Jatkokertomuksen jännittävässä toisessa ja näin ollen viimeisessä osassa perehdytään verkostoitumisen voimaan, tavoitteisiin ja saavutettuihin etuihin. Tervetuloa yrittäjän arkeen – ja hyvää Yrittäjän päivää, vain vuorokauden myöhässä!
Verkostoitumisen tuskaa ja liikevaihtotavoitteita
Päätoimiseksi yrittäjäksi siirtymisessä jännitti ehdottomasti eniten myyminen. Sivutoimisen yrittäjyyden aikana asiakkaat olivat löytyneet sattumalta viestinnän ja markkinoinnin Facebook-ryhmistä, mutta tuuriin en voisi kokopäiväisenä yrittäjänä enää luottaa. En osannut tyrkyttää itseäni, en halunnut olla esillä tai keskipisteenä, ja inhosin verkostoitumistilaisuuksia – tai niin luulin. Aika pian kävi kuitenkin ilmi, että olin jo verkostoitunut ja hyvin olinkin!
Nelikymppisen elämän varrella on nimittäin kertynyt kontakteja vaikka millä mitalla. Olen aina pyrkinyt hoitamaan työni ja muut hommani niin, että kaikki osapuolet ovat sataprosenttisen tyytyväisiä. Joka kerta en ole onnistunut, mutta niistäkin kerroista olen oppinut. Koskaan en ole polttanut siltoja takanani, sillä maailma on pieni, eikä koskaan voi tietää, milloin entinen kollega, osakuntakaveri, opinahjosta tutuksi tullut, hankalampi asiakas tai vuosien takainen esihenkilö istuukin neuvottelupöydässä vastapäätä. Hyvin hoidetuista hommista, opiskeluaikoina syntyneistä suhteista ja palkkatöissä luoduista kontakteista on ollut järjettömän paljon etua yrittäjänä. Lähestyvästä keski-iästä oli kerrankin hyötyä!
Ne päivät, jolloin olen joutunut myymään osaamistani ovat harvassa, sillä olen käytännössä saanut kaikki toimeksiantoni verkostojeni kautta. Yksi asiakas löytyi opiskelukaverien illalliselta, toinen viestintätoimistosta, jonka kanssa olin tehnyt muutaman blogiyhteistyön. Kolmannelle minua suositteli tyytyväinen asiakas, neljäs tuli vastaan siskoni tuttujen kautta ja viidennen vinkin sain ystävältäni, jonka oma kalenteri oli ääriään myöten täynnä. Aina kun avasin suuni tutussa tai tuntemattomassa seurassa, sattui löytymään joku, joka tarvitsi apua sisällöntuotannossa, somessa tai nettisivuillaan.
Ensimmäisen vuoden liikevaihtotavoitteeksi asetin maltilliset 40 000 euroa. Tavoite ei toteutunut, mutta lähelle päästiin. Toisena vuonna uskalsin korottaa hintoja, kiitos Happy Hamletissa viisaiden naisten kanssa käymieni keskustelujen. Toki olin tiennyt olevani arvokkaampi kuin mitä laskutin, mutta viimeinen sysäys oikeaan suuntaan piti hakea keskeltä ranskalaista maaseutua. Puhutaanpa siis hetki rahasta.
Tyytyväiset asiakkaat ottivat uudet taksat mukisematta vastaan. Sittemmin olen saanut itseluottamusta hinnoittelussa ja pyydän nyt rohkeasti enemmän. Vuosi 2020 toi mukanaan koronan, mutta onneksi sen ensimmäiset kuukaudet olivat olleet töitä täynnä. Hiljaisen kevään ja kesän jälkeen pääsin taas käärimään hihat ja melkein tuplasin tulokseni edelliseen vuoteen verrattuna. Pitkien pähkintöjen ja perusteellisten ynnäysten jälkeen päädyin perustamaan vuodenvaihteessa osakeyhtiön. Sokerina pohjalla Oy:n ensimmäisen toimintavuoden budjettiin on kirjattu varovainen 70 000 euron liikevaihto. Ennuste näyttää hyvältä, sillä 80 prosenttia tavoitteesta oli saavutettu jo tilikauden puolivälissä. Jotain olen siis tehnyt oikein. Mielettömiä masseja en varsinaisesti tavoittele, mutta on mukava tietää, että jokaista euroa ei ainakaan tänä vuonna tarvitse tarkkaan laskeskella.
