Itseni näköinen elämä – mikä minusta tulee isona?

Ajatukset sinkoilevat päässäni. Ideoista ei tule loppua, vaikka kirjaan niitä kynä sauhuten muistikirjaan. Olen unohtanut realiteetit jo kauan sitten. Listaan kaiken, mikä kiinnostaa, enkä välitä siitä, onko ranskalaisia viivoja koskaan mahdollista toteuttaa. Uramuotoilukurssi patistaa eteenpäin, enkä minä pyristele enää vastaan.

Think big, sanotaan. Uskalla unelmoida, suorastaan painostetaan. Minä uskallan kyllä unelmoida ja piirtää pilvilinnoja, mutta niitä suuria haaveita kohti askeltaminen on toinen juttu.

muistikirjat

Jouluna 2013 saan lahjaksi mokkanahkaisen muistikirjan. Kirjoitan ensimmäiselle sivulle motivoivan otsikon: Päivieni kimallus. Liimaan otsikon ympärille muovitimantteja tuomaan valoa synkkään sinkkuelämään. Tästä tulee hyvien asioiden kirja, jonka jokaiselle lehdelle kirjataan iltaisin vähintään viisi asiaa, jotka sinä päivänä ovat saaneet minut hymyilemään. Täytän kirjaa tunnollisesti, kunnes maaliskuun puolessa välissä unohdan kirjan olemassaolon.

Kaksi vuotta myöhemmin käännän ensimmäisen sivun viininpunaisesta muistikirjasta. Se täyttyy sekalaisesta sälästä, blogipostausideoista, matkasuunnitelmista ja epämääräisistä muistiinpanoista. Loppuvuodesta se hautautuu ideoineen lipaston laatikkoon ja unohtuu sinne.

Vuodenvaihteessa ostan pienen kirjan, jossa on ruudulliset sivut. Sen selässä lukee Adventures around the world. Tästä alkaa bullet journalin jäsentämä elämä – seikkailu kohti tavoitteita pikkuruisin ruutuaskelin tai niin ainakin suunnittelin. Viimeisin merkintä on maaliskuulta 2017.

hyvän mielen vuosi

Sitten saan pressikappaleen tehtäväkirjasta, joka on nimetty lupaavasti: Hyvän mielen vuosi. Aloitan innokkaana täyttämisen. Jo ensimmäinen tehtäväkokonaisuus jää kesken. Kirja lojuu edelleen hyllyssä. Aina välillä poimin sen käteeni, mutta en pysty keskittymään aukkotehtävien täyttämiseen.

Saatatte havaita tietynlaisen kaavan.

Rakastan listojen tekemistä ja tykkään visualisoida asioita. Suunnittelen aina kynää ja paperia käyttäen, se on konkreettista ja jollain tavalla palkitsevaakin. Kun päättömästi singahtelevat ajatukset saa purettua mustalla valkoiselle, vapautuu tilaa uudelle. Mutta jos listoja tekee pelkästään pöytälaatikkoon, ei niistä ole mitään hyötyä.

uramuotoilukurssi

Viimeiset vuodet olen tuskaillut työni tulevaisuuden kanssa. Nykyisessä päivätyössä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta aika aikansa kutakin. Intohimoni eivät ole akateemisissa julkaisuissa ja muiden tuottamien tekstin muokkaamisessa, vaan kirjoittamisessa, ruuassa ja reissaamisessa. En kuitenkaan ole osannut pyrkiä intohimojani kohti.

Tulevaisuudessa työn määritelmä muuttuu väistämättä. Eläkevirkoja ei ole, eikä välttämättä vakituisia työpaikkojakaan. Työ koostuu pienemmistä puroista, useammista urista ja projekteista, joissa verkostot korostuvat. Mutta mistä purot virtaavat, millaisia kaarnalaivoja ne kuljettavat mukanaan ja kenen kanssa niitä uitetaan niin, että jotain jää myös viivan alle? Mihin haluan käyttää noin kolmasosan vuorokauden tunneista seuraavien vuosien ajan? Mistä nautin, mitä tahdon? Mikä minusta tulee isona?

uramuotoilukurssi

Oman uran muotoileminen on hankalaa. Etenkin ihmiselle, joka kärsimättömänä jättää tehtäväkirjat kesken, paiskaa bullet journalit seinään ja unohtaa urasuunnitelmat pöytälaatikkoon.

