonkero-kategoriaan luokitellut juomat. Elettiin 2000-luvun ensimmäistä vuosikymmentä, eikä makulonkeroita vielä savolaisissa marketeissa näkynyt, joten testi oli suhteellisen helposti toteutettavissa. Ostoskärryyn kerättiin kahdeksan erilaista tölkkiä ja muistiinpanovälineet, sillä voittajaa ei todellakaan valittaisi kovin kevein perustein.

suuri glögitesti

Suomalainen laatulonkero oli kyseisen kesän hittituote, joten nimesimme testiryhmämme leikkisästi Suurkuluttajiksi. Testi suoritettiin sokkona ja varmuuden vuoksi se toisinnettiin parin päivän kuluttua. Yllätyksiltä ei vältytty. Ensimmäisellä maistelukerralla esanssiseksi ällötykseksi tuomittu tuote otti murskavoiton seuraavassa testitilanteessa. Tämä kertonee testien luotettavuudesta kaiken olennaisen.

valkia glögiskumppa

Marraskuussa Suurkuluttajat kokoontuivat lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen yhteen. Oli aika avata glögikausi. Raadin tiukan arvioivan silmän, nenän ja kielen alle joutui (tai pääsi, miten sen nyt ottaa) tällä kertaa Pernod Ricard Finlandin lahjoittama suomalainen glögivalikoima. Jokainen juoma on valmistettu Suomen Turussa, joten mikäpä sen paremmin itsenäisyyden juhlavuoteen sopisikaan.

suuri glögitesti

Korostettakoon vielä, että Suurkuluttajien kokoonpanoon ei kuulu juoma-alan ammattilaisia, ravintolaguruja, viinimaahantuojia tai edes viiniharrastajia. Yksi nykyinen ja yksi entinen ruokabloggaaja ryhmässä toki istuu, mutta heidän varaansa en laskisi kovinkaan paljon. Testitiimiin on rekrytoitu myös yksi niin sanottu supermaistaja, mutta hänkin vähättelee panostaan, vaatimaton kun on. Todettakoon siis, että asiantuntemuksemme perustuu puhtaasti vain ja ainoastaan kokemukselliseen tietoon ja määrällisiin menetelmiin.

juustolautanen

Teille, jotka ette glögeistä välitä, on tulosten oheen bonuksena lisätty erinomainen paistettujen persimonien resepti. Ne sopivat vaikka itsenäisyyspäivän iltaan, siihen hetkeen, kun poksautatte skumppapullon auki ja ynnäilette kuinka monta sinivalkoista asua linnan punaista mattoa pitkin liihottaa. Selatkaa siis rohkeasti testitulosten ohi!

suurkuluttajat testaa glögitesti

Testin tulokset on esitetty journalistisistakin julkaisuista tutuksi tulleessa paremmuusjärjestyksessä. Jokaiselle juomalle annettiin kouluarvosana, joiden keskiarvo määritti glögille annettavien tähtien lukumäärän. Kiitettävällä liikeni kokonaiset viisi tähteä *****, hyvällä neljä ****, tyydyttävällä kolme *** ja kohtalaisella kaksi **. Välttäviä tai hylättyjä ei testatusta valikoimasta löydetty ja hyvä niin.

glögikauden avajaiset

Pitääksemme jännitystä yllä, julkaisemme voittajaglögin viimeisenä. Testin tulos on täysin subjektiivinen, eikä siitä voi valittaa. Testin tuloksia ei voi yleistää, eikä niistä voi vetää suurempia johtopäätöksiä. Suurkuluttajat eivät ota vastuuta mistään, eivätkä korvaa mitään, vaikka lukija maistamisen jälkeen jättäisi eriävän mielipiteen. Ja sitten itse asiaan.

