Vuosi 2021 – mitä tulikaan tehtyä? + Arvonta!

Istun junan työskentelyhytissä läppäri sylissäni ja tuijotan vasemmassa yläkulmassa vilkkuvaa kursoria. Ohitamme Parkanon ja kiidämme kiskoilla kahtasataa kohti Oulua. Olin ajatellut viettää matkan ensimmäiset tunnit kirjoittamalla, ja aihekin oli selkeänä mielessä. Kirjoittaisin menneestä vuodesta, siitä mitä kaikkea tulikaan vuonna 2021 tehty. Ajatus kuitenkin katkesi ensimmäiseen lauseeseen. Ajattelin olevani auttamattomasti myöhässä. Miten ketään enää kiinnostaisi, mitä viime vuonna tapahtui. Vuosi 2021 oli ja meni, miksi sitä pitäisi enää muistella. Tikulla silmään ja sitä rataa.

lähiloma Kotka Loviisa

Hävetti, sillä tuntui siltä, että KAIKKI muut ovat menneet eteenpäin ja minä edelleen mietiskelen menneitä. Nyt pitäisi jo tarttua hanakasti tavoitteisiin, visioida villisti tulevaa tai suunnitella sotasuunnitelmia ja strategioita. Ollaanhan sentään jo melkein helmikuussa! Sitten tajusin, että itse asiassa en piittaa pätkääkään siitä, mitä muut ajattelevat, mitä tekevät ja missä menevät. Aion panna vuoden 2021 pakettiin tässä ja nyt. Sillä ennen kuin voi suunnitella tulevaa, on tiedettävä, minkä päälle rakentaa. Ja ne rakennuspalikat, ne tulevat tässä.

Psst! Jotta jaksaisit kahlata tekstin läpi, lisäsin loppuun pienen yllätysarvonnan. Osallistu itse tai vinkkaa kaverille!

Miltä vuosi 2021 tuntui?

Kukapa olisi uskonut, että maaliskuussa 2020 koko maailman polvilleen pakottanut pirulainen piinaisi meitä aina vaan. Kaikkeen näköjään tottuu. Myös neljän seinän sisälle sulkeutumiseen, kontaktien välttämiseen, pienissä ympyröissä liikkumiseen ja saman pirtinpöydän ääressä päivästä toiseen istumiseen. Toinen koronavuosi väsytti, turhautti ja ahdisti, tietenkin, mutta samaan aikaan päivät vierivät eteenpäin omalla painollaan.

Uudenvuoden iltana, kun istuimme kahdestaan sohvalla, kysyin mieheltä, mikä päättyvässä vuodessa oli parasta. Hän mietti pitkään, mutta vastasi sitten, että nostaa kaiken muun yläpuolelle parisuhteen. Että kahdestaan vietetystä koronavuodesta huolimatta olemme edelleen tässä, toistemme kainaloissa. Olin täysin samaa mieltä. Opimme näistä kahdesta vuodesta ainakin sen, että selviämme mistä tahansa, eikä meitä erota edes maailmanlaajuinen pandemia. Vaikka muita elämäni valintoja voisinkin miettiä uudestaan, puolisoa en vaihtaisi mistään hinnasta.

vastuulliset joululahjat

Vuoden aikana luin tai kuuntelin 83 kirjaa, neuloin kaksi villapaitaa ja tikutin kuusi pipoa. Keskittyessäni kertomuksiin ja silmukoiden luomiseen huomasin tarvitsevani hitaampaa elämää, pysähtymistä, olemisen opettelua, tarinoihin uppoutumista ja käsillä tekemistä vieläkin enemmän.

Missä tulikaan matkustettua?