Juuri nyt olen kuitenkin optimistinen, sillä meneillään on helmikuussa aloittamani Workday Designersin uramuotoilukurssi. Olen suorittanut verkossa vasta viidenneksen kurssin tehtävistä, mutta iso pyörä on jo liikahtanut oikeaan suuntaan. Tunnelin päässä loistaa häikäisevä valo.

Uramuotoilukurssin tehtävät ovat konkreettisia ja tuntuvat jäsentävän omaa ajattelua uudella tavalla. Minulle eivät sovi päivät, jotka alkavat kahdeksalta ja päättyvät neljään. Työskentelen parhaiten aikaisin aamulla ja alkuillasta. Kaipaan vaihtelua, uusia kokemuksia ja vaikuttavia kohtaamisia. Tärkeää on merkityksellinen tekeminen ja vapaus, sillä raha ei ole kaikki kaikessa. Kaiken tämän olen ehkä tiennyt ennenkin, mutta vasta nyt olen pystynyt sanallistamaan oivallukseni paperille. Puhumattakaan siitä, että olen onnistunut määrittelemään itselleni työfilosofian, johon tulevaisuuden valintoja on helppo peilata.

uramuotoilukurssi

Erittäin vakuuttavaa settiä. Niin vakuuttavaa, että vaikka uramuotoilukurssi on edelleen kesken, uskalsin viime viikolla vihdoinkin täyttää toiminimen perustamisilmoituksen. Ja tässä sitä nyt ollaan – muina sivutoimisina yrittäjinä. Poksauttakaa samppanja, sillä tämä on parin vuoden venkoilun jälkeen todellinen juhlan paikka!

Jos olet samanlainen venkoilija kuin minä, pohdit yrityksen perustamista, etsit uutta suuntaa tai mietit alan vaihtoa, saattaa uramuotoilukurssi olla sinunkin juttusi. Koodilla ”lyhyenahetkena” (ilman lainausmerkkejä) saat 20 % alennuksen verkkokurssin hinnasta. Alennus on voimassa 31.5.2018 asti. Jos mietit pitäisikö, vastaan puolestasi: pitää! Elämäsi on sinun käsissäsi, muotoile siitä itsesi näköinen.

*Uramuotoilukurssi on saatu blogin kautta, suurkiitos urapolkuni uudistamisesta Workday Designers!

ps. Kiinnostaako, miten urani tästä eteni? Lue lisää yrityksen perustamisesta ja uuden yrittäjän elämästä!

Viisi vuotta sitten

Kuulin pari viikkoa sitten viisivuotisteorian: ”tämän päivän tapahtumien juuret voi löytää jostain viisi vuotta sitten tekemästään ratkaisusta”. Huomasin, miten rattaat liikahtivat pääni sisällä. Jos minulta vuonna 2013 gradustressin keskellä olisi kysytty tuo työhaastatteluissakin paljon käytetty klassinen kysymys, olisi valistuneinkin vastaus todennäköisesti mennyt lahjakkaasti metsään.

Maaliskuussa 2013 jätin taakseni 11 vuotta ja 2 kuukautta pitkän parisuhteen. En omasta valinnastani, vaan toisen, joka sanoi olevansa onneton. Taistelin vastaan ja yritin kaikkeni tehdäkseni hänestä onnellisen, kunnes lopulta tajusin, ettei syy ole minun. Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan.

narsissit

Juhannustansseissa minut pokkasi valssin pyörteisiin vasta eronnut mies, joka piti minut pinnalla seuraavan puolen vuoden ajan. Laastari repäistiin irti joulukuussa, kun hän löysi elämänsä naisen. Dominoefekti oli kuitenkin käynnistetty.

