Parisuhteen laatuaikaa – kolme ruokalajia kotikeittiössä

Loma loppui ja arki alkoi. Lipsahdimme liiankin nopeasti raivostuttaviin rutiineihin. Kännykkä kädessä käydään nukkumaan ja kapula kädessä myös herätään. Ryhti kärsii, niskaa särkee ja silmiä väsyttää. Päivätyön puurtamisen jälkeen kutsuvat sohva ja läppäri – blogihommat velvoittavat ja freelance-sähköpostit on pakko käydä läpi. Kahdeksan aikaan nostamme katseemme älylaitteista ja keitämme iltateet. On jokapäiväisen MasterChef Australia -annoksen aika.

Pötkötämme puoliksi päällekkäin ja ahdistumme, kun jäätelömassa ei jähmety tai kahvihyytelö hyydy ja iloitsemme, kun romahtanut kotikokki tsemppaa sittenkin ja voittaa itsensä lisäksi koko haastekilpailun. Mainoskatkoilla käsi hapuilee kännykkää. Sitten kutsuukin jo tyyny ja vuorokausi alkaa alusta. Missä liikunta, missä yhteinen tekeminen (telkkarin töllötystä ei lasketa), missä kokkaaminen, missä ainutkertainen elämä? Tämäkö muka on sitä parisuhteen laatuaikaa?

Perjantaina teimme korjausliikkeen. Saunan jälkeen pannulla sihisivät jättikatkaravut, sitruunamehu, inkivääri, chili ja valkosipuli. Kaadoimme itsellemme lasilliset rose-viiniä ja istuimme pöydän ääreen. Siis ruokapöydän. Ei sohvaa, ei kännyköitä, ei muitakaan ärsykkeitä. Vain me kaksi ja hyvä ruoka.

parisuhteen laatuaikaa

Lauantaina jatkoimme hyväksi havaitulla linjalla. Suunnittelimme kolmen ruokalajin illallisen kahdelle hengelle. Jotta laskeutuminen uudenlaiseen päivärytmiin kävisi pehmeästi, annoimme australialaisten kotikokkien innoittaa meitä. Alkuun koskemattomuuskaksintaistelusta tuttua sashimia ja pääruuaksi Gary Mehiganin perunafondantteja ja grillattua ahventa. Jälkiruoassa oli hyödynnettävä jääkaapin vihanneslokeroon unohtuneet raparperin varret, niinpä kotikeittiön masterchefit kehittivät raparperipiirakan inkivääri-crumblella.

Kun minä lähdin lähialepaan, mies kiersi Hämeentien etnisten kauppojen kautta. Kaffirlimen lehdet ja korianteri juurineen löytyivät helposti, mutta Yuzu-hedelmän mehu esitti vaikeasti tavoiteltavaa. Kaikki kauppiaat pyörittelivät päätään ja yksi vinkkasi, että Itäkeskuksessa saattaisi mahdollisesti olla ehkä. Emme lähteneet tarkistamaan huhun paikkansapitävyyttä vaan korvasimme yuzumehun internetin ohjeiden mukaan limen, mandariinin ja sitruunan mehulla suhteessa 1:1:1.

ahven

Kalat haettiin kaupungin parhaasta kalakaupasta, Tukkutorin Kalasta. Keskustelimme kalakauppiaan kanssa pitkään tonnikalan eettisyydestä ja päädyimme lopulta Inarinjärvestä pyydettyyn siikaan, josta tulisi loistavaa sashimia. Pääruuaksi kaavaillut ahvenet olivat niin muhkeita, että yksi sai riittää täyttämään molempien vatsat.

Alkupalalautaselle aseteltiin siis oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla nopeasti maustettua ohuen ohutta inarinjärven siikaa, avokado-korianteripyreetä, kevätsipulisiivuja ja kastiketta, jonka pohjana oli siian perkuujätteistä keitetty liemi. Alkuperäisen ohjeen lehtikaalisipsien sijaan paistoimme sashimin seuraksi jääkaapissa jo pitempään majaillutta mustakaalia. Pipertäminen palkittiin, sillä ihan hetkeen en ole vastaavaa makuelämystä ravintolassakaan eteeni saanut. Sommelierin taidoissa olisi tosin ollut toivomisen varaa. Satunnaisesti valittu Gewürztraminer maistui sashimin kanssa lapsuuden sormiväreille, yyh.

sashimi siiasta

Vaikka resepti ensi hätään vaikuttaa monimutkaiselta, se ei sitä millään muotoa ole. Kastiketta tulee alla olevasta määrästä suhteettoman paljon sashimiin verrattuna, joten ohjeen voi myös puolittaa. Maistele silloin, että suhteet pysyvät oikeina.

