Lauantai oli tärkeä päivä. Pääsimme viimeinkin vilkaisemaan meille tarjottua savolaista mökkiä, josta saattaisi tulla kesäkoti seuraaviksi neljäksi kuukaudeksi. Hyppäsimme moottoripyörän satulaan, vaikka lämpömittari näytti 10 astetta. Tunne voitti jälleen kerran järjen.
Moottoripyörän takapenkillä ei voi lukea, ei somettaa eikä jutella kenenkään kanssa. On siis aikaa ajatella. Joskus järjestelen ideoitani kokonaisiksi teksteiksi asti, mutta yleensä keskittymiskyky herpaantuu ja mieli takertuu ohi vilahtaviin maisemiin, hylättyihin kyläkauppoihin, sillan alla kuohuviin jokiin ja muihin matkan varrella ohitettaviin vesistöihin. Katseen suunta on rajallinen, sillä kuikuilu ohi kuskinpenkin saa pään heilumaan holtittomasti ja metelin kypärän sisällä kasvamaan suhteettoman suureksi. Pientareiden tarkkailukin on puuduttavaa, siksi tuiki tavallisetkin asiat alkavat kahden tunnin rupeaman jälkeen herättää mielenkiintoisia kysymyksiä.
Miten nopeusrajoitusten sijoittaminen maanteille määräytyy? Mitkä ovat kriteerit kahdeksankympin alueelle ja mitkä satasen? Miksi jonkun kylän ympärillä madellaan neljääkymppiä, vaikka seuraava on yhtä lailla taajama ja nopeusrajoitus silti 60? Istuuko jossain virastossa ihminen, joka piirtää karttaan rastilla valtakunnallisen tieverkoston liikennemerkkien sijainnin? Onko jokin tapa, jolla alkavan tai päättyvän rajoituksen voisi ennakoida? Kysyy motoristin heila, joka säikähtää melkein aina, kun nopeusrajoitus vaihtuu pienemmästä isompaan. Moottoripyörässä on potkua ja se kiihtyy hetkessä kuudestakympistä sataseen.
Onko samassa virastossa joku, joka päättää milloin keltainen ohituskieltoviiva alkaa ja milloin se päättyy? Milloin näkyvyys on riittävä ja milloin ei? Kuinka monta metriä ennen risteystä ohituskielto alkaa? Miten viivat piirretään tiehen? Onko viivan piirtävä pensseli ohjelmoitu valmiiksi, vai ohjaako koneen kuljettaja sitä. Pitäisikö kaikki tämä tietää, kun omistaa ajokortin?
Entä miten tienvarsilla edelleen näkyvät kilometritolpat toimivat? On lukuja ja nuolia, mutta ei tietoa siitä, mihin pisteeseen nuoli osoittaa. Mitä tolpan päähän merkitty luku tarkoittaa? Onko eri kokoisilla tolpilla eri tehtävä? Mihin tolpat joutuvat, jos ne jäävät uuden tielinjauksen alle? Tätä nyt ainakaan ei opeteta autokoulussa.
Kun piennar on täynnä keltaisia kukkia, pulpahtaa niistäkin mieleen erinäisiä kysymyksiä. Mistä leskenlehden nimi tulee? Miten niin leski ja miksi lehti? Puhutaanko tässä nyt ollenkaan kukasta, vai vain vihreistä lehdistä? Nimiasia jäi vaivaamaan niin, että google pantiin laulamaan heti perille päästyä. Kirjastot.fi:n ”Kysy kirjastonhoitajalta!”-palstalta löytyi kaksikin erilaista vastausta, joista molemmat ovat jotenkin kaukaa haettuja, mutta en silti uskalla lähteä kirjastonhoitajaa kyseenalaistamaan:
”Leskenlehden lehti on vanhemmiten yläpinnaltaan kalju ja viileän tuntuinen, toisin kuin alapinta, joka nukkaisena tuntuu lämpimämmältä. Tähän liittyy symboliikka lesken vuoteen kylmästä puolesta, jossa puoliso ennen makasi. Kenties uskottavamman selityksen mukaan nimitys johtuu siitä, että leskenlehti kukkii ennen kuin sen lehdet kasvavat. Sen isot 10-30 sentin levyiset lehdet kasvavat vasta kukkien lakastuttua. Niillä ei siis ole seuraa toisistaan.”
