duunissa

Mykistävien maisemien Porto

/ piapas / 4 kommenttia

Istun metrossa matkalla Porton lentokentältä keskustaan. Lyhyet vaunut ovat täynnä, tasapainottelen seisomapaikalla ja väistelen lähiöasemilla junasta poistuvia. Geneeriset maisemat vilisevät ohi, kaupunkien laitamilla on aina sama nuhjuinen kaiku. Kylmänkoleaa ilmaa pujahtaa isoista liukuovista sisään, kevät taitaa olla myöhässä myös Portugalissa.

porto

Vaihdan metroa Trindadessa. Vaihtoaseman validointilaite piippaa punaista, mutta piipatkoon. Jos tarkastajat tulevat, levittelen käsiäni ja selitän suomeksi olevani typerä turisti. Kolme asemaa myöhemmin metro kolistelee Ponte Luís -sillalle ja maailmankuulu Douro-joki avautuu allani. Leukani loksahtaa auki jälleen kerran. Ilmestys on upeampi kuin yhdessäkään instagram-kuvassa. Porto onnistuu yllättämään heti kättelyssä!

ponte luis

Jään pois sillan toisella puolella, pysäkin nimi Jardim do Morro. Vaikka vettä sataa saavista kaataen, on pakko seisahtua mykistävän maiseman edessä. Kaivan kameran kassista ja räpsin kymmenkunta kuvaa, kuten kunnon turistin kuuluukin. Saan kuvata rauhassa, sillä muita ei näy, vaikka näkymä alas jokiuomaan ja vastapäätä kohoavaan vanhaan keskustaan on huikea.

Airbnb porto

Sadan metrin päässä metropysäkiltä kolkutan airbnb-asuntomme oveen. Osa matkaseurueesta on päässyt perille jo aiemmin ja esittelee innokkaana majapaikkamme hienouksia. Neljä makuuhuonetta, iso olohuone ja ruokailutila, keittiö ja jättimäinen terassi uskomattomilla näkymillä.  Työpisteessäni ei ole valittamista seuraavina viitenä päivänä. Olemme tulleet Portugaliin etätöihin ja suunnittelemaan pienen tiimimme tulevaisuutta. Porto tuntuu heti tarkoitukseen täydelliseltä.

shower with a view

Näköala makuuhuoneen ikkunasta on mieletön, ja Douro-joen mutkaa voi ihailla myös kylpyhuoneesta käsin. Olemme korkealla ja Porto koko kauneudessaan avautuu ikkunoidemme alla. Suihkunurkkauksen ikkuna ulottuu lattiasta kattoon. Mielessä käy, että jos alapuolellamme asuvilla paikallisilla on kiikarit, he saavat nauttia sensuroimattomista kokovartalonäkymistä.

aamukahvit terassilla

Ensimmäisenä työpäivänä on pakko kääntää nojatuoli ikkunasta poispäin, sillä en saa silmiäni irti vastarannalla kohoavan Ribeiran punatiilikattoisista taloista ja virtaavasta vedestä. Tuuli kuljettaa pilviä ja valo muuttuu koko ajan. Seison avojaloin sadekuuron kastelemalla terassilla ja katson maisemaa kameran linssin läpi. Kaukana yläpuolella kaartelee satojen lokkien parvi, magnoliat ovat puhjenneet kukkaan. Kaupungin yllä säteilee sateenkaari. Iltapäivällä laseihin kaadetaan pienet maistiaiset parinsadan metrin päässä valmistettua portviiniä. Tästä tulee hyvä viikko.

Lue myös:
Ferreiran portviinitalo – Porton rubiininpunainen jalokivi
Turskaa, mustekalaa ja vinho verdeä – ravintolasuosituksia Portoon
Etätyöviikko Douro-joen rannalla

Sieni-punajuuriohratto – kotitoimistopäivän kohokohta

/ piapas / 6 kommenttia

Viidestä arkipäivästä kolmena teen töitä kotona. Yleensä istun huonossa ryhdissä sohvalla, läppäri sylissäni ja villasukat jaloissani. Muuttaessani nykyiseen kotiini, askartelin asentamattomien kaappien paikalle työpisteen. Isä höyläsi pöytälevyn mittojen mukaan ja minä sisustin, sen minkä taisin.