Sashimi Inarinjärven siiasta kahdelle

Yksi tuore siika
laadukasta oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

Kastike:
1/4 dl rypsiöljyä
Siian ruodot ja pää pilkottuina
1 tl raastettua inkivääriä
1 murskattu valkosipulinkynsi
3 kaffirlimen lehteä
nippu korianterin varsia juurineen
1/2 dl soijaa
1/4 dl kalakastiketta
1/2 dl vettä
1 rkl punaista currytahnaa purkista
1/2 dl yuzumehua (tai mandariinin, limen ja sitruunan mehua yhteensä)
(suolaa)

Avokado-korianteripyree:
1 avocado
nippu korianteria
1/2 sitruunan mehu
1/2 dl vettä
suolaa ja valkopippuria

Koristeluun:
Musta- tai lehtikaalisipsejä
kevätsipulia ohuina siivuina

Fileoi siika ja poista ruodot tai pyydä kalakauppiasta tekemään nämä työvaiheet. Muista pyytää pää ja ruodot mukaan, jotta voit keitellä niistä maukkaan kastikkeen. Nosta fileet jääkaappiin odottamaan. Paista roippeita pannulla öljyssä 8–10 minuuttia, lisää sitten inkivääri, valkosipuli, korianteri ja kaffirlimen lehdet. Pyöräyttele näitä pannulla minuutin verran ja kaada joukkoon soija, kalakastike, vesi ja currytahna. Anna kiehahtaa ja keitä minuutin ajan. Ota sitten pannu pois levyltä, laita kansi päälle ja anna makujen tasaantua 10 minuuttia. Siivilöi kastike, lisää yuzu-mehu ja tarkista suola. Anna kastikkeen jäähtyä.

kastike sashimille

Surauta avokado, korianterinlehdet, sitruunamehu ja vesi sauvasekoittimella tasaiseksi pyreeksi. Jos haluat, voit vielä paseerata pyreen siivilän läpi. Mausta suolalla ja myllystä rouhitulla valkopippurilla. Paista musta- tai lehtikaalinpalat runsaassa öljyssä rapeiksi ja pilko kevätsipuli ohuiksi viipaleiksi.

Leikkaa siikafilee 45 asteen kulmassa mahdollisimman ohuiksi paloiksi. Valuta päälle hieman hyvää oliiviöljyä ja pyöräytä pippuri- ja suolamyllystä muutama kierros. Nostele lusikalla avokado-korianteripyreetä lautasille, asettele sashimipalat nätisti pyrepilkkujen väliin ja nostele kalapalojen päälle sipulia. Koristele musta- tai lehtikaalilla. Valuta vielä lopuksi lusikalla jäähtynyttä kastiketta jokaisen kalapalan päälle. Avot, kolmen tähden michelin-annos on valmis!

ahven grillissä

Pääruuan ahvenen ja lisäkkeet voit grillata makusi mukaan, meillä kalan kaverina oli sitruunaa, timjamia ja kirsikkatomaatteja. Perunafondantit tehtiin MasterChef-Garyn oppien mukaan. Helppoa sekin, tarvitaan vain perunaa, voita, timjamia, vettä ja kanalientä.

raparperi-valkosuklaapiirakka

Raparperipiirakka pyöräytettiin yksinkertaiseen pohjaan, johon saatiin piilotettua myös kaksi kuukautta vanha, mutta edelleen täysin käyttökelpoinen kermaviili. Piirakan päälle kaipailimme jotain rouskuvaa, joten sekoittelin muscovado-sokerista, voista, raastetusta inkivääristä, neljänviljanhiutaleista ja vehnäjauhoista muruseoksen, jonka ripottelin päällimmäiseksi. Taikina nousi leivinjauheen ja soodan voimin niin hyvin, että se peitti lopulta viettelevästi alleen sekä valkosuklaan että suurimman osan raparpereista.

