Kevään viimeinen huiputus – lumikengillä Ison Pyhätunturin laelle

Iso keltainen on suorittanut päivätyönsä ja painuu kohti horisonttia. On aika kiivetä lumikengillä Ison Pyhätunturin laelle, sillä auringonlasku ja huikeat maisemat odottavat.

lumikenkäily

Olen ihaillut Sallatunturin vierellä kohoavaa korkeampaa huippua koko pienen elämäni ajan. Satoja kertoja olen seisonut hissin yläasemalla ja katsellut nousevan auringon säteiden värjäämiä tykkylumipuita, punaisena hehkuvaa taivaanrantaa ja hankea, joka heijastaa pastellit sävyt kimaltavin kertoimin takaisin taivaalle. Täysin tietämättömänä siitä, että koskemattomana pitämäni kuusimetsän siimeksessä kulkee merkitty polku. Ympärivuotinen reitti, joka johdattaa Ison Pyhätunturin näköalatasanteelle.

Huhtikuussa 2018 on minun vuoroni nousta kukkulan kuningattareksi – viimeinkin.

lumikenkäily

lumikenkäily

Lumikengät ovat jalassani kolmatta kertaa koskaan. Kun kerromme, että aiomme nousta lumikengillä Ison Pyhätunturin laelle, vuokraamossa kehoitetaan välttämään varsinaista reittiä ja kulkemaan hankia pitkin kohti huippua. Kengät kyllä kantavat, luvataan. Taivaita tavoittelevan taipaleeksikin kutsutun Ison Pyhän reitin lähtöpiste on pohjoisrinteiden parkkipaikalla: opaste kertoo matkan pituudeksi 1,8 kilometriä. Tämähän on helppo nakki, olemme puolessa tunnissa perillä, ajattelen.

lumikengillä ison pyhätunturin laelle

iso pyhätunturi salla

Lampsimme pitkin valmiiksi tallattua tietä. Lumikengät pitävät yllättävän kovaa meteliä, ja keskustelu kävellessä on miltei mahdotonta. Parinkymmen metrin jälkeen poikkean polulta ja testaan hangen kantavuutta. Jalka humpsahtaa reittä myöten höttöiseen suojalumeen heti ensimmäisellä askeleella. Sauvoista ei ole mitään apua, ne uppovat koko pituudeltaan plusasteiden pehmentämään hankeen. Lunta on arviolta reilu metri. Se siitä oman polun etsimisestä.

iso pyhätunturi salla

iso pyhätunturi salla

Olen huono hitaasti etenemisessä. En osaa kävellä rauhalliseen tahtiin, vaan paahdan puuskuttaen eteenpäin kuin vanha kunnon dieselveturi. Välillä pysähdyn valokuvaamaan ja odottamaan viisihenkisen kenkäilijäjoukkiomme viimeisiä jäseniä. Pipo hiostaa ja takin alle puettu merinovillainen poolopaitakin tuntuu kostealta. Puoli tuntia on mennyt ja olemme hädin tuskin puolivälissä.

iso pyhätunturi salla

Puurajan tuolla puolen polku katoaa. Vanhat jäljet jakautuvat oikealle ja vasemmalle. Valitsemme aavistuksen verran vahvemmat, ja tarvomme ylämäkeen. Näky on pysäyttävä, kuin maailma loppuisi edessä siintävään lumihuippuun. Lumivyöryvaara kolkuttelee takaraivossa. Porukan kokeneimmat kuitenkin vakuuttavat, että alueella ei ole ollut suojakelejä aiemmin, joten riski lumen kerrostumisesta ja liikkeelle lähtemisestä on pieni. Haluan uskoa tähän.

iso pyhätunturi salla

Onnistumme kuin onnistummekin kiipeämään lumikengillä Ison Pyhätunturin laelle ja selviämme kunnialla näköalatornille. Pilvet ovat peittäneet laskevan auringon jo puolisen tuntia sitten. Horisontti on siitä huolimatta laveerattu oranssein ja vaaleanpunaisin sävyin.Repusta kaivetaan esiin pieni rommipullo ja munakupit, jotka saavat kunnian toimia snapsilaseina. Iso Pyhätunturi on huiputettu, eikä aikaakaan kulunut kuin reilu tunti!

