Naiset joita ajattelen öisin

*Kuvissa vilahtavat viinit tarjosivat Santa Helena ja Juomavinkki

Ei, tämä teksti ei kerro Mia Kankimäen uusimmasta kirjasta Naiset joita ajattelen öisin, vaikka niin saattaisi otsikon perusteella luulla. Opus odottelee vielä vuoroaan kesän lukupinossa, ja sen aika tulee ennemmin tai myöhemmin. Mistä siis on kyse, jos ei kirjasuosituksista? Minäpä kerron.

Yksin mökillä, unettoman yön pikkutunteina mielessäni eivät liitele edellä mainitun kirjailijan tapaan historiaan jälkensä jättäneet voimanaiset. Heidän sijaansa ajattelen niitä poikkeuksellisia naisia, jotka ovat omilla teoillaan olleet tasoittamassa urapolkuani niin, että nyt 43-vuotiaana, voin kutsua itseäni ylpeänä yrittäjäksi. Niitä ihania ja kannustavia ihmisiä, jotka ovat uskoneet minuun ja puhaltaneet ilmaa siipieni alle silloinkin, kun olen räpistellyt epätoivoisesti eteenpäin. Nostaneet itsetuntoani, kun olen kahlannut pohjamudissa, ja osanneet valita sanansa oikein, kun mopo on meinannut keulia tai kun pensseli on sutinut taivaanrantaan shokkiväreillä kirkuvia kuvioita.

ruokabloggaajien piknik naiset joita ajattelen öisin

ruokabloggaajien piknik naiset joita ajattelen öisin

ruokabloggaajien piknik naiset joita ajattelen öisin

Taustavoimissani on vahvoja naisia, joita ilman tuskin olisin tässä. Tärkein heistä on oma äitini. Rohkea ja päättäväinen, sitkeä ja sinnikäs, työtä pelkäämätön ja idearikas, jolle vastoinkäymiset ovat vain ratkaisua vailla olevia haasteita, ja joka vielä yli 70-vuotiaanakin vielä ylittää itsensä lisäksi Atlantin ja astuu siekailematta epämukavuusalueelle. Isäni on samaa maata, ja kaiken muun lisäksi käsistään kätevä ja erinomainen seuramies.

Geeniperimäni on siis sangen hyvä, mutta se ei kuitenkaan yksin riitä. Onnekkaana olen saanut kasvaa kodissa, jossa on kannustettu, tuettu tsempattu ja pidetty positiivista ajattelua yllä. Minun ja sisarusteni valintoja ja päätöksiä on kunnioitettu – jopa alttarille astuminen kaiken kansan edessä sai hetken keskustelun jälkeen hyväksynnän. Jos se kerran oli sitä, mitä oikeasti halusin.

ruokabloggaajien piknik

ruokabloggaajien piknik

ruokabloggaajien piknik

Kun kesäkuun puolen välin tietämillä istahdimme tämän tekstin kuviinkin taltioituneelle grillipiknikille Helsingin kattojen ylle nauttimaan viinistä ja omin käsin grillatusta ruuasta, en voinut olla miettimättä, millaisia kinttupolkuja pitkin olen tuohon bloggaajaporukkaan tieni löytänyt.

Viimeisen kuuden vuoden aikana olen eronnut pitkästä parisuhteesta, suorittanut elämäni kolmannen korkeakoulututkinnon, mennyt naimisiin, päätynyt avioeroon, löytänyt uuden rakkauden, perustanut blogin ja sukeltanut syvemmälle somen syövereihin.

Esinaiseni Aalto-yliopistossa eli vahvasti mukana ja kannusti minua kokeilemaan kaikkea oppimaani myös päivätyössä. Niinpä tein somesuunnitelmia, visioin strategioita ja säädin äänensävyä, jolla työpaikasta puhutaan. Sain tulla ja mennä miten halusin, kunhan hommat hoituivat ja tulokset olivat hyvät. Hän huomasi, että jalkani olivat jo toisien ovien välissä, mutta jousti ja tsemppasi silti. Myös silloin, kun päätin irtisanoutua ja testata siipieni kantavuutta. Siitä olen hänelle ikuisesti kiitollinen.