Raparperi-valkosuklaapiirakka

1/2 dl öljyä
purkillinen kermaviiliä
1 kananmuna
1 dl ruokosokeria
3 dl luomuvehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
1/2 tl suolaa
100 g valkosuklaata
400 g raparperia

Inkivääricrumble:
2 rkl pehmeää voita
1/2 dl ruokosokeria
1 tl raastettua inkivääriä
1/2 dl neljänviljanhiutaleita
1/2 dl vehnäjauhoja

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Paloittele raparperi ja valkosuklaa pieneksi. Sekoita kaikki taikinan ainekset nopeasti tasaiseksi ja kaada voideltuun irtopohjavuokaan. Heittele pinnalle raparperit ja valkosuklaapalat. Tee crumble ja ripottele se mukaviksi sattumiksi raparperien päälle. Paista uunissa noin 35 minuuttia, piirakka on kypsä kun taikina ei enää tartu tulitikkuun kypsyyttä kokeillessa. Tarjoile sellaisenaan tai annostele kylkeen vaikka vaniljajäätelöä.

raparperi-valkosuklaapiirakka

Meille yhdessä kokkaaminen on parisuhteen laatuaikaa, jota ei oikein voi korvata millään. Viihdymme keittiössä, maistelemme kastikkeita, sovellamme ja säädämme, testaamme makuhermoja, analysoimme käsiemme jälkeä ja mietimme jo pöytään istuessa suunnitelmia seuraavalle kerralle. Ei-niin-anonyymit introvertit insinöörit kokoontuvat keittiöön viimeistään ensi viikonloppuna. Pastakone on jo kaivettu kaapin perältä, mutta seurueen koko on vielä avoinna, tarkkailkaa siis viestintävälineitänne.

parisuhteen laatuaikaa

Jäitkö miettimään miten liikunnan kanssa kävi? Sunnuntaina suunnistimme metsään, seurasimme pitkospuita ja kompastelimme juurakoihin viisi ja puoli tuntia. Lupaamme pyhästi, ettei tämä jää tähän. Rutiineja on rikottava muulloinkin kuin viikonloppuna!

Joulukalenteri – luukku 2: brownie ja cookie ne yhteen soppii

Keksit. Ne ovat kuivia, mauttomia ja menevät murusiksi. Hannatädinkakut ovat minulle suuri mysteeri, samoin lusikkaleivät. Pahimpia ovat Carneval-keksit, joissa on värillinen kuorrute toisella puolella. Kuin keinotekoisilla väriaineilla maustettua sahajauhoa söisi. Kaneliässät ovat ihan jees, samoin Dominot ja Oreot, jos välissä on alkuperäinen täyte.

img_2797

Syystä, jota en pysty ymmärtämään, rakastin lapsena Marie-keksejä. Imeskelin keksin pehmeäksi ja annoin mössön sulaa suuhuun. Outoa, sillä niissä jos missä, maku on unohtunut reseptistä. Digestiveissä vähän sama juttu, vaikka niissä hitunen makua onkin, se muistuttaa lähinnä pahvia, terveellistä sellaista. Keksit ovat muutenkin kummallinen leivonnaisten muoto. En koskaan osta niitä sellaisinaan nautittaviksi, ne kuuluvat ostoskoriin vain silloin, jos niitä tarvitaan jälkkärissä.

Juuri nyt keittiön kahvikaapissa on puoli pakettia Bastogne-keksejä. Ne jäivät yli kanelijäädykkeestä, jonka valmistin ystäville yli kuukausi sitten. Yhden olen tainnut nakertaa teekupposen kera, lopuille on kehitettävä joku muu käyttötarkoitus, sillä nekin alkavat maistua vanhetessaan puulta.