Kaiken kurimuksen keskellä kotimaanmatkailu nousi arvoon arvaamattomaan. Kahden viikon etätyöpyrähdys Sallatunturiin, päiväretki Outokummun vanhaan kaivokseen, Keski-Suomen kulttuurikierros Joutsan ja Mäntän kautta Jyväskylään, ruskareissu Pyhätunturiin ja kiipeilyseikkailu Pyhäkuruun, viikonloppuvaellus Kiilopäälle, piipahdus Loviisaan ja Kotkaan sekä ensilumille Pyhätunturiin ruokkivat seikkalijan nälkää riittämiin.

lähiloma Kotka Loviisa

Kiilopäällä

Orinoron rotko

Pyhäkuru

Uusia kansallispuistobongauksia kerääntyi peräti kolme: UKK-puisto pohjoisessa, Leivonmäki Joutsassa ja Valkmusa Kotkassa. Lisäksi samoilimme Sompion luonnonpuistossa ja ihastelimme Orinoron hulppeita rotkomaisemia Leppävirralla. Myös kotikaupunkia ja sen lähiseutuja katsoimme uusin silmin. En todellakaan aiemmin tiennyt, mikä välimerellinen tunnelma Vuosaaren huipulla vallitsee tai miten lämpimät Porvoon Varlaxuddenin silokalliot olivatkaan. Kun mökillä ja sen liepeillä vietetyt kuukaudet lasketaan, oli vuosi todellista kotimaanmatkailun kulta-aikaa! Nähtävää ja koettavaa on todellakin tarjolla ihan nurkan takana – kestävästi ja vastuullisesti!

Pyhäkuru

kotimaanmatkailu mänttä

kotimaanmatkailu vaihelan tila

kotimaanmatkailu vaihelan tila

Lokakuun lopulla, kun tilastot hetkellisesti saivat uskomaan parempaan tulevaisuuteen, matkasimme Ranskaan. Määränpäänä oli Happy Hamletin kirjoitusresidenssi, jonka ajankohtaa oli ehditty siirtää koronan takia jo kolmasti. Lentäminen hävetti ja maailmantuska repi sieluparkaani riekaleiksi. Ympärilläni oli käsittämättömän kaunis ranskalainen maaseutu, mutta minä kärvistelin omatuntoni syvissä syövereissä, enkä antanut itselleni lupaa nauttia. Mieli rauhoittui vasta, kun lupasin itselleni matkustaa jatkossa vain maata pitkin. Maailman ihanimmasta majatalosta puksuttelimme junalla Marseillen merenrantakaupunkiin. Rouhea tunnelma otti meidät omakseen ja elleivät puolison työkuviot olisi kutsuneet kotiin, olisimme ehdottomasti viihtyneet pitempäänkin.

lentämisen loppu

Marseille

Kunhan maailmantilanne rauhoittuu, aion hypätä raiteille ja kolkutella katsomaan, millaiset ovat eurooppalaiset junayhteydet. Vielä en ole reittejä tutkaillut, mutta sen tiedän, että Tukholmasta pääsee nykyään yöjunalla Berliiniin, josta ei olekaan enää kuin kahdeksan tunnin junamatka Pariisiin!

Mökkiremppaa ja pihalla puuhastelua

Mökkiviikkoja kertyi lähes 20, hurraa! Rakensimme (tai no, mies rakensi) uuden ja isomman laiturin, nikkaroimme yhteistuumin katoksen kesäkeittiölle, maalasimme lasiverannan seinät, pystytimme vanhan laiturin laudoista jälkikompostorin ja kiinnitimme puihin uusia linnunpönttöjä. Veden kantaminenkin helpottui, kun kunnostimme yhteistuumin mökkiläisten yhteisen kaivon. Nyt vettä ei tarvitse enää hakea 10 kilometrin päästä lähikaupalta, vaan hakumatka hoituu soutuveneellä läheiseen lahdenpoukamaan.