Nelivuotiaan blogilapseni kehityskaari on vasta alussa, ja se opettelee edelleen, miten tässä maailmassa eletään. Perustamallani yhden naisen sisältötoimistolla on vuosia mittarissa vieläkin vähemmän. Molempien projektien edetessä olen huomannut, että sudenkuoppiin on helppo upota ja omien oksien sahaaminen käy sekin joskus huomaamatta. Pinnalla on kuitenkin pysytty.

ruokabloggaajien piknik

ruokabloggaajien piknik

Blogin aloittaminen oli kytenyt takaraivossa useita vuosia. Lopullisen potkun takalistoon antoivat omalla esimerkillään rikoskumppanini Miia ja Viola. En voinut jäädä pirjoa pahemmaksi, vaan julkaisin toukokuussa 2015, kuukausi tiedätte-kyllä-minkä-ohjelman päättymisen jälkeen, haparoivat ensiaskeleeni kaiken kansan ruodittavaksi. Blogi otti tuulta alleen jo ensimmäisenä kesänä, mutta kasvu oli silti tuskastuttavan hidasta.

Vertaistuki oli tarpeen, ja sitä tarjosivat onnekseni blogikollegat. Toukokuussa 2016 lähetin sähköpostia Nuorgamin Emmille ja ujutin hänen avustuksellaan itseni Ping Helsingin vuosittaisiin kokoontumisajoihin peruutuspaikalta. Kahden päivän aikana uskalsin parin viinilasillisen jälkeen jutella uusien tuttavuuksien kanssa, jakaa edellisenä yönä väsäämiäni tuoksuvia käyntikortteja ja istahtaa idoleideni viereen kysymään kuulumisia. Pääni kuhisi kunnianhimoisia ideoita, enää piti vain päättää, mistä ovesta astelisin sisään ensimmäisenä. Yhtäkkiä aloin ymmärtää, mitä kaikkea voinkaan saada aikaan, jos vain uskallan huutaa unelmani ääneen. Vierivä kivenlohkare oli lähetetty liikkeelle, eikä se hevillä pysähtyisi.

ruokabloggaajien piknik

ruokabloggaajien piknik

Myöhemmin törmäsin Tiiaan, Janicaan ja Lauraan, joista kukin omalla tavallaan tarjosi käsivartensa, johon nojata, kun teki mieli heittää blogihanskat tiskiin. Tärkeitä kollegiaalisia keskusteluja on käyty myös Jennin, Hannelen, Arnan, Elinan ja viimeisimpänä, mutta ei todellakaan vähäisempänä Annin kanssa. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin Hannalle, joka otti minut siipiensä suojaan, pyysi illallisseuraksi ja kotiinsa piknikille, ehdotti vieraskynäilyä omaan blogiinsa, vinkkasi tapahtumista ja suhtautui kuten keneen tahansa, eikä todellakaan katsonut nenänvartta pitkin. Hän helpotti oloani yksinkertaisesti olemalla maailman sydämellisin tuntemani ihminen. Ulkopuolisuuden tunne alkoi hellittää ja tuntui, että kuuluin vihdoinkin joukkoon.

Pienen Ideapuodin Tanja tarjosi minulle ensimmäisen blogiyhteistyöni koskaan. Jännityksestä jäykkänä istuin Kappelin pöydässä ja kirosin huonoa muistiani, sillä kamerassa oli kiinni potrettilinssi, joka pakotti ottamaan ruokakuvat muutaman askeleen kauempaa. Tiesin jo, mitä kirjoittaisin, sillä ravintola oli toiminut näyttämönä useammassakin elämäni vaiheessa. Sain valtavasti kehuja sekä asiakkaalta että ravintolalta ja olin hämmästyksestä ymmyrkäisenä. Samana keväänä Clarionin baaritiskillä sittemmin Workday Designers -muotoilutoimiston perustanut Aku Varamäki mainitsi sivulauseessa, kuinka piti postaustani ehkä parhaimpana lukemanaan blogiyhteistyönä koskaan. Punastuin ja kakistelin kiitokset. Olin oikealla tiellä.

