Nakuilua, nikkarointia ja hitaita aamuja – mökkikesän parhaat puolet

Olen varma, että resepti on kirjoitettu paperille muistiin, paperia vaan ei löydy mistään. Vajavainen valokuvamuistini tuo silmieni eteen aanelosen, jonka oikeassa yläkulmassa lukee 1 kg jauhoja ja 2 leipurinprosenttia suolaa. Siihen se sitten tyssääkin. Selvä peli, tänään en siis kerro teille, miten valmistaa järkyttävän hyvää hapanjuurifocacciaa. Sen sijaan joudutte tyytymään spontaaniin mökkipäiväkirjapläjäykseen. Parempi kai sekin kuin ei mitään, niin ainakin toivon.

mökkeilyä

Tänään sunnuntaina, syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna kahlaan 19-asteisessa vedessä ja yritän taltioida kameran digitaaliselle filminauhalle kesän viimeiset kuiskaukset. Auringonlaskun pastellinsävyiseksi värjäämä järvi kaikuu vastapäisellä kannaksella syysmuuttoa suunnittelevan tuhatpäisen kurkiparven huudoista. Varpaat kaivautuvat pehmeään hiekkapohjaan, veden pinta on peilityyni. Saunan piipusta nousee lämpö kohti tummenevaa taivasta.

Ensimmäisestä yöstä vuokramökillä on melkein neljä kuukautta. Kaiken koetun summaaminen on mahdoton tehtävä, mutta hyviä hetkiä ja parhaita puolia, niitä on helppo listata. Kesän aikana meistä on kuoriutunut keski-ikäisyyden kynnyksellä mökkeilyyn täysin hurahtaneita tyyppejä, sellaisia, joita on turha kutsua mihinkään rientoihin, sillä eivät ne kuitenkaan liikahda sieltä punaisesta tuvastaan mihinkään (kyllä me oikeasti liikahdamme, ystävien kutsuihin suhtaudutaan edelleen asiaankuuluvalla vakavalla harkinnalla). Mökkirannasta on tullut sielunmaisema. Ja niitä parhaita puolia, niitä on lukematon määrä, mutta tässä seitsemän tärkeintä.

mökkeilyä

Ulkoilma. Kaupunkikodissa linnoittaudun liian helposti neljän seinän sisään, sillä ulos lähteminen vaatii vaivaa. Vaihda vaatteet, pue kengät, katso peiliin ja muista avaimet, lompakko ja kännykkä. Mökillä ulkona vietettyjen tuntien määrä kymmenkertaistuu kaupunkielämään verrattuna. Vuorokaudesta kaksi kolmasosaa vietetään ulkona – huomaamatta. Sisällä ollaan vain, jos on pakko. Vaikka lukaalissa on myös sisävessa, me käytämme mielummin kompostoivaa käymälää eli tuttavallisemmin huussia. Ilmastointi (avonainen ovi) toimii ja näköala järvelle on vertaansa vailla. Aamiainen syödään terassilla, vaikka sitten villasukissa ja untuvatakissa. Soutelu, kalastus, kasvimaa, kokkaaminen, puuhommat, marjastus, uiminen, lukeminen – kaikki onnistuu ulkoilmassa ja nimenomaan siellä.

Luonto ja luonnonrauha. Mökillä meistä tulee lintubongareita. Säätä ja saderintamia seurataan kuin koukuttavinta Netflix-sarjaa. Sama pätee joutsenperheeseen, kurkien syysmuuttoon, sisiliskojen sulaviin liikkeisiin, rantakaislikossa kyljellään nukkuvaan haukeen, pikkulintujen pesintään ja pirullisiin paarmanperkeleisiin. Luonto ja sen rikkumaton rauha on lähellä. Ainakin silloin kun mökkinaapurit vesihiihtoharrastuksineen ymmärtävät pysyä poissa.