tuike valkoviiniglögi

Suurkuluttajat testaa: Vuoden 2017 glögivalikoima

Chymos Lakritsi-Suklaaglögi **
15 %, hinta Alkossa 9,99 €

Tuoksusta erottui yllättäen lakritsi, suklaa ja alkoholi, löysipä yksi testaaja siitä myös hiukkasen kalakaveria eli fishermans friendiä. Väri miellytti kriittistä silmää. Maku toi mieleen Brunbergin lakutoffeen, tervaleijonan tai lämpimän salmiakkikossun. Maustepippuriakin makumaailmasta erotettiin, mutta parhaiten juomaa kuvaa adjektiivi outo. Suurkuluttajien suussa erikoinen yhdistelmä ei istunut glögikategoriaan. Niinpä päädyimme pitkään pohdiskeluun siitä, mitä glögi ylipäänsä on. Ei ainakaan tätä.
”Kuumennettua viinaisaa makeista, ei tätä koko iltaa jois.”

Valkia Kuohuva Glögi **
12 %, hinta Alkossa 11,98 €

Ensimmäinen ahaa-elämys tuli ryhmämme supermaistajalta: tässä tuoksu 80-luvun Tukkataika-permanenttiaine! En tiedä millaiselta kasarituote tuoksahtaa, mutta ilmeisesti rusinalle, anikselle ja kardemummalle, siis glögille. Mausta löydettiin häivähdys kotimaista(!) omenaa. Makeus oli kohdallaan, ällöraja ei vielä ylittynyt. Glögiskumppa jakoi mielipiteet, ensimmäisen mielestä se oli hauskan jouluinen, toinen haukkui epäaidoksi ja esanssiseksi, kolmannen mielestä maku oli lonkeromainen ja se parani huikka huikalta, neljäs taas ei pystynyt juomaan lasiaan tyhjäksi. Viides intoutui muistelemaan nuoruuden kiljukokemuksia, kuudes nosti kädet ilmaan ja kysyi suureen ääneen: MIKSI? Tässä siis erilainen vaihtoehto glögille, toimii hyvin keskustelunherättäjänä vaikkapa illallispöytään istuttaessa!
”Liian esanssinen skumpaksi, liian ohut glögiksi.”

Juhla Glögi ***
20 %, hinta Alkossa 11,98 €

Seitsikon vahvin ehdokas tyrmäsi raadin. Emäntä saattoi kuumentaa juoman vähän liian kuumaksi ja alkoholi haihtui suoraan testaajien sieraimiin. Tuote tuoksuu voimakkaasti brandylle ja sitä luonnehdittiinkin mielummin totiksi kuin glögiksi. Tuoksun ei kannata kuitenkaan antaa hämätä, sillä hienostuneeksikin kuvailtu maku on prosentteihin nähden lempeä. Glögiasteikolla Juhla-versio ei pitkälle pötki, mutta toimii varmasti erittäin hyvin sisäisenä villapaitana sekä kaupan pahvitölkkiglögin terästeenä.
”Tämä mukaan hiihtoreissulle tai mökille!”

Chymos Mustaherukkaglögi ***
4,7 %, hinta kaupoissa n. 7 €

Panadol Hot, Finrexin! Haju toi kieltämättä mieleen kuumat flunssajuomat ja aitoa mustaherukkaa oli vaikea erottaa tuoksusta, mutta mausteita, kuten neilikkaa, kirsikkaa ja piparkakkua siitä kyllä löydettiin. Väri oli vihdoin kohdallaan, glögin kuuluu olla konservatiivisen raatimme mukaan punaista. Maku oli laihahko, mutta ehdottomasti parempi kuin tuoksu. Makkeeta maustettua mehua, liian mietoa glögiksi, kommentoi yksi raatilaisista. Alkoholi ei maistu, siitä plussapisteitä.
”Karkkirasian hyljeksityin yksilö.”