Tanjasta on tullut vuosien varrella tärkeä yhteistyökumppani, Aku taas on myöhemminkin auttanut minua työurani muotoilussa ja yrittäjyyden ensi metreillä. Kiitos naiset, olette (todennäköisesti tietämättänne) tärkeitä!

ruokabloggaajien piknik

ruokabloggaajien piknik

Tein freelancerin hommia päivätyön ohessa jo ennen kuin perustin varsinaisen toiminimen. Elokuussa 2017 kirjoitin somepäivityksen, jossa huhuilin kalenterini täytteeksi sisällöntuotantoprojekteja. Se poiki useita yksityisviestejä, joista yksi tuli graduohjaajaltani, Terhiltä. Hänen yritykseltään sain toimeksiannon, joka hymyilyttää vieläkin. Myöhemmin minulle tarjottiin samasta pienestä firmasta toimitusjohtajan paikkaa. Olen edelleen häkeltynyt moisesta luottamuksenosoituksesta, vaikka en silloin voinutkaan pestiä ottaa vastaan. Itseluottamuksen se joka tapauksessa buustasi aivan uudelle levelille.

Kollegoiden ja asiakkaiden tuki ja palaute ovat tuiki tärkeitä, mutta työajan ulkopuolella paras olkapää löytyy kotoa. Koska mies ei kuitenkaan mahdu tämän tekstin otsikon alle, sivuutamme hänet nyt itsestään selvänä öisien ajatusten kohteena ja siirrymme kategoriaan ystävät. Lähipiirini on ollut antelias, sillä työntöapua ja hyvää esimerkkiä on ollut aina anteliaasti tarjolla. Kiitos rakkaat siskoni Miia, Tiina ja Niina, todellinen ihmenainen ja idolini Elisa, energinen ja aina niin säihkyvä Suvi sekä Lotta, joka johdatti minut viisi vuotta sitten ruokaihmisten pariin ja yhdessä syömisen saloihin.

Teitä kaikkia minä ajattelen öisin, tirautan ehkä muutaman suolaisen kyyneleen ja ihmettelen, miten juuri minua on kohdannut näin odottamaton onni. Kiitos.

ps. Jos yllä olevien kesäisten grilli- ja piknikherkkujen reseptit alkoivat kiinnostaa, niitä pääset tutkailemaan täällä:
Grillattuja munakoisoja vuohenjuustolla  / Beach House Kitchen
Kurkku-fetasalaatti / Hannan soppa
Munakoiso-kaurapala-teriyakivartaat / Tiskivuoren emäntä & Juomavinkki
Persikka-mustikkasalaatti / The Queen of Delicious
Porkkanahodarit / Hannan soppa & Juomavinkki
Taleggio-grillipizza / Lumo Lifestyle

Vappubrunssin peruspilari – kirkas perunasalaatti luottoreseptillä

Joko teillä on juomat kylmässä, munkit paistettuna, sillisalaatti marinoitumassa ja tippaleivät tulilla? Ei hätää, ei täälläkään. Kotona on kaaos, sormet kiitävät näppäimistöllä, nälkä kurnii vatsan tietämillä ja ilmapallotkin odottavat vielä kauppakeskuksen uumenissa ostajaansa. Hyvin tässä vielä ehtii.

vappukattaus

Yksi asia on kuitenkin hoidettu, nimittäin vapun kaksipäiväisen ruokajuhlan peruspilari, kirkas perunasalaatti, se tekeytyy jo jääkaapissa. Kaiken muun voi ostaa tilanteen niin vaatiessa valmiina, mutta kirkas perunasalaatti on tehtävä itse, sillä ilman sitä vappu on vain yksi päivä kaltaistensa joukossa.

kirkas perunasalaatti

Me vietämme vappuaattoa tänä vuonna kaksin. Kevät on ollut työrintamalla raskas, eikä Esplanadin puistoon ahtautunut ihmismassa, hermostuttava hälinä ja humaltunut väkijoukko tunnu ajatuksena kovinkaan houkuttelevalta. Möllöttelemme siis keskenämme, painamme kuudelta päähämme valkoiset lakit, poksautamme kuohuvan ja keittelemme kattilallisen parsarisottoa.

vappukattaus

Huomenna on ystävien aika. Vappupäivän brunssia vietetään Pasilassa, ja luvassa on legendaaristen gourmethodareiden lisäksi ainakin kirkasta parsaa, perunaslaattia(!), hummusta, tomatillosalsaa ja suolapähkinäkeksejä sekä serpentiiniä, ilmapalloja, kukkamekkoja ja kuplivia ihmisiä. Sitä ennen käymme kääntymässä Kaivopuistossa, aistimassa vappufiilistä ja katselemassa sopivan matkan päästä kauempana kuhisevaa juhlakansaa.