monipaikkainen mökkeilijä laiturilla

Syksyllä minusta tehtiin eteläsavolaisten vapaa-ajan asukkaiden viihtyvyyttä ja mökkeilyolosuhteita kehittävän Laiturilla-hankkeen brändilähettiläs. Ensimmäiseksi tartuin ajankohtaiseen aiheeseen ja kirjoitin siitä, millaista on olla monipaikkainen mökkiläinen ja tehdä etätöitä mökiltä käsin. Tänä vuonna juttuja piisaa aina heinäkuulle saakka, joten muistahan välillä käydä kurkkailemassa, mitä meidän mökille kuuluu.

mökkihöperö aamu usva

monipaikkainen mökkeilijä laiturilla
Myöhemmin syksyllä riuska syysmyrsky repäisi kaksi kuusipuuta juuriltaan. Onneksi molemmat kasvoivat tontin takaosassa kaukana rakennuksista. Eipähän tarvitse ensi kesänä miettiä, millä saunaa lämmitetään. Venytimme mökkikautta aina syyskuun loppuun saakka. Talviteloille mökki pääsi lokakuun puolen välin tietämillä. Takaisin oli tarkoitus palata jouluksi tai uudeksivuodeksi, mutta vallitsevan tilanteen takia päätimme pysyä pyhät visusti omassa pienessä piirissämme, emmekä lähteneet oireettominakaan levittämään pöpöjä maakuntaan.

Laiska töitään luettelee

Niinhän sitä sanotaan, että vain laiskat luettelevat töitään. Niin on joskus kommentoitu minullekin. Tuloksien tuominen julki, niistä kirjoittaminen ja puhuminen on kuitenkin minulle ja monelle muulle yrittäjälle tärkeää, sillä jos emme itse aikaansaannoksiamme esittele, ei sitä tee kukaan muukaan. Siitä on laiskuus ja leväperäisyys kaykana. Mitä siis tulikaan tehtyä työrintamalla?

kolme vuotta yrittäjänä

Sorvi surrasi ja näppis lauloi kiihkeämmin kuin koskaan aiemmin. Työkalenteri natisi etenkin keväällä liitoksistaan. Kirjoitin vuoden aikana asiakkailleni yli 100 artikkelia mm. vastuullisuudesta, ruoasta, viinistä, mökkeilystä, retkeilystä ja tietojärjestelmistä (jep, luit oikein!). Sparrailin asiakkaiden sometekemistä, työstin tekstejä verkkosivuille, editoin keittokirjaa, painotuotteisiin ja uutiskirjeisiin, kuvasin lukemattomia viinilasillisia, kirjapinoja ja ruoka-annoksia. Yhteistyö kaupunkilaisten yhteisen vaatekaapin Vaatepuun kanssa jatkui, kun kirjani Ruokaystävät pääsi aitiopaikalle myyntivitriiniin vielä joulusesongin jälkeenkin.

ruokaystävät

Kiivas työtahti veti takin tyhjäksi niin, että siitä kärsi paitsi oma jaksaminen myös blogiparka. Kun tavallisena vuotena olen intopiukeana naputellut kolmekin postausta viikon aikana, oli viime vuoden saldo keskimäärin 3 postausta kuukaudessa. Työjonon kasvaessa omat kanavat jäävät harmillisesti häntäpäähän.

Joulukuussa korkkasimme kuplivan sen kunniaksi, että yksivuotiaan osakeyhtiöni laskutus ylitti yllättäen sadantonnin haamurajan. Olen edelleen hämmentynyt, mutta myös ylpeä siitä, että olen onnistunut kasvattamaan osapäiväisenä kokeiluna alkaneesta virityksestä ihan oikean yrityksen, joka tuo leivän pöytään ja vähän särvintäkin siihen päälle. Tulevana vuonna tulosta ei taota lähellekään samaan tahtiin, sillä aikomus on ottaa rennommin ja nauttia yrittäjyyden tuomista eduista: vapaudesta ja vapaa-ajasta.

Arvontaa pukkaa!