tuike valkoviiniglögi

Tuike Luomu Valkoviiniglögi ****
11 %, hinta Alkossa 8,39 €
Vaalean luomuglögin tuoksussa on mansikkaa ja herukkaa, mutta myös selkeitä glögimausteita. Väri on hento ja kaunis, vaikka parin testaajan pipo on edelleen tiukalla: vaisu ja vaalea väri ei sovi glögille. Herukkainen maku jakaa sekin mielipiteitä, toisten mielestä tuoksuu glögille enemmän kuin maistuu. Jälkeenpäin suussa mellastaa kardemumma. Joku luonnehtii suutuntumaa tahmaiseksi, mutta makeus ei kuitenkaan mene överiksi. Varsin mainio kombo, toteaa yksi meistä ja piirtää arvostelupaperiin sydämen.
”Sopivan makea, voisin juoda.”

tuike roseeviiniglögi

Tuike Rosé Glögi ****
8 %, hinta Alkossa 7,98 €

Heti alkuun mainitsen, että roseeglögi on henkilökohtainen suosikkini. Epätodennäköinen yllättäjä takavasemmalta. Pöydän ympäriltä kuultiin kuitenkin muutamia soraääniä. Väriä haukutaan laihaksi mehukatiksi ja liian tummaksi roseeksi. Makua arvioidaan teräväksi, raikkaaksi ja ohueksi. Alkoholi kuulemma maistuu läpi. En sentään ole ainoa peukuttaja: perinteinen kaupanglögifiilis luettaneen kehuksi, samoin keveys, kaneli ja glögimausteisuus. Tuoksussa on paljon kardemummaa. Entinen ruokabloggaaja tekee tärkeän huomion: roseeviiniglögissä koristeet ja rekvisiitta tulee paremmin esiin, kun juoman väri on vaaleampi. Hieno musta hevonen, siis jatkoon!
”Paras tähän mennessä, täydellinen pari sinihomejuuston ja pipareiden kanssa!”

tuike roseeviiniglögi

Tuike Luomu Punaviiniglögi *****
11 %, hinta Alkossa 4,98 € (37,5 cl pullo)

Testaajien glögimaku osoittautuu hyvin perinteiseksi, sillä selkeäksi testivoittajaksi suoriutuu valikoiman ainoa punaviiniglögi. Vahvin tuoksu, hyvä viininmaku ja runsaat mausteet, täyteläinen, piparkakkuinen, eniten glögimäinen. Maistuu eniten siltä, miltä näyttää, vaikka jonkun mielestä onkin snadisti liian makea. Glühwein-vertauksia esitetään. Pöydän päästä kuuluu röyhtäys ja samaan syssyyn oivallus: kardemummaa! Ainoa miinus on tuotepakkauksen koko, miksi ihmeessä testivoittajaa myydään vain puolikkaissa pulloissa!?
”Nyt on sitä mitä pitää!”

joulutortut

Voittajaa etsittiin napostelupöydän äärellä. Tarjoiluvadeille oli ladottu kaupan pipareita, vuoden vanhasta lehtitaikinasta leivottuja joulutorttuja, sekalainen juustovalikoima, hilloja jääkaapin ylähyllyltä, paahdettuja maa-artisokkia, sauvasekoittimella surautettua valkosipulimajoneesia sekä ilmakuivattuun kinkkuun käärittyjä persimoneja.

paistetut persimonit

Persimon-siivut sopivat juuston seuralaisiksi sellaisenaankin, mutta joulun tuovat pöytään kanelilla ja hunajalla maustetut pannulla voissa paistetut persimonit. Alkuperäinen ohje on Helsingin sanomien.

