Keksit. Ne ovat kuivia, mauttomia ja menevät murusiksi. Hannatädinkakut ovat minulle suuri mysteeri, samoin lusikkaleivät. Pahimpia ovat Carneval-keksit, joissa on värillinen kuorrute toisella puolella. Kuin keinotekoisilla väriaineilla maustettua sahajauhoa söisi. Kaneliässät ovat ihan jees, samoin Dominot ja Oreot, jos välissä on alkuperäinen täyte.
Syystä, jota en pysty ymmärtämään, rakastin lapsena Marie-keksejä. Imeskelin keksin pehmeäksi ja annoin mössön sulaa suuhuun. Outoa, sillä niissä jos missä, maku on unohtunut reseptistä. Digestiveissä vähän sama juttu, vaikka niissä hitunen makua onkin, se muistuttaa lähinnä pahvia, terveellistä sellaista. Keksit ovat muutenkin kummallinen leivonnaisten muoto. En koskaan osta niitä sellaisinaan nautittaviksi, ne kuuluvat ostoskoriin vain silloin, jos niitä tarvitaan jälkkärissä.
Juuri nyt keittiön kahvikaapissa on puoli pakettia Bastogne-keksejä. Ne jäivät yli kanelijäädykkeestä, jonka valmistin ystäville yli kuukausi sitten. Yhden olen tainnut nakertaa teekupposen kera, lopuille on kehitettävä joku muu käyttötarkoitus, sillä nekin alkavat maistua vanhetessaan puulta.
Yksi poikkeus tähän keksien syrjintäkeissiin on, ja se on cookies. (Häiritsee muuten ihan simona, kun en tiedä onko tuolle leivonnaiselle suomenkielistä vastinetta. Miten tuo muka taipuu? Leivoin kuukieisseja? Kuukieita? Menevät samaan sarjaan Sara la Fountainin kapkeiksien kanssa, vaikka hänellä olisi kyllä suomennettukin vastine käytössään, kuppikakku.) Erityisesti sellaiset, jotka ovat keskeltä ihanan sitkeitä. Ne takertuvat hampaiden purupintoihin vähemmän ihanasti, mutta aah, miten niihin siitä huolimatta tulee himo.
Siitäpä sitten sopivalla aasinsillalla päästään jälleen kerran hehkuttamaan MasterChef Australian hienoutta. (Pliis älkää paljastako kuka voitti, mulla on vielä viisi viimeistä jaksoa katsomatta!) Nimittäin Harry, tuo merenelävien kokkauksen kuningas, kokkasi keskellä yötä yllätyshaasteessa cookieiden (argh) ja brownieiden (argh!) syntisen liiton lopputuotetta: brookieita (argh!!). Mikä mieletön keksintö! Sitkeää, tahmeaa ja kosteaa, mutta kuitenkin pinnaltaan rapeaa. Jos keksitaivas on olemassa, se on tässä.
Anteeksi Harry, tuunasin reseptiäsi hiukan, koska kaapissa ei ollut maissijauhoja tai vaniljauutetta eikä tarpeeksi tummaa suklaata. Perusreseptiä voi maustaa näin joulukuussa vaikka kanelilla, kardemummalla tai neilikalla tai vaikka mantelirouheella. Yhdestä annoksesta tulee pellillinen. Pahoittelen, että reseptissä on grammamitat. Mutta toisaalta, jos et vielä omista digitaalista keittiövaakaa, olisiko aika hankkia sellainen? Tai kirjoittaa joulupukille, pukki kyllä ymmärtää herkkujen päälle.
Harryn tuunatut brookieissit
125 g 70% tummaa suklaata
50 g valkoista suklaata
25 g voita
110 g sokeria
40 g vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
2 pientä munaa
1/2 tl vaniljasokeria
50g tummaa suklaata rouhittuna
Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Paloittele suklaat ja lisää ne voin kanssa metalliseen kulhoon. Nosta kulho vesihauteeseen ja pyörittele, kunnes suklaat sulavat. Valkosuklaata on vaikeampi sulattaa, mutta elä hättäile, paakut eivät tässä tilanteessa haittaa. Jäähdytä.