Yksi mukavimmista ja samalla työteliäimmistä projekteista oli vuoden 2022 Satokausikalenterin toimittaminen. Seinäkalenterissa, jota muuten saa nyt myös ruotsinkielisenä versiona, on kunkin kuukauden satokausikasvislistausten lisäksi kymmeniä sivuja kiinnostavaa tietoa hedelmistä, marjoista, vihanneksista, juureksista, sienistä sekä sesonkeja noudattavista merenelävistä. Kalenterit on jo melkein loppuunmyyty, joten jos seinältäsi vielä uupuu almanakka, ostohousut kannattaa vetää jalkaan saman tien ja suunnata ostoksille Satokausikalenterin verkkokauppaan!

satokausikalenteri

Jos kuitenkin päätät luottaa onneesi, jätä kommenttilootaan viesti ja kerro, millaisia juttuja haluaisit vuonna 2022 blogistani lukea. Kaikkien vastanneiden kesken arvon peräti 3 kpl Satokausikalenteria. Tästä arvonnasta kannattaa siis kertoa kaverillekin!

Osallistua voi aina 1.2. klo 23:59 asti. Arvonta suoritetaan seuraavana päivänä ja voittajiin ollaan yhteydessä sähköpostilla (muista siis jättää kommenttiin toimiva sähköpostiosoite!) sekä tämän sivun kommenteissa.

Kolme vuotta yrittäjänä – miten tässä näin kävi? osa 2

Jatkokertomuksen jännittävässä toisessa ja näin ollen viimeisessä osassa perehdytään verkostoitumisen voimaan, tavoitteisiin ja saavutettuihin etuihin. Tervetuloa yrittäjän arkeen – ja hyvää Yrittäjän päivää, vain vuorokauden myöhässä!

Verkostoitumisen tuskaa ja liikevaihtotavoitteita

Päätoimiseksi yrittäjäksi siirtymisessä jännitti ehdottomasti eniten myyminen. Sivutoimisen yrittäjyyden aikana asiakkaat olivat löytyneet sattumalta viestinnän ja markkinoinnin Facebook-ryhmistä, mutta tuuriin en voisi kokopäiväisenä yrittäjänä enää luottaa. En osannut tyrkyttää itseäni, en halunnut olla esillä tai keskipisteenä, ja inhosin verkostoitumistilaisuuksia – tai niin luulin. Aika pian kävi kuitenkin ilmi, että olin jo verkostoitunut ja hyvin olinkin!

kolme vuotta yrittäjänä

Nelikymppisen elämän varrella on nimittäin kertynyt kontakteja vaikka millä mitalla. Olen aina pyrkinyt hoitamaan työni ja muut hommani niin, että kaikki osapuolet ovat sataprosenttisen tyytyväisiä. Joka kerta en ole onnistunut, mutta niistäkin kerroista olen oppinut. Koskaan en ole polttanut siltoja takanani, sillä maailma on pieni, eikä koskaan voi tietää, milloin entinen kollega, osakuntakaveri, opinahjosta tutuksi tullut, hankalampi asiakas tai vuosien takainen esihenkilö istuukin neuvottelupöydässä vastapäätä. Hyvin hoidetuista hommista, opiskeluaikoina syntyneistä suhteista ja palkkatöissä luoduista kontakteista on ollut järjettömän paljon etua yrittäjänä. Lähestyvästä keski-iästä oli kerrankin hyötyä!

Ne päivät, jolloin olen joutunut myymään osaamistani ovat harvassa, sillä olen käytännössä saanut kaikki toimeksiantoni verkostojeni kautta. Yksi asiakas löytyi opiskelukaverien illalliselta, toinen viestintätoimistosta, jonka kanssa olin tehnyt muutaman blogiyhteistyön. Kolmannelle minua suositteli tyytyväinen asiakas, neljäs tuli vastaan siskoni tuttujen kautta ja viidennen vinkin sain ystävältäni, jonka oma kalenteri oli ääriään myöten täynnä. Aina kun avasin suuni tutussa tai tuntemattomassa seurassa, sattui löytymään joku, joka tarvitsi apua sisällöntuotannossa, somessa tai nettisivuillaan.

kolme vuotta yrittäjänä

Ensimmäisen vuoden liikevaihtotavoitteeksi asetin maltilliset 40 000 euroa. Tavoite ei toteutunut, mutta lähelle päästiin. Toisena vuonna uskalsin korottaa hintoja, kiitos Happy Hamletissa viisaiden naisten kanssa käymieni keskustelujen. Toki olin tiennyt olevani arvokkaampi kuin mitä laskutin, mutta viimeinen sysäys oikeaan suuntaan piti hakea keskeltä ranskalaista maaseutua. Puhutaanpa siis hetki rahasta.