Yksi poikkeus tähän keksien syrjintäkeissiin on, ja se on cookies. (Häiritsee muuten ihan simona, kun en tiedä onko tuolle leivonnaiselle suomenkielistä vastinetta. Miten tuo muka taipuu? Leivoin kuukieisseja? Kuukieita? Menevät samaan sarjaan Sara la Fountainin kapkeiksien kanssa,  vaikka hänellä olisi kyllä suomennettukin vastine käytössään, kuppikakku.) Erityisesti sellaiset, jotka ovat keskeltä ihanan sitkeitä. Ne takertuvat hampaiden purupintoihin vähemmän ihanasti, mutta aah, miten niihin siitä huolimatta tulee himo.

Siitäpä sitten sopivalla aasinsillalla päästään jälleen kerran hehkuttamaan MasterChef Australian hienoutta. (Pliis älkää paljastako kuka voitti, mulla on vielä viisi viimeistä jaksoa katsomatta!) Nimittäin Harry, tuo merenelävien kokkauksen kuningas, kokkasi keskellä yötä yllätyshaasteessa cookieiden (argh) ja brownieiden (argh!) syntisen liiton lopputuotetta: brookieita (argh!!). Mikä mieletön keksintö! Sitkeää, tahmeaa ja kosteaa, mutta kuitenkin pinnaltaan rapeaa. Jos keksitaivas on olemassa, se on tässä.

Brookies menossa uuniin

Anteeksi Harry, tuunasin reseptiäsi hiukan, koska kaapissa ei ollut maissijauhoja tai vaniljauutetta eikä tarpeeksi tummaa suklaata. Perusreseptiä voi maustaa näin joulukuussa vaikka kanelilla, kardemummalla tai neilikalla tai vaikka mantelirouheella. Yhdestä annoksesta tulee pellillinen. Pahoittelen, että reseptissä on grammamitat. Mutta toisaalta, jos et vielä omista digitaalista keittiövaakaa, olisiko aika hankkia sellainen? Tai kirjoittaa joulupukille, pukki kyllä ymmärtää herkkujen päälle.

Harryn tuunatut brookieissit

125 g 70% tummaa suklaata
50 g valkoista suklaata
25 g voita
110 g sokeria
40 g vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
2 pientä munaa
1/2 tl vaniljasokeria
50g tummaa suklaata rouhittuna

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Paloittele suklaat ja lisää ne voin kanssa metalliseen kulhoon. Nosta kulho vesihauteeseen ja pyörittele, kunnes suklaat sulavat. Valkosuklaata on vaikeampi sulattaa, mutta elä hättäile, paakut eivät tässä tilanteessa haittaa. Jäähdytä.

Vaahdota loput ainekset sähkövatkaimella kevyeksi ja ilmavaksi. Lisää jäähtynyt suklaaseos ja sekoita hyvin. Lusikoi pellille ruokalusikallinen kerrallaan. Ripottele päälle karkeaksi rouhittu suklaa ja painele se taikinaan hellästi. Paista 12–13 minuuttia ja annan jäähtyä, ettet polta suutasi. Oijoi ja omnom!

ps. Keksit syötiin taas ennen kuin kamera ehti paikalle, pitää varmaan vähän tsempata, mikä ruokabloggari se tällainen on?

Oman keittiöni MasterChef

Olen koukussa MasterChefiin. Katsottuna ovat kaikki suomalaisversion kaudet, junior-painos ja joitain täkäläisessä teeveessä esitettyjä muiden maiden versioita. Australian kotikokkien aiemmat tuotantokaudet ovat kuitenkin jääneet välistä, siskoni jatkuvasta hehkutuksesta huolimatta.

Pari viikkoa sitten flunssaisena etsin suoratoistopalveluista katsottavaa, kun silmiini osui aussien uusin kausi. Jo ensimmäisen jakson alkupuoliskolla kyynelehdin. Ohjelmasta oli osattu tehdä todella tunteisiin vetoava ja hyväntuulinen. Tuomarit olivat symppiksiä ja kannustavia ja kilpailijoiden tarinat samaistuttavia.