Paistetut persimonit

2 persimonia
ripaus kanelia
pieni paketti prosciuttoa tai muuta ilmakuivattua kinkkua
rosmariinin oksia
hunajaa
voita

Pese persimonit ja leikkaa ne ohuiksi lohkoiksi. Heiluttele kanelisirotinta lohkojen molemmin puolin. Leikkele kinkkusiivuista sopivia palasia ja kääri ne persimonien ympärille. Lävistä katkaistulla rosmariinin oksalla kinkku kiinni hedelmälihaan. Jos rosmariininoksat ovat hentoja, tee ensin viilto veitsellä, että saat työnnettyä oksan viipaleen läpi. Paista lohkot voissa pannulla, kunnes ilmakuivattu kinkku saa väriä ja rapeutta. Aseta tarjolle ja valuttele viimeiseksi päälle hunajaa.

prosciutto persimon

prosciutto persimon

Jos rehellisiä ollaan, oma glögisuosikkini on edelleen itse keitetty omenamehupohjainen joulujuoma. Terästettynä tai ilman. Vielä en ole törmännyt yhteenkään kaupoissa myynnissä olevaan glögiin, joka ei pidemmän päälle osoittautuisi liian makeaksi makuuni. Mutta yhteen mukilliseen, siihen on kyllä aineksia myös Suurkuluttajien testituloksissa! Millaisesta glögistä sinä pidät? Valkoisesta vai punaisesta, mehumaisesta vai terävämmästä? Entä mantelit ja rusinat, pitääkö niitä olla?

tuike glögi

Muistathan kommentoidessasi Suomen alkoholilainsäädännön kiemurat. Alkoholi on syytä jättää mainitsematta, ettei Valvira tule koputtelemaan ovelleni. Kiitos!

Mikä on parasta joulussa?

Tuoreen joulugallupin mukaan parasta joulussa on perhe ja yhdessä oleminen, syöminen, saunominen ja lahjat. Kukaan ei mainitse perusteellista putsaamista ja puunaamista, joulustressiä tai yletöntä rahanmenoa, joten ne voimme jättää huomiotta myös ensi vuonna.

kuusenkoristeet

Isä, 69 ja äiti, 71: Ruokahetket kinkun ääressä ja joulusauna. Kaikkein parasta kuitenkin on se, kun te olette tulleet kaikki tänne, lapset ja lapsenlapset. Se on parasta joulussa.

Siskontyttö, 5: Kun on saanut olla kaikkien kanssa. Jouluaattona parasta oli jakaa lahjoja ja avata niitä itse. Herkkujen syöminen ja iso kylpy [porealtaassa].

Sisko, 38: Ruoka ja yhdessä oleminen, se on oikeestaan siinä. Palapelin tekeminen ja rauhallinen joulusauna lasten kylpiessä.

Lankomies, 39: Erityisesti kalapöytä, sitä oikein odottaa joka vuosi, ja rauhassa saunominen.

Sisko, 35: Kiireetön oleminen ja ruoka. Ei tarvitse miettiä kuka hakee lapsen tarhasta, pako arjesta. On mukavaa, kun pojalla on leikkikavereita.

Sisko, 33: Kun lapset leikkivät rauhassa uusilla leluilla ja aikuiset saavat rauhassa tehdä palapeliä.

Siskonpoika, 3: Piparit!

silakat

kattaus

takka

jouluportti

lyhty ja kuusi

Minä, 40: Syöminen pitkään ja hartaasti. Äitin tekemä lanttulaatikko ja yhdessä valmisteltu kalapöytä, erityisesti graavisiika. Lasten vilpitön ilo, pienten kanssa touhuaminen. Kävelylenkki pikkupakkasessa, pitkät yöunet. Ajatuksella mietityt ja kauniisti paketoidut lahjat. Kynttilöillä kauniisti valaistu koti. Näistä kaikista nautin, mutta oleminen yhdessä, se on kaikkein parasta. Ja se kun mies uskaltautui pianon ääreen ensimmäistä kertaa 20 vuoteen.

piano

ps. Joulukalenterin kirjoittaminen otti voimille. Vaikka aiheita riitti, tekstiä syntyi ja tarinoita jäi ensi vuodelle takataskuun runsain määrin, oli jokapäiväinen blogin päivittäminen kuvineen kaikkineen normityöpäivän jälkeen melkoista pinnistelyä. Nostan hattua bloggaajille, jotka julkaisevat postauksia päivittäin oikean työnne ohella, aika sissejä olette!