Tuossa pienessä syvennyksessä kirjoitin loppuun myös graduni. Se oli hidasta, sillä en tahtonut nähdä tietokoneen näyttöä kyyneleiltäni. Elämänmittaisen parisuhteen päättymisestä oli pari kuukautta. Gradumuistiinpanot ovat edelleen siistissä pinossa nurkkauksessa, mutta läppäriä ei pöydälle enää mahdu laskemaan.

sieni-punajuuriohratto

Työsyvennyksestä on tullut nykyisen mieheni valtakunta. Pöydän pintaa koristavat sulassa sovussa fillarin paikkausvälineet, varakännykät, suksivoiteet ja muut tarpeelliset tavarat, joita diplomi-insinööri voi vapaa-ajallaan tarvita. Minä kasaan keittiön pinnatuoleille tyynypinoja, jotta ergonomiset edellytykset täyttyisivät edes joten kuten. Sohvalla vedän viltin korviini, valun makuuasentoon ja siristelen silmiäni. Ikänäkö on alkanut hiipiä tähänkin talouteen.

Etätyöläisen päivä on hiljainen. Radiota kuuntelen vain aamupalan aikana, sen jälkeen se on pakko sulkea, sillä puhe ja biisit häiritsevät keskittymistä vaativaa kirjoitustyötä. Ensimmäiseksi tarkistan sähköpostit ja siirrän kalenteriin tai muistivihkon to do -listalle reagointia vaativat viestit. Sitten sormet alkavat juosta näppiksellä, kirjaprojektit etenevät, tarjouksia syntyy ja päivän blogipostauskin alkaa hahmottua. Puolen tunnin välein pidän mikrotaukoja, juon lasin vettä, vilkaisen facebookiin ja pelaan ehkä yhden erän candy crushia.

Normaalien ihmisten lounasaikaan tekeminen on yleensä kesken, siksi nautin keskipäivällä vain pienen välipalan. Rouskutan porkkanaa tai parsakaalia ja syön keitetyn kananmunan. Kahden kolmen maissa murina vatsassa yltyy ja on ryhdyttävä etsimään jääkaapista tuhdimpaa tarjontaa. Usein sieltä löytyy aiemmin samalla viikolla kokattua ruokaa, sillä teen aina isomman annoksen kerralla, kun kauhan varteen tartun.

sieni-punajuuriohratto

Tällä kertaa valmista lounasta ei ole, joten päädyn penkomaan pakastimen ja jääkaapin sisältöä, jotta ei tarvitsisi lähteä lähikauppaan. Vihanneslaatikosta löytyy vajaa punajuuripussi, kuivakaapista avattu ohrasuurimopaketti ja pakkasesta pussillinen mustatorvisieniä. Upouutta reseptikansiota selaillessani silmiin tarttuu työväenopiston suomalaista superruokaa -kurssin monistenipusta repäisty sieni-punajuuriohratto. Siispä tuumasta toimeen.

Punajuurien pinnassa on hiukan hometta, mutta päätän kokeilla onneani ja pesen homeen pois. Mukulat ovat kiinteitä, eivätkä kuorimisen jälkeen haise maakellarille vaan raikkaalle punajuurelle. Raastan juurikkaat karkeaksi raasteeksi ja pyörittelen niitä pannulla yhdessä sipulin ja sienten kanssa. Maku on oivallinen. Välillä kannattaa luottaa omiin aisteihin, eikä tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä parasta ennen -päivämääristä tai viikkotolkulla jääkaapissa majailleiden ainesten ulkonäöstä. Hävikki muuttuu herkuksi käden käänteessä: sieni-punajuuriohratto valmistuu puolessa tunnissa.

Sieni-punajuuriohratto

5 dl vettä
1 dl esikypsennettyjä ohrasuurimoita
1 tl suolaa
oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 pientä punajuurta
3-4 dl tuoreita sieniä tai vastaava määrä pakastettuja tai kuivattuja
puolikkaan sitruunan mehu
(parmesaania tai pecorinoa)
suolaa ja pippuria

Keitä ohrasuurimot pakkauksen ohjeiden mukaan. Ohrasuurimot kypsyvät hitaasti, varaa tähän ainakin 30 min. Silppua sillä aikaa sipulit, kuori punajuuret ja raasta ne karkealla terällä. Jos käytät tuoreita sieniä, paista ne ensin, kunnes kaikki neste on haihtunut pannulta. Siirrä sienet hetkeksi syrjään ja kuullota pannulla sipuleita hetki oliiviöljyssä ja lisää sitten sekaan punajuuriraaste. Hauduttele 5–10 minuuttia ja lisää paistetut (tai sulatetut/liotetut) sienet. Lisää kypsät ohrasuurimot ja pyöräytä sekaisin. Mausta sieni-punajuuriohratto sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Valkosipulin ystävänä pyöräytin päälle vielä pari kierrosta kuivattua valkosipulirouhetta myllystä. Jos haluat, raasta päälle parmesaania tai pecorinoa.

sieni-punajuuriohratto

Myöhäinen lounas on etätyöpäivän kohokohta. Lautasella on itse tehtyä ja omaan makuun maustettua, ja jos jää nälkä, santsata saa. Viime viikolla helmikuinen aurinko lämmitti lasitetun parvekkeen reiluun 20 asteeseen – luksusta, jota ei toimiston työpaikkaruokala todellakaan tarjoa. Sitten onkin aika pienen päivälevon, puolen tunnin nokosten jälkeen vatsa on täynnä ja akut ladattuna. Sekatyöläisen iltavuoro voi alkaa.