Saavutetuista eduista ei tingitä
Läppäriyrittäjänä minulla on mahdollisuus viettää vaikka koko vuosi mökillä tai reissun päällä, sitten kun se taas mahdollista on. Mukaani en tarvitse kuin tietokoneen, puhelimen, kameran ja kaikkien edellisten laturit. Okei, ehkä myös kynän ja pari muistikirjaa. Varastoa, investointeja tai mittavaa irtaimistoa vaativaa yrittäjän elämää en voisi kuvitella viettäväni, mutta läppäriyrittäjyys, se näyttää sopivan minulle mainiosti. Olen tehnyt töitä riippumatossa, lumisella laavulla, terassilla, kahviloissa, tunturin huipulla, mökkilaiturilla, lukuisten airbnb-asuntojen terasseilla, ranskalaisella maaseudulla, soutuveneessä ja keskellä metsää kannon nokassa.
Yrittäjyyden mukanaan tuomista eduista suurin onkin vapaus. Vapaus valita asiakkaat ja yhteistyökumppanit omia arvoja kuunnellen, vapaus tehdä juuri sitä, mitä tahdon, vapaus määritellä työpäivän pituus ja sen aikataulu, vapaus työskennellä missä tahansa maailman kolkassa. Vapaus nukkua päiväunet keskellä päivää, herätä puolilta päivin tai viettää iltapäivä liikkuen metsässä. Vapaus ottaa lomaa, kun sitä tarvitsee tai vaikka ei tarvitsisikaan. Ei pomoa, ei byrokratiaa eikä palkkaneuvotteluja. Työt päättyvät, kun päätän sulkea läppärin kannen ja palkan määränkin päätän yksin minä itse.
Paitsi että eihän se aivan näin ole. Töistä irrottautuminen on hankalaa, kun työpaikkana on usein oma koti, jossa ei ole erillistä työhuonetta. Työasiat pyörivät päässä iltaisin ja viikonloppuisin, vaikka niitä ei aktiivisesti tarvitsisikaan ajatella. Jos sairastun tai loukkaan itseni, kuten kaksi vuotta sitten kävi, en voi sysätä töitäni kenellekään muulle. Vakuutukset korvaavat menetetyn palkkapussin, mutta asiakkaat saattavat löytää sairaslomani aikana uuden tekijän. Että kyllä siinä palkkatyössäkin hyviä puolia on.
Säännöllistä palkkapussia sen sijaan en kaipaa, enkä epävarmaa toimeentuloa osaa pelätä, sillä olen vastuussa vain itsestäni. Asunto- ja mökkilainat pystyn pulittamaan pienemmistäkin tuloista ja muutenkin pärjään vähemmällä. En ryhtynyt yrittäjäksi massit mielessä, sillä enemmän vaakakupissa painoivat kevyemmät askeleet, väljemmät viikot ja hitaampi elämänrytmi. Vaikka saankin tietynlaista tyydytystä kuukausilaskutuksen kilahtaessa yli kymppitonnin, ympärivuorokautiseen yrittäjyyteen hurahtaminen tai jyrkästi kasvavat käyrät eivät juurikaan kiinnosta. Allekirjoitan Lähiömutsi-blogista tutun Hanne Valtarin Yrittäjän päivänä kirjailemat lauseet: ”En siis ole kasvuyrittäjä, vaan enemmänkin tasapainoyrittäjä. En pyri yritykseni kanssa kasvuun, vaan elämäni kanssa tasapainoon.”
Tänä keväänä ja kesänä, kun töitä oli paljon suunniteltua enemmän, tuntui itse asiassa siltä, että olen tehnyt paluun palkkatöihin. Tekemistä on tasaisesti, kalmanviivoja riittää joka päivälle ja kalenteri on niin täynnä, että joudun välillä myymään ei-oota. Positiivisia ongelmia yhtä kaikki, mutta silti kovin kuormittavia. Tilaa palautumiselle tai uusille ideoille ei yksinkertaisesti ole. Yllättävää kyllä, tämän kaiken keskellä huomasin ikävöiväni epävarmuutta. Sitä, etten tiedä, mitä seuraavassa kuussa tapahtuu tai mikä projekti minua syksyllä odottaakaan. Sitä tunnetta, kun kaikki on mahdollista – myös se, että asiakasprojekteja ei ole ja saan luvan kanssa keskittyä oman yritykseni ja kanavieni kehittämiseen.
Siksi olen aloittanut syksyn karsimalla kalenteriani kovalla kädellä. Lupaan itselleni tehdä vähemmän, jotta ehdin elää enemmän. Lupaan tehdä töitä vain arvojeni mukaisten asiakkaiden kanssa. Lupaan levätä, palautua ja jättää kalenteriin tilaa luovalle laiskottelulle. Nyt, syyskuun toisella viikolla olen jo hyvässä vauhdissa ja aion pitää lupauksista kiinni vaikka se varmasti välillä vaikeaa onkin. Sillä saavutetuista eduista en aio tinkiä tulevaisuudessakaan.
Jäikö jokin uratarinassani tai yrittäjän arjessa vielä mietityttämään? Kommenttiboksi on avoinna kysymyksille, ja niitä saa tulla esittämään myös Instagramin puolelle!