lumikengät

huiputusjuoma

iso pyhätunturi salla

Osoittelemme kilvan eri ilmansuuntiin. Tuolla näkyy Pyhä, tuolla Luosto ja Suomullekin on näköyhteys! Rajan toisella puolen kohoaa muutama pari sataa metriä korkeampi tunturi. Siellä siintävät Venäjälle jäänyt Rohmoiva sekä alkuperäiset Sallatunturit – ne joiden rinteillä 81 vuotta sitten laskettiin Suomen ensimmäiset pujottelun ja syöksylaskun suurkisat. Vaativissa olosuhteissa, ilman hissejä ja tamppauskoneita. Korkeutta ja jyrkempää profiilia piisaisi edelleen, harmi vaan, että rajanaapuri on jättänyt tilaisuuden hyödyntämättä.

iso pyhätunturi salla

iso pyhätunturi salla

Laskeutuminen alas tunturista on nopeaa, jo puolessa tunnissa olemme takaisin parkkipaikalla. Vaikka kello lähentelee iltakymmentä, mökille unohtuneita otsalamppuja ei tullut ikävä. Kesä ja Lapin yötön yö ovat jo lähellä.

Sallatunturin Tuvat – mökkikylä ei palijon missähän

Yhteistyössä: Sallatunturin Tuvat

Kello lähestyy puolta yötä. Putkikassi olkapäällä ja kaupan täpötäysi paperikassi kädessä väistelen sohjoisia lätäköitä ja yritän etsiä oikeaa vuokramökkiä. Kummisedän tuttu tunturimökki on tänä viikonloppuna varattu, sillä sen ovat vallanneet vanhempani ystäväpariskuntansa kanssa. Niinpä minä majoitun 42 neliön hirsimökkiin Sallatunturin Tupien vieraaksi*. Löydän oikean rakennuksen, kolistelen ovesta sisään ja toivon, etten häiritse naapureita. Keitän iltateen, pesen hampaat ja pujahdan puhtaiden valkoisten lakanoiden väliin. On niin hiljaista, että korvissa soi. Sallatunturin tuvat on täydellinen paikka yöpyä.

sallatunturin tuvat

sallatunturin tuvat

Lapin hiihtokeskuksissa on majoitusvaihtoehtoja moneen makuun – hotelleista ja lomaosakkeista täysin varusteltuihin huoneistoihin, kelohonkaisiin huviloihin ja vaatimattomampiin mökkikyliin. Näistä kaikista minä valitsen aina ja ikuisesti mökkimajoituksen. Laskupäivän tai hiihtolenkin jälkeen haluan saunaan. Lauteille, joilla saan lojua pitkällään ja heittää juuri niin paljon löylyä kuin tahdon. Vilvoittelu mökin terassilla kuuluu asiaan, joskus jopa heittäytyminen hankeen, jos lähistöllä ei ole ylimääräisiä silmäpareja. Saunan pukuhuoneesta hipsin villasukissa ja trikoomekossa olohuoneeseen, jossa loimottaa takkatuli. Kääriydyn pehmeään vilttiin ja annan raukeuden laskeutua lihaksiin. Samankaltaista kokemusta ei hotellin saunaosastolta saa.

viiniä ja suklaata

sallatunturin tuvat sauna

Sallatunturin Tuvat on rakennettu tunturin kupeeseen. Ensimmäiset mökit valmistuivat vuonna 1983, aikaan jolloin turistien määrä tunturissa alkoi kasvaa. Vaikka slogan Salla – in the middle of nowhere (tai kuten sallalainen sen sanoisi: ei palijon missähän) keksittiin vasta parikymmentä vuotta myöhemmin, oli Sallatunturi 80-luvulla kotimaan hiihtokeskuskartalla todellakin keskellä ei mitään. Tuvat olivat vaatimattomasti varusteltuja, mutta jo neljä vuotta myöhemmin mökkikylä kasvoi, ja uusien mökkien mainostettiin olevan korkeatasoisia, sillä löytyihän niistä sauna, takka ja laatukeittiö! Sittemmin mökkejä on renoveerattu useampaan otteeseen: kylpyhuoneen hanat hohtavat uutuuttaan ja lattialämmitys hellii varpaita, mutta moderni 80-luvun henki on silti edelleen läsnä. Osatapa lukea ajan patinoimista seinistä kaikki ne kolmenkymmenen vuoden aikana syntyneet sadat sympaattiset tarinat, joita mökki sisällään kantaa!