Tuoksut tunkeutuvat moottoripyörän takaistuimella nenään paljon vahvemmin kuin autossa matkatessa. Siksi matkan varrella, viitostien levennystyömaan kohdalla pohdin myös sitä, mikä tekee tuoreen, vasta kaadetun puun tuoksusta niin kertakaikkisen ihanan? Muutama kilometri myöhemmin, lämpiävän saunan lempeän tuoksun leijaillessa ilmassa, mietin, kuinkakohan monta saunaa Suomi päällään kantaa? Tilastokeskus antaa arvioksi 2 miljoonaa, Sauna-seura taas 3,2 miltsiä. Paljon niitä joka tapauksessa on, ja sen huomaa myös tien päällä. Maailmassa todella on monta ihmeellistä asiaa, ja se hämmästyttää, kummastuttaa isoakin kulkijaa.
Takapuoli puutuu ja selkää särkee. Janottaa, mutta kypärä päässä ei voi juoda. Kypärähupun sauma painaa ikävästi ja ilmavirta suhisee korvissa, joista tulpat ovat pullahtaneet ulos. Korvatulpat on korvattu korvamadoilla: pääni sisäinen tiskijukka soittaa Abbaa ja Lapinlahden Lintuja vuorotellen. Sekin taitaa olla mökkimoodissa. Kolmen tunnin ajomatka on pitkä, mutta päätämme sinnitellä sen jatkossakin, sillä perillä odottaa paratiisi. Kesämökin vuokrasopimus on enää allekirjoituksia vailla, ja niin meistä tulee kesäsavolaisia!
”Mitään tekemättömyys” on kyllä asia, jota pitäisi harrastaa useammin. Aina pitää räplätä, katsella tai kuunnella jotakin. Harvoin tulee unohdettua ylimääräisey virikkeet ja oltua vain siinä hetkessä itsensä seurana. Inspkroiduinpa itsekin kirjoittamaan aiheesta…
https://aatenarikka.blogspot.fi/2018/05/taysvarustuksella-hiljaisuutta-vastaan.html?m=1
Ohhoh. Kylläpä nakkisormien mahduttaminen puhelimen näppäimistölle on tänään harvinaisen hankalaa.
Sellaista se välillä on itse kullakin. 🙂
Tämä on niin totta. Mökkikesää viettäessä paras äänimaisema on joutsenten laulu ja kuikan huuto tai haapa, jonka lehdet havisevat kesätuulessa. Hyvää siedätyshoitoa ainaisessa hälyssä elävälle kaupunkilaiselle. Jännityksellä odotan, miltä pikavisiitti kaupunkiin viikon päästä tuntuu. Kivan tekstin olit itsekin rustannut, ja vaikka en ehkä aivan noin suuria määriä musiikkia kulutakaan, allekirjoitan periaatteessa kaiken. Pysähtymisen pitäisi olla pakollista.
Hei Pia! Vinkki motoristin muijalta: kunnon kypärään kannattaa investoida, loppui kuin seinään se pään tärinä ja tuulen suhina korvissa. Korvamadon hävittää tehokkaasti kypäräpuhelimet, joilla saa tarvittaessa yhteyden kuskiin tai saa kuunnella lempimusiikkia. Mukavia pyöräilyhetkiä ja aurinkoista kesää!
Haa, kiitos vinkistä! Kypärä ei tosiaan ole kalleimmasta päästä, sillä se on ostettu sinä kesänä, kun tapasimme. En uskaltanut laittaa rahojani asiaan, jonka jatkuvuudesta ei ollut vielä mitään takeita. Nyt neljäntenä kesänä on kai pakko todeta, että minustakin on tullut motoristin muija. 😀 Pitänee siis ottaa vinkistä vaari ja marssia viimeistään ensi keväänä kypäräkauppaan. Aurinkoista mopoilukesän jatkoa sinullekin!