Lounastunnilta lainattua – katkelmia, kuulumisia ja kirosanoja

/ piapas / 5 kommenttia

Olen elänyt pari päivää kuin maakuopassa. Laahustanut eteenpäin puoliteholla, käpertynyt katseilta piiloon ja odottanut aurinkoa. Mikään ei tunnu sujuvan, elämä kiristelee hampaitaan ja mieli on painunut mullan alle. En saa otetta oikein mistään, kynä ei pysy kädessä, aamupala-astiat lipsahtavat lattialle ja matto värjäytyy vadelmista punaiseksi.

mustikkamaalla

Oikean käden nivelissä on jotain kummallista. Verikokeiden tuloksia odotellessa asetun makaamaan ultraäänilaitteen vierelle. Pikkusormi kylpee kylmässä geelissä ja radiologi runnoo niveliäni niin, että huudan ääneen. Mitään ei löydy, mutta sormiin sattuu edelleen. Tulehdusarvoja tutkitaan huomenna.

Työasiat junnaavat sitkeästi paikallaan. En saa vastauksia, en myönteisiä enkä kielteisiä. Kaikki leijuu ilmassa, ihmiset levittelevät käsiään ja osoittelevat sormilla toisiaan. Pitäisi kai osata näyttää kaapin paikka ja lyödä nyrkkiä pöytään. Kiroilla ja näyttää, mistä tämä kana pissii.

Tammikuinen työhaastattelu meni mainiosti. Parin päivän päästä vilautettiin vihreää valoa, mutta sen jälkeen laskeutui radiohiljaisuus. Siitäkin huolimatta, että vaikutan epätoivoiselta, teen itseäni tykö vielä kerran. Oikeasti pitäisi varmaan lopettaa vatvominen ja hyväksyä tosiasia: kun kutsua toisille treffeille ei tule, on syy yleensä selvä. They are just not that into me.

Maaliskuun matkasuunnitelmat tuntuvat epätodellisilta. Kuukausi venyy vuosiksi, vaikka 30 päivän kuluttua istun jo koneessa matkalla kohti Hollantia. Heti perässä seuraa Portugali ja pienen pitstopin jälkeen Italia. Mielialan ennustetaan nousevan pohjalukemista viimeistään viinitilakierroksella.

Kuuntelen onnellisuusprofessorin luentoa. Hänelläkään ei ole kaikkia avaimia onneen, mutta liikunta ja hyvä ruoka, lukeminen, ystävät ja läheiset ihmissuhteet ovat hyvä alku. Hurmaavasti harmaantunut herra istahtaa sohvalle viereeni ja kertoo menevänsä pian polvileikkaukseen. Viisikymmentä vuotta pitkä lentopalloura on rikkonut polvet, mutta mielen harrastus on pitänyt vireänä ja onnellisuusindeksin seitsemänkympin paremmalla puolella.

Yritän rauhoittaa pääkopassa ylinopeutta kaahaavia katuajoja. Kokeilen meditointia. Suljen silmät ja kuljen polkua pitkin, näen nuotion ääressä oman itseni vuosi sitten. Yritän takoa tuon päähän tolkkua – usko enemmän itseesi, et arvaakaan missä kaikessa olet 365 päivän kuluttua mukana. Vastaan kävelee myös tulevaisuuden minä, hymyilevä ja hyvinvoiva. Hengitys alkaa tasaantua, kaikki järjestyy kyllä.

Pyöräytän sorvin käyntiin, sillä muutakaan en voi. Ahkeruus palkitaan ja muut puhkikulutetut sananparret lupaavat tuloksia ennemmin tai myöhemmin. Niihin laitan nyt luottoni. Universumilta en pyydä mitään.

mustikkamaalla

Kunpa voisin luvata teille tämänkaltaista tekstivirtaa joka viikko. Käyttää lounastunnin tajunnan tarkkailemiseen ja unohtaa itsesensuurin. Päivät eivät kuitenkaan ole veljiä keskenään. Tänään ehdin, ensi kerralla tilanne voi olla täysin toinen.