Tänä aamuna luin Maria Veitolan kolumnin ja samaistuin vahvasti.

Kaksi ja puoli vuotta sitten minäkin putosin. Ihminen, jonka kanssa luulin viettäväni loppuelämän kertoi, ettei ole enää onnellinen. Ettei usko voivansa sitä tässä parisuhteessa koskaan enää olla. Päätöksen takana oli useampi vuosi pohdiskelua, joka oli jäänyt minulta huomaamatta. Reaktioni oli hysteerinen ja tunsin oloni petetyksi ja huijatuksi. Mihin katosi se mies, jonka kanssa ihan vastikään puhuttiin perheen perustamisesta ja happily ever afterista?

Jouduin luopumaan paitsi rakkaasta ihmisestä myös asioista, jotka hänen mukanaan menivät. Kaiken loppu – tai siltä se silloin tuntui. Kukoistava ruokaharrastus, sekin päättyisi tähän. Ruokakurssit, kolmen ruokalajin pariskuntadinnerit, viikonloppujen ruokahifistelyt, valkoisten liinojen äärellä syöminen, skumppapiknikit, kesäterassit, miten minä niitä yksin?

Aika kului, muutin nykyiseen sinkkukotiini ja ymmärsin. Minä voin, osaan ja pystyn. Ihan yksinkin. Rakkaus ruokaan ei kadonnutkaan, vaikka kyyneleet suolasivat sopan ja jääkaappi tuntui tyhjältä. Ruuan laittaminen lohdutti. Minä olen hyvä tässä, minkä naisen tuo mies minussa menettikään! Omia perinteitä syntyi, paistoin rahkalettuja sunnuntaiaamuisin, leivoin sämpylöitä pakkaseen, perustin parvekepuutarhan, kokkasin kolmen ruokalajin illallisia, vain itselleni. Koska olen sen arvoinen.

Kahden aikuisen taloudessa on aina enemmän pelivaraa kuin yksin elellessä. Oli siis pakko oppia säästämään myös ruokaostoksista. Onneksi suurin ruokarakkauksistani on pasta, se on halpaa ja kastikkeen keittää tarvittaessa kasaan pelkästä öljystä, valkosipulista ja chilistä. Simppelit maut ovat muutenkin parhaita, turhalla kikkailulla saa usein aikaan vain loven lompakkoon ja kaaoksen keittiöön. Tätä filosofiaa seuraten pannulla pyörähtää lähes viikoittain helpoista helpoin tomaattikastike pastalle. Jos oikein haluan itseäni hemmotella, ostan kastikkeen kylkeen tuosta naapurista, Teurastamon Tuoretorilta, Pasta Factoryn tuoretagliatellea, lähiruokaa parhaimmillaan.

Tomaattikastike pastalle (2-3 annosta)

loraus oliiviöljyä (myös Eldorado kelpaa 😉
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 kuivattu chili
rasiallinen kirsikka/pisara/miniluumutomaatteja
1 tetra tomaattimurskaa
1 mozzarellapallero tai 1 pkt fetaa tai pala halloumia
1 tl hunajaa
sitruunaa
suolaa
mustapippuria

Jos käytät halloumia, leikkaa ja paista se ihan ensimmäiseksi. Pyöräytä öljyssä pilkotut sipuli, valkosipulin kynsi (älä purista, vaan pilko) ja chili sekä puolitetut tomaatit. Holauta pannulle tomaattimurska ja lisää teelusikallinen hunajaa (jota lisään supermaistajaystäväni Sailan neuvosta jokaiseen tomaattiruokaan). Rouhaise myllystä sopiva määrä mustapippuria ja suolaa ja purista joukkoon tilkka sitruunamehua (supermaistajan mukaan happo korvaa suolan määrää, eli jos tuntuu, että suola puuttuu, testaa ensin miten sitruunamehu vaikuttaa makuun). Anna porista, kunnes et enää malta odottaa. Tomaattikastike paranee hautuessaan, mutta on se ihan hyvää ilman puolen päivän keittelyäkin. Heitä viime minuutilla sekaan paloiteltu mozzarella/feta/paistettu halloumi. Keitä kaveriksi sitä pastaa, mitä kaapista sattuu löytymään ja muista reilu suolaus keitinveteen. Raasta annoksen päälle parmesania, jos siitä tykkäät ja revi muutama basilikan lehti koristeeksi (ilmankin pärjää).

Kaada lasiin vettä, viiniä tai vaikka punaista maitoa. Haarukoi suuhun ja huomaa, miten elämä yhtäkkiä onkin mahdollisuuksia täynnä.