Aika. Vuorokaudessa on tunteja tuplamäärä. Aamut ovat hitaita ja illat extrapitkiä. Kirjastosta kannettu korkea pino hupenee yhden kirjan päivävauhtia. Ajatuksilla on tilaa liikkua. Riippumatto keinuu kaukana pahasta maailmasta ja kivikaupungista, jossa välillä on vaikea hengittää. Ideoita syntyy ja aivot aktivoituvat uudella tavalla. Kännykkä unohtuu, läppärin akkua ei ole ladattu kahteen viikkoon. Introvertti on elementissään.

Mökkivaatteet. Lipaston laatikko on täynnä röntsävaatteita. Kulahtaneita lyhythihaisia, saumoistaan venähtäneitä mekkoja, nyppyyntyneitä villapaitoja ja sukkia, joihin varpaat ovat hiertäneet reiän. Mikään ei kiristä, ketään ei kiinnosta, kukaan ei arvostele. Ja parasta on se, että yhdellä vaatekerralla pärjää helposti viikon tai jopa kaksi.

mökkeilyä

Nakuilu. Kuka ylipäätään tarvitsee vaatteita, kun kukaan muu ei ole näkemässä? Jos joskus hankimme oman mökin, yksi sen kriteereistä on ehdottomasti se, ettei näköyhteyden päässä ole muita kesäasuntoja. Ihokin voi paremmin, kun se ei haudu hiostavien vaatteiden alla. Neulaset pistelevät jalkapohjia ja pikkukivet antavat pienille lihaksille kaivattua työtä.

Helteisen heinäkuun puolivälissä sain vieraikseni siskon ja kaksi hyvää ystävää. Ensimmäisenä aamuna, kun mittari näytti 25 astetta, joku meistä kysyi, haittaako, jos olen ilman paitaa. Päivän edetessä kaikki muutkin vaatteet riisuttiin. Kutsuimme neljää lähestulkoon alasti vietettyä vuorokautta vapautuneiden naisten kesäsiirtolaksi. Asuimme järvessä ja joogasimme puolipukeissa. Mökillä ei todellakaan tarvita vaatteita.

mökkeilyä

Metsä, piha, kasvimaa ja lähiruoka. Metrin päässä etuovesta piha on puolukoita punaisenaan. Viereinen mätäs hehkuu sinisenä mustikoista vielä syyskuussakin. Tattejakin on ja kanttarellejakin kuulemma (paitsi tänä vuonna). Miehen nikkaroimissa viljelylaatikoissa kypsyvät ensimmäiset tomaatit, komeat chilipuskat kantavat komean sadon, basilika, timjami, rosmariini ja minttu eivät meinaa pysyä tontillaan, kesäkurpitsa ja kurkkukin pukkaavat mukavasti hedelmää.

Lähellä on useampi tilamyymälä. Viiden kilometrin päässä villisikaa, kahdenkymmenen luomukyyttöä ja -valkosipulia. Samoilla huudeilla myynnissä on myös paikallisia jauhoja, tryffeleitä ja teetä. Maalaistorilta koriin voi kerätä lähitilojen luomumansikoita, tomaattia, perunaa, parsakaalia ja rantasalmelaismammojen leipomia karjalanpiirakoita ja pullia. Kaupunkilainen on mykistynyt runsauden pulan edessä.

Nikkarointi ja puuhastelu. Ensimmäisenä mökkipäivänä mies tutkii pihan perällä sijaitsevaa pientä verstasta. Onnesta soikeana hän kertoo sieltä löytyvän kaikki mahdolliset releet ja rensselit. Vielä samana iltana moottorisaha pörähtää käyntiin ja kolme puuta kaatuu. Ensi kesän polttopuut on pian turvattu. Puhdistamme, hiomme, maalaamme, öljyämme. Mies nikkaroi uudet rallit vessapolulle, korjaa puiset aurinkotuolit ja fiksaa laiturin uuteen uskoon. Tämä on istumatyöläisen taivas.

mökkeilyä

Kaikesta tästä voinee päätellä, että olemme viihtyneet. Ensi vuoden vuokrasopimus on viimeisiä viilauksia vaille valmis. Mökkikesä 2019, täältä tullaan!