Siitä lähtien olemme katsoneet jaksoja miehen kanssa yhdessä, vähintään yhden per päivä. Olemme oppineet miltä näyttää krokotiilin liha, millaisia ovat inkamarjat ja mitä tarkoittaa leipurinkerma. Olemme seuranneet pastataikinan vaivaamista, majoneesin epäonnistumista ja viiriäisen puhdistamista luista ja ihmetelleet silmät suurina kokkaukseen hurahtaneitten tavisten taidonnäytteitä. Voittaja-annoksia, jotka voisi lisätä huippuravintolan listoille sellaisinaan.

masterchef-essu

Onnistuneiden annosten jujuna tuntuvat usein olevan erilaiset tekstuurit. On hampaissa rouskuvaa pekonimurua, suussa sulavaa moussea, tuhkaksi poltettua purjoa, rapeaksi pikkelöityjä vihanneksia, geelimäistä hyytelöä, samettista pyreetä, täydellisesti kypsynyttä lihaa tai kalaa ja kaiken kokoavaa kastiketta. Lautaselle kootaan useampia komponetteja samasta raaka-aineesta: inkivääriä crumblena, jäätelönä ja karamellisoituna. Lopputulos on kaunis katsella ja lähentelee taidetta.

Omassa keittiössäni harvoin yllän tai edes yritän päästä vastaaviin suorituksiin. Vaikka tykkään silloin tällöin syödä fine dining -ravintoloissa ja välillä hifistellä ja nysvätä itsekin, komponenttien määrässä en pärjää masterchefeille. Annoksen pikkutarkkaan sommitteluun ja pinsetein asetteluun kärsivällisyys tuskin koskaan tulee riittämään. Ruoka jäähtyy ja ruokaseura hermostuu.

Ruokafilosofiani noudattaa sanontaa vähemmän on enemmän, less is more. Yksinkertaista, hyvää ruokaa muutamista laadukkaista raaka-aineista. Tänä viikonloppuna se tarkoitti sitruunaperunoita ja broilerinsydämiä salvia-kermakastikkeessa. Lisukkeena pikkelöityjä porkkanoita ja vihersalaattia. Jälkiruuan löysi google: äidin ja isän pihapuusta poimitut omenat saivat kaverikseen uunissa paahdettua keksimurua ja nougatjäätelöä, joka haettiin lähikaupan pakastealtaasta. Inspiraatiosta kiitos HS:n ruokasivuille, joiden julkaiseman reseptin tuunasin suuhuni sopivaksi.

omenat

Jälkkäriohje vaikutti ensin monimutkaiselta, mutta osoittautui hyvinkin nopeaksi toteuttaa. Ihanan rapea keksimuru säesti voissa, sokerissa ja kanelissa pehmenneiden omenakuutioiden ja kermaisen jäätelön liittoa. Kun lahjaksi saamani musta mc-essu päälläni levittelin lasilautaselle murustettua, kullanruskeaa keksiä, asettelin päälle karamellisoituneita omenoita ja viimeistelin annoksen kuumalla lusikalla muotoillulla jäätelöpallolla, tunsin itseni lyhyen hetken ajan oman keittiöni masterchefiksi. Oikeaan kisaan minusta ei ikinä olisi.

Astetta hienompi omenamuru (2–3 nautiskelijalle)

keksi:
25 g huoneenlämpöistä voita
2 rkl neljänviljan hiutaleita
1 rkl vehnäjauhoja
1 rkl ruskeaa sokeria
1/2 rkl valkoista sokeria
25 g mantelijauhoa
1 tl kardemummaa

paistetut omenat:
omenaa kuutioituna
1–2 rkl tummaa ja/tai valkoista sokeria
1/2 tl kanelia
25 g voita

Tee ensin keksi. Sekoita kuivat aineet pehmeään voihin ja levitä leivinpaperoidulle pellille. Paista kullankeltaiseksi 200 asteessa n. 10 minuuttia. Tarkkaile keksiä, sen reunat palavat herkästi. Anna jäähtyä ja murustele. Kuutioi omena, kotimaisia ei tarvitse kuoria. Sulata voi pannulla tai pikkukattilassa ja heitä sekaan sokeri ja kaneli. Pyörittele omenakuutioita voi-sokeri-kanelissa, kunnes ne pehmenevät. Kokoa annos: alimmaiseksi keksimuru, väliin omenat ja päälle jäätelö.

omenamuruannos