Joulukalenteri – luukku 17: joulun tuoksuja

Hyasintti. Voisi kuvitella, että hajuherkkänä hyasintin tuoksu olisi minulle liian voimakas, mutta ei sinne päinkään. Olen jopa ostanut joskus tuoksuöljyä, joka levitti hyasintin tuoksua alusvaatelaatikkoon. Hyasintti on ainoa kukka, joka on välttämättömien jouluhankintojen listalla. Kotikotona, jossa joulunpyhät vietämme, hyasintteja ei siskon allergian takia näy ja siksi ostankin omaan kotiini useamman kukkasen hyvissä ajoin, jotta ehdin nauttia niistä pitkään ja hartaasti.

luukku12-3

Joulukuusi. Kun olin pieni, joulukuusessa paloivat oikeat kynttilät. Se oli haettu metsästä aatonaattona ja sulaessaan se levitti metsäisen havupuun tuoksua kodin joka kolkkaan. Saatan vieläkin seisahtua kuusen luo vain nuuhkiakseni sen taivaallista tuoksua. Kuusi ei välttämättä kaipaa kynttilöitä kummempia koristeita, se tuo iloa ja valoa ihan sellaisenaan. Näistä syistä en ymmärrä muovikuusen ideaa lainkaan.

hyasintit

Piparitaikina. Piparkakut kuuluu leipoa itse tehdystä taikinasta. Tärkeintä ei ole lopputulos, vaan se huumaava tuoksu, joka kattilassa keitettävistä siirapista, voista, sokerista, kanelista, inkivääristä, neilikasta ja pomeranssinkuoresta lähtee. Kaupasta piparitaikinaa olen ostanut ehkä kaksi kertaa elämäni aikana ja silloinkin vain syödäkseni sen raakana.

kuusi

Lanttulaatikko. Tästä jo kirjoitinkin. Pitkään kattilassa kiehuvat lantunpalat ja uunissa hautuvat syvän oranssit laatikot saattavat jonkun nenään tuntua epämiellyttäviltä, minä kuitenkin rakastan niiden ominaistuoksua. Tottumiskysymys varmasti tämäkin – kun on 40 vuoden ajan liittänyt jouluun kypsyvien lanttujen tuoksun, ei joulu tunnu joululta ilman.

Kynttilät. Palaessaan kynttilät eivät tuoksu juuri miltään (jolleivät ole tuoksukynttilöitä, mutta niitä tässä taloudessa ei harrasteta), mutta se sammuttamisen jälkeinen haju, se on ihana! Kun vetäydytään aattoiltana yöpuulle ja puhalletaan kynttilät, sammuneiden kynttilänsydänten tuoksu valtaa hetkeksi koko kodin. Saisipa tuon tuoksun purkkiin!

kynttilät

Kinkku. Joulumuistoista vahvin liittyy aattoaamuihin. Vastapaistetun kinkun tuoksuun ja enkelikellon kilinään. Aamupalapöytään, jossa leivän päälle leikataan kunnon siivu vielä lämmintä ja joskus ylikypsäksi murentunutta possua. Kotona kinkku siis paistettiin vasta aattoyönä ja paistetaan vieläkin. Se laitetaan uuniin myöhään illalla ja otetaan sieltä aikaisin aamulla. Edelleen sen tuoksu leijailee uniin niin voimakkaana, että siihen herää ja tassuttelee hiljaa alakertaan kurkkimaan onko uunissa kaikki hyvin.

joulutähti ikkunassa

Enää viikko jouluun. Kuusi päivää aikaa paistaa lanttulaatikot, tehdä piparitaikina, polttaa paljon kynttilöitä ja nauttia hyasinttien tuoksusta. Kotikotona odottaa kinkku ja omasta metsästä haettu kuusi.