Vaahdota loput ainekset sähkövatkaimella kevyeksi ja ilmavaksi. Lisää jäähtynyt suklaaseos ja sekoita hyvin. Lusikoi pellille ruokalusikallinen kerrallaan. Ripottele päälle karkeaksi rouhittu suklaa ja painele se taikinaan hellästi. Paista 12–13 minuuttia ja annan jäähtyä, ettet polta suutasi. Oijoi ja omnom!
ps. Keksit syötiin taas ennen kuin kamera ehti paikalle, pitää varmaan vähän tsempata, mikä ruokabloggari se tällainen on?
Heips; Oi voi, Carneval- keksit! Parasta mitä lapsena sain. Ihanat värit ja kuviot. Ja se tumman ruskea keksi, nam! Kaneliässät, no äiti leipoi,ihan parhaita. Nykyisin niitä saa myös Turun torilta, siis melkein lähes sinne päin yhtä hyviä. On se lapsuus erilaista. Mitä ihmeitä ne Oreot on? Dominot tunnistan.
Ja tunnustan…nyt lähes kuusikymppisenä tyttönä ostin joskus Carnevaleja. En enää, koska poistin leivonnaiset ja siihen verrattavat jutut ruokavaliostani. Vapaaehtoisesti, mutta suurella motivaatiolla. Tilalle tuli raakasuklaa ja sokerittomat taatelit, en siis ole herkutta ?. Ja raakasuklaa on Iso Nam!
Ja ruokabloggarissa on vissiin vikana se, että tekee liian pienen taikinan. ?
Taas kirjoitit kivoja muistoja, mukavaa ?. Kirjoita lisää.
Oreot ovat amerikkalaista hapatusta, tummia dominomaisia suklaakeksejä joissa on vaniljainen täyte. ? Ja kirjoitanhan minä, sellaisella tahdilla, että ehdin vastaamaan kommentteihin kuukauden jälkijunassa.
Vaikka oon leiponu elämäni aikana kaikennäköstä, välillä epäonnistuen. Niin mikään resepti ei ole tuottanut näin haastetta. Ekalla kerralla tuli lättänä kakku, ku taikinasta tuli nii vetkulaa, johtui mittavirheestä voin suhteen. Kakku oli kyllä tosi suussa sulavaa ja hyvää. Nyt toinen yritys eikä oikein sen kummasempaa tulosta saanut aikaan. Mitähän en nyt ymmärrä? Onko voita kuitenki vähemmän? Tai jauhoja enemmän? Sulatan suklaat ja voin. Vatkaan muut aineet sähkövatkaimella sekaisin. Ekalla yrityksellä kaikki ja tokalla munat+sokeri mihin lisäsin jauhot ja sitte sekaan suklaa jäähtyneenä. Ja keksejä en saa aikaan! Vielä pitänee kokeilla kerran, sit tapahtuu luovutus :/
Voi ei! Luulin jo vastanneeni sun kommenttiin, mutta se on nähtävästi lennellyt bittitaivaaseen. Kävin tarkistamassa alkuperäisen reseptin ja kyllä ainesosien suhteet ovat kohdallaan. Tosi harmi, kun et ole onnistunut leipomishommissa, mutta älä soimaa itseäsi. Leipominen on kemiaa ja joskus raaka-aineet vaan pettävät. Jokainen jauhoerä on erilainen ja munatkin käyttäytyvät eri tavoin. Itsekin onnistuin sössimään joulun alla piparitaikinan, enkä vieläkää tajua mikä meni pieleen. Jos haluat vielä kokeilla alkuperäistä ohjetta, se löytyy täältä: https://tenplay.com.au/channel-ten/masterchef/recipes/dark-chocolate-brookies. Toivottavasti onnistut! 🙂