Tyytyväiset asiakkaat ottivat uudet taksat mukisematta vastaan. Sittemmin olen saanut itseluottamusta hinnoittelussa ja pyydän nyt rohkeasti enemmän. Vuosi 2020 toi mukanaan koronan, mutta onneksi sen ensimmäiset kuukaudet olivat olleet töitä täynnä. Hiljaisen kevään ja kesän jälkeen pääsin taas käärimään hihat ja melkein tuplasin tulokseni edelliseen vuoteen verrattuna. Pitkien pähkintöjen ja perusteellisten ynnäysten jälkeen päädyin perustamaan vuodenvaihteessa osakeyhtiön. Sokerina pohjalla Oy:n ensimmäisen toimintavuoden budjettiin on kirjattu varovainen 70 000 euron liikevaihto. Ennuste näyttää hyvältä, sillä 80 prosenttia tavoitteesta oli saavutettu jo tilikauden puolivälissä. Jotain olen siis tehnyt oikein. Mielettömiä masseja en varsinaisesti tavoittele, mutta on mukava tietää, että jokaista euroa ei ainakaan tänä vuonna tarvitse tarkkaan laskeskella.

Saavutetuista eduista ei tingitä

Läppäriyrittäjänä minulla on mahdollisuus viettää vaikka koko vuosi mökillä tai reissun päällä, sitten kun se taas mahdollista on. Mukaani en tarvitse kuin tietokoneen, puhelimen, kameran ja kaikkien edellisten laturit. Okei, ehkä myös kynän ja pari muistikirjaa. Varastoa, investointeja tai mittavaa irtaimistoa vaativaa yrittäjän elämää en voisi kuvitella viettäväni, mutta läppäriyrittäjyys, se näyttää sopivan minulle mainiosti. Olen tehnyt töitä riippumatossa, lumisella laavulla, terassilla, kahviloissa, tunturin huipulla, mökkilaiturilla, lukuisten airbnb-asuntojen terasseilla, ranskalaisella maaseudulla, soutuveneessä ja keskellä metsää kannon nokassa.

kolme vuotta yrittäjänä

Yrittäjyyden mukanaan tuomista eduista suurin onkin vapaus. Vapaus valita asiakkaat ja yhteistyökumppanit omia arvoja kuunnellen, vapaus tehdä juuri sitä, mitä tahdon, vapaus määritellä työpäivän pituus ja sen aikataulu, vapaus työskennellä missä tahansa maailman kolkassa. Vapaus nukkua päiväunet keskellä päivää, herätä puolilta päivin tai viettää iltapäivä liikkuen metsässä. Vapaus ottaa lomaa, kun sitä tarvitsee tai vaikka ei tarvitsisikaan. Ei pomoa, ei byrokratiaa eikä palkkaneuvotteluja. Työt päättyvät, kun päätän sulkea läppärin kannen ja palkan määränkin päätän yksin minä itse.