Myöhemmin juhannusmies vinkkasi minulle netissä näkemästään mainoksesta, jossa haettiin osallistuja uuteen ohjelmaformaattiin. Kun olin saanut neljännen kerran viestin samasta asiasta, päätin tutkailla asiaa. Ystävien kannustamana ja muutaman banana splitin voimin naputtelin hakemuksen ja unohdin sen jälkeen koko asian. Yllätyin, kun tuotantoyhtiöstä otettiin yhteyttä. Askeleet seurasivat toisiaan ja pian istuin taksissa valkoinen mekko ylläni. Edessä oli elämäni erikoisin kesä.

Pettymyksen kyyneleiden kuivuttua tarvitsin jotain muuta ajateltavaa. Niinpä perustin blogin, josta olin pitkään haaveillut. Motivaattorina mennyt kesä ja vetoapuna bloggaamisen saralla jo ansioituneet tuoreet vaimokollegat – he, jotka vetivät alttarilla pidemmän korren. Olin innoissani, ja niin taisivat olla lukijanikin, jos luvuista voi jotain päätellä.

Kahden kuukauden ja kymmenen postauksen jälkeen tapasin miehen, joka sai minut poistamaan Tinderin puhelimestani. Syksyllä heitimme hynttyyt samaan pyykkikoriin ja aloimme suunnitella tulevia mökkikesiä. Kirjoitin edelleen, välillä harvemmin, mutta yleensä useammin. Ostin käytetyn kameran, harjoittelin ruokakuvaamista, asetin tavoitteita ja saavutin niitä. Nostin riman korkealle, sillä vertasin itseäni blogimaailman menestyneimpiin. Seurasin kateellisena heidän kanaviaan ja haaveilin kutsuista kekkereihin.

Keväällä 2016 ujutin itseni sisään takaovesta vaikuttajamarkkinoinnin kokoontumisajoihin, PING Festivaleille. Askartelin kanelitangoista ja paperilippusista kotikutoisia käyntikortteja, tapasin kymmeniä uusia tyyppejä, verkostoiduin ja katselin kaukaa ihailemiania vaikuttajia. Viinin voimalla uskalsin istua samaan pöytään ja jopa puhua heille. Kotiin palasin pöllämystyneenä, mutta äärimmäisen varmana siitä, että valitsemani suunta on oikea. Vatsanpohjaa kipristi, sillä sisäinen ääneni vakuutteli, että minusta olisi tähän. Jonain päivänä saattaisin elättää itseni kirjoittamalla.

Kirjoitin lisää, omiin ja muiden kanaviin. Ahmin koukuttavaa kirjallisuutta, laajensin näkökulmiani ja annoin sanavaraston kasvaa. Tein ensimmäistä kertaa julkaisukalenterin. Kutsuja kekkereihin, julkkareihin ja pressitilaisuuksiin alkoi tipahdella sähköpostiin silloin tällöin. Onnistuin jotenkin saamaan PING Helsinki Ambassadorin arvonimen. Sain mahdollisuuden tutustua oikeisiin ihmisiin ja seurata alan kehitystä lähempää kuin aiemmin.

Reilu vuosi sitten jättäydyin 50-prosenttiselle opintovapaalle, sillä halusin keskittyä itseeni, sisällön tuottamiseen ja blogin kehittämiseen. Samaan aikaan tein ensimmäiset yhteistyöpostaukseni. Valitsin kumppanit huolella, jotta tekstit solahtaisivat sulavasti sisältöjeni joukkoon, eikä kukaan vetäisisi vahingossa hernekasveja vääriin paikkoihin. Yhteistyössä tuotettuja tekstejä luettiin huomattavasti normaalia enemmän. Satojen kommenttien joukossa oli vain yksi negatiivinen ja sekin kävijältä, joka ei selvästikään ollut lukenut kirjoitusta kokonaan.

Syksyllä 2017 julkaisin henkilökohtaisella fb-tililläni tekstin, jossa kerroin avoimesti, että haluan jatkossakin tehdä töitä tekstien kanssa, ja että olen käytettävissä, jos ystävieni työpaikoilla, yrityksissä tai muissa verkostoissa tarvitaan apua (ja olen muuten vieläkin, vink vink!). Päivityksen seurauksena minua pyydettiin mukaan kahteen eri projektiin, josta toisesta tarjottiin myöhemmin jopa toimitusjohtajan pestiä. Kiitos luottamuksesta Terhi, tällä kertaa kunniasta oli kuitenkin pakko kieltäytyä.