Ps. Kuvat on otettu syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Jos syksy on tätä laatua, toivotamme sen sydämellisesti tervetulleeksi. Mökkikausi ei pääty vielä pitkään aikaan.

Mökkeilijän Outfit of the Day

Minä ja asupostaus. Never gonna happen.

ootd mökkiasu

Niinhän sitä luulisi. Mutta poikkeus vahvistaa säännön ja sitä rataa. Saatte heitellä ylikypsillä tomaateilla, jos tämä koskaan toistuu. Varoittakaa kuitenkin etukäteen, ettei päivän asu vaan tahraannu.

kirppislöydöt

Mekko – Tokmanni, Rantasalmi, 14,95 €
Aurinkolasit – Aperol, saatu
Olkihattu – mökin vakiovarustus
Espadrillos – Tokmanni, Rantasalmi, 6,99 €
Alushousut – Tokmanni, Rantasalmi, 3 kpl 9,99 €
Hiukset – Letitetty yöksi
Kynsilakka – Stockan myyjän suosittelema, hinta unohtunut
Meikki – ei ole
Hyttysenpuremat – Etelä-Savo, Järvi-Suomi
Sänkisääret – itse aiheutetut
Tuulikone – Suomen kesä 2018
Kuvat – lahjottu avopuoliso

ootd mökkiasu

Tokmannia vastapäätä sijaitsee paikallinen kirpputori. Kesäsavolaisen kirppikseltä tarttui mukaan salaattikulho, muutama posliinilautanen ja kuusi täydellistä aamiaisastiaa. Kirjahyllystä löytyi kesälukemiseksi muutenkin hankittavaksi kaavailtu Kate Morton. Mökkikesä 2018 alkaa nyt!

Kilometritolppia, lämpiäviä saunoja ja leskenlehtiä – mietteitä moottoripyörän takapenkiltä

Lauantai oli tärkeä päivä. Pääsimme viimeinkin vilkaisemaan meille tarjottua savolaista mökkiä, josta saattaisi tulla kesäkoti seuraaviksi neljäksi kuukaudeksi. Hyppäsimme moottoripyörän satulaan, vaikka lämpömittari näytti 10 astetta. Tunne voitti jälleen kerran järjen.

mökkimaisema

Moottoripyörän takapenkillä ei voi lukea, ei somettaa eikä jutella kenenkään kanssa. On siis aikaa ajatella. Joskus järjestelen ideoitani kokonaisiksi teksteiksi asti, mutta yleensä keskittymiskyky herpaantuu ja mieli takertuu ohi vilahtaviin maisemiin, hylättyihin kyläkauppoihin, sillan alla kuohuviin jokiin ja muihin matkan varrella ohitettaviin vesistöihin. Katseen suunta on rajallinen, sillä kuikuilu ohi kuskinpenkin saa pään heilumaan holtittomasti ja metelin kypärän sisällä kasvamaan suhteettoman suureksi. Pientareiden tarkkailukin on puuduttavaa, siksi tuiki tavallisetkin asiat alkavat kahden tunnin rupeaman jälkeen herättää mielenkiintoisia kysymyksiä.

mökkimaisema

Miten nopeusrajoitusten sijoittaminen maanteille määräytyy? Mitkä ovat kriteerit kahdeksankympin alueelle ja mitkä satasen? Miksi jonkun kylän ympärillä madellaan neljääkymppiä, vaikka seuraava on yhtä lailla taajama ja nopeusrajoitus silti 60? Istuuko jossain virastossa ihminen, joka piirtää karttaan rastilla valtakunnallisen tieverkoston liikennemerkkien sijainnin? Onko jokin tapa, jolla alkavan tai päättyvän rajoituksen voisi ennakoida? Kysyy motoristin heila, joka säikähtää melkein aina, kun nopeusrajoitus vaihtuu pienemmästä isompaan. Moottoripyörässä on potkua ja se kiihtyy hetkessä kuudestakympistä sataseen.

