Hengästyttää. Takana on supersosiaalinen viikko ja edessä toinen samanlainen. Viime viikolla ehdin Suomenlinnan kesäteatteriin, visiteeraamaan ystäviä Helsingissä ja Sipoossa, maistelemaan Taste of Helsingin taivaallisia annoksia, kokkaamaan pikkusyötäviä 30 hengen piknikille sekä juhlimaan omaa ja ystävämummoni vanhenemista ison vierasjoukon keskellä.
Persoonallisuustyyppiä määritellessä sijoitan itseni jonnekin ekstrovertin ja introvertin välimaastoon. Tykkään mennä, tulla ja tavata ihmisiä. Olen optimistinen ja verbaalinen, työskentelen tehokkaimmin stressin ja paineen alla. Olen toimija ja seikkailija ja nopea reagoimaan. Kaikki nämä ominaisuudet pätevät ekstroverttiin.
Tällaisen viikon jälkeen extrovertti olisi energiaa ja intoa täynnä. Introvertti taas on väsynyt, sillä kaikki paukut on käytetty intensiiviseen seurusteluun ihmisten kanssa. Akut kaipaavat lataamista ja mieli hiljaisuutta ja rauhaa. Yksin, ilman sovittuja menoja ja ylimääräisiä ärsykkeitä.
Tehokkaimmin omat akkuni latautuvat nukkumalla, mutta myös kirjoittamalla, lukemalla tai kokkaamalla. Kun kädet tekevät, mieli lepää.
Ruuan laittaminen voi joskus olla erittäin meditatiivista. Sipulien pilkkominen, risoton tauoton sekoittaminen, leipätaikinan vaivaaminen, karjalanpiirakkapohjien pulikoiminen, suklaan sulamisen seuraaminen ja mutakakun kypsymisen tarkkaileminen uunin luukulla. Keitto porisee, tuoksu leviää uunista kodin joka nurkkaan, silmätkin syövät ja suu maistaa. Kaikki aistit aktivoituvat. Kannustan kokeilemaan.
Vaikka tiedostan tämän kaiken, en silti opi. Olen buukannut tälle päivälle talkoot Porvoossa, sopinut yökyläilyn ystävän luona Nikkilässä huomiselle, kutsunut kavereita piknikille keskiviikkona, ostanut lipun Anna Puun keikalle torstaina ja suunnitellut loppuviikolle juhannuskemmakoita. Sunnuntaina on ohjelmassa vielä siskontytön viisivuotissynttärit. Blogiakin pitäisi ehtiä päivittää. Menojen väliin koetan kuitenkin mahduttaa edes jotain edellä mainittua. Tekemistä ja kokemista, sellaista missä mieli lepää.
Mittumaarin jälkeen karkaamme hetkeksi sinne, missä tuuli ujeltaa ja aallot lyövät kohisten rantakallioon. Pyöreät kivet rasahtavat jokaisen askeleen alla, lokit kirkuvat, meri tuoksuu ja tähdet loistavat tuikkivat valosaasteen ulottumattomissa. Seuranani vain toinen introvertti.
Olipas osuvasti sanottu. ? Oon aina ajatellu itteäni extroverttinä, mutta taidankin olla sosiaalinen introvertti. ?
No ilmankos me tullaan niin hyvin juttuun! 🙂
Oi miten tutulta kuulostaa. Tykkään kun on menoa ja kivaa tekemistä, mutta jos viikon jokaiselle päivälle on buukattu jotain, niin alkaa kiukuttaa lopulta. Sitten on vetäydyttävä tänne ”piilopirttiini” kissa kainalossa ja oltava rauhassa. Mä oon aina käyttänyt itsestäni tuon sosiaalisen introvertin sijaan nimitystä sosiaalinen erakko, mä tarviin sen erakkoajan jaksaakseni olla taas sosiaalinen. Sama asia lienee…
Introvertti, erakko, mitä näitä nyt on.. eri vaatteet, sama sisältö.
Tuttu tunne ja ilmiö minullekin, sanoitit sitä hienosti Pia! On selkeä tarve ”ihmissäpinälle”, mutta väsymys monien tilanteiden ja kekkereiden jälkeen voi olla aika totaalinen. Joskus tarvii oiken monta päivää toipumiseen.
Olen kiinnittänyt huomiota siihenkin, että ihmiset ovat ikään kuin eri tavalla sosiaalisia, jos nyt näin voi sanoa. Eli esimerkiksi kutsuilla, toiset eivät pysähdy kovin pitkäksi aikaa yhden ihmisen luo. Pyritään vain vaihtamaan muutama kepeä kommentti ja sitten taas seuraavan luokse. Itse taas olen sellainen, että tykkään syventyä juhlissakin kunnon keskusteluihin, pyrin jotenkin aitoon kohtaamiseen ja olen valmis olemaan oikeasti läsnä, jos ilmapiiri on avoin ja toinenkin vastaanottavainen. En siis nauti paljonkaan pintakommenttien vaihtamisesta vaikka silläkin on paikkansa. Olen miettinyt, että tällainen seurustelutapa sen väsymyksen varmaan tekee. Ehkä syvennyn joskus liikaakin ihmisiin. Voisi ehkä opetella myös säästämään itseään. Etenkin jos tietää, että on paljon tapaamisia luvassa.
Kaunista ja sopivan leppoisaa juhannusta 🙂
Tunnistan itsessäni samanlaisen ”juhlakäyttäytymisen”. Tosin keskittymiskykyni tapaa herpaantua liiankin herkästi tilanteissa, joissa on paljon ihmisiä. Silmät skannaavat ympärillä tapahtuvaa ja korvat takertuvat viereisiin lauseisiin. Se saatetaan sitten tulkita väärin, niin etten ole kiinnostunut keskustelukumppanini jutuista. Vaatii siis tsemppaamista sulkea väkijoukon hyörinä kahdenkeskisen keskustelun ulkopuolelle ja sekin vie energiaa.. Leppoista keskikesän juhlaa sinullekin!