sallatunturin tuvat after ski

Seuraavana iltana, pitkän hiihtolenkin jälkeen napsautan saunan päälle, kaadan lasiin Chiantia ja ryhdyn etsimään tulitikkuja. Saunan lämmetessä haluan hemmotella itseäni hetken takkatulen loimussa. Löydän lähes tyhjän tikkuaskin, se sisältää yhden ainokaisen tulitikun. Mietin menisinkö kolkuttelemaan naapurimökin ovea, mutta kello on jo yli kymmenen. Pelästyisivät vielä.

tulitikut

En kehtaa soittaa 500 metrin päässä majaileville vanhemmilleni, vaan päätän sytyttää takan yhdellä yrittämällä. Kuorin koivuklapeista kaiken irti lähtevän tuohen ja asettelen puut väljästi toisiaan vasten. Takan reunalla on kynttilä, ehkä olisi järkevintä sytyttää se ensiksi ja tuikata tuohet tuleen vasta sitten. Tulitikku leimahtaa toisella raapaisulla. Tuli tarttuu tiukasti kynttilän sydänlankaan. Nopealla ninjaliikkeellä törkkään puoliksi palaneen tikun tuohien lomaan – ne leimahtavat liekkeihin välittömästi. Tuli leviää takkapuihin ja roihuaa pian täydellä teholla. Kaupunkilaistyttö onnistui sytyttämään takan vain yhdellä tulitikulla! On pakko tanssia pieni voitontanssi.

sallatunturin tuvat takkatuli

Sauna ja takkatuli ovat siis tärkeitä, mutta on kolmaskin syy, miksi haluan nukkua yöni hotellin sijaan mökkimajoituksessa, ja se on ruoka. Haluan nukkua pitkään ja syödä aamiaista pyjamaan pukeutuneena, omassa rauhassa, ilman aikatauluja ja jonottamista buffetpöydässä. Lounaaksi nautin rinneravintoloiden antimia, munkkikaakaon tai laavulla paistettua makkaraa, mutta illalla tahdon haudutella poronkäristystä, tehdä uunilohta tai survoa pottumuusin mukavassa mökkikeittiössä. Ja köllähtää täyden vatsan viereen nukkumaan.

aamupala

Sallatunturin Tuvat mahdollistaa mökkikeittiöissään tämänkin. Hella on, mikro on ja kaikki muutkin tarvittavat keittiöhärpäkkeet astianpesukoneesta lähtien. Astiasto on kuudelle. Keittiön kalustus on hellyyttävä yhdistelmä mäntypaneelia ja Ikea-ilmettä, mutta mikäs siinä, kun kaikki kuitenkin toimii, kuten pitää. Uunia ei ole, mutta sitä en ehdi kaipaamaan, sillä karkaan kahtena iltana vanhempieni patojen ääreen.

sallatunturin tuvat takkatuli

sallatunturin tuvat

Sallatunturin talvikausi päättyy vappuun, mutta kesään ja ruskakauteen valmistaudutaan jo täydellä höyryllä. Sillä Lappi ei ole vain valkoisia hankia, tykkylunta ja revontulia, se on myös yöttömiä öitä, valoisia kesiä, värikkäitä syksyjä, hillasoita, tunturipuroja ja vaarojen viertä kulkevia vaelluspolkuja, joilla ei ole ruuhkaa. Jos hyvin käy, Sallatunturin varvikoiden väriloistossa, horisontin taakse painuvan ilta-auringon kajossa vaellan ensi syksynä myös minä. Ensimmäistä kertaa aikuisena.

sallatunturin tuvat

sallatunturin tuvat

Ainiin, yksi tunturimökkeilyn merkittävä etu melkein unohtui, nimittäin ikioma after ski -terassi! Tämä etuus ei ole itsestäänselvyys, sillä vaikka terassi mökissä olisikin, se saattaa avautua väärään ilmansuuntaan. Oikein suunniteltu terassi suuntaa lounaaseen, siis sinne, mistä aurinko iltapäivällä paistaa. Hyvin tehty Sallatunturin Tuvat – jo vuonna 1987 on tiedetty, mikä on tärkeää!

sallatunturin tuvat terassi

*Majoituksen minulle tarjosi Sallatunturin Tuvat, kaunis kiitos siitä!