vappukattaus

Ennen kuin lauseet lähtevät laukalle, palataan takaisin asiaan. Kirkkaan perunasalaatin luottoresepti on kiertänyt kaveripiiriäni yli 15 vuotta. Vaikka välillä hairahdun kokeilemaan jotain uutta, palaan pian häntä koipien välissä takaisin tutun ja turvallisen äärelle.

kirkas perunasalaatti

kirkas perunasalaatti

Sittemmin olen lisännyt perunasalaattiin myös kirpeää retiisiä, mutta sen voi jättää hyvin poiskin. Oreganon voi vaihtaa johonkin toiseen yrttiin ja muutenkin vaihdella mausteita oman suun mukaan. Tärkeintä on marinoida sipulia vähintään kaksi tuntia (mieluiten enemmän), että sen maku pehmenee.

Kirkas perunasalaatti (10–12 hlölle)

2 kg kiinteitä perunoita
puoli nippua retiisiä
2–3 isoa punasipulia

Kastike:
Reilu 1 dl oliiviöljyä
1/2 dl viinietikkaa
1–2 tl suolaa
1–2 valkosipulinkynttä
1 rkl oreganoa
1 rkl hunajaa
2 rkl kaprista

Sekoita ensin kastike. Puolita sitten sipulit ja siivuta ne terävällä veitsellä niin ohueksi kuin saat. Holauta sipulisiivut kastikkeeseen, sekoita hyvin ja anna marinoitua vähintään 2–3 tuntia.

Keitä perunat. Kuoriminen ei ole välttämätöntä, se on oikeastaan mielipidekysymys. Minä jätän yleensä kuorimatta, paitsi, jos olen ottamassa ruokakuvia. Pilko potut pienemmiksi ja kaada niiden sekaan sipulit kastikkeineen. Sekoita perusteellisesti ja maista. Saatat tarvita lisää suolaa tai ehkä haluat rouhaista perunoiden joukkoon pikkuisen pippuria. Siinä se, vappuisen brunssipöydän kiistaton kunkku, kirkas perunasalaatti on valmis.

kirkas perunasalaatti

kirkas perunasalaatti

Vappusää on muuten taatusti sukua juhannukselle. Vaikka viikkoa ennen hellisi helle, porottaisi aurinko ja lämmittäisi leuto eteläinen ilmavirtaus, muuttuu säätila salamana, kun työväen riemujuhla tai keskikesän mittumaari tekee tuloaan.

Aavistan kyllä, miten tässä taas tulee käymään, mutta vetoan yläilmoihin silti. Taivas taitaa rakoilla jo, mutta olisiko mitenkään mahdollista hoitaa hommat niin, että huomenna, kun koko Helsinki vaeltaa virkeinä Kaivopuiston kollektiiviselle piknikviltille, pilvet lipuvat auringon edestä? Tahdon juhlia kevättä kukkamekkoon, pikkukenkiin ja ylioppilaslakkiin pukeutuen, en väistellä raekuuroja villapaidassa hytisten ja haarahyppyjä lämpimikseni harrastaen. Kiitos!

Erinomaisen hauskaa vappua kaikille, nauttikaahan kohtuudella ja pitäkää kavereista huolta!

Perustetaan keittokirjaklubi!

Joskus vuoden 2019 alkumetreillä Haarukkavatkain-blogin Minna heitti somessa ilmaan kutkuttavan kerhoidean. Mitäpä jos perustaisimme porukan, joka kokoontuisi kuukausittain kokkaamaan ja syömään yhdessä? Noin sekunnin sadasosassa nostin molemmat käteni ilmaan, ja ilmiannoin innokkuuteni osallistua sosiaalisiin syöminkeihin. Niin teki muutama muukin ja kappas vain, pian oli koossa kymmenkunta kokkaamiseen ja keittokirjoihin hurahtanutta keittiövelhoa – keittokirjaklubi oli syntynyt!

keittokirjaklubi

Tyhjästä emme ideaa nyhjäisseet. Esimerkkiä näytti Tara Austen Weaver, joka kirjoitti ilmiöstä jo vuonna 2015 artikkelin Serious Eats -verkkosivustolle. Samaisessa tekstissä annetaan myös yksityiskohtaisia vinkkejä keittokirjaklubin perustamiseen ja käytännön kokkaamiseen. Minna törmäsi artikkeliin internetin ihmeellisessä maailmassa ja istutti idean siemenen Facebookin hedelmälliseen maaperään.