Paitsi että eihän se aivan näin ole. Töistä irrottautuminen on hankalaa, kun työpaikkana on usein oma koti, jossa ei ole erillistä työhuonetta. Työasiat pyörivät päässä iltaisin ja viikonloppuisin, vaikka niitä ei aktiivisesti tarvitsisikaan ajatella. Jos sairastun tai loukkaan itseni, kuten kaksi vuotta sitten kävi, en voi sysätä töitäni kenellekään muulle. Vakuutukset korvaavat menetetyn palkkapussin, mutta asiakkaat saattavat löytää sairaslomani aikana uuden tekijän. Että kyllä siinä palkkatyössäkin hyviä puolia on.

kolme vuotta yrittäjänä

Säännöllistä palkkapussia sen sijaan en kaipaa, enkä epävarmaa toimeentuloa osaa pelätä, sillä olen vastuussa vain itsestäni. Asunto- ja mökkilainat pystyn pulittamaan pienemmistäkin tuloista ja muutenkin pärjään vähemmällä. En ryhtynyt yrittäjäksi massit mielessä, sillä enemmän vaakakupissa painoivat kevyemmät askeleet, väljemmät viikot ja hitaampi elämänrytmi. Vaikka saankin tietynlaista tyydytystä kuukausilaskutuksen kilahtaessa yli kymppitonnin, ympärivuorokautiseen yrittäjyyteen hurahtaminen tai jyrkästi kasvavat käyrät eivät juurikaan kiinnosta. Allekirjoitan Lähiömutsi-blogista tutun Hanne Valtarin Yrittäjän päivänä kirjailemat lauseet: ”En siis ole kasvuyrittäjä, vaan enemmänkin tasapainoyrittäjä. En pyri yritykseni kanssa kasvuun, vaan elämäni kanssa tasapainoon.”

Tänä keväänä ja kesänä, kun töitä oli paljon suunniteltua enemmän, tuntui itse asiassa siltä, että olen tehnyt paluun palkkatöihin. Tekemistä on tasaisesti, kalmanviivoja riittää joka päivälle ja kalenteri on niin täynnä, että joudun välillä myymään ei-oota. Positiivisia ongelmia yhtä kaikki, mutta silti kovin kuormittavia. Tilaa palautumiselle tai uusille ideoille ei yksinkertaisesti ole. Yllättävää kyllä, tämän kaiken keskellä huomasin ikävöiväni epävarmuutta. Sitä, etten tiedä, mitä seuraavassa kuussa tapahtuu tai mikä projekti minua syksyllä odottaakaan. Sitä tunnetta, kun kaikki on mahdollista – myös se, että asiakasprojekteja ei ole ja saan luvan kanssa keskittyä oman yritykseni ja kanavieni kehittämiseen.

Siksi olen aloittanut syksyn karsimalla kalenteriani kovalla kädellä. Lupaan itselleni tehdä vähemmän, jotta ehdin elää enemmän. Lupaan tehdä töitä vain arvojeni mukaisten asiakkaiden kanssa. Lupaan levätä, palautua ja jättää kalenteriin tilaa luovalle laiskottelulle. Nyt, syyskuun toisella viikolla olen jo hyvässä vauhdissa ja aion pitää lupauksista kiinni vaikka se varmasti välillä vaikeaa onkin. Sillä saavutetuista eduista en aio tinkiä tulevaisuudessakaan.

kolme vuotta yrittäjänä

Jäikö jokin uratarinassani tai yrittäjän arjessa vielä mietityttämään? Kommenttiboksi on avoinna kysymyksille, ja niitä saa tulla esittämään myös Instagramin puolelle!

Kolme vuotta yrittäjänä – miten tässä näin kävi? osa 1

Kolme vuotta yrittäjänä ja edelleen kipuilen edelleen ehkä vähän typerienkin päähänpinttymien kanssa. Hävettää, nolottaa ja turhauttaa melkein joka päivä. Aliarvioin osaamistani, väheksyn tietotaitoani, uppoan välillä syvälle huijarisyndrooman syövereihin ja hinnoittelen työni tietysti sen mukaan. Häpeän aalto pyyhkäisee yli yleensä silloin, kun olen toimittanut valmiit sisällöt asiakkaalle. Kainalot hikoavat, syke kiihtyy ja kasvoille nousee puna. Ettäs kehtaatkin, millä meriiteillä sinä muka kutsut itseäsi asiantuntijaksi? Kuka tahansa voi kirjoittaa tarinoita ja suoltaa sisältöjä! Sisäinen kriitikkoni hiljenee vasta, kun palaan yön yli nukuttuani takaisin tekstin äärelle ja huomaan, että artikkeli onkin aivan kelvollinen, joskus jopa erinomainen.