Onko samassa virastossa joku, joka päättää milloin keltainen ohituskieltoviiva alkaa ja milloin se päättyy? Milloin näkyvyys on riittävä ja milloin ei? Kuinka monta metriä ennen risteystä ohituskielto alkaa? Miten viivat piirretään tiehen? Onko viivan piirtävä pensseli ohjelmoitu valmiiksi, vai ohjaako koneen kuljettaja sitä. Pitäisikö kaikki tämä tietää, kun omistaa ajokortin?

Entä miten tienvarsilla edelleen näkyvät kilometritolpat toimivat? On lukuja ja nuolia, mutta ei tietoa siitä, mihin pisteeseen nuoli osoittaa. Mitä tolpan päähän merkitty luku tarkoittaa? Onko eri kokoisilla tolpilla eri tehtävä? Mihin tolpat joutuvat, jos ne jäävät uuden tielinjauksen alle? Tätä nyt ainakaan ei opeteta autokoulussa.

mökkimaisema

Kun piennar on täynnä keltaisia kukkia, pulpahtaa niistäkin mieleen erinäisiä kysymyksiä. Mistä leskenlehden nimi tulee? Miten niin leski ja miksi lehti? Puhutaanko tässä nyt ollenkaan kukasta, vai vain vihreistä lehdistä? Nimiasia jäi vaivaamaan niin, että google pantiin laulamaan heti perille päästyä. Kirjastot.fi:n ”Kysy kirjastonhoitajalta!”-palstalta löytyi kaksikin erilaista vastausta, joista molemmat ovat jotenkin kaukaa haettuja, mutta en silti uskalla lähteä kirjastonhoitajaa kyseenalaistamaan:

”Leskenlehden lehti on vanhemmiten yläpinnaltaan kalju ja viileän tuntuinen, toisin kuin alapinta, joka nukkaisena tuntuu lämpimämmältä. Tähän liittyy symboliikka lesken vuoteen kylmästä puolesta, jossa puoliso ennen makasi. Kenties uskottavamman selityksen mukaan nimitys johtuu siitä, että leskenlehti kukkii ennen kuin sen lehdet kasvavat. Sen isot 10-30 sentin levyiset lehdet kasvavat vasta kukkien lakastuttua. Niillä ei siis ole seuraa toisistaan.”

Tuoksut tunkeutuvat moottoripyörän takaistuimella nenään paljon vahvemmin kuin autossa matkatessa. Siksi matkan varrella, viitostien levennystyömaan kohdalla pohdin myös sitä, mikä tekee tuoreen, vasta kaadetun puun tuoksusta niin kertakaikkisen ihanan? Muutama kilometri myöhemmin, lämpiävän saunan lempeän tuoksun leijaillessa ilmassa, mietin, kuinkakohan monta saunaa Suomi päällään kantaa? Tilastokeskus antaa arvioksi 2 miljoonaa, Sauna-seura taas 3,2 miltsiä. Paljon niitä joka tapauksessa on, ja sen huomaa myös tien päällä. Maailmassa todella on monta ihmeellistä asiaa, ja se hämmästyttää, kummastuttaa isoakin kulkijaa.

mökkimaisema

Takapuoli puutuu ja selkää särkee. Janottaa, mutta kypärä päässä ei voi juoda. Kypärähupun sauma painaa ikävästi ja ilmavirta suhisee korvissa, joista tulpat ovat pullahtaneet ulos. Korvatulpat on korvattu korvamadoilla: pääni sisäinen tiskijukka soittaa Abbaa ja Lapinlahden Lintuja vuorotellen. Sekin taitaa olla mökkimoodissa. Kolmen tunnin ajomatka on pitkä, mutta päätämme sinnitellä sen jatkossakin, sillä perillä odottaa paratiisi. Kesämökin vuokrasopimus on enää allekirjoituksia vailla, ja niin meistä tulee kesäsavolaisia!