Istun metrossa matkalla Porton lentokentältä keskustaan. Lyhyet vaunut ovat täynnä, tasapainottelen seisomapaikalla ja väistelen lähiöasemilla junasta poistuvia. Geneeriset maisemat vilisevät ohi, kaupunkien laitamilla on aina sama nuhjuinen kaiku. Kylmänkoleaa ilmaa pujahtaa isoista liukuovista sisään, kevät taitaa olla myöhässä myös Portugalissa.
Vaihdan metroa Trindadessa. Vaihtoaseman validointilaite piippaa punaista, mutta piipatkoon. Jos tarkastajat tulevat, levittelen käsiäni ja selitän suomeksi olevani typerä turisti. Kolme asemaa myöhemmin metro kolistelee Ponte Luís -sillalle ja maailmankuulu Douro-joki avautuu allani. Leukani loksahtaa auki jälleen kerran. Ilmestys on upeampi kuin yhdessäkään instagram-kuvassa. Porto onnistuu yllättämään heti kättelyssä!
Jään pois sillan toisella puolella, pysäkin nimi Jardim do Morro. Vaikka vettä sataa saavista kaataen, on pakko seisahtua mykistävän maiseman edessä. Kaivan kameran kassista ja räpsin kymmenkunta kuvaa, kuten kunnon turistin kuuluukin. Saan kuvata rauhassa, sillä muita ei näy, vaikka näkymä alas jokiuomaan ja vastapäätä kohoavaan vanhaan keskustaan on huikea.
Sadan metrin päässä metropysäkiltä kolkutan airbnb-asuntomme oveen. Osa matkaseurueesta on päässyt perille jo aiemmin ja esittelee innokkaana majapaikkamme hienouksia. Neljä makuuhuonetta, iso olohuone ja ruokailutila, keittiö ja jättimäinen terassi uskomattomilla näkymillä. Työpisteessäni ei ole valittamista seuraavina viitenä päivänä. Olemme tulleet Portugaliin etätöihin ja suunnittelemaan pienen tiimimme tulevaisuutta. Porto tuntuu heti tarkoitukseen täydelliseltä.
Näköala makuuhuoneen ikkunasta on mieletön, ja Douro-joen mutkaa voi ihailla myös kylpyhuoneesta käsin. Olemme korkealla ja Porto koko kauneudessaan avautuu ikkunoidemme alla. Suihkunurkkauksen ikkuna ulottuu lattiasta kattoon. Mielessä käy, että jos alapuolellamme asuvilla paikallisilla on kiikarit, he saavat nauttia sensuroimattomista kokovartalonäkymistä.
Ensimmäisenä työpäivänä on pakko kääntää nojatuoli ikkunasta poispäin, sillä en saa silmiäni irti vastarannalla kohoavan Ribeiran punatiilikattoisista taloista ja virtaavasta vedestä. Tuuli kuljettaa pilviä ja valo muuttuu koko ajan. Seison avojaloin sadekuuron kastelemalla terassilla ja katson maisemaa kameran linssin läpi. Kaukana yläpuolella kaartelee satojen lokkien parvi, magnoliat ovat puhjenneet kukkaan. Kaupungin yllä säteilee sateenkaari. Iltapäivällä laseihin kaadetaan pienet maistiaiset parinsadan metrin päässä valmistettua portviiniä. Tästä tulee hyvä viikko.
Lue myös:
Ferreiran portviinitalo – Porton rubiininpunainen jalokivi
Turskaa, mustekalaa ja vinho verdeä – ravintolasuosituksia Portoon
Etätyöviikko Douro-joen rannalla
Hienoja Porto-tunnelmia. Ja ihanan rauhallisen näköistä off-season meininkiä! Olemme itse käyneet siellä kesän turistiaikaan – hienoa oli silloinkin, mutta jotain ihanaa noissa viileän näköisissä kuvissasi on.
Off-season on ihmisen parasta aikaa. Silloin pääsee paremmin kiinni myös paikallisten arkeen, kun kaduilla liikkuu muitakin kuin meitä matkalaisia ja samalla näkee vähän erilaisen kaupungin, kuin mitä matkaoppaiden kuvissa mainostetaan. Kiitos kehuista, niistä tuli hyvä mieli!
Niin totta! Tunnelma on ihan eri, kun kaduilla liikkuu melkein pelkästää muita kuin matkalaisia. Esim. itse rakastan Tallinnaa lokakuussa, kun se on lähes tyhjä turisteista. Kivoja tarinoita sulla muutenkin!
Kiitti Henna! En ole mikään auringonpalvoja ja välttelen muutenkin matkustamista kuumiin kohteisiin, joten off-season-reissaaminen sopii minulle erityisen hyvin. Kaikilla mahdollisuutta joustaa matkustusajankohdasta ei ole, mutta tosiaan samaa ajattelua kannattaa tosiaan hyödyntää myös lähimatkailussa esim. juurikin Tallinnaan.