kolme vuotta yrittäjänä

Jutustelin taannoin tunnin verran omasta yrittäjän taipaleestani muutamalle kuulijalle Clubhousen iltapäiväkahveilla. Kerroin siitä, miten kaikki alkoi, mitä sitten tapahtui ja missä juuri nyt mennään. En ollut pohtinut puheenvuoron kulkua etukäteen, päätin luottaa tilanteeseen ja kertoa asioita, jotka sillä hetkellä tuntuvat tärkeältä. Kesken puheen pälpätyksen tajusin, kuinka paljon olen viimeisen viiden vuoden aikana saanut aikaan. Wau, kommentoi haastattelija jo toistamiseen. Miten olet ehtinytkin tuon kaiken? Tunnin tarinoinnin jälkeen olin pikkuisen ylpeä itsestäni. Ehkä tässä ei ollakaan eilisen teeren tyttäriä, vaan vahvasti asiantuntijan tittelissä kiinni.

Olen jakanut tiedonmurusia taipaleeltani silloin tällöin, mutta koskaan en ole tainnut kertoa koko tarinaa tai ainakaan sitä, millaisten mutkien kautta tähän pisteeseen on päästy. Muistan ajatelleeni haastattelun aikana, että jatkossa haluan avata yksinyrittäjän arkea useammin. Ja jotta ajatus ei jää aikomukseksi, aloitan tekemisen nyt.

Insinööriopintoja ja uusmediahypeä

Urapolkuni tuskin on tavallisimmasta päästä, mahtuuhan taipaleelle niin insinööriopintoja, taidehallinnon opintokokonaisuutta kuin paperikonservoinnin koulutustakin. Intohimoisimmin opiskelin kuitenkin suomen kieltä. Hain ja pääsin sisään vuonna 2009 ja valmistuin filosofian maisteriksi viidessä vuodessa. Saavutus oli siihenastisen elämäni suurin, sillä suoritin kaikki 300 opintopistettä kokopäivätyön ohella. Gradu keskeytyi puoleksi vuodeksi pitkän parisuhteen kariuduttua, mutta kerran neljässä vuodessa järjestettävä promootio vauhditti valmistumista viimeiseen saakka. Molemmat opinnäytteeni käsittelivät kaunokirjallisuuden nimiä. Kandissa tutkin Mauri Kunnaksen lastenkirjojen nimeämisstrategioita ja gradussa sukelsin Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan nimimaisemaan.

kolme vuotta yrittäjänä

Palkkaduunia ehdin tehdä yli 20 vuotta. Ensin kesätöitä Barösundin bensiksellä (jep, ihan sen hehkutetun Barö-hotellin tuntumassa), sitten muutaman kuukauden pätkiä Ajaston liukuhihnalla (koska olin laiska ja halusin päästä opintojen työharjoittelusta helpolla). Insinööritutkinnon jälkeen koko vuosikurssi revittiin töihin. Oli nousukausi, wap-hullutus ja uusmediahype, joten osaajista käytiin kovaa kilpailua. Lukuisten työtarjousten joukosta valitsin lopulta silloisten Soneran ja HPY:n välillä. Jälkimmäinen vei pidemmän korren, vaikka ensimmäinenkin oli jo allekirjoitusta vaille lukkoon lyöty. Vaikka uusmediabileiden huippu oli jo takanapäin, juhlia oli melkein joka viikko ja rahaa poltettiin surutta sinne ja tänne. Yritys vaihtoi nimeään useasti. Ensin meistä tuli Kolumbus, jonka internet oli pyöreä ja sitten Elisa, joka oli kaikkien kanssa, kaiken aikaa ja kaikkialla.