Heippa; Voi että kun tykkäsin ja naureskelin tuota pohdintaa! Tuo osuu ja uppoaa ihan täysin meikäläiseen. Kun lähes tyhjästä saa valtakunnallisen pohdinnan 😂. Ja olihan se mielenkiintoista!
Olen vastaavia pohtinut mökillä. Esim tänä aamuna ihmettelin, miksi tuo yksi muurahainen kävelee kaiteella edestakas? Eihän se pääse koskaan perille, onkohan sillä aivoja? Toisaalta aiempien tarkkailujen perusteella, kun muurhainen vetää männynneulasta, eihän se älyä väistää pientä ruohotupsua, vaan tunkee väkisin läpi. Tällaisia havaintoja on lystiä tehdä kesällä. Erinomaisen rentouttavaa. Kuten jännitys siiitä, voittaako Talitiainen vai Kirjosieppo tuon pöntön itselleen. Ja entäpä sukeltajalinnut, miten pitkälle menevät veden alla. Kyllä siinä päivä kuluu.
Erittäin mukavaa ja pohdintarikasta mökkikesää! Odotan innolla uusia havaintoja, koskee ne sitten hyttysen lentoreittiä, kalasaalista tai mökkiruoan onnistumista.
Tuotat kyllä monipuolista tekstiä. Kiitos.😄
Onnittelut uudesta blogiyhteistyökumppanista! Nyt on katsottava EA uusi kausi, koska odotan mielenkiinnolla, mitä tulet kirjoittamaan. Saat taas yhden oven väliin jalkasi ja se on hienoa.😊
Kiitos! Vähän jo jännittää uusien parien puolesta, syttyykö rakkaus vai vierivätkö poskilla pettymyksen kyyneleet? Sen verran tarkennan, että kirjoittelen viidennestä kaudesta Maikkarin sivuille, en omaan blogiini, mutta varmasti vinkkaan myös täällä, sitten kun ohjelma lähtee pyörimään!
Hih, kiitos! Havaintoja on tähän mökkikesään mahtunut vaikka millä mitalla. Eilen aamulla heräsimme kovaääniseen ujellukseen, jonka lähde istui läheisessä haapapuussa (tikka). Tänään ihmettelimme salaattipenkissä roikkuvia pieniä matoja ja lueskelimme netistä sudenkorentojen sielunelämästä. Pyörälenkkikin oli pakko keskeyttää mökkitien varressa punastelevan vadelmapuskan vuoksi. Luonto tarjoaa pieniä elämyksiä joka päivä, vielä kun olisi malttia kirjata niitä ylös, ja kerätä havaintoja myös blogin puolelle.
Tällaiset ”pakkotauot” ovat äärettömän mielenkiintoisia, mutta itselläni ainakin harmillisen harvinaisia. Siinä voi välillä yllättyä, kun tietoisuuteen alkaa pulpahdella kaikenlaista kummallista.
Nimenomaan! Kun pysähtyy hetkeksi, antaa aivoille aivan uusia mahdollisuuksia ja yllättää itsensäkin. Tästä täytyisi oikeastaan tehdä jokapäiväinen tapa. Jospa heti huomenna, puoli tuntia riippumatossa – ilman kirjaa, lehtiä, kännykkää ja kuulokkeita. Vain tuulen suhina korvissa ja taivaalla poutapilvet.
Aurinkoista ja lupsakkaa kesää kesäsavolaisille! Sinullahan oli selvästi elämää suuremmat kysymykset ja ajatukset ajomatkan aikana 😀
Kiitos Leena! Hyvin on viihdytty ja viihdytään vielä reilun kuukauden verran!
Tunnistan tuon sinun fiiliksen omista bussimatkoistani. Vaikka linja-autossa ehtisikin somettaa tai lukea, tykkää katsella ohi vilistäviä maisemia ja vain ajatella. Se on uskomattamon hienoa, kun on vapaa kaikesta ja vain mennä loputtomasti kilometri toisensa jälkeen omien ajatustensa kera.
Tämä juuri on bussi- ja junamatkailussa parasta!