keittokirjaklubi

keittokirjaklubi

Ensimmäisessä tapaamisessa kahvittelimme ja söimme idean äidin leipomaa laskiaispullakakkua. Yhdeksästä ilmoittautuneesta kahvileipää ehti mutustelemaan vain neljä, mutta silläkin saatiin aikaiseksi. Parin tunnin pallottelun ja päivämäärien pähkäilyn jälkeen loimme ensimmäisen tapahtuman sosiaaliseen mediaan. Ihka ensimmäiseksi keittokirjaklubin testiopukseksi valikoitui suomalais-kyproslais-kreikkalaisen Tessa Kiroksen Hillasoilta oliivilehtoihin, joka sattumalta löytyi useamman klubilaisen keittokirjahyllystä. Minulle kirja oli täysin vieras, mutta selasin emännän kappaleen nopeasti läpi ja tallensin kännykkääni kiinnostavimmat ohjeet. Tapaamispaikaksi sovitun taloyhtiön kerhotilan minikeittiössä ei ollut kokkausmahdollisuutta, joten valitsimme kirjasta ruoat, jotka voi tarjoilla kylmänä tai lämmittää mikrossa.

keittokirjaklubi

keittokirjaklubi

Keittokirjaklubin ensimmäinen kokoontuminen oli menestys. Huhtikuisena iltapäivänä pöytään kannettiin feta-kikhernesalaattia, tabboulehia, kirkasta perunasalaattia, tryffelillä maustettuja pinaattipasteijoita, ricottakakkua sekä minun käsialaani olevaa appelsiininmakuista tuhatlehtitorttua (resepti on tulossa blogiin tulevalla viikolla!). Laseihin kaadettiin kevään ensimmäisten päivien kunniaksi roséviiniä. Vatsat täynnä ja pää hienoisessa hiprakassa totesimme, että ruokaan keskittyvän klubin perustaminen oli paras idea ikinä. Tätä tekstiä kirjoittaessani harmittaa niin vietävästi, että joudun jättämään seuraavan kokkauskerran väliin ja kuolaamaan Yotam Ottolenghin Jerusalem -kirjan reseptien toteutuksia vain somen välityksellä.

Keittokirjaklubi – miten se perustetaan?

Alkoiko oman keittokirjaklubin perustaminen kiinnostaa sinuakin? Eikun tuumasta toimeen! Kerää kasaan joukko ystäviä, tuttuja tai tuntemattomia, pääasia on, että he ovat kiinnostuneita kokkaamisesta ja innostuvat aidosti ideasta. Keittokirjaklubi pyörii yhdessä tehden, sillä jos vastuu vyörytetään yhdelle, lopahtaa uusi harrastus todennäköisesti alkuunsa. Pienemmällä poppoolla saa helpommin sovittua tapaamisien aikataulut, mutta toisaalta jos osallistujia on enemmän, pääsee paikalle todennäköisemmin vähintään kourallinen ja maisteltavaakin on enemmän. Kun porukka on kasassa kannattaa sopia yhteiset käytännöt.

Kenen luona tai missä tilassa kokoonnutaan? Oman ruokapöydän koko tai asunnon neliöt saattavat äkkiseltään ajateltuna käydä pieniksi, mutta sopu sijaa antaa. Aina ei ole pakko istua katetun pöydän ääressä, sillä ruoka maistuu yhtä hyvälle, jollei jopa paremmalle sohvalla lojuen tai lattialle levityillä tyynyillä istuen. Jos tuntuu, ettei halua antaa kotiaan tai keittiötään keittokirjaklubin käyttöön, voi aina hyödyntää vaikka taloyhtiön kerhohuonettaa, työpaikan toimistotiloja tai vaikka iltaisin harvoin käytössä olevia koulujen kotitalousluokkia. Kesällä on ihana kokoontua pihalle, puistoon tai vaikka rantakallioille.

Kuka emännöi tai isännöi seuraavalla kerralla – sovitaanko se aina erikseen, vai onko vuoro kiertävä? Kokoontumiset voi tietysti koordinoida aina samaankin paikkaan, varsinkin, jos tila sijaitsee kaikille helppojen kulkuyhteyksien varrella, mutta vastuuhenkilöä kannattaa silti vaihdella, ettei homma kuormita ketään liikaa.