Parin vuoden päästä alkoivat YT:t, jotka heittelivät tuoteasiantuntijan pallilta asiakaspalveluun ja lopulta call centeriin. Lopulta tein töitä vain rahan takia, sitten opiskelin lisää, paiskin paperikonservointihommia 2 kk firenzeläisessä autotallissa ja saman verran Kansallisarkiston konservointiosastolla. Vuonna 2005 pelastauduin puhelinoperaattorilta viimein Otavalle ja sieltä kolme vuotta myöhemmin entiseen Taikkiin, nykyiseen Aalto-yliopistoon, jossa vierähtikin kokonaiset 11 vuotta ensin tuotantosihteerin ja sen jälkeen kustannustoimittajan töissä. Sitten olinkin yhtäkkiä yrittäjä.

Miten minusta tuli yrittäjä?

Yrittäjyys vokotteli minut puolelleen vaivihkaa. Elämäni ensimmäiset neljäkymmentä vuotta olin vahvasti koko ideaa vastaan. Lama-ajan lapsi oli todistanut liian monta konkurssia ja arvosti yli kaiken vakituista virkaa, säännöllistä palkkaa ja pitkiä kesälomia. Kyllästyin yliopistomaailmaan. Oli jo jonkin aikaan tuntunut siltä, etten saa enää mitään uutta irti työtehtävistäni. Sen erään tv-ohjelman jälkimainingeissa perustin ruokapainotteisen blogin osaamatta aavistaa, millainen merkitys sillä tulevaisuuteni kannalta olisi. Vuoden 2016 alussa anoin vuorotteluvapaata, mutta hakemus hylättiin. Päätin jäädä palkattomalle vapaalle niin pitkäksi aikaa, kuin se taloudellisesti mahdollista oli. Siihen paloivat säästöt ja osa sijoituksista, mutta kaipasin kipeästi taukoa. Jäin kerrasta koukkuun vapauden tunteeseen.

kolme vuotta yrittäjänä

Syksyllä siirryin palkattomalta vapaalta 50-prosenttiselle opintovapaalle, sillä löysin mielestäni kiinnostavan aikuiskoulutuksen. En kuitenkaan suorittanut sitä loppuun, sillä tajusin alkumetreillä, että kävelen väärään suuntaan. Verkkosivujen suunnittelu tai tekninen toteutus kiinnostivat edelleen, mutta leipäni halusin kantaa pöytään kirjoittamalla. Reilun vuoden osittaisen opintovapaan jälkeen neuvottelin itselleni puolipäiväiseen sopimukseeni jatkoa. Keväällä 2018 olin perustanut sivutoimisen yrityksen ja tein toiminimeni kautta sekä blogiyhteistöitä että satunnaisia sisältöjä muutamalle asiakkaalle. Vuodeksi 2019 osittaista työaikaa ei enää herunut, joten aloin katsella ympärilleni, kysellä tiskien alta ja tehtailla työhakemuksia. Valinta ei kuitenkaan koskaan kohdistunut minuun ja päätin, että aika aikaansa kutakin. Ilmoitin, että aion irtisanoutua vuoden vaihteessa, oli tilanne mikä hyvänsä. Halusin muutosta ja olin valmis ottamaan riskin.

kolme vuotta yrittäjänä

Onni oli myötä, sillä juuri ennen irtisanoutumistani allekirjoitin sopimuksen toisesta kuukausittaisesta asiakkuudesta. Laskeskelin, että yhdessä starttirahan kanssa koossa olisi kuukausitasolla summa, jolla saan pakolliset elämiskulut maksettua. Oli aika sukeltaa yrittäjyyden syvään päähän. Helmikuun alussa vuonna 2019, 41-vuotiaana, minusta tuli päätoiminen yrittäjä. Kamalaa, mutta samaan aikaan niin ihanaa. Mutta mitä sitten tapahtui? Siitä kuulette ensi kerralla!