Ps. Sallatunturin Tuvat tarjoaa majoitusta ympäri vuoden. Hinta-laatusuhde on hyvä ja sijainti erinomainen. Rinteisiin on matkaa pari sataa metriä, ladut ja vaellusreitit lähtevät käytännössä oven edestä. Ja jos ei itse jaksa kokata, voi aina poiketa tien toiselle puolelle ravintola Kielaan tai nauttia tuopposet Papana Pupin puolella.

Lue myös: Sallatunturi – sydämeni valittu

Sallatunturi – sydämeni valittu

Kaunisharjun kohdalla syke kiihtyy, enää pari kilometriä ja ollaan perillä. Tunne on säilötty syvälle ja talletettu tiukasti muistilokeroihin, erityiseen osoitteeseen, josta se syöksyy vatsanpohjaan sadasosasekunneissa. Aivot lähettävät käskyjään kehon joka kolkkaan: jalka vispaa levottomasti, posket punehtuvat ja hymy leviää kasvoille. En malta pysyä paikoillani. Tänne on ollut ikävä.

sallatunturi

Sallatunturiin saapuminen tuntuu edelleen samalta kuin 35 vuotta sitten. Vaikka välimatka on kasvanut viisinkertaiseksi ja visiitit harventuneet kymmenistä viikonlopuista yhteen tai kahteen talviviikkoon, kaikki on ennallaan. Hermoja hellivä hiljaisuus, rikkumaton rauha, tykkylumeen verhoutuneet puut ja tunturi, vuosituhansia vanha. Minä istun takapenkillä ja katson ikkunasta, kun laiskanletkeät porot jolkottavat harjua pitkin kulkevalla tiellä. Ratissa istuu isä, ja auton torvi soi.

sallatunturi sauvat

sallatunturi

Seuraavaksi ohitamme poropuiston. Kymmeniä vuosia vanhat ja harmaantuneet kelohirsihuvilat maastoutuvat suurten mäntyjen katveeseen. Piipuista nousee savua, jossain lämpiää päiväsauna. Katoilla on vielä yli puoli metriä lunta, mutta juuri nyt se sulaa silmissä. Aurinko on tuonut tunturiin T-paitakelit.

sallatunturi riippumatto

Tunnen nämä tienoot. Olen sirotellut sydämeni palasia pitkin pitäjää. Harmaaseen honkamökkiin, joka seisoo tunturin kupeessa. Rinteisiin, joissa olen opetellut laskemaan. Entisen mummilan rappusille, jossa istuimme serkkujen kanssa rinta rinnan. Vanhan pihasaunan kammariin, jonka lattialla matot olivat talvisin jäässä. Lammen laitamille, jo kadonneen nuotiopaikan ympäristöön. Loputtomille lakkasoille, Kuukkasen K-kauppaan, jota ei enää ole, ja ladulle, joka johdattaa Ruuhitunturin huipulle.

tunturilammen laavu salla

tunturilammen laavu salla

tunturilammen laavu salla

Tänään olen hiihtänyt Tunturilammen kautta Kaunisharjun laavulle ja takaisin. Istunut nuotion ääressä ja seurannut kuukkelien kujertelua. Tuijottanut tuleen ja paistanut makkaraa isän läheisestä pajukosta veistämällä tikulla. Kuunnellut käpytikan rumpusooloa pystyyn kuolleen kuusen latvassa ja hikoillut selkäni märäksi kevätauringon paahteessa.

tunturilammen laavu salla

tunturilammen laavu salla

tunturilammen laavu salla

Tämä on minun paikkani. Kolmenkymmenen vuoden kuluttua toivon samoilevani samoja metsiä. Kertovani vastaantulijoille isästäni, joka tapasi äitini tunturissa. Tarinoivani kummitädistäni, joka leipoi kylän komeimmat tortut. Ja mummista ja ukista, jotka joutuivat muuttamaan rajan tälle puolelle, kun Venäjä otti haltuunsa vanhan Sallan kyläkeskuksen.

tunturilammen laavu salla

kaunisharjun laavu salla

sukset

tunturilammen laavu salla

Huomenna palaan kuitenkin Helsinkiin, kivikaupunkiin, joka on kotini. Kun pohjoinen jää taakse, hakeutuu haikeus rintakehäni tietämille ja asettuu asumaan. Kaupungin kesä karistaa sen tiehensä, mutta syksy kutsuu kaipauksen takaisin. Huokaisen syvään ja pakkaan lentolaukkuun kampanisujen lisäksi kaksi kursulaista ohrarieskaa. Sillä jokaisessa murusessa maistuu tunturi.