Opintovapaan päätyttyä en halunnut palata enää kokoaikaiseen työhön. Olin ja olen edelleen onnekas, sillä joustava esinaiseni suostui jatkamaan osa-aikaisuuttani vielä tämän vuoden loppuun saakka. Siipeni ovat alkaneet vähitellen kantaa. Uunituore Y-tunnus saapuu hetkenä minä hyvänsä ja laskutettavaakin on kertynyt jo useamman tuhatlappusen verran. Pidän itseäni oppityttönä vielä pitkään, mutta tulevaisuus on valoisa, siitä alan olla varma. Ylpeydellä uskallan sanoa: olen sujuvasanainen sisällöntuottaja, luova kirjoittaja ja taitava tarinankertoja, jonka kameraan tallentuu ainakin välillä ihan kelvollisiakin kuvia.

narsissit

Kaikella on tarkoituksensa. Jos viisi vuotta sitten olisin tehnyt toisenlaisia valintoja, tuskin olisin tässä. Elämässä unelmaani, tekemässä joka ikinen päivä sitä, mitä rakastan. Kiitos matkaani myötätuulta puhaltaneille, olette korvaamattomia kaikki.

Huhtikuun puolessa välissä palaan Sallaan. Sinne pakenin myös viisi vuotta sitten, kun minut oli jätetty. Nukuin, itkin ja kuljin tunturissa ihmetellen, miten tässä näin kävi. Tällä kertaa aion vuodattaa korkeintaan vain onnen kyyneleitä ja olla kiitollinen kaikesta, mitä ympärilläni näen.

Onnistuneen matkan merkkejä

Mieleni vaeltaa. Se kulkee pitkin viiniköynnösten kaartuvia oksia. Se viilettää alas serpentiiniteitä sähköpyörän selässä, takinhelma vastatuulessa hulmuten. Se haistaa vasta puhjenneet kevätesikot, suuressa ruukussa kasvavan rosmariinin ja kalpean kevätauringon lämmittämät laakeripuut. Sillä on oma tahto, eikä se taivu maanantaiaamun, vaikka kuinka maanittelee. Sen sijaan se säntäilee häntä heiluen sinne tänne, kuin piemontelainen piski vahtiessaan pihapiiriä.

langhe italia

Näen yhä edessäni pitkän pöydän, jonka ympärille on kokoontunut joukko ennalta tuntemattomia, mutta nopeasti ystävien kastiin asettuvia matkalaisia. Kuulen, kun korkki irrottaa otteensa viinipullon vihreästä kaulasta. Viinikellarin ovi narahtaa kutsuvasti auki ja keittiöstä leijailee puoli vuosisataa vanhassa barberassa haudutetun ragú-kastikkeen tuoksu.

Barolo

Vatsanpohjassa kuplii edelleen ilo. Se purkautuu hallitsemattomina pyrskähdyksinä, kun mieleen juolahtaa matkamuisto viinitalovierailulta. Kun ilolientä on nautittu lasillinen liikaa ja naurusta ei tule loppua. Kun ravintolasalissa kaikaa juomalaulu ja paikalliset pyörittelevät päätään hulluille suomalaisille. Kun tiramisu on täydellistä ja omin käsin leikattu tartar vie kielen mennessään. Kun yritämme naittaa toisilleen seurueen ainoan sinkun ja viinintuottajan komean pojan. Ikuisten muistojen lista on loputon.

vuoret langhen kukkuloiden takana

Ja kun mieli asettuu paikalleen, se lepää varovaisen vihreässä maisemassa. Kumpuilevassa maastossa, ikivihreiden murattien peittämillä puunrungoilla ja lintujen loputtomassa laulussa. Lumisilla vuorilla, jotka nousevat kukkuloiden takaa kuin italialaisen elokuvan kulissit, jotka joku on unohtanut paikoilleen. Kirkonkellojen keskipäiväisessä kumussa ja kevään kirkkaassa valossa, joka sokaisee siihen tottumattoman.

Kestää kauan ennen kuin laskeudun maan pinnalle. Etsin jalansijaa sohjoisilta kaduilta ja kaipaan takaisin Italian kevääseen.