Viidestä arkipäivästä kolmena teen töitä kotona. Yleensä istun huonossa ryhdissä sohvalla, läppäri sylissäni ja villasukat jaloissani. Muuttaessani nykyiseen kotiini, askartelin asentamattomien kaappien paikalle työpisteen. Isä höyläsi pöytälevyn mittojen mukaan ja minä sisustin, sen minkä taisin.

Tuossa pienessä syvennyksessä kirjoitin loppuun myös graduni. Se oli hidasta, sillä en tahtonut nähdä tietokoneen näyttöä kyyneleiltäni. Elämänmittaisen parisuhteen päättymisestä oli pari kuukautta. Gradumuistiinpanot ovat edelleen siistissä pinossa nurkkauksessa, mutta läppäriä ei pöydälle enää mahdu laskemaan.

Työsyvennyksestä on tullut nykyisen mieheni valtakunta. Pöydän pintaa koristavat sulassa sovussa fillarin paikkausvälineet, varakännykät, suksivoiteet ja muut tarpeelliset tavarat, joita diplomi-insinööri voi vapaa-ajallaan tarvita. Minä kasaan keittiön pinnatuoleille tyynypinoja, jotta ergonomiset edellytykset täyttyisivät edes joten kuten. Sohvalla vedän viltin korviini, valun makuuasentoon ja siristelen silmiäni. Ikänäkö on alkanut hiipiä tähänkin talouteen.

Etätyöläisen päivä on hiljainen. Radiota kuuntelen vain aamupalan aikana, sen jälkeen se on pakko sulkea, sillä puhe ja biisit häiritsevät keskittymistä vaativaa kirjoitustyötä. Ensimmäiseksi tarkistan sähköpostit ja siirrän kalenteriin tai muistivihkon to do -listalle reagointia vaativat viestit. Sitten sormet alkavat juosta näppiksellä, kirjaprojektit etenevät, tarjouksia syntyy ja päivän blogipostauskin alkaa hahmottua. Puolen tunnin välein pidän mikrotaukoja, juon lasin vettä, vilkaisen facebookiin ja pelaan ehkä yhden erän candy crushia.

Normaalien ihmisten lounasaikaan tekeminen on yleensä kesken, siksi nautin keskipäivällä vain pienen välipalan. Rouskutan porkkanaa tai parsakaalia ja syön keitetyn kananmunan. Kahden kolmen maissa murina vatsassa yltyy ja on ryhdyttävä etsimään jääkaapista tuhdimpaa tarjontaa. Usein sieltä löytyy aiemmin samalla viikolla kokattua ruokaa, sillä teen aina isomman annoksen kerralla, kun kauhan varteen tartun.

Tällä kertaa valmista lounasta ei ole, joten päädyn penkomaan pakastimen ja jääkaapin sisältöä, jotta ei tarvitsisi lähteä lähikauppaan. Vihanneslaatikosta löytyy vajaa punajuuripussi, kuivakaapista avattu ohrasuurimopaketti ja pakkasesta pussillinen mustatorvisieniä. Upouutta reseptikansiota selaillessani silmiin tarttuu työväenopiston suomalaista superruokaa -kurssin monistenipusta repäisty sieni-punajuuriohratto. Siispä tuumasta toimeen.

Punajuurien pinnassa on hiukan hometta, mutta päätän kokeilla onneani ja pesen homeen pois. Mukulat ovat kiinteitä, eivätkä kuorimisen jälkeen haise maakellarille vaan raikkaalle punajuurelle. Raastan juurikkaat karkeaksi raasteeksi ja pyörittelen niitä pannulla yhdessä sipulin ja sienten kanssa. Maku on oivallinen. Välillä kannattaa luottaa omiin aisteihin, eikä tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä parasta ennen -päivämääristä tai viikkotolkulla jääkaapissa majailleiden ainesten ulkonäöstä. Hävikki muuttuu herkuksi käden käänteessä: sieni-punajuuriohratto valmistuu puolessa tunnissa.

Sieni-punajuuriohratto

5 dl vettä
1 dl esikypsennettyjä ohrasuurimoita
1 tl suolaa
oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 pientä punajuurta
3-4 dl tuoreita sieniä tai vastaava määrä pakastettuja tai kuivattuja
puolikkaan sitruunan mehu
(parmesaania tai pecorinoa)
suolaa ja pippuria

Keitä ohrasuurimot pakkauksen ohjeiden mukaan. Ohrasuurimot kypsyvät hitaasti, varaa tähän ainakin 30 min. Silppua sillä aikaa sipulit, kuori punajuuret ja raasta ne karkealla terällä. Jos käytät tuoreita sieniä, paista ne ensin, kunnes kaikki neste on haihtunut pannulta. Siirrä sienet hetkeksi syrjään ja kuullota pannulla sipuleita hetki oliiviöljyssä ja lisää sitten sekaan punajuuriraaste. Hauduttele 5–10 minuuttia ja lisää paistetut (tai sulatetut/liotetut) sienet. Lisää kypsät ohrasuurimot ja pyöräytä sekaisin. Mausta sieni-punajuuriohratto sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Valkosipulin ystävänä pyöräytin päälle vielä pari kierrosta kuivattua valkosipulirouhetta myllystä. Jos haluat, raasta päälle parmesaania tai pecorinoa.

Myöhäinen lounas on etätyöpäivän kohokohta. Lautasella on itse tehtyä ja omaan makuun maustettua, ja jos jää nälkä, santsata saa. Viime viikolla helmikuinen aurinko lämmitti lasitetun parvekkeen reiluun 20 asteeseen – luksusta, jota ei toimiston työpaikkaruokala todellakaan tarjoa. Sitten onkin aika pienen päivälevon, puolen tunnin nokosten jälkeen vatsa on täynnä ja akut ladattuna. Sekatyöläisen iltavuoro voi alkaa.