Miten seuraava keittokirja valitaan – pidetäänkö huutoäänestys, arvotaanko opus vai saako illallisen järjestäjä valita? Jos kaikki jäsenet eivät ole yhtä fanaattisia keittokirjojen keräilijöitä kuin me, kannattaa valita kirja, jota on myös kirjaston hyllyssä saatavilla. Toinen vaihtoehto on kuvata kännykällä tai kirjoittaa muistikirjaan mielenkiintoiset reseptit, jos jollain porukasta on kyseinen kirja hallussaan.

Kuinka päätetään, kuka kokkaa mitäkin? Tekeekö joku alkupalat, toinen pääruuan, kolmas lisukkeet ja neljäs jälkiruuan vai nautitaanko suloisesta sekamelskasta, joka saattaa koostua milloin mistäkin kokoonpanosta? Tuovatko osallistujat valmiit ruuat mukanaan vai kokataanko yhdessä? Jos kirjassa on kymmeniä tai jopa satoja reseptejä, todennäköisyys valita sama resepti on pieni. Yhteinen facebook-ryhmä tai vaikka pilveen perustettu excel-taulukko takaa kuitenkin sen, että pöydässä ei ole kolmea kulhollista fetasalaattia ja neljää jumalaista juustokakkua.

Kuka huolehtii juomapuolesta? Onko se emännän/isännän vastuulla vai tuovatko vieraat mukanaan virvokkeita? Maailman parasta juomavettä tulee hanasta, mutta kaikki muu täytyy kantaa kaupasta tai tehdä itse. Jos keittokirjassa on juomasuosituksia, niitä on hauska kokeilla, mutta myös alkoholiliikkeen myyjän taidot voi laittaa testiin. Joka tapauksessa kannattaa sopia, onko ilta opm vai investoiko jokainen vuorollaan ruokajuomiin.

Keittokirjaklubi on rentoa yhdessäoloa, ei kilpavarustelua varten

Tarkoitus ei todellakaan ole arvostella tai analysoida muiden aikaansaannoksia, vaan kokoontua maistuvan ruuan äärelle ja hengailla hyvällä fiiliksellä yhdessä. Jos joku ruoka epäonnistuu, se on keittokirjan, ei suinkaan tekijän vika. Kritiikin sijaan kehutaan ja kannustetaan ja odotetaan jännityksellä, mitä pöydästä seuraavalla kerralla löytyykään!

keittokirjaklubi appelsiininen tuhatlehtitorttu

Olen aiemminkin kirjoittanut paljon siitä, kuinka haikailen yhä enemmän yhdessä syömisen ja yhteisöllisyyden perään. Sellaisten iltojen (tai iltapäivien!), jossa istutaan pöydässä tai piknikillä pitkään ja hartaasti. Ruuasta hitaasti nauttien, viiniä sopivasti siemaillen ja joskus syvällisiäkin keskusteluja käyden. Kahdestaan komeamman puoliskon kanssa kokkaaminen ja syöminen on sekin ihanaa, mutta suuremmissa seurueissa puhe pulppuilee ja aiheet vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Yllättäviä näkökulmia on jatkuvasti jaossa, ilmapiiri on luottamuksellinen ja kipeistäkin asioista uskalletaan välillä puhua.

keittokirjaklubi

Suurin osa keittokirjaklubin kymmenestä jäsenestä on toistaiseksi uppo-outoja toisilleen. Ainoat yhteiset nimittäjät ovat rakkaus ruokaan ja kerhon perustaja, jonka kavereita me kaikki muut olemme. Tutustuminen on siis vasta käynnissä, mutta jo muutaman tapaamisen perusteella tuntuu siltä, että klubista saattaa hyvinkin kasvaa juuri sellainen yhteisö, jota olen pitkään etsinyt. On mahtavaa puhua tuntikaupalla ruuasta, raaka-aineista, kokkaamisesta, ravintoloista, syömisestä ja näihin kaikkiin liittyvistä ilmiöistä. Ja eletystä elämästä, siitä meillä kaikilla on kokemuksia vaikka muille jakaa.

keittokirjaklubi

Ps. Olisipa muuten mahtavaa, jos joku muukin innostuisi perustamaan vastaavan keittokirjakerhon – millaisen ruokaihmisten verkoston saisimmekaan aikaan! Kesällä kaikkien klubien yhteinen piknik Kaivopuistossa tai synkronoitu instagram-illallinen ympäri Suomen yhtä aikaa. Kaikki on mahdollista!